La 3.3.2012 Jokerit - SaiPa

  • 12 225
  • 44

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ilmeisesti tänään on Areenalla taas perhepäivä, eli lastenliput on tänään vain 5 euroa. Eilisestä ei kannata ottaa muuta mukaan kuin se taisteluilme jolla kirittiin Pelicansin johtoa kiinni. Vielä ei ole tietoa ketkä kaksi tuomaria on tänään perseilemässä Areenalla, se kuitenkin lienee varmaa että samaa luokatonta pillipiiparointia nähdään kuin ollaan viimeisissä Jokeripeleissä saatu todistaa.

Saa nähdä kuka tänään Jokereiden maalilla pelaa, onko se eilen surkeasti pelannut Kilpeläinen, imuroinut Tuohimaa vai kokonaan eilen levännyt Hetenyj. Oma valintani olisi Unkarin Sulttaani, mutta Kilpeläinenkin vielä menettelee. Tuohimaan valinta olisi surkein kaikista, Tuohimaa on toivottavasti nähty tän kauden Jokeripeleissä ja tämä nykyinen sijoituskin voidaan pistää aika pitkälle Tuohimaan piikkiin kun muistelee otteita silloin kun olisi torjuntoja kipeimmin tarvittu.

No joka tapauksessa tänään on pakkovoitto molemmille joukkueille, Jokerit tarvitsee pisteet jotta paikka kuuden joukkoon olisi mahdollinen ja SaiPa tarvitsee kipeästi pisteitä päästäkseen edes sinne sääleihin.
 
Viimeksi muokattu:

Tarmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vielä ei ole tietoa ketkä kaksi tuomaria on tänään perseilemässä Areenalla, se kuitenkin lienee varmaa että samaa luokatonta pillipiiparointia nähdään kuin ollaan viimeisissä Jokeripeleissä saatu todistaa.

Käsittämätöntä itkua Jokerileirissä tuomarityöskentelystä ja tämän on Suikkanenkin pannut merkille kun eilisen pelin raporttia lukee.

- Me ollaan seitsemän kertaa tällä kaudella vissiin Jokereita vastaan pelattu ja joka kerta heitä on tuomarit sorsinu. Mikäli olen myös lehdestä lukenut totuutta, näin on myös käynyt heidän muissa 45 ottelussaan. Aika jännä, miten se yksi joukkue on noin joutunut silmätikuksi.

Veikataan SaiPa voittajaksi lukemin 2-4.
 

Brock

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paras organisaatio
Eilisestä ei kannata ottaa muuta mukaan kuin se taisteluilme jolla kirittiin Pelicansin johtoa kiinni.

Eikä! Eilisestä pitää ottaa nimenomaan mukaan tuo loistava show! Paljon tapahtumia, paljon maaleja, neljä sokeaa seepraa ja huippuhauskaa pelleilyä. Siitä on lauantai-illan ratto tehty. Viihde on hyväksi - unohdetaan urheilu.

Tänään tulos on Jokerit 14 - SaiPa kolme tolppalaukausta.
 

gege dA mAn

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser
Käsittämätöntä itkua Jokerileirissä tuomarityöskentelystä ja tämän on Suikkanenkin pannut merkille kun eilisen pelin raporttia lukee.

Niinpä, esimerkiksi Jarkko Ruudun jokainen jäähy tällä kaudella on ollut täysin oikeudenmukainen ja yleisen tuomarilinjan mukainen, mies on lähinnä hyötynyt siitä, että selässä lukee #25 Ruutu. Sen lisäksi ihmettelen, miten Tyrväinen pelaa tänään, tavallisestihan tuollaisista on jaettu 10 ottelun pelikieltoja, vai mitä Tarmo? Toki turhan usein Erkka ja Keklu itkevät, luulevat varmaan voittavansa sillä jotain, naurettavaahan se kuitenkin vaan on.

Jokerit jatkaa tänään lähes samalla kokoonpanolla, Lupaschuk tekee paluun ja Kivistö on A-junioreiden mukana Oulussa.

Hardt-Eaves-Teräväinen
Ruutu-Hahl-Rita
Mäki-Kerälä-Pulkkinen
Henritius-Heino-Tyrväinen

Boumedienne-Väänänen
Manelius-Lupaschuk
Nordlund-Dehner

Kilpeläinen (Tuohimaa)
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Käsittämätöntä itkua Jokerileirissä tuomarityöskentelystä ja tämän on Suikkanenkin pannut merkille kun eilisen pelin raporttia lukee.

Ei Suikkanen ole mitään noteerannut, kunhan vittuilee Erkalle. Tuomaritarkkailija jo myönsi eilisen pelin käännekohdaksi muodostuneen Tyrväisen 5 minuutin ulosajon olleen väärin tuomittu. Suikkasen kommentti on vain jo pohjustusta pleijareita ajatellen, Suikkaselle sopii hyvin että tuomiot menee jatkossakin samalla tavalla Jokereita vastaan kuin eilen nähtiin. Ei se tietenkään mitään että käsimaalien Oulussa ei näitä Jokerileirin kommentteja ymmärretä, siellähän kun on jo vahvat perinteet siitä että jopa videotarkastelut hyväksyy oululaisille käsimaaleja pleijareissa. Miten käsi-Pekka muuten nykyään pelailee, onko käsille ollut kovaa käyttöä?

Kokoonpanoa katsoessa voi taas kysyä että miksi ja millä näytöillä jälleen Manelius on Kivistön edellä?
 

#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Hyvinkään Tahko, Pasi Nurminen
Ei Suikkanen ole mitään noteerannut, kunhan vittuilee Erkalle. Tuomaritarkkailija jo myönsi eilisen pelin käännekohdaksi muodostuneen Tyrväisen 5 minuutin ulosajon olleen väärin tuomittu. Suikkasen kommentti on vain jo pohjustusta pleijareita ajatellen, Suikkaselle sopii hyvin että tuomiot menee jatkossakin samalla tavalla Jokereita vastaan kuin eilen nähtiin. Ei se tietenkään mitään että käsimaalien Oulussa ei näitä Jokerileirin kommentteja ymmärretä, siellähän kun on jo vahvat perinteet siitä että jopa videotarkastelut hyväksyy oululaisille käsimaaleja pleijareissa. Miten käsi-Pekka muuten nykyään pelailee, onko käsille ollut kovaa käyttöä?

Kokoonpanoa katsoessa voi taas kysyä että miksi ja millä näytöillä jälleen Manelius on Kivistön edellä?

Kerrankin olen täysin samoilla linjoilla Flintin kanssa!!! Toinen kysymys kuuluu, millä näytöillä Tuohimaa on Sulttaanin edellä??
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Toivottavasti Saipa on taas perinteisellä hyvällä jalalla liikkeellä jaffalassa, ja hoitavat homman himaan. Jos eivät, niin lienee kausi heidän osaltaan taputeltu.

Ei se tietenkään mitään että käsimaalien Oulussa ei näitä Jokerileirin kommentteja ymmärretä, siellähän kun on jo vahvat perinteet siitä että jopa videotarkastelut hyväksyy oululaisille käsimaaleja pleijareissa. Miten käsi-Pekka muuten nykyään pelailee, onko käsille ollut kovaa käyttöä?

Voi LOL!
Oikeastaan todella mukava vieläkin lukea tästä casesta, käsimaalihan se oli, ei siinä mitään. Mutta että vuosien jälkeenkin ette muuta keksi? Noh, onneksi teitä kohdellaan nyt, ja aina, kaltoin tuomareiden puolesta.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Voi LOL!
Oikeastaan todella mukava vieläkin lukea tästä casesta, käsimaalihan se oli, ei siinä mitään. Mutta että vuosien jälkeenkin ette muuta keksi? Noh, onneksi teitä kohdellaan nyt, ja aina, kaltoin tuomareiden puolesta.

Arvaa mikä joukkue oli silloinkin väärän tuomion kohteena? Mutta ihan turha mussuttaa, kun Vuorinen tietää tuomareiden loistavan tason jolloin nämä voidaan nimetä arvostelun yläpuolelle. Suut suppuun ja silleen.

Oululaisilla on omassa leirissä ilmeisen tylsää kun Jokereiden ja sen lähes tappotylsän vastustajan SaiPan tulevan ottelun ketju on näin saanut jo pariltakin näädältä huomiota. Paitoja vaan sit pois taas tänään, se oululaisten valkoinen valas tifo kun on niin hieno.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Kivistö on A-junnujen mukana Oulussa. Seuraava kysymys onkin miksi Manelius ei voinut lähteä Ouluun ja Kivistö jäänyt Ilmalaan?

Kivistö oli ainakin eilen ihan paska. Ei sillä että Mane olis ollut mitenkään huimasti parempi, mutta kyllä Tommi mun mielestä ansaitsi lähteä junnujen matkaan. Kiekko poltteli jatkuvasti lavassa ja kaiken kruunasi paineettomasta tilanteesta katsomoon vipattu kiekko.
 

Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Kivistö oli ainakin eilen ihan paska. Ei sillä että Mane olis ollut mitenkään huimasti parempi, mutta kyllä Tommi mun mielestä ansaitsi lähteä junnujen matkaan. Kiekko poltteli jatkuvasti lavassa ja kaiken kruunasi paineettomasta tilanteesta katsomoon vipattu kiekko.
Juuri näin. Manelius osaa kuitenkin parhaimmillaan antaa omalle pelaajalle syötön, Kivistö ei.
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Arvaa mikä joukkue oli silloinkin väärän tuomion kohteena?

Mikä lie oli.
Mutta toisaalta, turha tuomareiden perseilystä on ainakaan vastapuolelle alkaa vittuilemaan. Vai meinaatko että Lahtelaiset ja Oululaiset ovat syytäneet johonkin ison nipun rahaa, jotta tuomiot nyt ihan varmasti menevät heidän halun mukaan?

Oululaisilla on omassa leirissä ilmeisen tylsää kun Jokereiden ja sen lähes tappotylsän vastustajan SaiPan tulevan ottelun ketju on näin saanut jo pariltakin näädältä huomiota. Paitoja vaan sit pois taas tänään, se oululaisten valkoinen valas tifo kun on niin hieno.
Tylsää on joo, pakko myöntää. Teidän matsihan on todella tärkeä myös meille, kuten myös Saipalle. Kerho on jo kautensa taputellut joten mielenkiintoisempaa katsella vaikka tätä matsia.
Tottakai paidat pois.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Ei saatana. Täytyy Virralla, tai kuka lie sitten pakiston kokoonpanon ikinä päättääkään, olla pahemman luokan fiksaatio Maneliuksen peluuttamista kohtaan! Tänään siis Kivistö syö poppareita ja kentällä häärii tuomiopäivän duo Manelius - Lupaschuk. Lupalta nyt voi odottaa jotain hyökkäyssuuntaan, mutta Manen kanssa pelatessaan hän joutuu lähinnä pyörimään omissa, joka ei olemattomalla liikenopeudella pelaavalle roikaleelle ole lainkaan hyvä juttu.

EDIT: Jaa, että Kivistö A-junnujen mukana. Olisivat vaan laittaneet Manen sinne...
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Helsingissä oltu jo eilisestä, toivottavasti tulee viihdyttävä ja vauhdikas matsi. Kolme pinnaa tästä pitää repiä, vaikka se tarkoittaakin sitä, että SaiPan tsäänssit ovat yhtä seitinohuet kuin humalani tänään. Eteläpääty pitäkää kunnon mekkalaa, sama Willimiehille.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
A-P Selinin viimeinen ottelu SaiPan valmentajana...

...Hartwall Areenalla on todennäköisesti tänään.

Onkos kaikki SaiPa-fanit matkalla Helsinkiin vai täysin masentuneet eilisen kotitappion jälkeen, kun eivät ole tähän ketjuun kirjoitelleet?

Lappeenrannassa voidaan kuitenkin jo nyt olla tyytyväisiä tähän kauteen, kun otetaan huomioon lähtöasetelmat. SaiPan piti olla selkeä jumbo ja nyt maaliskuun alussa keskittyä jo liigakarsintaan, pelaten vain nämä pakolliset viimeiset pelit pois runkosarjasta. Nyt on vielä mahdollisuudet jopa 10 joukkoon ja pettymys on tietysti kova, jos sinne ei tänä(kään) keväänä päästä. Mutta lähtökohdat huomioiden SaiPa on jo nyt kauden voittaja, vaikka häviäisi kaikki loput runkosarjan pelit.

Jokereilta olisi puolestaan odottanut tässä vaiheessa, että joukkue voisi keskittyä pelaamaan jopa runkosarjan voitosta. Mutta nyt on suuri uhka, että joutuu jopa säälipleijareihin. Se olisi häpeällistä ja syitä siihen on käsitelty riittävästi.

Eli on jopa mahdollista, että Jokerit ja SaiPa kohtaavat vielä heti runkosarjan jälkeen...

Molemmilla joukkueilla tappio alla. Jokereilla hyvin sekavassa pelissä Lahdessa, SaiPalle erittäin paha kotitappio tärkeässä pelissä, ilmeisesti paineet kasvoi liian suuriksi? Nyt sitten kysytään joukkueen kanttia, miten onnistuu tuon nollaamaan vai oliko tämä nyt jonkinlainen käännekohta ja loppukauden osalta suurin lataus on ohi.

Helppoa voittoa Jokereille joulukuun tapaan en usko tapahtuvan. Pikemminkin tulee tasainen ja Jokereille taas vaikea peli.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ei saatana, täytyy Virralla, tai kuka lie sitten pakiston kokoonpanon ikinä päättääkään, olla pahemman luokan fiksaatio Maneliuksen peluuttamista kohtaan! Tänään siis Kivistö syö poppareita ja kentällä häärii tuomiopäivän duo Manelius - Lupaschuk. Lupalta nyt voi odottaa jotain hyökkäyssuuntaan, mutta Manen kanssa pelatessaan hän joutuu lähinnä pyörimään omissa, joka ei olemattomalla liikenopeudella pelaavalle roikaleelle ole lainkaan hyvä juttu.

Sen verran korjaan ettei Kivistö syö tänään poppareita (ainakaan sillä tavalla ettei pelaisi) vaan on A-junnujen mukana Oulussa.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tylsää on joo, pakko myöntää. Teidän matsihan on todella tärkeä myös meille, kuten myös Saipalle. Kerho on jo kautensa taputellut joten mielenkiintoisempaa katsella vaikka tätä matsia.
Tottakai paidat pois.

No tottakai minä sen tiedän että tämä matsi on niin Jokereille kuin Kärpille (sekä luonnollisesti SaiPalle) tärkeä ja tuleehan sitä matsissa seuratuksi miten Kerho tänään Oulussa selviää. Epäilen ettei Kerholta apuja tule, varsinkaan kun kyseessä on Jokerit joka apuja tarvitsisi. Ei sillä mitään itse se paikka auringossa pitäisikin pystyä hoitamaan.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Eiköhän tässä käy niin, että taktikkonerot Westerlund-Lämsä-Virta näkevät suuressa viisaudessaan mahdollisuuden vaikuttaa tulevaan säälivastustajaan ja senhän tietää jo nyt, miten siinä tulee myöhemmin käymään. Ensimmäisen kerran hyvin pitkään aikaan ei oikein tekisi mieli edes matsiin lähteä. Toivottavasti Ruutu edes toilailisi oikein kunnolla tänään, siinä lienee ainoa potentiaalinen valopilkku, molempien joukkueiden kannattajien kannalta.
 

PokerJoker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Kivistö on varmaan puolustuksen heikoin pelaaja avaamaan peliä. Syötöt eivät mene omille, jolloin mies tyytyy siihen omaan bravuuriinsa eli roiskaisee kiekon pois alueelta. Sääli sinänsä, koska pidän miehen jämäkästä pelityylistä muuten ja kuten parina viime kautena ollaan huomattu niin Kivistö parantaa aina kevättä kohti peliään.

Pirun hienoa nähdä, että liigassa on tänään neljä huipputärkeää peliä, jossa molemmat jengit tarvitsevat erittäin kipeästi pisteitä. Tämän pelin lisäksi KalPa-IFK, JYP-Pelicans sekä Tappara-TPS ovat sellaisia pelejä, joissa molemmilla joukkueilla on vielä paljon panosta ja se luo otteluihin ihan erilaisen fiiliksen, jos vastassa olisi kaksi joukkuetta, joista toinen tarvitsee pisteitä ja toinen keskittyy pelailemaan loput pelit pois alta. SaiPalle voitto on tästä parivaljakosta jopa tärkeämpi, koska sen ja Tapparan hävitessä TPS karkaisi parivaljakolta SaiPa-Tappara jo viiden pisteen päähän ja sitä eroa on aika vaikea ottaa kiinni neljässä pelissä. Ei se voitto Jokereillekaan olisi mitenkään pahitteeksi, parhaimmassa tapauksessa Jokerit nousisi kuudenneksi ja yhden pisteen päähän viidennestä sijasta ja kahden pisteen päähän kolmannesta sijasta.

Tänään on aika vahva luotto "omiin" ja laitetaan tulosvetoon 5-1 kotijoukkueelle. Masto jatkaa muuten maaliputkeaan.
 

OlviTenu

Jäsen
Suosikkijoukkue
AVS
Vaikka eilinen vituttaakin, niin en jaksa enää kitistä. Tuomarointi meni vituiksi (jälleen) ja se siitä. Jokerit ei ole toki ainoa, joka tästä paskasta saa kärsiä, mutta aina kun omaan nilkkaan napsahtaa niin vituttaa, ei siitä mihinkään pääse. Se olisi myös kiva päästä kuulemaan eiliseltä seeprakaksikolta, että kenen vinkistä se jäähy lopulta annettiin? Linjatuomareilta (yleensä paikallisilta) ei saa kysyä, eikä kumpikaan päätuomareista nostanut kättään taklauksen jälkeen.

Ihan vitun sama.

[ / offtopic]

Sitten asiaan.

Elintärkeä ottelu edessä. Eilinen 6 pisteen matsi hävittiin, ja jos tänään tulee tukkaan ja sijalla 6. oleva Kärpät pääsee neljän pisteen karkumatkalle, voi tulla aika vitun tiukkaa. Voitto tänään ja käsipalloilijoiden kompastelu auttaisi asiaa kummasti.

Joku voisi sanoa että "onneksi" on edessä vielä pelit JYPiä ja Kärppiä vastaan. Itse olisin näiden keskinäisten sijaan jännittänyt mieluummin pelejä juuri kahvaroita ja ilveksiä vastaan. Kovassa nousukiidossa olevia kilpakumppaneita on aika vittumainen lähteä nyt kaatamaan.

Rutiinitason pitäisi periaatteessa tänään riittää, mutta saas nähdä. Yhtään koomailuja omaan päähän ei saisi tulla (Lupaschuk herätys) ja vastaavasti Maston kevätkiima saisi jatkua.

Pitkävetoon optimistisen realistinen ykkönen, ja tulosvedosta massit haetaan 2x2 järjestelmällä 4,5 - 1,2.

Sitten herätyskello soi ja heräsin tappion jälkeiseen vitutukseen.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
En

ole kauheasti seurannut Saipan otteita mutta harmi ettei Paalasen Ville pelaa. Tämä ihmiskuula on ihan loistava persoona. Toinen ketä nyt sitten seuraan on Pullin Jere. Sopivan veemäinen kaveri, sellainen Saipa prototyyppi.

Jokereilta odotan hyvää asennetta heti pelin alusta alkaen . Pisteet pitäisi jäädä Areenalle jos ei jää säälit alkavat häämöttää ja se on todellista perseilyä jos mikä.

Lopputulos hmm 4-2 ja yksi tökkiminen parina Ruutu /Kiilholma.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Saipa painaa täysillä päälle ja hoitaa homman, kun ei ole kotiyleisön paineita pakkovoitosta. Aarnio istuu pakolliset pari jäähyä, mutta ne kestetään.
Ja jos Mäelle sattuu pahemmin, niin ei harmita yhtään.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
SaiPalla on pari muutosta eiliseen verrattuna. Pauli Levokari palaa puolustukseen Lippojoen paikalle, ja lisäksi Tomi Leivo tulee nelosketjuun Flinckin laidalle. Eilen nelosessa pelannut Antti Aarnio siirtyy Ville Kohon ketjuun Jekimovsin paikalle, ja ei tarvitse olla meedio tietääkseen että eilisestä poiketen tänään ajetaan, perkele, suoraan maalille. SaiPan menestyminen vaatisi myös täydellisen onnistunutta maalivahtipeliä, Richard Ullberg on tänään torjuntavuorossa.
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Tapparalle lahjoitetut pinnat korpeaa entistä enemmän. Mutta voihan se toki myös olla, että ilman perjantain perseilyä SaiPa ei 3-0 asemasta olisi tänään noussut. Ja voihan myös olla, että ilman huipputärkeitä vieraspinnoja perjantaina, Tappara olisi tänään ollut paljon kesympi Tepsiä vastaan.... kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Mukavat pisteet, joskin olisihan niitä mieluusti yhden enemmän nähnyt.

Ullbergin viime pelien näytöt ovat sitä luokkaa, että Myllyniemen pitää pelata loput pelit. Ilman poikkeuksia.
 

Esgo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit pre KHL
Hyi vittu!

On likainen olo. Hävettää. Masennuttaa, taasko kävi näin.

Toivottavasti seuraava peli olisi jossain vitunkorvessa, ja pelaajat joutuisivat kävelemään sinne, joitain harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta.

Suurin mätipaskasäkki on kuitenkin valmennus, te olette ryssinneet aivan vitun täydellisesti työnne, Dressman onnittelee. Totta kait tänäänkin kaveri sai paljon yksilövirheistä, mutta Jokerit ei tälläkään kaudella pelaa edes sadan kilometrin säteellä minivaatimuksista materiaaliin nähden (huomioiden myös sinänsä valitettavat poissaolot). Vituttaa aivan suunnattomasti Keklun paskanhakureissut Lahdesta, siitä maksetaan vielä ensi kaudellakin Lämsän merkeissä vaikka Tyrväisen voi siirtää pelailemaan vaikka Nintendoa.

Mainittakoon vielä, että Eero hei, ykkösmaalivahti ei vittu sula tässä vaiheessa kautta. Ja ainoa hyväksyttävä selitys miksi Hetenyi ei ole kakkosmaalivahtina on sairastuminen, koska hänet uskaltaa vaihtaa myös kesken pelin maaliin mitä voidaan käyttää herättelykeinona joukkueelle ja mikä olisi taaskin pitänyt tehdä 3-3 tilanteessa, mutta mitä paska valmennusjohtomme ei vittu osaa ikinä tehdä oikea-aikaisesti. Mikäli Zoltan on mistään muusta syystä poissa kokoonpanosta niin toivoisin että vaikka Eteläpääty käy huomauttamassa asiasta valmennukselle vähemmän ystävällisellä äänensävyllä.

Mutta ei mitään toki pois SaiPalta, onnittelut voitosta ja olen toivonut ja toivon että pääsette 10 sakkiin (mielellään Lukon kustannuksella, että sarjassa olisi edes joku meitäkin enemmän vituiksi vetävä jengi). Ainoa vastenmielinen asia SaiPassa on Tauru, jota ei luojan kiitos tarvinnut tänään kuunnella tai olisi jo varmastikin kuollut vitutukseen / sen aiheuttamaan aivoverivuotoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös