Mainos

La 28.10.2017 HPK - SaiPa

  • 2 894
  • 18

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Rinkelinmäellä kohtaavat tänään HPK ja SaiPa, joiden kauden ensimmäinen kohtaaminen Lappeenrannassa päättyi 1-5 vieraille. Siinä pelissä Kerho viimeisteli jäätävän tehokkaasti, mitä ei ole kyllä päässyt sanomaan tällä kaudella montaa kertaa. Siinä pelissä nähtiin myös HPK:n tämän kauden kärkihankinnan ainoa maali toistaiseksi, kun Mikko Lehtonen onnistui rangaistuslaukauksesta.

SaiPalla oli kova noste viime viikkoina ja kuuden pelin voittoputki, mikä katkesi Tapparan vieraana, mutta pistekantaan palasivat heti seuraavassa kotipelissä Jukureita vastaan. HPK:lta puolestaan on tällä kaudella nähty nyt kaksi kertaa kolmen ottelun orastava voittoputki, joiden aikana on varovasti yritetty hymyillä ja olla positiivisia, mutta tylysti ne lyhyet lennot on päättyneet ja taas ollaan kolmen pelin tappioputkessa. Karu lukema tässä vaiheessa on se, että Kerholla on nyt kasassa 3 voittoa ja yhdeksän pistettä viimeisistä 12 pelistä. Heitetään päälle vielä fun fact, eli juuri noissa kolmessa voitollisessa pelissä Mikko Lehtonen istui katsomossa poppareilla.

Kerhon pelitapa on elänyt alkukauden aikana ja avainpelaajista liian moni on ollut hyvin vaisu. Loukkaantumisetkin on vähän kiusannut, mutta lähinnä pakistoa, mikä nyt ei kuitenkaan se isoin ongelma ole ollut. Severi Sillapää on ainoa merkittävä hyökkäyspään loukkaantuminen ollut tällä kaudella. Victor Backman on myös telakalla, mutta hänestä ei oikein varmuudella vielä osaa sanoa, onko ollut merkittävä menetys. Ei ainakaan alkukauden liigaesitysten perusteella. Muutoksia ei ole joukkueen pelaajistoon kuitenkaan tehty, vaan sitkeästi jatketaan yrittämistä. Eilisessä Helsingin pelissähän oli kokeiltu laittaa kaikki roskat samaan koriin (Janne Lahti - Robert Leino - Lehtonen) ja samalla vihdoin yhdistettiin Oula Palve ja Eetu Tuulola, eli meidän alkukauden kuumat pelaajat.

SaiPa konttasi kauden ensimmäisissä peleissä pahasti ja aika sekaisin oli vielä meidänkin kohdatessa ensimmäisen kerran, mutta tulosten valossa on ainakin alkanut saada juonesta kiinni. Tero Lehterän jatkosopimuskin kertoo omaa kieltään siitä, mutta koska en ole SaiPan esityksiä seurannut, niin annetaan heidän kannattajien kertoa, mitä on näiden hyvien tulosten takana.

Tästä pelistä tekee mieli nostaa vierailijoilta esiin Ville Koho ja meiltä Otto Paajanen. Koho on nyt 35 vuotias ja pelannut 730 peliä liigassa pelkästään SaiPan paidassa. Tämä on nykypäivänä niin harvinaista, että haluan nostaa hattua. Samalla voidaan muistaa taas, että meillä on Otto Paajasessa nousemassa samanlainen seuraikoni. Otto täytti viime kuussa 25 ja on nyt pelannut jo 344 runkosarjapeliä pelkästään HPK:n paidassa.

Hämeenlinnassa toivotaan pisteitä. Tämä on taas kuuden pisteen ottelu ja väkisin pitäisi kammeta näiden edessä menevien joukkueiden perään. Pelkona on kyllä taas nihkeä 1-2 tai 2-3 ilman kunnollista loppukiriä, sekä muutama tyhmä jäähy, jotka on omiaan auttamaan kaveria hoitamaan homman.

Kiva olisi, kun yleisöä olisi vähintään 3500, mutta tiukkaa taitaa tehdä taas, kun tappioputkessa paahdetaan...
 
Viimeksi muokattu:

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Mainittakoon vielä, että Kerhon toimitusjohtaja vihjailee Facebook-tilillään illan ottelussa olevan sopimusasiaa. Jotenkin veikkaan jatkosopparista tai jatkosoppareista olevan kyse. Tällä hetkellä noi sopimusjutskat kiinnostaa itse peliä enemmän. Toivotaan voittoa kuiteskin, mutta sieltä voi tulla aivan mitä vaan.

Edit. Vahvistus siellä julkaistaan, mutta nyt ei ole oikein kunnon huhuja edes liikkeellä.
 
Viimeksi muokattu:

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPan 7.ottelun voittoputki päättyi siis tiistaina Tapparalle hävityn 4-2 pelin jälkeen. Eilen tuli aika huonolla pelillä 2-1 voitto rankkareiden jälkeen Jukureista. SaiPan voittoputken takana on varmaan suurimpana syynä ollut kurinalainen puolustuspeli, jäätävä maalivahtipeli(kiitos Tuohimaan) ja jäätävä viimeistely. Eilistä parempaa peliä pitäisi kyllä tänään pelata Hämeenlinnassa tai muuten ollaan pulassa. Lehterä teroitti eilen etenkin sitä, että nuo viiden metrin syötöt pitäisi saada osumaan lapaan tai muuten on vaikea loppukausi. Viimeksi HPK:ta vastaan SaiPa pelasi mielestäni ihan hyvän pelin mutta hävisivät silti 1-5. Tällä kaudella on jopa voitettu pelejä tuota syyskuussa pelattua HPK-ottelua huonommalla pelillä kuten eilen nähtiin.

Hämeenlinna on ollut SaiPalle vaikea paikka ja HPK on vielä eilisestä tappiosta sisuuntuneena vastassa. Tarkkana pitää siis olla ja maalivahdin joka siellä sitten on maalissa(Tuohimaa tai Westerholm) täytyy onnistua. SaiPan pitää pelata myös fiksua vieraspeliä, kurinalaista puolustuspeliä ja hyvää alivoimaa jos pisteistä haluavat taistella.
 
heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Ei tartte HPKn olla huolissaan jäähyistä, SaiPa on iskenyt viimeeksi maalin ylivoimalla lähes kuukausi sitten 5.10 KalPan verkkoon. YV prosentti on liigajoukkueelle karmaiseva 6,78%. Toivon todella että tuohon alettaisiin panostamaan, erikoistilanteet on isossa roolissa nykykiekossa.

Toivottavasti tänään nähdään vauhdikasta kiekkoa ja SaiPaltakin jonkunlaista hyökkäyspeliä. Ne muniin puhaltelupelit ilman minkäänlaista hyökkäyspelaamista alkaa olla nähty vaikka jollain ihmeen kaupalla niistäkin on pisteitä tasaiseen tahtiin raavittu.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Synkkää on. Palve ja Vesalainenkin nyt poissa ja kai se Keränenkin sitten loukkaantunut, kun ei näy kokoonpanossa. Pari ensikertalaista sitten kehiin tänään.

Tunnelma kuitenkin positiivinen johtuen tuoreesta hankinnasta, vaikka ei tänään vielä pelaa.

Peliä Kerho!
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Mitähän kuvaa se videotuomari katsoo, kun ruudun lähetyksestä jopa tässä humalassa näkee, että Nättinen survoi kiekon maalin. Ei siinä, kyllä oli 60 minuuttia aikaa tehdä niin monta maalia, ettei tarvitse selittää. Mutta vituttaahan tuollainen.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Olihan tuo varmaan vääryys. Se ei vaan ehkä missään kuvassa näkynyt, jotta kiekko olisi maalissa. Todennäköisesti ja mitä luultavammin kiekko oli maalissa, mutta mitään kuvallista todistetta tälle ei ollut.
joskus tuntuu, että olisi parempi ettei olisi mitään videotarkistuksia ja tuomarit tekis päätöksensä niinkuin ovat näkevinään. Se olisi inhimillisyyttä se.
 
huhheijaa

Tuomari näytti pelitilanteessa maalia ja maali hylättiin. Eli videolta nähtiin selvästi, että kiekko ei voinut olla maalissa, koska muuten erotuomarin tuomion pitäisi jäädä voimaan.

III. Jos videotarkastelu ei anna täyttä varmuutta, erotuomarin päätös jää voimaan.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko

Niin, tuomari näytti maalia, mutta voihan kai olla myös, että videtuomari näki maalin siirtyneen ennen kuin kiekko oli maalissa.

Joskus näinkin päin, ei mulla muuta. Huhhuh.
 
Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olisi kyllä mukava nähdä se videokuva mistä videotuomari pystyi näkemään, että kiekko ei ollut maalissa. Mutta täytyy kait sen olla sitten niin, että kiekko ei käynyt maalissa kun sitä niin pitkään tarkasteltiin. Ihmetyttää vaan, että aluksi päätuomari osoitti maalia mutta sitten videotarkastus totesi, että ei maalia. Näkikö päätuomari että kiekko kävi maalissa?

SaiPan pitäisi saada tuo ylivoima kuntoon. Tänään oli monta tilaisuutta mutta ylivoimalla ei saatu kunnon pyörityksiä aikaiseksi paitsi tuossa kolmannen erän epäselvässä maalitilanteessa. No kaikki nämä tällaiset ottelut ovat uusia kokemuksia nuorelle joukkueelle. Mutta se ylivoima! Tuohimaa antaa SaiPalle joka ilta mahdollisuuden taistella voitosta mutta heikolla yv-pelillä ja heikolla viimeistelyllä/muuten liian pehmeällä pelillä hyökkäyspäässä ei oikein tule mitään kunnollista aikaiseksi.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Joku voisi tehdä vetoomuksen neloselle, että tämä jääkiekon irvikuvaottelu poistettaisiin ruutupalvelun syövereistä, välittömästi ja ikusiksi ajoiksi.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Joku voisi tehdä vetoomuksen neloselle, että tämä jääkiekon irvikuvaottelu poistettaisiin ruutupalvelun syövereistä, välittömästi ja ikusiksi ajoiksi.

Tuskin kukaan tuota sentään uudestaan haluaa katsoa, vaikka se tarjolla olisikin...

Kerholle helkkarin tärkeä suora kotivoitto ja Leinon maali lämmittää kovasti. Jos tuo Morin olisi pelimies, voisi tästä vielä kausi tulla.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tuskin kukaan tuota sentään uudestaan haluaa katsoa, vaikka se tarjolla olisikin...

Kerholle helkkarin tärkeä suora kotivoitto ja Leinon maali lämmittää kovasti. Jos tuo Morin olisi pelimies, voisi tästä vielä kausi tulla.
Se olisikin niitä varten jotka ei ole vielä nähneet, voisi tulla vaan ruudulle viesti, että tuijottamalla tätä viestiä 2 tuntia olet käyttänyt aikasi paremmin, kuin jos katsoisit tämän pelin.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Maalin takana istuneena voin kertoa että se oli selvä maali. Siksi kuulutuksessa väitetty peruste ettei kiekko mennyt maaliin oli naurettava. Todella vihkoon vedetty homma. Toki oli pelin kuva tuomioiden suhteen muutenkin.

SaiPa vois joskus laukoa. Kun oli paikka niin vielä piti syöttää ja laukaus lähti sitten kun paikka meni. Ja ohi maalin.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Ei tartte HPKn olla huolissaan jäähyistä, SaiPa on iskenyt viimeeksi maalin ylivoimalla lähes kuukausi sitten 5.10 KalPan verkkoon. YV prosentti on liigajoukkueelle karmaiseva 6,78%. Toivon todella että tuohon alettaisiin panostamaan, erikoistilanteet on isossa roolissa nykykiekossa.

Meidän kannalta tämä piti onneksi paikkansa, eli kovin paljoa ei hirvittänyt SaiPan pelatessa ylivoimaa.

Pelistä ei jaksa muuta sanoa kuin, että viimeisen vitosen aikana meni oma fiilis kyllä niin laidasta laitaan. Siinä vaiheessa kun SaiPan pelaajien kädet nousi ilmaan maalin merkiksi, oli fiilis kyllä aika lannistunut, mutta vähän myöhemmin teki kyllä niin nannaa tuo Leinon maali. Tärkeät pisteet ja Leino sai maalin tehtyä vihdoin, mutta eipä tästä paljon positiivista silti revitä. No Larmi oli taas Larmi.

Mutta siis, olihan sekava peli ja pahoittelut SaiPan kannattajille tästä tappiosta. Ei olis yhtään väärin ollut SaiPan voittokaan tai edes jatkoaika.
 
Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Joku voisi tehdä vetoomuksen neloselle, että tämä jääkiekon irvikuvaottelu poistettaisiin ruutupalvelun syövereistä, välittömästi ja ikusiksi ajoiksi.

Kun olet noin dekadentti ja Lappeenrantaa vihaava, niin pitäisikö sun tehdä palvelus ja muuttaa jonnekkin muualle mistä saat sielullesi rauhan? Kyllä sieltä kanta-hämeestä löytyy ottajia noin intellektuellille kaverille. SaiPa pelasi kurraa ja Kerho rokotti, thats that!
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kun olet noin dekadentti ja Lappeenrantaa vihaava, niin pitäisikö sun tehdä palvelus ja muuttaa jonnekkin muualle mistä saat sielullesi rauhan? Kyllä sieltä kanta-hämeestä löytyy ottajia noin intellektuellille kaverille. SaiPa pelasi kurraa ja Kerho rokotti, thats that!
Mistähän sä nyt sait tästä mun kommentista aikaiseksi Lappeenranta vihaa? Kaksi paskaa joukkuetta pelasi paskan pelin, olisi kumpi vain voinut voittaa ja tasurin olisi tuosta ansainnut kumpikin, loput sitten arvalla. Jos sinä nautit tuollaisen pelin katselemisesta, niin ihmettelen.
 
Buzzer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Maalin takana istuneena voin kertoa että se oli selvä maali. Siksi kuulutuksessa väitetty peruste ettei kiekko mennyt maaliin oli naurettava. Todella vihkoon vedetty homma. Toki oli pelin kuva tuomioiden suhteen muutenkin.

SaiPa vois joskus laukoa. Kun oli paikka niin vielä piti syöttää ja laukaus lähti sitten kun paikka meni. Ja ohi maalin.

Samoilla huudeilla katsoneena totean, että että aikamoinen epäselvyys kuitenkin kattokameran kulmasta suhteen tilanteessa jäi. Sieltähän ne kai tilannetta tarkastelee. Suora laukaushan ei mennyt sisään vaan jäi maaliviivalle. Se mitä sen jälkeen tapahtui, niin jäi vähän itsellekin epäselväksi. Koskaan en nähnyt kiekkoa maaliviivaa ylittäneen. Todennäköisesti kiekko sen maaliviivan kuitenkin ylitti .Maalikin siirtyi paikoiltaan. Hämärä tilanne kaikkineen. Olisi sen voinut maaliksikin tuomita, mutta epäselvyys ilmeisemmin ratkaisi sen maalin hylkäyksen perusteeksi. Fifty- sixty tilanne sanotaanko näin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös