Mainos

La 29.10.2011 Ässät-JYP

  • 13 452
  • 60

dafjkl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos ja JYP
Kuten Urholla selostus hyvin näki ja puheeksi puki - JYP käytännössä piti kolmannen erän pelin täysin hallussaan. Yksi paikka Ässille tuli, mutta hienoa malttia äijillä riitti.

Regularflexille tiedoksi, että JYPin valmennus on aivan avoimesti kertonutkin, että nyt aluksi palataan hyvin tyypilliseen viime vuosien pelitapaan. Ja eilen Aho vielä korosti puolustuksen kautta pelaamista, jotta saadaan tulosta aikaan.

JYP on viikko viikolta kovempi ryhmä. Hienoa, että nyt jo tosiaan herätämme vastustajan kannattajissa suurta ihastusta.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ai että kun maistuu pitkästä aikaa lueskella näitä vastustajan kannattajien tekstejä kuinka JYP tappaa jääkiekon :) Tietää hyvää jatkoa ajatellen, sillä tätähän me luettiin pelistä toiseen mestaruuskaudellakin.

Faktaa on että JYPillä ei riittänyt tänään jalka Ässien puolustuksen kanssa, joten jouduttiin lopulta vetäytymään puolustukannalle vieraspelityyliin ja onnistuttiin siinä hyvin. Ässien huonoutta on että tämän hävisivät, sillä JYP ei ollut tänään parhaimmillaan. Puolustuskin pääosin vain näytti hyvältä Ässien kädettömyyden ja turhautumisen johdosta.

Oma viiltävä analyysi kertoo sen, että molemmat joukkueet kärsivät edellisen päivän peleistä, eikä tänään kumpikaan saanut hyökkäämiseen sitä kaivattua potkua. JYP sai kuitenkin sen yhden maalin ja pystyi täten keskittymään lopussa puolustamaan, kun taas Ässien oli pakko yrittää hyökätä ja kun ei siitä mitään tullut, niin lopulta turhautuminen helpotti JYPin puolustustaakkaa entisestään.

Tärkeät pisteet, melko mitäänsanomaton matsi. Skrbek on kyllä todellinen ammattimies.

Heleniuksen kolmas nollapeli, mutta ensimmänen jossa joutui sen eteen tekemään töitäkin! Hienosti on nostanut tasoaan pelistä toiseen.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Regularflexille tiedoksi, että JYPin valmennus on aivan avoimesti kertonutkin, että nyt aluksi palataan hyvin tyypilliseen viime vuosien pelitapaan. Ja eilen Aho vielä korosti puolustuksen kautta pelaamista, jotta saadaan tulosta aikaan.

Jaa, tästä en ollutkaan tietoinen. Kuulostaa kyllä näin omaan korvaan huvittavalta, että Dufvaa vaadittiin uudistamaan pelitapaa ja tämä Aho saakin palata vanhaan. Helposti siihen vanhaan jäädään pysyvästi jos tulosta tulee. Vallankumous syö siis lapsensa. Ovatkohan pelaajatkin hyväksyneet tämän vanhaan palaamisen vai alkaako pian uusi kapina. Kuka muuten on tämä kaljupäinen apuvalmentaja? Oli aika paljon joka tilanteissa asiaa linjureille.
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuka muuten on tämä kaljupäinen apuvalmentaja?

Marko Virtanen kyseessä.

Eihän tuo peli kaunista ollut, ymmärrän siltä kantilta täysin Ässäfanien itkun. Mutta kyllä se vain on niin että tällä hetkellä JYPin peli ei ole vielä senlaisissa uomissa että voitaisiin pyrkiä kauniiseen peliin, nämä rumalla pelillä tulleet pisteet ovat enemmän kuin tärkeitä.

JYPin hyökkäys oli kyllä todella heikkoa ja mielikuvituksetonta, parhaat pelaajat ehdottomasti Helenius ja puolustajat, erityisesti Auvisen esitys lämmitti mieltä. Mielelläni näkisin miehenalkua enemmänkin. Tosin kun kohta alkaa sairastuvalta tulla miestä, niin ei enää kokoonpanossa tilaa ole.

Tiistaina sitten kasvattamaan voittoputkea ja Heleniuksen nollaputkea Ilveksen kustannuksella.
 

Ritola#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei vois vähempää kiinnostaa ässäfanien kommentit Jypin pelitavasta. Me taistellaan Saipan kanssa ja te Kalpan kanssa. Jyp-Ässät pelissä, missä oltiin täysin sekaisin ja Ässät voitti niin eipä ollut kukaan huutamassa miten päin vittua Jyp pelaa. On tämä sitten käsittämätöntä.

Taisteluvoitto, käsittämätöntä että tälläkin kaudella tuli semmoinen.
 
Viimeksi muokattu:

Smeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ei vois vähempää kiinnostaa ässäfanien kommentit Jypin pelitavasta. Me taistellaan Saipan kanssa ja te Kalpan kanssa. Jyp-Ässät pelissä, missä oltiin täysin sekaisin ja Ässät voitti niin eipä ollut kukaan huutamassa miten päin vittua Jyp pelaa. On tämä sitten käsittämätöntä.

Taisteluvoitto, käsittämätöntä että tälläkin kaudella tuli semmoinen.

Eipä tietenkään. Jos olisitte tämän hävinnyt niin JYP-faneilta kritiikki olisi todennäköisesti kohdistunut pelitapaan ja pelin jäädyttämiseen.

Taisteluvoitto? Mistä lähtien taisteluvoitto on ollut sellainen, jossa vastustaja ei saa edes syöttöjä omilleen ja keskikentällä neppaillaan enemmän kuin kummankaan päässä. Täysin erilainen näkemys taistelusta näyttää olevan Jyväskylässä verrattuna moneen muuhun kaupunkiin.

Olipas hölmö kommentti nyt sinulta Ritola.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Siinä ottelussa tuli sentään maaleja ja peli oli vauhdikasta sekä viihdyttävää. Ei näitä kahta voi edes verrata keskenään. Mieluummin katson viihdyttävää kiekkoa, silloin ei haittaa vaikka tappiokin tulisi, mutta tälläiset 1-0 nysväykset ovat tylsiä. Onneks Ässät ei kovin usein tuollasta peliä esitä, vaan mennään täysillä oli sitten koti-tai vierapeli!

Jes, nytkö tämä taas alkoi (ainakin tämän illan ajaksi...)? Tappara (yllätys!) pelasi todella miehekkäästi voittaessaan JYPin viikko sitten perjantaina, ja mielestäni ansaitsi lopulta voittonsa. Peli ei ollut näyttävää joidenkin mielestä, itse katsoin lähinnä sitä, kuinka uhrautuvasti ja kurinalaisesti Tappara pelasi. Se oli hengen ylivoimaa. Karuudessaan niin kaunista. JYP oli lopulta aseeton tuota poppoota vastaan.

Sama tapahtui tänään. Tapparan päävalmentajaa lainaten voisi sanoa JYPin tehneen tänään häviämisestä vähän vaikeampaa itselleen. Kyllä ne tuolla Tampereella ymmärtää hyvän päälle!
 

Al Bundy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins, Suomi
Jääkiekko on peli, jossa on onneksi erilaisia taktiikoita. Jos kaikki joukkueet pelaisivat vieraskiekkoa kuten JYP johtoasemassa, olisin jo aikaa sitten lopettanut lätkän seuraamisen, siinä on kyllä pelistä putsattu kaikki viihdearvoa nostavat tekijät täysin pois.
Onneksi näin näillä värilaseilla katsottuna. Minulle aina kelpaa pisteet sarjan kärkiporukalta.

JYPin alkukauden heikot esitykset ja valmentajasekoilut eivät voi olla vaikuttamatta. Jos viikonlopun teemana oli puolustus, siinä onnistuttiin 100%. Viihdyttävää vieraspeliä JYPiltä tuskin tullaan näkemään tämän vuoden puolella, jos koko kaudella.

Jos kaunista jääkiekkoa haluaa katsella, kannattaa ostaa joku kanavapaketti missä näkyy KHL. Ei siellä ainakaan taklata saa mutta tuittupäisiä minä-ihmisiä kovasti. Yksilötaitoa on riittämiin ja ylikin, mutta mielestäni jääkiekko on kuitenkin joukkuepeli.
 
Aika turhaa itkua Porilaisilta, koskien JYPin peliä. Ässillä oli kyllä näennäistä yritystä, mutta peli varsinkin hyökkäysalueella oli sellaista väkinäistä sähellystä, jolla harvemmin voittaa. Tai ei ainakaan voita hyvin puolustavaa ja hyvällä maalivahdilla varustettua joukkuetta. JYP olisi aivan hyvin voinut tehdä pari-kolme maalia enemmän, mutta mm. Pihlström kärsii todellisesta käsien syväjäästä ja Harri Pesonen jää kentässään aivan yksin.

Vähän oli maalit niukassa, mutta ihan siedettävää kiekkoviihdettä tuo kuitenkin oli. Vedot tosi menivät pieleen, koska pelaan Porin lauantaihin aina ykköstä. Tämän jälkeen kyllä pitää harkita alkaisiko pelaamaan Ässiä vastaan, sillä esitys ei ole ollut vakuuttava (peli kertoo kaiken (c) pelikielto Sihvonen). Mietityttää myös kovaa jätkää esittävän Karri Kiven toiminta verrattuna edeltäjäänsä, että kuinka hänen valmennusmetodit mahtavat toimia jos tappioputki tästä vielä pitenee. Pelivuosinaanhan mies oli aivan tissiposki, mutta nyt pikkutakki päällä kelpaa huudella - Rockyn auktoriteetti oli luultavimmin hiukan eri tasolla...
 

kamenski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ässät-JYP 0-2

Siinä tärkein. Ei paljoa lohduta, että oltiin parempia ja saatiin enemmän maalipaikkoja, kun pisteet lähti Jyväskylään.

1) Tuli taas omin silmin todistettua, kuinka tappavan tylsää JYP-kiekko on.

2) Eniten asiassa hämmästyttää se, että Dufvalta vaadittiin enemmän vapauksia pelaajille. Nyt taas Ahon alaisuudessa näyttäisi yksilöiden omaperäiset ratkaisut olevan vielä harvemmassa. Eipä valmentajavaihdos ainakaan tuon suhteen näyttänyt asiaa mitenkään muuttavan. Toisaalta tulos on se joka ratkaisee, mutta näin jääkiekon ystävänä haluaisi nähdä esim.

3) Vataselta niitä maagisia ratkaisuja kiekon kanssa, joita tämä parhaimmillaan osaa eikä vain pelkkää kiekon ylöstuontia. Mutta jokainen taaplaa tyylillään.

Ensimmäisessä kappaleessa paljon asiaa ja niihin tartutaan.

1) Kentällä on aina kaksi joukkuetta.

2) Vapauksia haluttiin kentälle, mutta varmasti myös kentän ulkopuolelle. Jälkimmäisiä on tod. näk. saatu. Luulen että myös kentälle, kts. vaikka Pesosen, Perrinin tai Vatasen peliä. Suurin osa pelaajista on vaan puukäsiä joilla ei kertakaikkiaan ole "omaperäiseen" ratkaisuihin riittäviä taitoja -- ja koska joka pelaaja haluaa voittaa, on helppo palata tuttuun ja toimivaksi todettuun, joka vielä sattuu olemaan erittäin yksinkertainen tapa pelata kiekkoa.

3) Vatanen on parantanut jatkuvasti. Vielä ei ole junnujen MM-kisojen tapaisia suorituksia nähty, mutta ehkä vielä...


Skrbek vaikuttaa todella pätevältä pakilta. TPS- pelissä oli hyvä, tämän pelin näin vain radiosta mutta aina tuli hyvä fiilis kun selostaja kertoi että " ... Skrbek nousee siniviivalta todella rohkeasti..." TPS-pelissäkin Skrbek teki samaa, mutta aina todella hyvin ajoitettuna. On kyllä todellakin vahvistus tämä nimihirviö.

Heleniuskin heräilee mikä on erittäin positiivista. Kaiken kaikkiaan positiivinen lauantai.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Siinä ottelussa tuli sentään maaleja ja peli oli vauhdikasta sekä viihdyttävää. Ei näitä kahta voi edes verrata keskenään. Mieluummin katson viihdyttävää kiekkoa, silloin ei tappiokaan niin paljon ärsytä, mutta tälläiset 1-0 nysväykset ovat tylsiä. Onneksi Ässät ei kovin usein tuollasta peliä esitä, vaan mennään täysillä oli sitten koti-tai vieraspeli!

Niin,tämä on vaarallinen tie käydä keskustelua mutta eikö viime kevään Blues-sarja jättänyt Ässille mitään käteen?

Tulosurheilussa pelataan voitoista ja kannattaa tarkkaan harkita miten mihinkin peliin lähdetään jos voittoa haetaan. Millä helvetin muulla tavalla nyky-Jyp sekavassa tilanteessaan olisi voiton kaivanut kuin nähdyllä? Aivan,todella asiantuntevaa porukkaa taas liikkeellä.

Ts.porilaiset häviävät ennemmin 2-5 viihdyttävästi kuin voittavat 2-0 tylsästi. I'm shocked!!
 

Talentti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spurs, SaPKo, Ässät
Tulosurheilussa pelataan voitoista ja kannattaa tarkkaan harkita miten mihinkin peliin lähdetään jos voittoa haetaan. Millä helvetin muulla tavalla nyky-Jyp sekavassa tilanteessaan olisi voiton kaivanut kuin nähdyllä? Aivan,todella asiantuntevaa porukkaa taas liikkeellä.

Omaan saamattomuutenhan tänään kaaduttiin, Ässät ei vaan osaa pelata tuollaista puolustusta vastaan. Samanlaista tuo peli oli Bluesiakin vastaan tiistaina. Ovelaa taktikointia vierasjoukkueilta, ei voi muuta sanoa. Ja kyllä tiedän että Jypillä on ollut vaikeaa. Toiset pitävät erilaisista pelityyleistä, olisihan tämä aika tylsää jos kaikki vetäisivät samoilla taktiikoilla. Joo mutta onnittelut vaan Jypinkylään voitosta, ehkä me seuraavassa pelissä saadaan tuo teidän paletti murrettua.
 
Viimeksi muokattu:

Ritola#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siinä ottelussa tuli sentään maaleja ja peli oli vauhdikasta sekä viihdyttävää. Ei näitä kahta voi edes verrata keskenään. Mieluummin katson viihdyttävää kiekkoa, silloin ei tappiokaan niin paljon ärsytä, mutta tälläiset 1-0 nysväykset ovat tylsiä. Onneksi Ässät ei kovin usein tuollasta peliä esitä, vaan mennään täysillä oli sitten koti-tai vieraspeli!

Kyllä oli Jypiltä siinä pelissä vauhti ja ennen kaikkea järki kaukana ja pari maalia tyhjiin ei pelastanut sitä peliä.

Oli teillä paikkoja tänään, jos Olisitte saanut vaikka tyhjään maaliin niin peli olisi ollut toinen. Koittakaa tajuta että Jypin peli on ollut niin munatonta, että minä huomasin kentällä vähän tasitelua ja uhrautumista. Varsin pari viimeistä minuuttiia ja ei vastustajalla kunnon takaa ajoa.
 

Talentti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spurs, SaPKo, Ässät
Oli teillä paikkoja tänään, jos Olisitte saanut vaikka tyhjään maaliin niin peli olisi ollut toinen. Koittakaa tajuta että Jypin peli on ollut niin munatonta, että minä huomasin kentällä vähän tasitelua ja uhrautumista. Varsin pari viimeistä minuuttiia ja ei vastustajalla kunnon takaa ajoa.

Pitää kyllä sanoa, että aika helposti tulee vastustajaa syytettyä tappion jälkeen. Ei pitäisi tulla heti pelin jälkeen kirjoittelemaan tänne mitään, kun aina saa olla korjailemassa omia kirjoituksia. Otti vaan tuo Ässien peli päähän. Ja kyllä Jyppikin osaa viihdyttävää peliä pelata, viime kaudella tämä nähtiin hyvin.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mä oon niiiiiiiin kaivannu tätä! Eli peli alkaa taas kulkemaan.

Itse asiassa Jyppi pelasi tuon oman taktiikkansa ihan tarpeeksi päin helvettiä, jotta Ässät olisi saanut tehtyä sen pari, kolme maalia. Ennemminkin tänään oli kysymys siitä, että ei saatu kiekkoa sisään helpoistakaan paikoista. Jotenkin Smolen tolppa kuvasi aika hyvin Ässien esitystä: paikoin ihan näyttävää peliä, paikkoja tarpeeksi mutta kun ei niin ei.
Sen viimeiset 7-8 min Jypin taktiikka tosin toimi hyvin.
Ärsyttää myös antaa Heleniukselle nollapeli siitä, että Savinaisen, Smolen ja monen muun vedot osuivat aina johonkin olkapäähän tai patjan kärkeen, kun kaveri itse katsoo jo ihan muualle

Itse asiassa Ässien peli näytti juuri niin tuskastuneelta ja tehottomalta, etten ihmettelisi, jos tehtäisikin Helsingissä tiistaina joku 5-7 maalia. Niinhän siinä yleensä lätkässä käy hyville jengeille (jota Ässät parista ikävästä tappiosta huolimatta yhä on), että jos ei hetkeen mene, niin jossain pelissä menee sitten ihan kaikki mahdollinen.

Päät pystyyn ja eteenpäin! Latauksettoman Blues- ja surkean Lukko-pelin jälkeen ilme oli kuitenkin erilainen ja vain tehottomuus sekä huono onni johtivat kokonaan pisteettömään iltaan.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Edellinen kirjoittaja puhuu paskaa. Jyp onnistui tänään täydellisesti. Yksittäisissä tilanteissa on uutuuria ihan tasapuolisesti. Naurettavaa väittää muuta. Ässien ekan ylivoiman kustua pelin kokonaiskuva oli selvä,vierasvoitto odotti ottajaansa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Edellinen kirjoittaja puhuu paskaa. Jyp onnistui tänään täydellisesti... Ässien ekan ylivoiman kustua pelin kokonaiskuva oli selvä,vierasvoitto odotti ottajaansa.

Tjaa, ennemmin yritin/yritän luoda henkeä omiin, joka ei ole se porilainen hyve tappion hetkellä:)
On silti totaalisen scheissea väittää, että Jypin täydellisellä esityksellä vieraissa on tavoite pelata loppuun asti yhden maalin peliä. Eiköhän teillä ole kuitenkin vähän parempi joukkue, jotta hyvänä iltana saattaa usampikin kolista.
Tää on ylipäänsä aika turha väittely, jos Ässät olisi voittanut 2-0, viimeinen tyhjiin (muuten suunnilleen samat pelitapahtumat kentällä), niin voisin nyt heittää, et peli ratkesi lopullisesti Jypin 5-3 yv:n kustua, kotivoitto odotti ottajaansa.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Nyt edellinen kirjoittaja puhuu asiaa. Oletusarvoisesti sijoitusten pitäisi olla joukkueiden välillä päinvastoin mutta kun ei ole:). Pienistä asioista pelin lopputulos on silti nähtävissä. Jotenkin kun matsia Urholta katsoin tuli tälle kaudelle harvinainen tunne: Tää hoituu,en tiedä miksi mutta näin..
 

EMS78

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En odottanu näin hyvää tulosta tästä pelistä. Ennen peliä jännitti/pelotti pakkipari Viitanen-Koskinen. Heleniuksen otteet ei oo vakuuttanu aikaisemmin tällä kaudella. Nyt vaikuttaa siltä, ettei enää tarvi olla hermona niitten pelien aikaan, kun Helenius on tolppien välissä. Hyvä niin.

Oon vähän miettiny tuota tapaus Armiaa. Voisko joku Ässien kannattaja ystävällisesti kertoa, että missä ketjussa/ketjuissa Armia on tällä kaudella pelannu? Ainakin yhdessä aikaisemmassa tän kauden pelissä Armia pelas kolmosessa. Entäs kuinka pitkä sopimus Armialla on Ässien kanssa? Kiitos vastauksesta etukäteen.
 

Hiski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
En odottanu näin hyvää tulosta tästä pelistä. Ennen peliä jännitti/pelotti pakkipari Viitanen-Koskinen. Heleniuksen otteet ei oo vakuuttanu aikaisemmin tällä kaudella. Nyt vaikuttaa siltä, ettei enää tarvi olla hermona niitten pelien aikaan, kun Helenius on tolppien välissä. Hyvä niin.

Oon vähän miettiny tuota tapaus Armiaa. Voisko joku Ässien kannattaja ystävällisesti kertoa, että missä ketjussa/ketjuissa Armia on tällä kaudella pelannu? Ainakin yhdessä aikaisemmassa tän kauden pelissä Armia pelas kolmosessa. Entäs kuinka pitkä sopimus Armialla on Ässien kanssa? Kiitos vastauksesta etukäteen.

Tänne kirjoitat ja olet pihalla kuin lumiukko. Tai vitsillä olet liikenteessä.
 

EMS78

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänne kirjoitat ja olet pihalla kuin lumiukko. Tai vitsillä olet liikenteessä.

Tällä sivustolla jääkiekko on vasta neljänneksi tärkein asia heti vittuilun, (oman joukkueen) haukkumisen ja provoilun jälkeen, joten ei täällä tarvitse hirveästi jääkiekosta tietää, kun jo hyvin sulautuu joukkoon. Oon jääkiekkoa seurannu noin 25 vuotta, joten uskon, että jotain ymmärrystä lajiin on. En ole Ässien kannattaja, joten en tiedä kaikkien Ässien pelaajien elämäntarinoita. Tämä peli oli eka Ässien peli tällä kaudella jota seurasin. Ässät joukkueena ei suuremmin kiinnosta, mutta nuoret lupaavat tulevaisuuden pelaajat kiinnostaa joukkueesta riippumatta. Toivoin että Armia olis pelannu tässä pelissä.

Kiitos (tyypillisestä tämän sivuston) viestistäsi. Ymmärrän, että aiheutin hämmennystä, koska en haukkunut ketään, enkä vittuillu tai provoillu. Koita kestää. Saatan kirjoittaa tänne toistenkin.
 

Kersakovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, AFC(NFL)
Kevyen henkilökohtaisen mielenterveysongelman jälkeen avataan taas peli palstalle ja sanotaan, että FUCK YEAH! Loistavaa vitunpaskaa pelinjäädyttämistä JYPiltä kolmannessa erässä, Ahon Jykkerin kanssa voi aina luottaa siihen, että vastustaja laukoo tyhjästä maalistä tolppaan!

Heleniukselle sen verran kommenttia, että haistappa pitkä VITTU, ja pelaapas toinen samanlainen peli putkeen. Ystävyksien liigabörsä kiittää ainakin. Sen verran pitää vielä tötterehtää tässä, että kyllähän tuo Ässät on ihan helvetin OK jengi kunhan peli alkaa kulkemaan, tänään taiteilijat törmäsivät lähinnä Malmin ja Shrekin tekemiin muureihin.

Helenius, mitä vittua, onko se oikeasti maalivahti?
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Voisko joku Ässien kannattaja ystävällisesti kertoa, että missä ketjussa/ketjuissa Armia on tällä kaudella pelannu? Ainakin yhdessä aikaisemmassa tän kauden pelissä Armia pelas kolmosessa. Entäs kuinka pitkä sopimus Armialla on Ässien kanssa? Kiitos vastauksesta etukäteen.

Armia on pelannut ykkösketjussa Aki Uusikartanon ja Tuomas Santavuoren/Patrick Yetmanin kanssa ja sitten kolmosessa Mika Niemen ja Veli-Matti Savinaisen kanssa. Ykkösketjussa taisi pelejä kertyä hieman enemmän. Armian sopimus Ässien kanssa on puolestaan vuoteen 2013, mutta luonnollisesti hän saattaa lähteä P-Amerikkaan mikäli hänet varannut seura Buffalo Sabres hänet sinne haluaa.

Eilisestä pelistä ei tosiaan paljon muisteltavaa jäänyt, mutta mielestäni vastustajan haukkuminen on hävinneiden selittelyä. Joo, Jyp pelaa tylsää kiekkoa, onko se kenellekään yllätys? Kuten joku hyvin totesikin, kentällä on kaksi joukkuetta.

Olihan paska viikko tulosten puolesta, tuskin uskallan edes avata Ässä-osiota.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Jaa, tästä en ollutkaan tietoinen. Kuulostaa kyllä näin omaan korvaan huvittavalta, että Dufvaa vaadittiin uudistamaan pelitapaa ja tämä Aho saakin palata vanhaan. Helposti siihen vanhaan jäädään pysyvästi jos tulosta tulee. Vallankumous syö siis lapsensa. Ovatkohan pelaajatkin hyväksyneet tämän vanhaan palaamisen vai alkaako pian uusi kapina.

Lapsikin ymmärtää, etteivät pelaajat kyllästyneet voittavaan pelitapaan, vaan Dufvan henkilöjohtamiseen. Käytöksestä on nähty merkkejä mediassakin. Mitä pidemmälle pesti meni, sitä enemmän ilmeni ylhäältäpäin annettuja v-mäisiä, toista osapuolta nöyryyttämään pyrkineitä kommentteja. Joukkueen mitta alkoi täyttyä jo aikoja sitten. Ensin joukkueen älykkäin jätkä (SW) väläytti lehdessä (kevät 2009), että kaikki ei ollut Jypissä hyvin. Sitten lähti Ari-Pekka Siekkinen Kalpaan. Tähän ratkaisuun ei voi perheellisellä, jyväskylään asettuneelta kaverilta mitään muuta motiivia, kuin se että työyhteisössä oli jotain isosti väärin.

On korrektimpaa puhua pelillisistä vapauksista kuin siitä, että esimies harjoittaa henkistä väkivaltaa.
 

Co.

Jäsen
Eilisestä pelistä ei tosiaan paljon muisteltavaa jäänyt, mutta mielestäni vastustajan haukkuminen on hävinneiden selittelyä. Joo, Jyp pelaa tylsää kiekkoa, onko se kenellekään yllätys? Kuten joku hyvin totesikin, kentällä on kaksi joukkuetta.

En tiedä viittasitko minun viestiini, mutta en ainakaan itse missään mielessä haukkunut Jypiä. Joukkue ei vaan herätä ikinä minkäänlaisia tunteita. Kuitenkin jokainen muu liigajoukkue lopputuloksesta huolimatta herättää tunteita suuntaan tai toiseen, ja jokaisesta pystyy melko usein sanomaan, että olipahan viihdyttävää/näyttävää/mielenkiintoista/jne. peliä. Edelleen, lopputuloksesta huolimatta. Joo joo, ei tarvitse olla viihdyttävää peliä jos voittaa blaa blaa ja kentällä on kaksi joukkuetta nyyh.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös