Ilmoitukset

Nimimerkki FASlapsi on saanut kahden viikon pelikiellon Jesse Puljujärven ketjuun ilmestyneen offtopicin, provosoinnin ja flametuksen vuoksi. Aiempi rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

Nmimerkki Rambokala syyllistyi samassa ketjussa jatkuvaan aggressiiviseen käytökseen ja hänet on passitettu viikoksi rauhoittumaan.

Nimimerkki Wizzö on ansainnut lauantaiaamuyön sisällöttömästä spämmistään kahden viikon kirjoitustauon.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Salama15 pääsee viikon päästä kokeilemaan uudelleen, jos Trumpin ketjuun eksyisi pelkän nimittelyn ja sisällöttömän huutelun sijasta välillä vaikka jotain asiaakin.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Nynoamous jatkoi offtopicia ja turhaa vääntöä ketjunootin jälkeenkin, joten hän saa harjoitella viikon ajan luetun ymmärtämistä.

Sulje ilmoitus

La 26.9.2015 KooKoo - Kärpät

Viestiketju osiossa 'Otteluketjufoorumi' , aloittajana mustaoranssi, 26.09.2015 klo 11.54.

  1. mustaoranssi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kookoo
    Tänään Lumon areenalla KooKoo pääsee kovaan testiin kun vastassa on Kärpät. KooKoo sai eilisen huilata kun taas Kärpät pelasi Lappeerannassa voittolaukauksiin saakka. KooKoo yrittänee käyttää energia etua ensimmäisessä erässä hyväkseen. KooKoolta poissa ainakin kapteeni Vallin joten nähtäväksi jää joko Nyqvist on pelikunnossa vai saako oma kasvatti Pelli näytönpaikan. Lippuja mennyt hyvin kaupaksi joten saataneen se 4000 rikki katsomossa.

    Molemmilla joukkueilla maalivahdit olleet hyvässä vireessä joten vähämaalinen ottelu saattaa olla tiedossa. Tosin jos Kärpät saa nopeasti maalihanat auki niin saattaa revetä lukemat rumiksi.

    Kokoonpanoja ei vielä julkaistu. Olisikohan tänään Cloutierin vuoro olla maalissa.
     
  2. Old Tom Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    KooKoo-Kärpät vetää yleisöä Lumon Areenalle hieman kauempaakin. Lontoolainen Chris Fitchett nimittäin näkee elämänsä ensimmäisen liigapelin. Sitä varten hän on tullut Lontoosta viikonloppureissulle Suomeen ja Kouvolaan. Chris on seurannut KooKoota nyt netin kautta ja kertoo, että on hyvä päästä oikeasti tänne matsiin. Chris mainitsee lisäksi, että KooKoo tuntui aidommalta kuin vaihtoehtona ollut Jokerit ja näinhän asia tottakai onkin.

    Welcome to Kouvola Chris!

    Kouvolasta löytyy mitä Lontoosta ei — nimittäin liigalätkää | Kouvolan Sanomat

    Onko paljon Kärppä-faneja saapumassa tänään Kouvolaan?
     
  3. Ansa Paitsio Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Kärpillä reissupelit menossa ja eilenkin työläs ilta Leprassa. Mutta mutta. Hallitseva mestari ja muutenkin huipputiimi vastassa.
    Iltapulu hengessä: Jos kotijoukkue tästä pisteen(kin) raapii niin lupaan syödä -en hattua- vaan hatullisen "viinimarjoja".

    Ps. IsoharmiVallin
     
  4. L. Paraske Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät, Suomi
    Kärpät on edellisen kerran pelannut Kouvolassa sarjapelin 2.2.2000, jolloin ottelu päättyi vierasjoukkueen voittoon lukemin 2-5. Valitettavasti minulla ei ole tuon ottelun kokoonpanoja käsillä, mutta saattaa olla että tänä iltana kentällä on yksi tuossa edellisessä Kouvolan kohtaamisessa pelannut pelaaja. Kyseessä on tietysti Kärppien kapteeni Lasse Kukkonen. Pitkän tien on Kukkonen ja molemmat joukkueet tuon helmikuisen illan jälkeen kulkeneet. Ihan hienoa että nyt ollaan tässä ja upeaa että KooKoon alku on ollut niin upea kuin on ollut.

    Harmi ettei Arska ole mukana, mutta toivottavasti on ensi kuussa Raksilassa. Pose Alikoski 1-ketjussa, no oho. Onko näin ettei jokunen kausi sitten liigan pistepörssiä hetken johtanut Teemu Rinkinen mahdu neljään pelaavaan ketjuun? KooKoolla on kyllä ihan mielenkiintoinen jengi ja pelaa siellä mm. yksi eniten arvostamiani liigapelaajia eli Josh Green.

    Kärppien kokoonpano sama kuin eilen, paitsi että loukkaantuneen Suorannan tilalla pelaa Kalapudas, mikä siirtää samalla Keräsen pelipaikan laituriksi. Tarkki pelaa kauden ensimmäisen ottelunsa tänään. Vahvaa esitystä kaivataan, sillä Aittokallio ei ole viime aikoina vakuuttanut.
     
  5. Ansa Paitsio Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Onhan tuosta " viimeisestä valssista" aikaa tosiaan kulunut. En usko, etteikö täällä olisi oikea kunnioitus meritoitunutta vastustajaa kohtaan, mutta kuten pelissä yleensäkin vastustajan vaikeutena on asennoitua oikein ennalta heikompaa kohtaan. On jo nähty tälläkin kaudella. Mutta uskoakseni Kärppien ongelmana tuo ei taida olla. Mutta jos toivoa sopii, niin tervetuloa Kärpät muutama nappi auki...ainakin ;)

    Ja mieluusti nuppiluku lauteilla suuremmaksi kuin torstaina
     
  6. MurhaaMenoo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
    Toivottavasti KooKoo ei lähde Kärppien kanssa kilpajuoksuun mukaan. Mitä eilen katselin Kärppien peliä niin kyllä viisikko miehittää kentän aivan mahtavalla tavalla. SaiPalle ei juuri tilaa jäänyt eikä varsinkaan kiekolliselle aikaa miettiä ratkaisujaan.

    Ainoa sauma on orjallisen kurinalainen viisikkopuolustus. No, tätähän KooKoolta on nähty ja tällä on hyydytetty muitakin. Mutta jos lähdetään vähänkin ylihyökkäämään ja Kärppien vauhtiin mukaan niin kylmää tulee olemaan kyyti.
     
  7. Tim Callahan Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Lainaus:
    Silloin tuli seurattua sitäkin yksipuolista näytöstä D-puolen istumakatsomosta samasta kulmasta mihin tänään Kärppä-fanitkin on sijoittettuna. Silloinkin lähdettiin divarimatseissa katsomaan Kärppiä sankoin joukoin ja eiköhän nyt ole sama asia.

    Lainaus:
    En usko, että Vallin pelaa Raksilassakaan. KooKoon ykkönen on ns. jarrukenttä, eli pelaa oikeastaan pelkästään rikkovaa peliä ja välillä tuo kiekkoa ylös ja yrittää sieltä riehua jäähyä. Rinkisellä on ollut vähän vaivoja ilmeisesti, mutta ketjut vielä elävät varmasti tässä lähiaikoina.

    --

    Freddylta tarvitaan tänään jumalallinen peli, muuten tulee rumasti tukkaan. Yleisöä veikkaan saapuvaksi saman verran kuin eilen Kisapuistossa: reilut 3900.
     
  8. MurhaaMenoo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
    Lainaus:
    Tänään tätä Peltonen - Rajala - Huhtanen - Rinkinen -nelikkoa peluutetaan varmaan melko "luovasti". Uskoisin ainakin että Peltonen ja Rinkinen pelaavat tuossa vasemmalla tilanteen mukaan. Peltonen on varsinaisesti KH ja kohtuulinen aloittaja. Lisäksi Peltonen on ehkä enemmän puolustussuuntaan orientoitunut KH kuin Rajala. No, tätä nelikkoa on mielenkiintoista seurata.
     
  9. MurhaaMenoo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
    Hemmetin hienoa taas lähteä hallille kun ajatuksissa tulos on vain pelin seuraus ei pääasia. Näin ajatellen ei koskaan pety ellei sitten itse pelaaminen ole totaalisen huonoa. Mutta KooKoo on osoittanut ensimmäistä kotiottelua lukuunottamatta että sillä on selkeä pelistrategia ja viisikot ovat tätä useimmiten jopa noudattaneet kurinalaisesti. Kiinnostavaa on myös se, että nämä strtegiat ovat jonkun verran vaihdelleet vastustajan mukaan.

    En tiedä allekirjoittavatko Mattila ja Haapakoski tällaista näkemystä vai onko tämä kaikki pelkästään minun idealistista kuvitelmaani.
     
  10. charger Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Se Puree!
    KooKoo on kyllä yllättänyt suht räväkällä alulla Liigassa (nousijaksi). Mukava nähdä millaista kiekkoa se pelaa. Ei ole kyllä oikein mitään aavistusta, joten mielenkiintoista seurattavaa riittää tälle illalle!
     
  11. mustaoranssi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kookoo
    Olen kyllä @MurhaaMenoo samoilla linjoilla, että kiva seurata otteluita kun kaikki mitä tulee on plussaa. Viime kaudella jokainen tappio vitutti äärettömästi.

    @charger "parhaimmillaan" KooKoo pelaa melko tylsää kiekkoa missä vastustaja hakkaa päätä muuriin ja koittaa vähistä paikoista iskeä itse.
     
  12. Visiiri Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Maajoukkue, Kuopion KalPa
    Molempien joukkueitten kuntopuntarin huomioiden, tässä voisi melkeinpä retorisesti tokaista, että tässähän pelataan jo mestaruudesta.. : D
     
  13. Visiiri Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Maajoukkue, Kuopion KalPa
    Tästähän tuleekin mainio ottelupari , jos nykykunto kestää : D
     
  14. jaakkopavunvarsi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät
    Maalipaikat ottelussa, suluissa paikat yv:llä:

    1.erä: 1-4 (0-0)
    2.erä: 5-4 (0-1)
    3.erä: 2-5 (0-0)
    yhteensä: 8-13 (0-1)

    Samantyyppinen tilasto kuin eilen SaiPaa vastaan. Näillä pelien pitäisi kääntyä voitoksi, mutta ei.

    Maalipaikkajakauma Kärpät:

    Aaltonen 3
    Nutivaara 2
    Niemelä 1
    Puljujärvi 1 (1)
    Kalapudas 1
    Pyörälä 1
    Ikonen 1
    Niemi 1
    Aho 1
    Huml 1 (ilman maalivahtia)

    Maalipaikkajakauma KooKoo, kaksi tilannetta meni ohi, että kuka tilanteessa oli:

    Rajala 2
    Juutilainen 1
    Alikoski 1
    O´Connor 1
    Lammassaari 1
     
  15. cottonmouth Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo & Philadelphia Flyers
    Kyllä on liigan taso laskenut, kun Mestis-jengi voittaa viime vuoden mestarin... ;/

    No ei, turhaa vittuilla tai tylyttää. KooKoo pelaa tällä hetkellä todella järkevästi. Jos vastustaja, ja oletettavasti materiaaliltaan parempi joukkue, painaa päälle, niin pelataan vain nöyrästi kiekkoa ulos alueelta. Jos se tarkoittaa, että hyökkäyssaumaa ei ole, niin ei turhaan pusketa päätä seinään. Peli aaltoilee kuitenkin ottelun sisällä ja KooKoo on toistaiseksi pystynyt todella hyvin panostamaan niihin hetkiin, jolloin vastustaja ei ole ollut hereillä (vrt. toisen erän alku ja ensimmäiset 10 minuuttia). Lisäksi pelin painotusta pystytään muuttamaan ottelun sisällä aivan hetkessä eli trapista voidaan siirtyä päätylautaan iskevään karvaukseen vaihdon sisällä. Tätä ei todellakaan nähty viime vuonna Mestiksessä ja ennemminkin KooKoo ei reagoinut oikeastaan mitenkään otteluiden sisällä, vaan luotti lähinnä yksilötaitoon, joka toki yleensä riitti.

    En tiedä väsyttikö vai eikö vain Kärppiä kiinnostanut riittävästi, mutta jotenkin moniin tilanteisiin mentiin huolimattomasti sekä hyökkäys-, että puolustuspäässä. Myös aloituksissa KooKoo oli hyvä, jolla voidaan kuroa tasoeroa yllättävän paljon ottelun sisällä.

    Cloutierille myös plussaa. Pidin itsekin sarjan ehkä heikoimpana maalivahtina, mutta hienosti on pelannut. Aikaisemminkin ongelmana oli epätasaisuus jopa ottelujen sisällä, mailapeli ja ylänurkat. Nyt toisaalta KooKoo pelaa maalinedustan huomattavasti viime vuotta tiukemmin ja lähipelissä Fredi oli jo aikaisemmin sarjansa huippua. Ei myös osallistu oikeastaan ollenkaan mailapeliin maalinsa takan, joka tässä tapauksessa on vain plussaa.
     
  16. charger Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Se Puree!
    Melkonen pommi läsähti sitten tähän iltaan.. Onnea voitosta!

    Täytyy kyllä sanoa että olin yllättynyt näkemästäni. Kärpät oli todella aseeton lähes koko pelin ajan. Jos KooKoo pystyy pelaamaan koko kauden tällä tavalla niin mukavasti tulevat kyllä pisteitä keräämään. Todella potentiaalinen pudostuspelijoukkue. Todella hieno juttu että KooKoon taso on näinkin kova, eikä todellakaan mikään heittopussi kuten ennakoista sai lukea!
     
  17. Lainaus:
    Ihan varmasti kiinnosti Kärppiä pisteet tästä otelusta ja ennen kaikkea ammattiylpeys näyttää nousijalle, että tervetuloa liigaan. Kookoo vain pelasi ensimmäistä erää lukuunottamatta oikein hyvin ja sai pelihuumorin riisuttua Kärpiltä. Eikä yhtään muuten pidä väheksyä tuota, että aloitukset oli (en katsonut oikeasti vielä tilastoja, mutulla mennään) kotijoukkueen heiniä ja se auttaa paljon.

    Tämä näyttää tällä hetkellä samalta, kuin Marjamäen ensimmäinen kärppäkausi. Siinä missä itsekin paskoin muiden mukana housuun, niin Marjamäki snaoi vain keskittyvänsä puolustukseen ensimmäiset kymmenen liigapeliä. Sittenhän se alkoi hyökkäyskin aukeamaan. Saas nähä miten tällä kaudella?

    KooKoo ansaitsi voittonsa tänään. Kiekollisena oli rohkea, vaikka vähemmän kiekkoa pitikin. Omissa suojeli maaliaan hyvin. Molari oli myös rautaa.
     
  18. SgtMarkov Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Capitals, Redskins, Nationals, Wizards
    Mitä ihmettä mä just näin? Noh, se on vielä vähän usvan peitossa, mutta kotimatkalla tapasin mannen matkalla työvoimatoimistoon ja kättelin rehellistä poliitikkoa.

    Ja nyt, toimittaja Nyholm! Painat sen reuhkan kurkustasi alas!
     
  19. kurnuttaja Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kookoo
    Sen ainoan kerran kun on muuta tähdellisempää lauantai-iltana, enkä pääse paikalle niin Kookoo voittaa hallitsevan mestarin. Onneksi sentään osan pelistä sai elää mukana radion ja ruudun kautta. Aivan huikea alkukausi menossa. Väkeäkin hallissa todella hieno määrä. Toivotaan myöskin, että Tuomas Nyholm on sanojensa mittainen mies.
     
  20. cottonmouth Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo & Philadelphia Flyers
    Lainaus:
    KooKoo on ylipäätään alkukaudesta ollut vahva aloituisympyrässä. Alla yli 75 aloitusta ottaneiden pelaajien top-20:

    Koodi:
    Asplund          97     63,9
    Nokelainen       98     61,2
    Järvinen         87     60,9
    E. Riska         87     59,8
    Immonen          118    59,3
    Hirschovits      145    58,6
    Jasu             114    57,0
    Juutilainen*     77     55,8
    Dixon            76     55,3
    Flinck           131    54,2
    Da Costa         117    53,8
    Manninen         94     53,2
    Lahti            100    53,0
    Gagnon           145    52,4
    Green*           145    52,4
    Löfman           113    52,2
    Ilomäki          77     51,9
    Malinen*         93     51,6
    Lajunen          134    51,5
    Mullane          93     50,5
     
  21. Minor Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Tekee mieli kiittää SaiPaa eilisestä pelistä, koska kyllä se Kärppien pelaamisessa näkyi. Taas oltiin ajoittain polvia myöten kusessa, mutta kun kiekko saatiin niin palattiin suunnitelmaan. Eihän tuo KooKoon pelaaminen kaunista ole ajoittain, mutta todella tehokasta!

    Olipahan hallissa upea tunnelma, kiitettävän paljon myös Kärppä-kannattajia. Hienoa!

    Go on KooKoo!
     
  22. MurhaaMenoo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
    KooKoon pelissä ei ole mitään rumaa! Turha heitellä kommentteja ettei ole kaunista. Ameeeeeriiiiiiikkalainen sanoo: Practical Beauty Y'know.

    Viimekausi muistissa tätä ei voi uskoa. Vaikka Kärpät olisivat vieneet esim. 1-4 niin silti olisin sitä mieltä että KooKoo pelaa pelillisesti aivan helvetin hyvin.

    Yksinkertaistettuna täydellisesti joukkueena joukkueelle. On annettu selkeät pelilliset ohjeet ja niitäpä noudattaa Taiteilija Rajalakin kiltisti kuten kaikki muutkin.

    Reagointi pelin sisällä erilaisiin tilanteisiin on selkeää ja yhtenäistä. Varaiaatioita on, mutta niitä ei ole liikaa. Silloin kaikkien on helppo reagoida samalla tavalla.

    Ensimmäisen erän loppu kuvaa koko peliä: Tilanne KooKoo maalinedessä ja Fredillä kiekko. 4 KooKoo pelaajaa suojelee Frediä, 2 Kärppäpelaajaa täysin voimattomana tämän ringin ulkopuolella ja 1 Kärppäpelaaja katollaan näiden jaloissa.

    Tässä ottelussa en nähnyt yhtään tilannetta jossa Kärppäpelaaja olisi ollut sota-alueella vapaana maalintekoon saati sitten päässy sinne kurvaamaan kiekon kanssa. Tapparapelissä oli samoin. Joskus joku on sinne unohdettu, mutta sellaisessa tilanteessa jossa sinne syöttäminen on ollut mahdottomuu.

    Sensijaan sekä Juutilainen että Rajala hakkasivat kiekot börsään juuri sieltä mistä niitä ei saisi antaa hakana. Juutin maalissa mm. Lasse Kukkonen ei voinut kuin katsoa vierestä.

    Pelkäsin kun KooKoo laittoi lisähöyryä hyökkäyspelaamiseen 2.erän alussa. Mutta se tuli juuri oikeaan aikaa kun Kärpillä oli pieni uinahdusvaihe meneillään. Liekö sovittu erätauolla vai reagoitu kun nähdään että Kärppä vetää vähän happea.

    Minä en voi muuta kuin ihailla tuota joukkuetta ja kaksikkoa Mattila Haapakoski. Mitä ihmeen taikureita nämä miehet yhdessä ovat? Ja on korostettava YHDESSÄ, koska monet meistä muistavat viimekauden jossa mentiin mentaalikiekkoa ja yksilötaitoa.

    Varmaan on vielä vaikeita aikoja tulossa kun yllätysmomentti katoaa ja KooKoon pelitapa perataan juuriharjan kanssa vastustajien videopalavereissa, mutta MITÄ SITTEN? Kun on nähnyt tämän alkukauden niin otan vastaan ihan mitä vaan on tullakseen. Mitähän Juha Junno tuumasi näkemästään kierrellessään Sumulaakson hallilla? Ennen peliä näytti ihan hymyilevältä mieheltä.
     
  23. Magnesia Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Lainaus:
    Mitä, oliko Junno seuraamassa peliä? Tää voitto alkaa maistumaan entistä paremmalta.
     
  24. MurhaaMenoo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
    Junno käveli suu hymyssä vastaan D-päädyssä kun jääkone kurvaili kentällä ennen ensimmäisen erän alkua.
     
  25. Kyylä Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara