Ehdottomasti samoilla linjoilla.Tänään on otettava voitto, tavalla tai toisella.
Normi homma viime kausina, joukkue x voi olla vaikka kuinka sekaisin, mutta juuri JYP kohtaamisen alla löytää pelin ja ottaa voiton JYPistä.Huono tuuri JYP:llä. Viikko sitten olisi saanut alistuneen ja sekavan Kerhon vastaansa.
Nyt on ihan eri joukkue esiintynyt tällä viikolla, saa nähdä jatkuuko illalla vielä hyvät esitykset.
Kun on panostettu hyökkääjiin, niin tuo pakkien vaje näyttäytyy karulta. Jokisen vääntövoima ei vain riitä Liiga tasolle, paineen alainen syöttäminen on molemmilla melko hidasta, joka johtaa omissa pyörimiseen ja hyökkäykseen ei sitten enää paukkuja riitä.Tuo kolmospakkipari voi toki herättää epäilyksiä, mutta tykkään molemmista kavereista siinä, niin toivon että onnistuvat hyvin. Mahtavaa nähdä Tuma kolmosparissa, eikä vain seiskapakkina. Jokinen on myös väläytellyt, vaikka vielä onkin tekemistä, että pääsee kunnolla kiinni Liigan vaatimustasoon.
Kolmosketju on kyllä jännä, kun Tieksola siirtyi Siikasen tilalle siihen. Voi olla yllättävänkin toimiva yhtälö tuo Dostie-Perttu-Tieksola.
Tykkään tästä kokoonpanosta, vaikka tuo Mäkisen paikka ykkösen keskellä vähän mietityttääkin.
Ei me sinne välttämättä lisää pakkeja saada, niin ratkaisu ei voi olla yhden pakkiparin ylipeluuttaminen koko kauden läpi. Tumalle ja Jokiselle yms. vain kunnolla peliaikaa, että saavat edes mahdollisuuden päästä pelirytmiin kiinni. On kohtalaisen mahdoton paikka päästä kunnolla peleihin sisään, jos peliaikaa tulee liian vähän.Kun on panostettu hyökkääjiin, niin tuo pakkien vaje näyttäytyy karulta. Jokisen vääntövoima ei vain riitä Liiga tasolle, paineen alainen syöttäminen on molemmilla melko hidasta, joka johtaa omissa pyörimiseen ja hyökkäykseen ei sitten enää paukkuja riitä.
Yhtä Liiga tason pakkia tuo rosteri kaipaa, siis vaikka Pulkkinen palaisikin lähiaikoina, Jonssonin työaika on aivan tapissa, jossain vaiheessa se kostautuu loukkina tai ylirasituksena.
Niin, en tiedä onko kassa aivan tyhjä, mutta isolla riskillä mennään, mikäli ei laajuutta tuohon pakkiosastoon saada. Peliaikaa pitäisi ilman muuta saada hiukan lisää, mutta kostautuuko se sitten oman pään vuotamisena, on iso kysymys, pakko tätä varmaan on tulevissa peleissä kokeilla.Ei me sinne välttämättä lisää pakkeja saada, niin ratkaisu ei voi olla yhden pakkiparin ylipeluuttaminen koko kauden läpi. Tumalle ja Jokiselle yms. vain kunnolla peliaikaa, että saavat edes mahdollisuuden päästä pelirytmiin kiinni. On kohtalaisen mahdoton paikka päästä kunnolla peleihin sisään, jos peliaikaa tulee liian vähän.
Riskejä toki on, mutta paras (tai oikeastaan ainoa oikea) ratkaisu on silti antaa pelaajille mahdollisuus päästä riittävälle tasolle. Koko kauden läpi ei voi ylipeluuttaa 2-4 pakkia, koska se nasahtaa pahasti omaan nilkkaan jossain kohtaa.Niin, en tiedä onko kassa aivan tyhjä, mutta isolla riskillä mennään, mikäli ei laajuutta tuohon pakkiosastoon saada. Peliaikaa pitäisi ilman muuta saada hiukan lisää, mutta kostautuuko se sitten oman pään vuotamisena, on iso kysymys, pakko tätä varmaan on tulevissa peleissä kokeilla.
Tää on just se, ne jätkät on vain ajettava sisään, ja mielummin nyt kuin sitten että ylipeluutetaan loukkiin ne kovemmat äijät ja sit pistetään junnut selviytymään 2 viikkoa keskenään, sitten vasta heliseekin omissa. Nyt annetaan jätkille oma aika ja tila että pääsevät rytmiin.Riskejä toki on, mutta paras (tai oikeastaan ainoa oikea) ratkaisu on silti antaa pelaajille mahdollisuus päästä riittävälle tasolle. Koko kauden läpi ei voi ylipeluuttaa 2-4 pakkia, koska se nasahtaa pahasti omaan nilkkaan jossain kohtaa.
Takuulla ei räppää.Brunetski räppää takuulla ainakin yhden maalin vihuille.
Takuulla ei räppää.
(Huilaa tänään)