La 29.1.2011 KooKoo - D Team

  • 7 892
  • 43

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Terveisiä myös tälle Dufva-jugendin uudelle tulokkaalle, jos suu käy jatkuvasti ja yrittää pikkusikaa, niin häkki päässä ei estä sitä, että palaute tulee miesten pelien tyyliin. Siitä sentään pojot, että ei näyttänyt pakittelevan.

Hieno peli, ei ollut hädän päivää oikeastaan ja onnitujia oli laajalti. Myös nelonen oli yllättävän hyvä, mutta silti surettaa Yawon vähäinen peliaika.

Peli karkasi tuomareilta pahasti käsistä, katsotaan tuleeko sanktioita. Puolin ja toisin ylilyöntejä.
 

Igor Siperia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toivottavasti tuo Miika Lahden hyppääminen taklaustilanteessa kohteena Jesse Lustberg saadaan KooKoon sivuille maalikoosteeseen. Lahti olisi pitänyt ajaa ulos, mutta koska näin ei käynyt niin loppupelistä tuli tuomareille vaikea ilta ja tänään nähtiinkin tuomareilta totaalinen epäonnistuminen.

Kouvolassa tänään yli 2500 katsojaa ja huikea tunnelma. Ketsuppipullo alkaa sopivasti aueta ja KooKoo on takonutkin kahdessa viime pelissä 14 maalia.

Tänään KooKoon pistemiehet olivat:

Liukkonen 3+1=4
Niemi 1+2=3
Baker 0+3=3
Julkunen 2+0=2
Tuomainen 1+1=2
Hokkanen 0+2=2
Keinänen 0+2=2
Järvinen 0+2=2
Gärdström 0+1=1

Liukkonen alkaa pääsemään sopivaan vireeseen kevättä kohden.
 

Igor Siperia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No niin lehdistötilaisuuden videossa, nähtävissä niin Lahden "puhdas taklaus", josta ei rangaistuksia ja niin ikään tilanteet, joista Jouhkimainen ja Silvennoinen ajettiin ulos. Jokainen voi itse päätellä menivätkö tuomiot oikein.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
No niin lehdistötilaisuuden videossa, nähtävissä niin Lahden "puhdas taklaus", josta ei rangaistuksia ja niin ikään tilanteet, joista Jouhkimainen ja Silvennoinen ajettiin ulos. Jokainen voi itse päätellä menivätkö tuomiot oikein.
Taisin jo muutamaan kertaan mainita, että Lahden taklaus ei ollut puhdas vaan ryntäyksestä olisi pitänyt heittää kaveri ulos. Kyllä tuo hyppy on erittäin selkeä ja onneksi Lustberg selvisi ilman pahaa aivotärähdystä tilanteesta.

Myös Jouhkimaisen taklauksen ulosajon oikeellisuuden kiistin ja ainakin Ika Lehkonen oli tästä videolla täysin samaa mieltä.

Kyllä tuo Silvennoisenkin ulosajo tuli sangen heppoisin perustein. Kakkonen olisi riittänyt mielestäni ihan hyvin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No niin, videoita katselu.

Eihän tuossa Lahden taklauksessa olisi ollut muuta vaihtoehtoa kuin viheltää peli- tai jopa ottelurangaistus. Sääntökirjassa ei mainita ryntäämisen määritelmänä enää mitään eksaktia potkumäärää, vaan sanotaan että:

"Pelaajalle, joka syöksyy, hyppää tai ryntää vastustajan [...] kimppuun" ja tarkennetaan vielä "Ryntäyksellä tarkoitetaan tilannetta, jossa taklaava pelaaja vauhtia otettuaan rajusti taklaa vastustajaa (distance travelled violently checks). Ryntäyksen yhteydessä taklaus voi kohdistua laitaa vasten, maalikehikkoa vasten tai tapahtua avojäällä."

Kyllähän tuossa täyttyvät kriteerit sekä vauhdinoton että hyppäämisen osalta. Olkoonkin, että kyseessä ei varmastikaan ollut vahingoittamisyritys, niin sääntökirja ei olisi jättänyt vaihtoehtoja Lustbergin loukkaantuessa. Tai siis vain sen verran, että joko PRK tai OR. Päähän kohdistunut taklauskin olisi varmasti kelvannut syyksi.


Jouhkimaisen tuomio taisi mennä nykysäännöillä oikein. Periaatteessa pitäisi kai olla sallittua taklata ns. kiekollista pelaajaa edestä päin, kun kädet tai jalatkaan ei nouse, mutta sääntökirja on aika jyrkkä. Jos osuu päähän, niin silloin se on penaltin paikka (tietyt poikkeukset huomioiden). Pelaajan loukkaantuminen ja sen vaikutukset rangaistuksen suuruuteen ovat toki sitten toinen juttu, siis lähinnä siltä kantilta että kuinka vaikea tuomarin on todeta tilanne sillä hetkellä.


Silvennoisen PRK puolestaan näyttää hätävarjelun liioittelulta - siinäkö vaiheessa tuomarit vasta tajusivat lorauttaneensa jotain pöksyihinsä? Vähän ilkeästi siinä pakki tönäisee ristiselkään, mutta siltikin aika normaali kaksinkamppailutilanne. Huonoa säkää lähinnä siinä, että Paunio menettää kokonaan tasapainonsa. Kakkosella olisi pitänyt selviä minunkin mielestäni.
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Odotin jotain törkeää teloitusta, mutta ihan peruskamaahan tuo Lahden taklaus on. Enemmän se on Lustbergin oma vika, jos saa naaman ruhjottua tuollaisessa tilanteessa.

e. Nuo 2 muuta tilannetta, huh huh. Mistä ne repii noita tuomareita näihin kinkereihin? Niinhän se kuitenkin taitaa mennä, että jos liigassa on paskat dumarit, niin mestiksessä viheltää ne vielä huonommat. Tuollaisten puhallusten jälkeen tekisi mieli jo vaatia lippurahoja takaisin tai ainakin tuomareille maksettavien korvausten eväämistä.
 

Kalteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Joo, kattelin videot...

Lahden taklauksesta en sano mitään kun ei tulis järkevää kommenttia. Ehkä aiheellinen ulosajo ehkä ei..

Jouhkimaisen taklauksesta olisi maksimi tuomio ollut kakkonen ryntäyksestä.

Silvennoisen ulosajossa ei kyllä olla mitään järkeä. Perus kontaktitilanne josta en olis antanu kuin korkeintaa puolen minuutin jäähyn, joka varmaan olisis myös löytynyt päivän tuomareiden repertuaarista. Käsittämätön vihellys!

Paljon nähdään törkeyksiä, paljon nähdään rumia taklauksia mutta erittäin paljon nähdään myös helv****in huonoa tuomarityöskentelyä.
 
Lahden tuomio oikein, lähinnä tuon hyppäämisen takia ja videoklipin viimeinen taklaus oli vaarallinen (irti laidasta ja takaviistosta/selästä) tuomio lienee oikein, jos pelaaja loukkaantui, muuten olisin tuominnut 2+10. Hirvittävän törkeitä näistä taklauksista ei ollut mikään, mutta Lahden taklaus Lustbergiin hipoo sitä. Tosin vauhti ei välttämättä välity samanlaisena videolla kuin livetilanteessa. Mutta hyppy on hyppy ja osoittaa jonkinasteista pelkuruutta aina suorittajaltaan.
 

Blackorange

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Mestis
Huomasi, että eilen oli yleisökin lämpimimmillään mitä koko kaudella..oli tunnetta katsomossa. Hyvä, että alkaa vähän jääkiekkokansa heräämään Kouvolassa! Varmasti kuului valmentajillekin aitioon vihellys- ja huutokonsertit, mitä Ika sanoikin videolla, että tällaisesta maksaisi mitä vaan.

Pelistä vielä vähän kommenttia. Jos oli eilen Heinolassa erikoinen kolmas erä, niin Kouvolassa sitä oli toinen. Tuollaista henkistä kanttia ja ratkaisuvoimaa en muista nähneeni KooKoolta ehkä ikinä (pl. ne 3 maalia puoleen minuuttiin aikoinaan). Ensin Luigi maalasi 22 sekunnin jälkeen yv:llä. Ajassa 6.31 D Team joutui alivoimalle, ja samassa tilanteessa vielä Niemi ja Järvinen törmäsivät keskenään, jonka jälkeen molemmat menivät koppiin ja pelättiin jo pahinta. Gröndahl viime pelissä, jos tuossa menivät viime kauden ykkösparin pakit niin morjes.. Vrt. Kultanen ja Alastalo viime kaudella!

Tuossa tilanteessa Ika otti aikalisän, koska KooKoolla oli Lustbergin loukkaantumisen jälkeen viisi puolustajaa, ja nyt siis kolme. Kentälle menivät pakeiksi ylivoimaa pelaamaan Gärdström ja Julkunen. Juuri ennen jäähyn loppumista Julkunen teki pelin kannalta ratkaisevan 3-1 maalin. Tässä vaiheessa jäällä oli viisi hyökkääjää, joista siis Julkunen on pelannut nyt muutaman pelin pakkina! Ilman tuota maalia ja Niemen ja Järvisen paluuta kopista, olisi tulos voinut olla aivan toinen.

Yv-maalin jälkeen Veistola otti "tyhmän" jäähyn hyökkäyspäässä, ja heti sen loppumisen jälkeen ajettiin Jouhkimainen ulos tuosta kyseenalaisesta tilanteesta, jonka Ikakin sanoi olleen aivan puhdas taklaus. Siihen vielä puolen minuutin kuluttua Koskelainen sai kampitusjäähyn, ja D Teamilla oli nyt 4,5min ylivoimaa, josta 2min viidellä kolmea vastaan. Kotijoukkue taisteli uskomattoman hienosti ja samalla nuori D Team pomputteli syöttöjä ja vastaanottoja. KooKoo sai huikeat aplodit tuosta selvittyään, mikä oli kolmella pakilla hieno suoritus (Järvinen saattoi palata alivoiman lopussa).

Muutaman minuutin päästä Liukkonen teki illan toisensa, joka katkaisi D:n selkärangan. D sai pelata vielä erän 2 viimeistä minuuttia ylivoimalla, mutta ilman tulosta. Kolmannen erän alkuun vielä kaksi salamamaalia, peli oli 6-1 ja paketissa. Kolmas erä oli pelailua ja sitä vaan odotti ja pelkäsi, ketä seuraavaksi kolhitaan. Koskelaisen tilannetta ei nähty kunnolla kun laita oli edessä, mutta koko KooKoon vaihtoaitio ainakin huusi tuomarille, jolloin peli laitettiin poikki. Nuo kaksi ulosajotilannetta eivät onneksi olleet rumimpia mahdollisia, mutta pelin ollessa ratkenneena jo pitkään olivat ne tarpeettomia temppuja. Taklaajien kannalta oli parempi, että pääsivät suihkuun, ja tuossa vaiheessa oli tuomareiden otettava ottelu haltuun, ettei nähtäisi joukkotappeluita tai enempää loukkaantumisia. Mm. Tuomainen ja Baker kävivät ajoittain todella kuumana, mutta jotenkuten hillitsivät itsensä. Häkkipää pääsi tosin Tuomaisen karuselliin, josta kaksi minuuttia Markolla ja junnulle henkisiä kolhuja.

Kaikenkaikkiaan hieno ja kuuma kiekkopeli, josta olisi voinut jättää viimeisen erän vaikka pelaamatta, mutta toivotaan ettei kellekään käynyt pahemmin ja pääsevät nopeasti takaisin jäälle.
 

Kiekko-Kolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks & KooKoo
No niin, videoita katseltu täälläkin.

Lahden tilanne nyt meni miten meni, ei mikään järjettömän paha, mutta olisi kait ansainnut edes jonkinlaisen tuomion, nyt ei edes jäähyä, ei liene oikein vai kuinka? Tässä vaiheessahan peli sitten lähtikin tuomareilta lapasesta ja loppu oli ihan kauheata kaaosta, siis tuomioiden osalta.

Jouhkimaisen tilanne oli minusta täysin puhdas taklaus, joten ei siitä enempää.
Silvennoisen ulosajo, no joo, näytti livenä pahemmalta joten ehkä sitten tuomarit muni tuonkin, mikä ei kyllä yllätä yhtään. Pienempikin rangaistus olisi riittänyt.

Kokonaisuuttahan nuo videot ei näytä, siis tuota koko ottelun jatkunutta sikailua mitä lähinnä d harrasti, mutta ehkä se menee tuomareiden piikkiin kun eivät tuntuneet mitään näkevän. Toki KooKoon jätkät antoi oman osansa takaisin sikailuista, yllättäen vaan näistä yleensä aina rapsahti jäähy toisin kuin jyskälän pojille, siitä meikäläisen katkeruus.

Mutta näin, erittäin hienoa viihdettä tuntuu KooKoo ja D Team ottelut kerta toisensa jälkeen tarjoavan, ehkä sitten vielä pleijareissa väännetään, ken tietää.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lahden tuomio oikein, lähinnä tuon hyppäämisen takia

Täsmennetään nyt vielä sen verran, että tuostahan ei siis tuomarit vihltäneet minkäänlaista rangaistusta Lahdelle. Nähtäväksi jää sitten se, arpooko Kauppi kyseisestä tapauksesta jotain seuraamuksia.
 
Kiitos korjauksesta, aloin kirjoittamaan aluksi mitä itse olisin antanut tuomarina ja sitten aloin stilisoimaan tekstiä ja unohdin, miten oikeasti tuomiot oli tuomittu.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kiitos korjauksesta, aloin kirjoittamaan aluksi mitä itse olisin antanut tuomarina ja sitten aloin stilisoimaan tekstiä ja unohdin, miten oikeasti tuomiot oli tuomittu.

Ottelun tuomarit olivat Jani Nykänen ja Tuomas Pöyhönen.
Mistä pystymetsästä näitä kavereita oikein mestispeleihin revitään? Toivottavasti kyseinen kaksikko pysyy jatkossa mahdollisimman kaukana KooKoon peleistä. Silvennoisen ja Jouhkimaisen ulosajoissa ei ollut todella järjen hiventäkään. Sen sijaan Lahti, joka olisi pitänyt jo ottelun alussa viheltää suihkuun, pääsi kuin koira veräjästä. Ei olisi tuomarikaksikko enää voinut pahemmin epäonnistua. Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut illan koituksessa pahemmin, kun tuomarikaksikolta karkasi homma lapasista heti alkuvihellyksestä lähtien.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Ei olisi tuomarikaksikko enää voinut pahemmin epäonnistua. Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut illan koituksessa pahemmin, kun tuomarikaksikolta karkasi homma lapasista heti alkuvihellyksestä lähtien.
Sen verran täyyy tuomareita puolustella etteivät he täysin epäonnistuneet, koska peli oli todella virheiden täyttämä ja varmasti yksi vaikeimmista viheltää tällä kaudella Kouvolassa.

Tuomarit eivät sentään jättäneet missään vaiheessa pilliä kokonaan taskuun, vaikkakin jonkin verran rikkeitä jäi viheltämättä. Tosin, jos joukkue rikkoo noin paljon kuin D-team eilen, niin ei se tuomarin osakaan helppo ole.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
tuomarikaksikolta karkasi homma lapasista heti alkuvihellyksestä lähtien.

Näin on, mutta annetaan nyt ainakin yhdestä tapauksesta positiivistakin palautetta. Eli kyseessä oli tilanne, jossa [liite]Iivo karkasi puolittaiseen alivoimaläpiajoon[/liite] ja deen Huovinen neppasi kiekon tyylikkäästi heittäytymällä pois. Yhdeksän kertaa kymmenestä tuosta olisi lähdetty boksiin tai keskiympyrään rankkaria miettimään, mutta nyt oli munaa olla puhaltamatta, kun pelattiin ensin kiekkoa. Sama toistui toisinkin päin Sirenin jahdatessa karkuun pyrkivää Heikkilää, joskin tuossa tilanteessa edes varsinaista kontaktia ei ollut.

Lahden tilanteen nyt videolta nähtyä, niin aivan selvä ulosajo. Eiköhän Naminami tuosta jonkinlaista muikkaria myös lähetä. Veikataan kahta peliä. Jouhkimaisen kohdalla taas tuomio vaikutti videon perusteella melko kyseenalaiselta, mutta toki illan linjan mukaiselta.

Noh, kohti uusia seikkailuja.

Edit:

Ai niin, Tuomaisella runsaasti arvostusta tuosta [liite2]pienestä muistutuksesta Taipaluksen suuntaan[/liite2] heti peli alussa. Viesti heti kärkeen, että Koko ilta tulee vittu Lare, kuten JokiPon valmentaja sen varmaan muotoilisi. Tosin Lare tyytyi valitettavasti hoitelemaan Veken ja Kondiittorin suullaan, ei nyrkeillään, mikä oli kyllä pienoinen pettymys muutoin tunteikkaaseen iltaan.

Toki Tuomaisen jäähyn avustuksella sitten D taikoi 5-3-maalin, mutta olihan tuo ihan paikallaan oleva haku, varsinkin kun dumarit töhöilivät Lahti-Lustberg-tilanteen juuri hetki sitten.
 

Liitteet

  • kiekko_Iivolta.jpg
    kiekko_Iivolta.jpg
    26,6 KB · kertaa luettu: 489
  • kovuutta_koulutukseen_33.jpg
    kovuutta_koulutukseen_33.jpg
    33,3 KB · kertaa luettu: 514
Viimeksi muokattu:

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
En tiedä oliko fanipoikailua, mutta noin itse ne tilanteet näin. Vaikea varsinkin noista kahdesta ensimmäisestä tapauksesta on sanoa mitään varmaa ennen videoita.

Jees, danke. Ihan asialliset kuvauksethan nuo olivat. Nyt kun itse on nähnyt videonkin, niin muutama huomio.

Tuomaisen "muikkari" alussa on suht rivon näköinen, aika korkealla mailalla tulee. Ja ei minusta sitä edeltävässä Taipaluksen taklauksessa ole mitään, hyvin ajoitettu kontakti. Lehtosen taklaus tokassa erässä ihan puhdas, mitäs D-pelaaja luistelee pää perseessä tuollain pommitettavaksi. Ikosen korkea maila-tilanne meni varmaan oikein, vaikka vähän huono kuvakulma. Ottaa kuitenkin taklauksen aika huonosti vastaan.

Lahden taklauksesta olisi voinut antaa ryntäämisen ihan hyvin, sen verran jalat irtoavat jäästä. Jouhkimaisen ja Silvennoisen tilanteet ovat minusta ihan höpöhöpö-settiä. Ei rikettä kummassakaan, enemmän huonoa tuuria.

Erityismaininta nimeltä mainitsemattomalle sokealle nimimerkille tuosta Niemen telomisesta. They did what now?
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Tuomaisen "muikkari" alussa on suht rivon näköinen, aika korkealla mailalla tulee. Ja ei minusta sitä edeltävässä Taipaluksen taklauksessa ole mitään, hyvin ajoitettu kontakti.

Joo, aika rajoilla mentiin. Kai tuossa kuitenkin oli sitä kokeneen pelaajan otetta siinä, että naamariin osuivat hikiset hanskat eikä komposiittivarsi. Tapaushan oli ainakin omissa silmissä suoraa jatkumoa Taipalus/VVV-ceissistä, ja osin tuosta Lahden tuomiotta jättämisestä, ei siis juuri edeltävästä kontaktista.

Jos en tietäisi valmentajaamme täydelliseksi herrasmieheksi, niin voisi melkein miettiä pientä ohjeistusta Taipaluksen varalta. Viitaten siis myös niihin KS:n ennakkojutun "kalavelka-kommentteihin"..
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Kai tuossa kuitenkin oli sitä kokeneen pelaajan otetta siinä, että naamariin osuivat hikiset hanskat eikä komposiittivarsi. Tapaushan oli ainakin omissa silmissä suoraa jatkumoa Taipalus/VVV-ceissistä, ja osin tuosta Lahden tuomiotta jättämisestä, ei siis juuri edeltävästä kontaktista.

Voi hyvinkin olla. Niinhän se menee, että pari vaparia pitäisi sallia kunhan ei telo naamaa auki. :)

Mikä tämä VVV-keissi on, mulla on varmaan mennyt jotain ohi? Jotain edellisen pelin peruja?
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Mikä tämä VVV-keissi on, mulla on varmaan mennyt jotain ohi? Jotain edellisen pelin peruja?

Itse elän siinä käsityksessä, että VVV:n aivotärähdys on peräisin nimen omaan kohtaamisesta Taipaluksen kanssa edellisessä pelissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös