Kiinnostava ottelu tulossa tänään. Eilen kumpi vain olisi voinut voittaa, mutta tepsi vei sillä kertaa pidemmän korren. Tänään jos Ässät pysyy poissa jäähypenkiltä, voi olla eri ääni kellossa. Sama pätee toki tepsiinkin, ensimmäinen erä oli eilen pelkkää Ässien ylivoimamyllytystä.
Mielestäni iso osa eilisistä patamaaleista johtui Palloseuran omien puolustajien koomailuista Ässien huippupelaamisen sijaan. Jos näitä pieniä lapsuksia saadaan vähenettyä, niin peli voi kääntyä hyvinkin TPS:lle.
Ortio ei ole suuremmin vakuuttanut ainakaan itseäni. Lähes kaikissa maaleissa jotka eilen päästi oli toki hyvä/erinomainen maski, mutta kyllä joku niistä olisi silti pitänyt ottaa. Ei vaikuta voittavalta maalivahdilta.
Kokoonpanojen puolesta Ässillä vaikuttaisi olevan melko sama kuin eilen, lukuunottamatta Anttilaa (mielestäni sikainen taklaus, ansaitsi pelikieltoa). Tepsillä Wernblomin pelikielto on loppunut, joten odotan innolla millaista maalintekouhkaa hän saa aikaan Marjalan kanssa ja yv:llä.
Eli siis:
Ässien parannuskohteet:
- MV-peli
- Jäähyily
- Johtoasemassa pelaaminen
TPS:an parannuskohteet:
- Puolustaminen yleisesti
- Yksilövirheet
- Johtoasemassa pelaaminen (on ollut vaikeuksia koko alkukauden tämän suhteen)