La 26.1.2008 Kärpät - JYP

  • 13 326
  • 57

FiveHole

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kraken, Giants
Kari Jalonen tuskailee joukkueensa parhaiden pelaajien jatkuvasta rappaamisesta. Päivän paperi-Kalevassa Jalonen syyttää muita liigajoukkueita ajojahdista.

Nythän meillä olisi siellä eräs Haakana, joka voisi käydä rappaaja-teinejä vähä rappaamassa takas, tarvittaessa vaikka ilman hanskoja jos toiselta puolelta haluja ja uskallusta löytyy.
Tänä vuonna pystytään täällä Jyväskylässä samaistumaan kerrankin em. ongelmiin. Meillä vaan ei ole ketään joka kävisi starojen rappailijoita kouluttamassa. Jospa ainakin tänään sekä JYP että Kärpät keskittyvät enemmän kiekon pelaamiseen kuin vastustajien tähtipelaajien terrorisointiin.
 

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Filppulan kokeilemista keskellä on aivan uskomattoman vaikea ymmärtää, olisi mielenkiintoista tietää miten ketjulottokone on pyörähtänyt tähän kohtaan?
Minä taas puolestani olen juuri sitä odotellutkin, Ilari on nääs sentteri ja vireessä ollessaan hän on juonikkaana pelinrakentajana pehmeine käsineen parhaimmillaan ja omimmillaan juuri keskellä.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin, kyllähän Jalonen tällä kertaa asiaa puhuu, vaikka kova onkin itkemään. Aika surutta Immostakin on otettu koko kauden, eivätkä tuomarit tilanteeseen reagoi. Toivoisinpa minäkin JYPille jotain gangstaa, joka kävisi suomeksi sanottuna vetämässä turpaan näitä rappaajia.

Itse peli muodostuukin yllättäin mielenkiintoiseksi Kärppien poissaolojen vuoksi. Mutta jos JYP ei taaskaan saa paikoista huolimatta sisälle, vie Kärpät niukkamalisen väännön lukemin 2-0.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Minä taas puolestani olen juuri sitä odotellutkin, Ilari on nääs sentteri ja vireessä ollessaan hän on juonikkaana pelinrakentajana pehmeine käsineen parhaimmillaan ja omimmillaan juuri keskellä.

Ehkä hyökkäyspäässä, mutta sentterin on hyvä osata puolustaakin ja kuten kaikki tiedämme, Filppula on omassa päässä täysi nolla. Muutenkin tuon ketjun kokoonpano arveluttaa minua, Jääskeläinen saa tehdä omassa päässä kolmen miehen hommat.
 

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ehkä hyökkäyspäässä, mutta sentterin on hyvä osata puolustaakin ja kuten kaikki tiedämme, Filppula on omassa päässä täysi nolla.
Jospa hän olisi kehittynyt puolustuspelaamisessaan, kun sitä on nyt treenattu useita vuosia... sitä paitsi, jos on tarpeeksi toimiva kenttä hyökkäyssuuntaan, kiekko pyörii pääasiassa vastustajan maalilla, eikä puolustussuuntaan tulekaan silloin peliä juurikaan ja puolustusvelvoitteet vähenevät. Tämä siis jos. Toivotaan toivotaan.
 

Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Minkälainen ryhmä täältä Keski-Suomesta lähti kannustamaan omat voittoon? TS. saatiinko sitä bussia?

Kyllähän JYPillä tässä voiton paikka on. Paremmin pelaajia vrt. loukkaantumissuma Kärpillä. Nyt vain pakeilla paljon painetta ja VIP tehoille. Näillä eväillä uskon, että JYP vie 3 pistettä.

PS. Tai no lisätään vielä, että ylivoiman ON PARANNUTTAVA! Tuokkola pelaa kuitenkin hyvin, hänen piikkiin emme kaadu.

Olen puhunut.
 

Suonikohju

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Reds, Oulun Kärpät
Ei helevetti, mitä lasittuneet silmäni näkevätkään. Ylönen-Karppinen-Jokinen, vuff käy nilkkaan kiinni.

Toisaalta nyt on jotenkin semmonen fiilis, että taistellaan niillä mitä on. Varma ykkönen, ratkaisijana on joko Ylönen tai Karppinen.

Tulta päin, stna prkl.
 

avjk

Jäsen
Suosikkijoukkue
No mitä näitä nyt on...
Vaikka kärpiltä paljon pelaajia puuttuukin niin on siellä silti pesosta hyvöstä kuuselaa sun muita. Chiodo hoitaa tonttinsa hyvin ja kärpät hoitaa ykköskenttänsä ansiosta 3-1.
 

RuuhkaTukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, sympatiaa Jokereille
Pelannut Alatalon aikana muutaman kerran tuolla paikalla ennenkin. Mielestäni ihan hyvä veto - pelinrakentajan potentiaalia kuitenkin vaikka kuinka.

Näin on. Lisäksi edellisessä pelissä pisti silmään, kuinka Filppula tarjosi itseään pelattavaksi keskikaistalla. Tämä siis omalla alueella ja oman sinisen päällä, hyökkäykseen lähdettäessä. Kysymys kuuluu kuinka Filppula hoitaa keskushyökkääjän tehtävät puolustuksessa.

Jääskeläinen on varmasti hyvä lisä Filppulalle ja Hannukselle. Mies tuo paljon voimaa kulmavääntöihin ja karvaukseen, joten Filppula voi keskittyä antamaan namupasseja b-pisteen kaarien väliin. Tuolla kaarien välissä luonnollisesti odottaa keskittynyt Hannus, joka laukoo suoraan syötöstä kiekon verkkoon.
 

Old TJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onhan noita pelaajia tullut tupaan niin kuin hollin ovesta. Tuvalla kyykkii kuitenkin jätkiä niin että enpä edes muista milloin viimeksi neloskentässä onkin ollut viiden sijasta kolme äijää.

Kärppien nelonen tänään:
-tyhjä- , Karppinen, -tyhjä-
Ylönen, Jokinen

Old TJ
 

Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Aika surkuhupaistan näkönen on tuo Kärppien kokoonpano. Ei auta kuin toivoa että Pessi maalaa pari ja Chiodo ottaa kiinni kaiken.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kari Jalonen tuskailee joukkueensa parhaiden pelaajien jatkuvasta rappaamisesta. Päivän paperi-Kalevassa Jalonen syyttää muita liigajoukkueita ajojahdista:

Ymmärrän osittain tämän kitinän, se ei vaan ole ainoastaan Kärppien tähtien ongelma, missä niitä toki on varmasti eniten.

Tähän olisi varmasti myös helpotusta tuova ratkaisu olemassa joka on jokaisen valmentajan tiedossa, Kärpillä sen ei pitäisi olla edes kiinni rahasta.
Mutta jos valmentajien näkemys on jääkiekosta niin kapeaa tältä osin ja siitä ei jousteta niin sitten turha toisaalta kauheasti itkeäkkään.

Tuollainen HIFK:n viimeinen hankinta vaikkapa, rauhoittaisi kummasti isoa osaa turhasta rappaamisesta ja hiillostamisesta.
Silloin jos sellaista ilmenee esim. vaikkapa Jokereista Leinoa kohtaan, on helppo odottaa että Helenius viihtyy kentällä hiukan enemmän.

Ai niin, kohta pelataan. En uskalla ennustaa mitään...Hyökkäyksen pitää nyt ruveta onnistumaan maalinteossa jos meinataan piste/eitä tuoda Jyväskylään.
Kohtahan se nähdään radiosta joten läpinät sikseen.
 

nixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos Jyp pystyy pelaamaan samalla tasolla kun viimeksi Oulussa, pisteet matkaavat Jyväskylään. Pieni mysteeri on henkinen valmistautuminen, miten viime kerran kolmanen erän romahdus on pystytty käsittelemään? Lisäksi ottelun avausmaali on todella tärkeä, se kumpi onnistuu ensin maalinteossa on vahvoilla tänään. Pitkävetoon uskalsin Jyppiä koittaa, saa nähdä kuinka käy.
 

Iso D

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo'o, ei näytä hyvältä ei sitte yhtään. Turpaan tulee kokoaika ja peliesitykset ei paljoo mairittele. Säälärit taas kutsuu. Harmittavaa.
 

Kirwa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, K-Laser, Hokki, Raahe-K
Lyhyet kommentit

Onneksi ykköskaartin ollessa loukkaantuneena tai muuten kuutamolla Kärpillä löytyy vielä toisestakin rivistä ratkaisijoita. Kärppien peli oli aivan sekaisin, mutta tärkein tuli - eli 3 pistettä.

Haakana ei loistanut, mutta oli paljon parempi kuin Novak ja toi uusia ulottuvuuksia puolustuspeliin. Chiodo oli tosi hyvä ja Anderssonkin onnistui melkoisen hyvin.

Ja lopuksi, Kruus oli totaalisen surkea - molemmin puolin. Itseä otti päähän, kun Kärppien liukkaimmissa hyökkääjissä sai välistä roikkua kaksi äijää reppuselässä, eikä mitään tapahtunut.
 

Trancey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Chicago Blackhawks
Filppula oli harmaasta massasta tänään edukseen esiintyvä. Haastoi ja oli paikkoja.
Niskavaara oli karmea omassa päässä.

Immosen kenttä -2 ja vissiin viimeinenki eli -3 yhteensä. Joopadi joo.


3-1 tilanteessa alkoi JYP vasta taklailemaan voimalla, ihmeen kauan kesti.
 

puhuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aika paljon sai lokaa niskaan uudet miehet muutamia päiviä sitten. Tänään heitä jokaista tarvittiin, vaikkakin Paakkolanvaara ja Alikoski pystyivät pelaamaan. Andersson on todellinen raataja ja pelimies. Tuollaisesta pelityylistä ei voi olla pitämättä. Vahva, nopea ja peliälyä löytyy. Polkaisi kiinni Jypin 2-1 hyökkäyksen ja pelasti selvän maalitilanteen. Uskaltaa omissakin kääntää selkänsä ja pelata kiekkoa. Toisin sanoen tekee valtavasti töitä, ja tuo mieleen Pyörälän samaisessa roolissa.
Haakana pelasi perusvarmaa ja esitteli myös hieman kovuuttaan. Luistelu ei ollut kyllä läheskään niin huonoa kuin täällä aiemmin perusteltiin. Tärkeä lisä pakistoon ja roolipelaaja nimenomaan. Kaateli Jypin hyökkääjiä kuin keiloja kulmissa.
Andy oli Andy ja oli myös hyvä. Muutama hyvä nopea pelastus, vaikkei todella pahoja paikkoja tänään ollutkaan monta. Virtasen yv-osumalle ei voinut mitään, Laamanen sitävastoin olisi voinut edes yrittää estää.
Jokinen oli niin pienessä roolissa ettei juuri mielikuvaa jäänyt. Pelipaikkakin oli kai aika outo. Pitkä poika Alikosken ja Ylösen vierellä.
Hyvin pelattu eikä ollenkaan väärin voitettu.
Hannes ja Pihlman keskustelivat nahinastaan vielä jäähybokseistaan käsin.
Pesosen 28. maali.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
No joo, vitutus häilynyt jonkin verran. Toki Kärpät on pirun kova ryhmä kun ei nuo loukkaantumiset näkyneet missään. Päivän valopilkkuja olivat Filppula, joka tuntuu käsittelevän näyttöpaikkaa oikein. Kun pääsee kaukaloon, niin tulos on sen mukaista että se peliaika otetaan vaikka väkisin. Niin se toinen valopilkku? Antti Virtasen sadas maali Kärppien verkkoon. Ei parempaan paikkaan olisi voinut tulla. Tai sanotaan näin että se kyseinen maali meni juuri sen joukkueen verkkoon minkä pitikin.

Peiliin saa katsoa ainakin Jarkko Immonen. Omassa päässä karkea virhe ja myös hyökkäyspäässä eikä sitten jaksanut perässä luistella. Ei näin.

Jokohan me ensi viikolla se pakki saataisiin? Tarvetta ainakin olisi.
 

scud9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AFC Wimbledon
Puhuri ylhäällä näki ottelun samoin kuin minäkin. Uudet pelaajat todellakin näytti hyviltä ja Haakanan liike ei kyllä niin huonolta näyttänyt. Oiskohan se Kärppä-paita, joka velvoittaa luistelee... Muuten Haakana pelas aika safetyä ja ehkä yvaikaa vois poffeissa vähentää. Nuorempi Jokinen taas ei viime viikolla arvannut, että pelaa isoveljen jalanjäljissä Kärpissä laitahyökkäjänä. Kärpiltä siis hyvä taistelu voitto ottaen kokoonpano-ongelmat huomioon. En kyllä muista sitten vuoden 88-89 kauden jälkeen Kärppien peluuttaneen 4 pakkia viisikossa kentällä ( eka erässä nähtiin hyökkäyspään tilanne, jossa kaikki 4 pakkia piti viivaa, kun Karppinen pelaa b-pisteeltä kiekkoa maalin taa)...
 

juuso68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Juu pitää kyllä todeta et vahvistukset oli ihan ok tänään.Haakana hoiti kaikista epäilystä huolimatta tonttinsa hyvin.Harmi vaan ettei päässyt tai ehtinyt(dumarit ehti väliin) tinttaan Kaijonmaata joka kohteli laittomasti Pesosta.Ja yllätys yllätys Kruus ei muka nähnyt mitään.No vielä ehtii Haakana Kaijonmaata kyykyttää ja monta muutakin

Andersson oli aika hyvällä luistelu päällä ja verkot soi vielä ja monta kertaa.
Chiodo oli rauhallisen varma vaikka aika helpolla pääsi.

Ja lopuksi illan surkeimmat....Jypin Niskavaara oli ihan yössä ja kevyttä kauraa ja J.Immonen oli umpi surkee ja ei tainnut kaverilla oikein kiinnostaa mikään.senkun vain kaarteli pitkin kaukaloa:))))
 

Suonikohju

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Reds, Oulun Kärpät
"Kerran kärppä ainan kärppä" hehoheho. Chiodo otti ne mitä piti ottaa. Vahvasti tiitterä Kärpät teki sen mitä odotinkin. Tiukkaa vääntämistä koko arsenaalilla. Jyppi oli aika aseeton, Tenkasen(?) voltteineen.

Kaijomaan ladybunch oli illan hävettävin teko, meillä naiset vetää avoläväreitä koti-iltoina edestä. Hyi ja pthuiii.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Numerot mairittelevat Kärppiä, oli ehkä parempi, mutta ei noin paljoa. Immosen laittaisin suurimmaksi syypääksi noihin maaleihin. Taisi olla joka kerta kentällä, kun kiekko oli Tuokkolan selän takana.

Alkulämmittelyissä treenattiin noita läpiajoja tms. ja Filppula veti treenin 7 kertaa, eikä yhtään maalia. Hieman turhautumisen merkkejä näkyi jo tuolloin - kiroilua ja mailan hakkaamista. Hyvä peli kuitenkin Filppulalta, mutta ne maalit...

Jenna Pesosen touhut otti päähän koko pelin ajan. Ainakin kaksi hyppyä, joista Seppo Mäkelä olisi vieheltänyt 5 minuutin jäähyt. Ja suu kävi koko ajan - pillittää kuin pieni likka. Sitten se Kaijomaan taklaus - taisi olla jäähyn arvoinen, mutta voi voi kun se meidän Jenna-tyttö oli niin kipiänä siellä jääpinnalla loukkaantuneena - itki ja nyyhkytti. Oikein sääliksi kävi ressukkaa. No ei se mitään, seuraavassa vaihdossa takaisin jäälle ja lopulta koristukseksi vielä kiekko tyhjiin. Kruusikin antoi hieman säälipisteitä Kärpille tuosta puhaltamatta jäänestä jäähystä ja passitti Hytösen sukeltamisesta boxiin. No, sekin tilanne jäi Kruusilta näkemättä, ei kai muuten kampituksesta tule koukkausjäähyä (maila luistimiin, arvatkaa lähteekö vaudissa olevan miehen tasapaino...).

Kaippa se on minunkin muutettava kantaa ja vaatia Seppäseltä, että nyt saatana niitä vahvistuksia Jyväskylään ja äkkiä. Samalla perun sen Lauri Kinos -toiveeni.
 

zztop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aika surkeaa provoa. Ei Pesonen mahda sille mitään, että nämä Kaijonmaat eivät pysy perässä. Pessi vaan yksinkertaisesti niin hyvä ettei vastustajalle jää muuta mahdollisuutta kuin rikkoa. Sama pätee toki moneen muuhunkin pelaajan ja varmastinäin joskus Jyppi puolellakin. Olen kyllä tyytyväinen tulokseen ja porukasta on nyt hyvä nostaa välillä paljon parjattu Killeri. Lämmöllä seuraan näitä tasonnostoja kun tarve tulee ja toivottavasti nykyisellä koostumuksella saadaan hyvä ratkaisunippu joka pitää tasonsa pelistä toiseen. Mitä yleisellä tasolla vahvistuksiin tulee niin ei voi sanoa muutakuin:KIITOS. Chiodo ja Jokinen edustivat paketin ylimääräistä, mutta tarpeeseen tulevaa osaa. Miksi näin? Haakana on nyt se pakki jota ollaan kaivattu. Andersson on Vertsi ja anti tähän asti lupaa pelkkää hyvää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös