La 26.1.2008 Sport - Hokki

  • 14 722
  • 96

Micco!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu muutos
Sami Häppölää vai? Vai väittääkö joku ihan tosissaan, että Toni Häppölä olisi siirtymässä loppukaudeksi Sportiin?

SM-liigajoukkueen kultakypärän ja ykkössentterin tuskin tarvitsee Mestikseen siirtyä. Palkkakin on ollut päälle 70 000 euroa kaudessa. Häppölä pääsisi isoon rooliin monessa muussakin liigaseurassa Ässien lisäksi. Ymmärrettävää olisi, jos puhuttaisiin pienen roolin liigasentteristä, sellaiset usein haluvat lähteä Mestikseen hakemaan uutta nousua uralleen. Nyt on kuitenkin kyse liigajoukkueen ykkössentteristä ja parhaasta pistemiehestä, jonka perässä on usea liigaseurakin. Lisäksi sopimus liigaan on ensi kaudesta on tiettävästi tehty.

Jos Häppölä jättää Ässät, niin miksi ihmeessä hän menisi Mestikseen? Mitä sellaista Sport voi tarjota, johon esimerkiksi HIFK tai alppimaan seurat eivät pysty vastaamaan?
 
jukkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Voivoi... Johan on taas puheiden mukaan vaasalaiset näyttäneet todellisen minänsä. Ei enää riitä, että vastustajan kannattajia vedellään turpiin, vaan pysäytellään jo vastustajan pelaajien bussi! Voi hyvänen aika sentäs! Nyt täytyisi jo ylempien tahojen puuttua tuollaiseen apinakäytökseen! Veikkaanpa, että kyseessä oli Puna-armeijan jäseniä?
 
JokeriJätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ylösnoussut
Pakko ottaa tähän faniasiaan kantaa jos ei nyt puolueettomasti, niin ainakin mahdollisimman pienten värilasien takaa.

Tavallisesti pitäisin bussin pysäyttämistä tuomittavana, mutta eilisen perutseella totean: sitä saa mitä tilaa. Hokin pelaajien vittuilu meni todella överiksi. Tuulettamisen ja ilveilyn vielä sulattaa, mutta kun mukaan tulee pleksien hakkaamiset ja keskisormien näyttö, menee homma överiksi. Jos tv-kamerat olisivat olleet paikalla, olisi aika moni Hokin pelaaja varmasti saanut sanktioita epäurheilijamaisesta käytöksestä.

Moni joukkue Vaasassa on saanut osakseen pahempaakin vittuilua katsomosta, mutta voiton tuulettaminen on silti hoidettu asiallisesti. Eilen näin ei käynyt. Joku kajaanilainen huikki, että siellä on fiksummat fanit kun eivät provosoidu, mutta pari kysymystä: 1. näitkö mitä eilen tapahtui? 2. Uskotko. todella että kajaanilaiset fanit sulattaisivat sen että pelaajat näyttävät keskisormea yleisölle? Jos sulattaavat, niin ihailen pitkäpinnaisuuttanne.
 
Viimeksi muokattu:

jukkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Tuulettamisen ja ilveilyn vielä sulattaa, mutta kun mukaan tulee pleksien hakkaamiset ja keskisormien näyttö, menee homma överiksi. Jos tv-kamerat olisivat olleet paikalla, olisi aika moni Hokin pelaaja varmasti saanut sanktioita epäurheilijamaisesta käytöksestä.

Moni joukkue Vaasassa on saanut osakseen pahempaakin vittuilua katsomosta,

Pakko sanoa tähän, että eikös vaasalaisfanit saaneet ensin mitä tilasivat? Jos kentälle vittuillaan, niin voi olla odotettavissa että vittuilua tulee muodossa tai toisessa takaisinkinpäin, eikö? Ainakin vaasalaiset näin oikeuttavat oman käytöksensä. Iholle tulemista tavalla tai toisella, tai edes sillä uhkaamista ei voi edes ymmärtää, saati hyväksyä. Sellainen ei vaan yksinkertaisesti kuulu suomalaiseen katsomokulttuuriin! tai jos vaasalaisista kuuluu, teidät voi mun puolesta liittää Ruotsiin.
 
En tiedä millaista fanitoiminta on Joensuussa, mutta kaikissa niissä kaupungeissa, joissa olen matseissa käynyt (joita muuten on aika monta eri sarjatasoilla) on ihan normaalia, että vastustajille koitetaan saada huutamalla jäähyjä, ja joitain pelaajia hiillostetaan, esim huutamalla "läski" tai "imuri". Ja varsinkin silloin on aihetta äänekkääseen buuvaukseen kun vastustajan maalivahti heittää mailansa torpedoiden näin maalintekopaikan ja selviää siitä rangaistuksetta. Eikö Joensuussa katsomossa puututtaisi tällaiseen? Jos ei, niin aika heikoilla ollaan lutuurin puolella.

Vastustajan provosointi on ihan sama kuin maalin tuulettaminen. Tuulettamisellakin vain on rajansa. Hyväksytkö sen, että urheilija näyttää yleisölle keskisormea? Toistan vielä itseäni: moni joukkue on Vaasassa joutuntu paljon pahemman vittuilun ja provoamisen kohteeksi, eikä silti eilisen kaltaisia episodeja ole aiemmin nähty.
 
Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
SM-liigajoukkueen kultakypärän ja ykkössentterin tuskin tarvitsee Mestikseen siirtyä. Palkkakin on ollut päälle 70 000 euroa kaudessa. Häppölä pääsisi isoon rooliin monessa muussakin liigaseurassa Ässien lisäksi. Ymmärrettävää olisi, jos puhuttaisiin pienen roolin liigasentteristä, sellaiset usein haluvat lähteä Mestikseen hakemaan uutta nousua uralleen. Nyt on kuitenkin kyse liigajoukkueen ykkössentteristä ja parhaasta pistemiehestä, jonka perässä on usea liigaseurakin. Lisäksi sopimus liigaan on ensi kaudesta on tiettävästi tehty.

Jos Häppölä jättää Ässät, niin miksi ihmeessä hän menisi Mestikseen? Mitä sellaista Sport voi tarjota, johon esimerkiksi HIFK tai alppimaan seurat eivät pysty vastaamaan?
Mitä sä oikeen selität? Eikö Häppölä muka tulekaan vaikka kaveri on nähty jo Vaasassa hallin käytävillä ja mies saattaa kuulemma olla jo seuraavassa pelissä Sportin paidassa?

Ns. Bussicaseen en kyllä löydä mitään kommentoitavaa. Olen liian vanha jo riehumaan. Sanktioita kuitenkin lienee varmasti luvassa.
 
Riffsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punamustat, Keltamustat, mitä näitä nyt on.
En tiedä millaista fanitoiminta on Joensuussa, mutta kaikissa niissä kaupungeissa, joissa olen matseissa käynyt (joita muuten on aika monta eri sarjatasoilla) on ihan normaalia, että vastustajille koitetaan saada huutamalla jäähyjä, ja joitain pelaajia hiillostetaan, esim huutamalla "läski" tai "imuri". Ja varsinkin silloin on aihetta äänekkääseen buuvaukseen kun vastustajan maalivahti heittää mailansa torpedoiden näin maalintekopaikan ja selviää siitä rangaistuksetta. Eikö Joensuussa katsomossa puututtaisi tällaiseen? Jos ei, niin aika heikoilla ollaan lutuurin puolella.

Vastustajan provosointi on ihan sama kuin maalin tuulettaminen. Tuulettamisellakin vain on rajansa. Hyväksytkö sen, että urheilija näyttää yleisölle keskisormea? Toistan vielä itseäni: moni joukkue on Vaasassa joutuntu paljon pahemman vittuilun ja provoamisen kohteeksi, eikä silti eilisen kaltaisia episodeja ole aiemmin nähty.

Jeps. Ei täällä kyllä hiljaa olla. Kaikkia em. keinoja käytetään ja jopa joskus jo lauletaankin :) Mutta Jukkishan tuo taisi puhuakin enemmän tästä fyysisestä "fanituspuolesta" ja sillä uhkailusta. Legendaarisia "Kuole, paska!" -huutoja ei ole kuulunutkaan sitten edellisen tietyn ryhmän käynnin jälkeen. Kyllähän tuolla eilenkin aika tiukoin sanankääntein kommentoitiin esim. päätuomarin työskentelyä ja ei aina niin painokelvollisin sanoin. Ainoa vaan, että fyysistä koskemattomuutta kunnoitettiin jopa huuteluissakin.

Vaan kylläpä on mielenkiintoista seurata edelleen mitn keskustelu kehittyy.

Mainitaan taas plussana se, että ensiviikon lauantaina suuntaamme Joensuusta taas Mikkeliin täyden bussilastin voimin. Siellä on aina kiva käydä, kun niiden faniporukoiden kanssa voi jopa rupatella ja pelata vaikkapa jalkapalloa kesällä. Ja se plussa juurikin Mikkelin faniporukan asenteesta :)
 
Yksi suomalaisen fanikulttuurin ongelmista on mielestäni se, että jotkut huudot otetaan liian kirjaimellisesti. Onhan esimerkiksi "kuole paska" -huuto hyvinkin provosoiva ja väkivaltainen, mutta silti se on pelkkä huuto. Vaikka katsomosta tällaista kuuluukin, tuskin kukaan huutajista oikeasti toivoo kenenkään kuolemaa. Silti vastustajan fanijoukossa kauhistellaan moista. Kuolema on tabu. (Tämä ei silti tarkoita että hyväksyisin YLEn uuden tosi-tv:n.) Lisäksi tällaisia huutoja yleensä kuulee vain sellaiselle pelaajalle, joka on fanien mielestä pelannut rottamaisesti tai on muutoin silmätikkuna. Jos joku nelosketjun junnu loukkaantuu ensimmäisessä vaihdossa, hän tuskin saa tuollaista huutoa edes Red Armylta. Vierasreissut voivat olla asia erikseen, niissä kun kuluu sitä alkkomahoolia. Mutta vihatunkin pelaajan vakavemmassa loukkaantumisessa kuoleman toivotuksetkin monesti väistyvät sympatia-aplodeihin, tämän olen nähnyt. Tämäkin kertoo siitä, ettei sitä kuolemaa oikeasti haluta. Hei, se on pelkkä huuto!

Uskoisin, että juuri tuossa on vähän kyse kulttuurieroistakin. Muutama vuosi sitten esim TP-Seinäjoen faniporukka huusi vastustajalle "antaa kuolla!", eikä siinä ollut pohjalaisesta näkökulmasta mitään väärää, täällä ilmaistaan tunteet suoraan. Ehkä juuri siksi vastustajafanien kanssa ei haluta pelata jalkapalloa, omia faneja on sen verran paljon, ettei vastustajajoukkuetta tarvitse koota 200km:n päästä:)

Itselläni on muuten neutraali mielipide vastustajan kanssa kaveeraamisesta. Ymmärrän niitä, jotka niin tekevät, onhan se jalkapallon peluu mukava tapa karisuttaa terassilla kerättyjä läskejä, mutta toisaalta miksi vastustajan kanssa? No, en ota tähän asiaan kantaa, jokainen tekee mitä haluaa ja mulle kyllä saa minkä joukkueen kannattaja tahansa juttelemaan, en ala huutamaan "kuole paska".
 
Ihmemies

Jäsen
Pakko sanoa tähän, että eikös vaasalaisfanit saaneet ensin mitä tilasivat? Jos kentälle vittuillaan, niin voi olla odotettavissa että vittuilua tulee muodossa tai toisessa takaisinkinpäin, eikö? Ainakin vaasalaiset näin oikeuttavat oman käytöksensä.

Kyseessä on aivan eri asia. Se on jääkiekkoilijan ammatin varjopuolia. He ovat ihmisiä joita tullaan katsomaan ja seuraamaan "laajoin" joukoin. He ovat kuitenkin eräänlaisia "roolimalleja". Silloin heidän tulisi pyrkiä myös käyttäytymään sen mukaan esimerkkiä vaikkapa junioreille näyttäen.

Oletko joskus esimerkiksi kuullut että huonon teatteriesityksen jälkeen yleisön buuatessa näyttelijät olisivat alkaneet näyttämään sentteriä yleisölle? Jos pää ei kestä sitä että yleisöstä huudellaan "rumia" niin voi vaihtaa jääkiekkoilijana kyllä alaa. Jokainen joka tällä tasolla pelaa tietää että paskaa tulee aina välillä niskaan muodossa jos toisessa, niin omilta faneilta kuin vierailtakin. Sen kanssa on vain elettävä.
 
jukkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
En tiedä millaista fanitoiminta on Joensuussa, mutta kaikissa niissä kaupungeissa, joissa olen matseissa käynyt (joita muuten on aika monta eri sarjatasoilla) on ihan normaalia, että vastustajille koitetaan saada huutamalla jäähyjä, ja joitain pelaajia hiillostetaan, esim huutamalla "läski" tai "imuri". Ja varsinkin silloin on aihetta äänekkääseen buuvaukseen kun vastustajan maalivahti heittää mailansa torpedoiden näin maalintekopaikan ja selviää siitä rangaistuksetta. Eikö Joensuussa katsomossa puututtaisi tällaiseen? Jos ei, niin aika heikoilla ollaan lutuurin puolella.

Vastustajan provosointi on ihan sama kuin maalin tuulettaminen. Tuulettamisellakin vain on rajansa. Hyväksytkö sen, että urheilija näyttää yleisölle keskisormea? Toistan vielä itseäni: moni joukkue on Vaasassa joutuntu paljon pahemman vittuilun ja provoamisen kohteeksi, eikä silti eilisen kaltaisia episodeja ole aiemmin nähty.

Kyllähän täälläkin huudellaan juu, ja aika tanakastikin joskus. Mutta pointtini olikin se, että kun itse huutelee, on oltava munaa ottaa huutelua ja kettuilua vastaankin ilman, että menee ulos uhoilemaan ja pysäyttämään joukkueen bussin! Tämä on ennenkuulumatonta ja todella törkeää käytöstä Suomen, ja koko maailman mittakaavassa.

Mietitäänpä miten asiaan suhtauduttaisiin esimerkiksi Italian tai jonkun muun keskieuroopan jalkapallosarjoissa, mikäli siellä joskus tapahtuisi vastaavaa. Todennäköisesti seura saisi pelata seuraavat kotiottelunsa ilman yleisöä, ja kannattajat saisivat porttikiellon kaikille valtakunnan stadioneille vähintään loppukaudeksi. Nähtäväksi jää, onko suomen liitolla "munaa" jakaa rangaistuksia tästä episodista...

Joukkueen pelaajat ovat koskemattomia, pitäisi pystyä pelaamaan ilman väkivallan uhkaa vastustajien kannattajien taholta! Vaikkakin keskisormen näyttäminen katsomoon ei ole temppuja järkevimmästä päästä. Pelaajienkin pitäisi kestää kettuilu. Mutta montakohan kertaa ovat sitä keskaria saaneet katsella kentälle päin...?
 
Ihmemies

Jäsen
Kyllähän täälläkin huudellaan juu, ja aika tanakastikin joskus. Mutta pointtini olikin se, että kun itse huutelee, on oltava munaa ottaa huutelua ja kettuilua vastaankin ilman, että menee ulos uhoilemaan ja pysäyttämään joukkueen bussin!

Pelaajienkin pitäisi kestää kettuilu. Mutta montakohan kertaa ovat sitä keskaria saaneet katsella kentälle päin...?

Lue viestini omasi yläpuolelta. Pelaajia ja yleisöä ei voi missään tapauksessa rinnastaa tässä tilanteessa tuon vittuilun suhteen. On kylmä fakta että pelaajien on osattava elää sen kanssa jos kyseistä ammattia halajaa harjoittaa.
 
jukkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Kyseessä on aivan eri asia. Se on jääkiekkoilijan ammatin varjopuolia. He ovat ihmisiä joita tullaan katsomaan ja seuraamaan "laajoin" joukoin. He ovat kuitenkin eräänlaisia "roolimalleja". Silloin heidän tulisi pyrkiä myös käyttäytymään sen mukaan esimerkkiä vaikkapa junioreille näyttäen.
Jos pää ei kestä sitä että yleisöstä huudellaan "rumia" niin voi vaihtaa jääkiekkoilijana kyllä alaa. Jokainen joka tällä tasolla pelaa tietää että paskaa tulee aina välillä niskaan muodossa jos toisessa, niin omilta faneilta kuin vierailtakin. Sen kanssa on vain elettävä.

Onhan se noinkin. Mutta jos vaikka pelaajat käyttäytyvät epäasiallisesti vastustajan kannattajia kohtaan, ei se oikeuta uhkaamaan väkivallalla, ja estää joukkueen matkantekoa. Haukkuhan ei haavaa tee, sanoo vanha sanontakin.
 
JokeriJätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ylösnoussut
Kyllähän täälläkin huudellaan juu, ja aika tanakastikin joskus. Mutta pointtini olikin se, että kun itse huutelee, on oltava munaa ottaa huutelua ja kettuilua vastaankin ilman, että menee ulos uhoilemaan ja pysäyttämään joukkueen bussin! Tämä on ennenkuulumatonta ja todella törkeää käytöstä Suomen, ja koko maailman mittakaavassa.

Mietitäänpä miten asiaan suhtauduttaisiin esimerkiksi Italian tai jonkun muun keskieuroopan jalkapallosarjoissa, mikäli siellä joskus tapahtuisi vastaavaa. Todennäköisesti seura saisi pelata seuraavat kotiottelunsa ilman yleisöä, ja kannattajat saisivat porttikiellon kaikille valtakunnan stadioneille vähintään loppukaudeksi. Nähtäväksi jää, onko suomen liitolla "munaa" jakaa rangaistuksia tästä episodista...

Joukkueen pelaajat ovat koskemattomia, pitäisi pystyä pelaamaan ilman väkivallan uhkaa vastustajien kannattajien taholta! Vaikkakin keskisormen näyttäminen katsomoon ei ole temppuja järkevimmästä päästä. Pelaajienkin pitäisi kestää kettuilu. Mutta montakohan kertaa ovat sitä keskaria saaneet katsella kentälle päin...?

Mietin myös miten pelaajien kesareihin yleisölle suhtauduttaisiin samaisessa maassa. Pelikieltoja? Sakkoja? Onko liitolla munaa puuttua tähän? Siinä olisikin Hokilla aika monta miestä poissa seuraavasta matsista...

Mielenkiintoista, että tämä asia on nostettu tapetilla nimenomaan Joensuussa. Mitä muuten tulee mainitsemaasi suomalaiseen fanikulttuuriin, niin voisitko kertoa mikä on oma näkemyksesi siitä. Oma näkemykseni on: hassu hattu päähän, perse penkkiin, iso rumpu eteen ja Tappara! TUM TUM TUM Tappara! Ainoita ilahduttavia poikkeuksia tähän ovat Jokerifanit, Red Army, Ääriliike, Sissiryhmä ja osittain Kärppäfanit. Joensuusta en tiedä, koska teidän porukkaanne en ole livenä nähnyt.
 
karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan

Vielä mielenkiintoisempaa on se, että kun:

-vaasalaisfanit tappelevat ja sikailevat Joensuussa, keskustelu kääntyy rumpuihin
-vaasalaisfanit pahoinpitelevät TuTo-faneja ja varastavat näiden tavaroita, keskustelu kääntyy rumpuihin
-vaasalaisfanit pysäyttävät vierasjoukkueen bussin, keskustelu kääntyy rumpuihin

Ei voi muuta kuin ihmetellä.

Jos suomalainen fanikulttuuri on sikspäkin kuoret päähän ja tamburiini käteen, silloin se varmaan on sitä. Olette sitten vissiin tuon eurofutiswannabe-meininkinne kanssa väärässä lajissa ja maassa.

Toivon, että keskustelu kääntyy takaisin asiaan eikä edes lähdetä tälle rumpu/ei-rumpu-linjalle.
 
Viimeksi muokattu:

Ihmemies

Jäsen
Toivottavasti Jääkiekkoliitto nyt vihdoin ja viimein puuttuu Sportin fanien toimintaan,koska tollainen käytös mitä olen lukenut hokin pelaajia kohtaan ei todellakaan ole jääkiekkoon kuuluvaa. Ja aina saa lukea jos jotain on tapahtunut, niin syy on aina muissa eikä koskaan Sportin faneissa.

En nyt oikein ymmärrä tätäkään kun monet vieraspaikkakuntien joukkueiden fanit ovat täälä heti huutamassa että saktioita sanktioita!! Itsellä ei ainakaan ole mitään muuta tietoa edes tapahtumista kuin tuo fågelin kirjoittama pätkä. Eiköhän tässä nyt ensin tarvittaisi vähän enemmän jotain tietoa ja faktaa tapahtumista ennenkö tuollaista voi huudella.
 
SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Matsissa tuli kuokkaan ja se on hyväksyttävä! Hyväksyttävää ei ole vierasjoukkueen pelaajien sentterit kotiyleisöä kohtaan koska ovat esiintyjiä joiden näkemisestä yleisö on maksanut! Hyväksyttävää ei ole myöskään bussin pysäyttäminen vaan tarina ei kerro miten tämä on tapahtunut ja mitä siitä on pysähtymisen jälkeen seurannut? Kauheata on paatos vaan kenelläkään ei tunnu faktoista tietoa olevan! Tämä on taas tätä!
 
JokeriJätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ylösnoussut
Vielä mielenkiintoisempaa on se, että kun:

-vaasalaisfanit tappelevat ja sikailevat Joensuussa, keskustelu kääntyy rumpuihin
-vaasalaisfanit pahoinpitelevät TuTo-faneja ja varastavat näiden tavaroita, keskustelu kääntyy rumpuihin
-vaasalaisfanit pysäyttävät vierasjoukkueen bussin, keskustelu kääntyy rumpuihin

Ei voi muuta kuin ihmetellä.

Jos suomalainen fanikulttuuri on sikspäkin kuoret päähän ja tamburiini käteen, silloin se varmaan on sitä. Olette sitten vissiin tuon eurofutiswannabe-meininkinne kanssa väärässä lajissa ja maassa.

Toivon, että keskustelu kääntyy takaisin asiaan eikä edes lähdetä tälle rumpu/ei-rumpu-linjalle.

Niin, lukuisista pointeistani nappasin yhden, ja se oli se helpoin puututtava: rummut. Kuka muu vaasalainen on puhunut rummuista kuin minä? Sanoisin, että kommenttisi on aika typerä viesti, joka ei vie keskustelua eteenpäin millään muotoa.

Ja aivan kuten täällä onkin jo sanuttu: faktatietoa on vain paikallaolleilla. Minä olin paikalla, oliko siellä joensuulaisia?
 
Viimeksi muokattu:

Pervert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiitospaidat
Kyllä uskallan veikata, että jos Sport olisi ollut Kajaanissa pelaamassa ja voittanut niin olisivat varmaan menneet Hokin fani päätyyn juhlimaan, mutta Kajaanissa fanit on viisaampia eivätkä provosoidu siitä.

Juhlimaan? Jos Kajaanissa juhlinta on runkkausliikkeitä,keskarin näyttöä ja pleksien hakkaamista, on kajaanilaiset aika retardia porukkaa.
 
mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Tässä ollaan mielestäni hyvin vakavan asian äärellä. Kysymys kuuluu: saako pelaajat käyttäytyä jäällä yleisöä kohtaan miten tahansa?

Jos pelaaja näyttää toiselle keskisormea, saa hän peli/ottelurangaistuksen (esitapaus Leino). Mutta pelaaja saa näyttää keskisormea katsojalle? Eikö sen pitäisi olla entistä rankempi teko vrt. pelaajalle näytetty keskisormi. Katsoja kuin kuitenkin maksanut nähdäkseen pelin, nähdäkseen ko. pelaajan ja loppuviimein maksaa pelaajan palkan.

Odotan mielenkiinnolla miten tuomarit ja liitto ottavat kantaa tapaukseen. Veikkaan etteivät mitenkään, ellei jokin vaikutusvaltainen taho kysy.

Jos Sport-pelaajat luette näitä juttuja täällä niin pankaapa mieleen, että Sport-fanien yleinen mielipide on (tämän voin taata) se, että jos tuulettelette provosoivasta, näyttelette merkkejä vieraspaikkakunnalla katsojille, voitte luovuttaa kotkapaidan Tankalle välittömästi. Se on niin naurettavan ala-arvoista ja eräurheilijamaista käytöstä, että ko. pelaajia en halua Sportissa pelaavan.
 
Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Myös tuomarit saavat poikkeuksetta yleisöltä paljon paskaa niskaan. Huudot eivät ole sieltä kauniimmasta päästä suomenkieltä, muuallakin kuin Vaasassa. Silti olisi anteeksiantamatonta, jos oikeudenjakaja menisi pelin jälkeen kuittailemaan keskisormi pystyssä yleisölle, vai kuinka?

Aivan sama koskee eilisen näytelmän "sankareita". Pleksien paukuttelu, keskisormien näyttäminen ja provosoiva tuulettelu vastustajan kannattajien edessä ei anna kovin asiallista kuvaa joukkueesta. Sportin kannattajiako vastaan Hokki pelasikin?
Sikälikin tempaus oli aika ihmeellinen, ettei huutelut ja vihellykset olleet mitenkään poikkeuksellisen törkeitä, ja lisäksi suurin osa niistä kohdistui tuomarin ratkaisuihin. Näköjään olivat sitten todella tärkeät kolme pistettä kajaanilaisille, kun paineet purkautuivat tuolla tavalla.
 
Kyllä, samaa mieltä. Keränen, Leinonen ja Rantanen siis olivat nämä pahimmat sankarit jotka yleisöä provosoivat puolen joukkueen kanssa. Joukossa(Joukkueessa) tyhmyys tiivistyy, näin päin tällä kertaa.
 
kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toni Häppölä - Vaasan Sport

Mitä sä oikeen selität? Eikö Häppölä muka tulekaan vaikka kaveri on nähty jo Vaasassa hallin käytävillä ja mies saattaa kuulemma olla jo seuraavassa pelissä Sportin paidassa?

Täytyy kyllä onnitella todella kovasta kaappauksesta!! Mestis-tasolla erinomainen pelaaja. Huhut veivät aika pitkään miestä Ruotsiin tai Sveitsiin mutta näinköhän Tami nappasi ison kalan?

Hieno signaus.
 
Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tuohon keskisormen näyttämiseen vaasalaisyleisölle on syyllistynyt myös KooKoon ja Salamoiden pelaajat. Eli Hokin pelaajat eivät ole ainoita, joilla on hermot mennyt päätykatsomon huutoihin.

Eiköhän sekin päivä tule, että Hokki lähtee häviäjänä kaukalosta Vaasassa ja luulen, että sitten roolit ovat toisinpäin.
 
Ihmemies

Jäsen
Täytyy kyllä onnitella todella kovasta kaappauksesta!! Mestis-tasolla erinomainen pelaaja. Huhut veivät aika pitkään miestä Ruotsiin tai Sveitsiin mutta näinköhän Tami nappasi ison kalan?

Hieno signaus.

Oliko tämä nyt sitä kuuluisaa ironiaa? Tänäänhän uutisoitiin Häppölän siirrosta Sveitsiin ja eiköhän tuo Castillonkin kommentti ollut enemmän huumoria.
 
Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Tässä ollaan mielestäni hyvin vakavan asian äärellä. Kysymys kuuluu: saako pelaajat käyttäytyä jäällä yleisöä kohtaan miten tahansa?
Eivät tietenkään. Typerää ja täysin tuomittavaa.
Jos pelaaja näyttää toiselle keskisormea, saa hän peli/ottelurangaistuksen (esitapaus Leino). Mutta pelaaja saa näyttää keskisormea katsojalle? Eikö sen pitäisi olla entistä rankempi teko vrt. pelaajalle näytetty keskisormi. Katsoja kuin kuitenkin maksanut nähdäkseen pelin, nähdäkseen ko. pelaajan ja loppuviimein maksaa pelaajan palkan.
Pääasiassa taitaa vaasalaiskatsojan raha mennä Sport-pelureille. Jos teko vaikuttaisi lajin yleiseen suosioon, tulot tietenkin laskisivat kaikkialla. Tosin luulen, ettei keskisormien näyttämisestä huolimatta seuraavassa Sport-Hokki pelissä ole vähemmän katsojia, pikemminkin päinvastoin. Tuomio, joka keskisormen näyttäjille olisi paikallaan, olisi mielestäni yllä mainittu ottelurangaistus. Eli julkisuuden henkilö näyttää julkisesti jollekulle sitä keskisormea, sama sitten oli kohde kuka tahansa. Samalla saisi joukkue (tässä tapauksessa Hokki) selkeän rangaistuksen. Eiköhän esimerkiksi kolme pelaajaa pois kokoonpanosta tyydyttäisi vaasalaistenkin oikeudentuntoa? Videolta, erotuomareilta tai tarkkailijalta vain selkeä ja luotettava tieto syyllisistä ja teoista, ei mistään arvontakoneesta.
Odotan mielenkiinnolla miten tuomarit ja liitto ottavat kantaa tapaukseen. Veikkaan etteivät mitenkään, ellei jokin vaikutusvaltainen taho kysy.
Toivottavasti ottavat. Sitten asianmukainen rangaistus. Pojat ottavat opikseen, eivätkä pääse kuin koira veräjästä. Jos rangaistus on asiallinen, asiasta keskustelunkin voi lopettaa.
Jos Sport-pelaajat luette näitä juttuja täällä niin pankaapa mieleen, että Sport-fanien yleinen mielipide on (tämän voin taata) se, että jos tuulettelette provosoivasta, näyttelette merkkejä vieraspaikkakunnalla katsojille, voitte luovuttaa kotkapaidan Tankalle välittömästi. Se on niin naurettavan ala-arvoista ja eräurheilijamaista käytöstä, että ko. pelaajia en halua Sportissa pelaavan.
Jos tekoihin syyllistyneet Hokki-pelaajat luette tämän, esittäkää julkinen anteeksipyyntö yleisölle esimerkiksi vaasalaisissa lehdissä.

Mendieta otti Hokin pelaajien osalta esiin oikeita asioita. Entäpä Sport? Katsomossa olevia katsojia ei voi syyllistää kaikkia, eikä pidäkään. Kuitenkin jokaisen, joka on katsomossa esittänyt henkilöön kohdistuvia uhkauksia tai herjoja, pitäisi itse tajuta syyllistyneensä Suomen lain rikkomiseen. Toisten selkien ja pleksin taakse on helppo piiloutua. Joku varmaan tietää, mitä on suustaan päästänyt.

Bussin pysäyttäminen on ollut melkoisen idioottimainen teko. Anarkismi on kitkettävä suomalaisesta yhteiskunnasta. En tiedä, missä pysäyttäminen tapahtui, ja olisiko esimerkiksi järjestysmiesten pitänyt pystyä siihen puuttumaan. Jos olisi, pitää Sportia rangaista siitä. Muutoin voi vain pahoitella Vaasan poliisin kyvyttömyyttä ennakoida fani-ilmiön laajuus. Jos vikaa on tapahtuman järjestäjissä, miten olisi tyhjä fanikatsomo seuraavaan peliin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös