Lauantaina Porissa kohtaavat länsirannikon joukkueet. Ottelu alkaa vasta klo 19, johtuen Porissa vkl:n aikana järjestettävästä taitoluistelutapahtumasta. Ottelun myöhä alkamisajankohta saattanee vaikuttaa yleisömäärään, mutta silti paikalle luulisi saapuvan pyöreästi 5000 silmäparia.
Ässät haki hienoin vierasvoiton torstaina Lahdesta ja nyt joukkueella on kahden ottelun mittainen voittoputki menossa. Edellisestä "voittoputkesta" on kulunut reilusti aikaa, sillä sellainen koettiin viimeksi vuoden 2006 lopulla. Jo tässä vaiheessa kautta on joukkue heti näyttänyt epäilijöille, ettei kaikki ole sitä, miltä se paperilla näyttää. Kausi on toki pitkä, mutta porilaisittain tietysti toivomme, että tämä peli-ilo ja -ilme kestävät kauden loppuun asti.
Torstaina Ässien onnistujiin kuului erityisesti maalivahti Karjalainen ja nyt onkin mielenkiintoista kumman maalivahdeista Alpo luisteluttaa tolppien väliin lauantaina. Kaiken järjen mukaan kuitenkin varmoja otteita esittänyt Kilpeläinen ottaa jälleen torjuntavastuun. Muuten jatketaan näillä näkymin samaisella miehityksellä kuin Lahdessa. Viimeaikaisia muutoksia kokoonpanoon on sen verran, että Patrick Forsbackan loppukausi on käytännössä ohi, polven ristisiteen hajottua.
TPS:llä taas on menossa 3:n ottelun tappioputki. Raumalla Lukko latoi torstaina rumat lukemat taululle ja ottelu oli toisen erän alussa jo käytännössä ohi. Lähes ainoana valonpilkahduksena turkulaisittain Antti Reivonen, joka aloittanut kautensa pirteästi. Raumalla syntyivät tehot 1+1.
Ottelu on pitkää kautta ajatellen kuitenkin elintärkeä kummallekkin. Joukkueet on rankattu häntäpään sijoituksille ja jokainen liigajoukkue tietysti yrittää välttää karsintaa viimeiseen asti. Tähän otteluun Ässät lähtee kuitenkin ennakkosuosikkina, käsite, joka on Porissa päässyt jo lähes unohtumaan. Ässät on pelannut tällä kaudella todella vahvasti kotonaan ja kahden ottelun voittoputki antaa luvan odottaa jatkoa. TPS saa laittaa hokkaria toisen eteen ihan tosissaan, jos meinaa sarjapisteet hakea Porista.
Tua tua, katotaa millai käy!

Viimeksi muokattu: