La 26.1.2008 Jokerit-HIFK

  • 18 924
  • 82

Filosofem

Jäsen
Aikamoinen win-win-tilanne. Paitsi ehkä Korhosen kannalta.

Haha, hyvää läppää Stigulta.

Kyllä Jokerit lähtee ennakkosuosikkina tähän peliin siitäkin huolimatta, että vastassa on liigan parhaimmassa draivissa kulkeva joukkue. Vaikea peli siis tulossa molemmilla osapuolille. Jokereiden vältettävä puolustuspään virheitä ja oman pelin on pysyttävä hallussa täydet minuutit.

Toisin kuin muita, itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa Heleniuksen tai Ustrnulin otteet ilman hanskoja. Jos tappelevat, niin sitten tappelevat. Kai se joillekin sitten merkkaa jotain, kumpi saa enemmän iskuja perille. Tärkeintä on, että oma joukkue voittaisi ottelun. Itseäni ei ainakaan lohduttaisi Heleniuksen raskaan sarjan voitto, mikäli Jokerit häviäisi sen todellisen ottelun.
 

Kipelov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiovan fasistijuntta
Onko sisäpiirin tietoa, myöhästyykö ottelu tänään paidan-kattoon-hilaus-alkuseremonioiden takia? Eikös esim. Leino ole pelannut kaikki tämän kauden ottelut? Puhumattakaan Hisrsosta tai Staplesta, jotka ovatkin jo ns. pitkän linjan Jokereita.

Villeimpien huhujen mukaan jäädytysvuorossa saattavat tänään olla Puurula, Kerman ja hieman yllättäen jopa Pentikäinen.

Eipä tosiaan ole kummoista paikallisvääntöfiilistä tämän ottelusuman vuoksi. Halutaankohan kolmella lähekkäisellä ottelulla tuoda esiin jonkinlaista semi-pleijarifiilistä? No, onneksi tämä pelleily helpottaa hieman ensi kaudella. Jos taikuri Leino jatkaa maagisia otteitaan, Kantor laukoo pari kertaa edes hieman maalille päin ja peli pysyy suunnilleen kasassa, pisteiden pitäisi jäädä kotiin. Näistä ei kuitenkaan tiedä, yhtä hyvin lopputulos voi olla 1-4. Voihan nimittäin olla, että on Jumalan tahto, että reverend Baxterin retkue voittaa tänään.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaksi viimeisintä IFK:n ottelua olen ollut katsomassa ja kyllähän Ustrnulin liittyminen jengiin toi otteisiin niin paljon munaa, etten moista olisi edes uskaltanut toivoa. Eiköhän IFK lähde tänään taklaamaan ja tsemppaamaan hullun lailla ja katsotaan miten käy.

Jokereista Leino ja Staple on ehdottomasti laitettava erityistarkkailuun. Leino on taitava kuin mikä, ja Stapleton varsinkin isolla jäällä vielä entistäkin vaarallisempi. Pakisto näyttää olevan Jokereilla tällä hetkellä vielä heikompi kuin IFK:lla, joten sinne painetta. Kantor jatkanee siitä mihin jäi.

Mitä tulee tähän Ustrnul vs Helenius juttuun, eipä itselleni nyt niin tärkeää ole että tuleeko sitä tappelua vaiko ei. Olisihan se mielenkiintoista nähdä, mutta toivottavasti ei mitään turhaa show-painia tarvitse ottaa. Jos Ustrnul jatkaa Leinon tönimistä, niin siinä tapauksessa on tappelu lähes varma. Tai jos ei ole, on Heleniuksen arvo suojelijana ja pelotteena laskenut todella, todella paljon. Ustrnul on muutenkin aivan eri tason pelote kentällä kuin Helge. Jos et ole tarkkana, saattaa avojäällä 120 kiloa jyrätä ylitsesi. Tämän lisäksi Libor myös todella pelaa ilkeästi ja raastaa ja heittelee vastustajia. Helge on sm-liigan raskaansarjan mestari, mutta mitään syytä vilkuilla olan yli ei pelaajilla ole kun Sami on kentällä. Gentle giant, kuten sanottu. Tarvittaessa kuitenkaan ei varmasti epäröi vastata huutoon (jälleen kerran).

Maalivahtipeli on (surprise) jälleen ratkaisevassa asemassa, ja NHL-statuksestaan huolimatta Markkanen on haparoinut siihen malliin, että Lundellin pitäisi pystyä hänet haastamaan.

Toivottavasti Janne Keränen syttyy nyt areenalla, kun tilaa ja aikaa pitäisi olla tavallista enemmän. Myös Jouhkimaisen kohdalla odotukset ovat kovat.

Mielenkiinnolla odottelen kokoonpanoja...
 

ajmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Mielenkiintoista tosiaan nähdä Ifk:n illan kokoonpano. Kuka ulkkareista on katsomossa? Torstain pelin nähneenä ottaisin Cookin kokoonpanoon ja laittaisin katsomoon toisen herroista Ustrnul / Guolla.
 

Kipelov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiovan fasistijuntta
Osittain aiheeseen liittyvä kysymys, onko liiga asettanut tietyn tuntimäärän ennen peliä tai kellonajan, jolloin joukkueiden pitää viimeistään ilmoittaa kokoonpanot?
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Osittain aiheeseen liittyvä kysymys, onko liiga asettanut tietyn tuntimäärän ennen peliä tai kellonajan, jolloin joukkueiden pitää viimeistään ilmoittaa kokoonpanot?
Muistaakseni viikonlopun peleissä 13.00 ja viikolla 15.00. Määräys tästä on, mutta jos ajat heittävät joku voinee korjata.

Kevyt buuaus tälle ketjulle. Ilmeisen loistava ja lämmin paikallinen tulossa ja täällä keskustellaan/vittuillaan paitojen jäädyttämisestä. Hyvä aihe sinänsä, mutta aika loppuun kaluttu.

Sota jatkukoon, hiljaista mielenosoitusta jatkaakseni en edes yrittänyt ostaa niitä viimeisiä lippuja. Jokerit-toimisto herää perkele !! pronssikausi loppui eilen, tuli on keksitty, Kreikassa on kuuleman mukaan myyty lippuja gladiaattorien taistoihin, mutta osta liput tästä mainoksen takaa et edelleenkään voi ostaa lippuja. Vitun tunarit!
 

Kyyberi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Preds,Jordin Tootoo,M.O.P.A.K.
Tällä kertaa hauskuus johtuu paljolti siitä, että "joudun" siirtymään eteläpäädystä kuuden jullin joukkoon, kun porukan vetäjä on ystäväni ja halusi minut välttämättä sinne 118:aan. Onko kellään kokemuksia vastaavasta, miten minun tulisi käyttäytyä, kun narrit tekee maalin?

Sanoisin että pomppaat ylös, huudat minkä jaksat ja alat taputtamaan. Vaikka ympärillä olisi koko jullilauma.

Ja sama toistepäin, mikäli joku eksynyt jullikka hortoilee keskelle narrimerta. Kyllä Areenaan kannustusta mahtuu. Jätetään tuntemattomille vittuilut ja asiattomuudet pois, ja nautitaan porukalla hyvästä viihteestä viikonloppuna. Eiks jeh?

Ja mitä peliin tulee, niin ainekset hyvälle pelille on ilmassa (ilmalassa?). Torstain peli jätti varmasti Jokereille hampaankoloon knöllejä, ja kissanpennut taas saivat lisää pituutta mailanvarteensa.

Ursula-Helge? Voi olla että tänään tanssitaan, jos se tulee luontaisesti pelin tiimellyksessä. Mihinkään sovittuun "wanna go?" juttuun tuskin tullaan menemään, mutta kiihkeän pelin tiimellyksessä miehet saattavat jossain vaiheessa törmätä. Mikäs sen mukavampaa.

Veikkaustoimistot pitävät Jokereita todellakin selkeänä ennakkosuosikkina, ja hifk:lle tarjoillaan jopa kerrointa 3.65 maailmalla. Omasta mielestä selkeä ylikerroin, harmi vain että luonto ei anna periksi pelata. Jos nyt kuitenkin parilla eurolla, niin saa sitten harmitukseen ostettua pari shottia hifk:n tarjoamilla roposilla.

Toivottavasti boikottijullit tulevat Ilmalan Colosseumille, huhujen mukaan halli alkaa täyttymään jo mukavasti. Mikäs sen hienompaa kuin kerrankin nähdä täysi halli, hyvä peli ja valtava mekkala.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taas kerran on mielenkiintoista nähdä ja kuulla, kuinka tuo jullifaniosasto toimii vs eteläpääty. Tyypillisestihän se menee niin, että punaosastolla on hiiren hiljaista siihen asti, kunnes jullit mahdollisesti pääsevät johtoon. Miten sitten käyttäytyy eteläpääty? Sen näkee ja kuulee jokainen joka on paikalla 10 minuuttia ennen ottelun alkua ja vielä 10 ottelun jälkeen. Voisitte ottaa hieman oppia siitä, miten fanit ovat joukkueensa takana ja varsinkin silloin, kun ja jos joukkue on häviöllä. Tällä rintamalla näiden kahden joukkueen välillä on hämmästyttävän suuri ero.

Veikkaampa, että kannustavat vähintään yhtä äänekkäästi kuin jokerifanit Jäähallissa. Tänään voi toki olla, että jopa muualtakin lähtee ääntä kuin eteläpäädystä, kun on tarpeeksi petojen kannattajia tulossa.

Mitä illan peliin tulee, toivon, että Leino saa ansaitsemansa erikoiskehtelun. Jonkun voisi ihan oikeasti laittaa seuraamaan Leinoa malliin "Tikkanen". Veikkaampa, että IFK hoitaa tänään Leinon kaatuilusta huolimatta. Kovaa iholle niin kyllä se siitä.
 

bull

Jäsen
Ketjut ifk:n sivuilta...

Jokerit:
Markkanen
Puurula

Kerman - Santala - Leino
Kauppinen - M Strömberg

Stapleton - Hirschovits - Saarinen
Tuulola - Jokela

Virta - Wilm - Salmelainen
Kantor - Kalteva

Veistola - K Strömberg - Koivisto
Hyvönen - Helenius

HIFK:
Lundell
Ahlqvist

Pesonen - Guolla - Kuhta
Turunen - Heikkinen

Laakkonen - Vesce - Pikkarainen
Holmberg - Kovanen

Luttinen - Porthen - Petrell
Ustrnul - Laakso

Jouhkimainen - Murray - Ahtola
Korhonen - Keränen
 
Viimeksi muokattu:

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Eikö se ollut nimenomaan naperot, jotka luovat legendoja paitoja nostamalla? Immonen on ihan legendaarinen valmentaja, Tiki oli joku mummomaskotti ja Kurrin panokset hjalliksen&kummolan hyväksi ovat tietysti kaikkien tiedossa.

Näpit irti Wadesta! Waden paidan nostaminen ei liity milläänlailla hänen valmentajanuraansa. Tikin paidasta samaa mieltä ja Kurrin paita on väärällä numerolla katossa.

Eiköhän tänään lähdetä ihan perinteisellä "Hata-hata ja me vihataan teitä kaikkii" - linjalla Eteläpäädyssä. Pienet "Suomi, Suomi " huudot siihen väliin ja naapurien faneilla punoittavat muutkin kuin paidat.

90% todennäköisyydellä tänään tanssitaan jäällä ja toivotaan, että nyt ei ole niin tylsä valssi kuin oli Helgen ja Virtasen välillä viimeksi. Hugella on skarppaamisen ja Hirsolla (taas) näytönpaikka. Leino-show pyörii varmasti hyökkäyspäässä ja Timiin luotetaan kuin vuoreen.

Muijalla on synttärit ja porukkaa tulossa kylään, mutta asiat tärkeysjärjestykseen.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Vaikka Jokerit on jo varmistanut stadin herruuden itselleen, niin pakko myöntää että pitkästä aikaa paikallisottelu kiinnostaa oikein kunnolla. Toki osaa kiinnostuksesta johtuu siitä että HIFK on pelannut voitokkaasti viimeiset 10 otteluaan ja voitti pari päivää sitten myös Jokerit, joten odotettavissa on tasainen vääntö, mutta kyllä minulla henkilökohtaisesti kiinnostusta herättää tämä HIFK:n uusi hormonihirviö. Tuon ekan matsin jälkeen arviot Monsterista olivat sen verran ristiriitaiset, että ei oikein osaa odottaa mitään. Mielenkiintoista myös nähdä miten Monsteria peluutetaan.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Onko Jokerit-HIFK matseissa vielä Jaffalassa tapana, että screenillä näytetään näitä hauskoja HIFK videopätkiä?

Itse en ole uskaltanut vuosiin tulla paikan päälle.Viimeksi meinasin nauraa itseni kuoliaaksi! Aake & kumppanit on kyllä niin hauskoja...hah-hah-haaa!

Yllättävää, että Helenius on kokoonpanossa.

Onneksi Kantor on kokoonpanossa.
 
Viimeksi muokattu:

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko Jokerit-HIFK matseissa vielä Jaffalassa tapana, että screenillä näytetään näitä hauskoja HIFK videopätkiä?

Itse en ole uskaltanut vuosiin tulla paikan päälle.Viimeksi meinasin nauraa itseni kuoliaaksi! Aake & kumppanit on kyllä niin hauskoja...hah-hah-haaa!

Yllättävää, että Helenius on kokoonpanossa.
Nämä sun hassun hauskat kirjoitukset alkavat menemään jo samalle tasolle muutaman Hämeenlinnalaisen palstaveljen kanssa. Onnea!

Jokela kokoonpanossa, Louhi ja Jalkenen eivät. Eiköhän tänään tule taas tasainen vääntö, jossa Markkanen ja Lundell ovat ratkaisevassa roolissa. Toivotaan, että Markkanen pelaa tänään varmemmin kuin torstaina. Tappelua tuskin tullaan näkemään. Tosin tänään Jokereilla vaihtoetu, joten ei voi Baxter enää piilottaa korstoa niin helposti vaihtoaitioon Helgen ollessa jäällä.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Yllätyn todella jos Hartwalilla tänään tapellaan. Mitä nyt nopeasti muistelen, niin käytännössä koskaan eivät ole odotukset toteutuneet näissä ennaltakohutuissa Helsingin paikallisissa (esim. Hirson ensimmäinen peli narreissa). Nielikäinen ja VdB tappelivat silloin kun sitä odotettiin, ja siitä seurasi sellainen pyöritys että kaikkia vitutti.

Todennäköisintä siis lienee, että yksi yhtä tylsä matsi edessä kuin nykyään tapana on. Sattumalta pelin tiimellyksessä saattaa tapahtua jotain, mistä sitten väännetään täällä taas ihan vitun kauan jotain ihme koodistoja ja satulinnoja rakennellen.

Värikästä matsia toki toivoen, Saku #11.
 

scholl

Jäsen
Itse en ole uskaltanut vuosiin tulla paikan päälle.Viimeksi meinasin nauraa itseni kuoliaaksi! Aake & kumppanit on kyllä niin hauskoja...hah-hah-haaa!

Väitätkö että ovat muka hauskempia kuin Roy Harkimon valoshowt?

Huvittavaa, miten Baxter heittää joka peliin samalla tavalla kokoonpanot, mutta silti se ei ole välttämättä kovin lähellä todellisuutta. Esim. Murray nelosen sentteri. Nyt sentään Holmberg ei ole 7. pakki kuten oli monta peliä vaikka pelasi enemmän kuin moni muu.

Harmillista, kun joka ilta on ns. pakkovoiton paikka. Tosin Jyp ottaa tänään kuonoon, joten periaatteessa katastrofi tappio ei olisi.

Kysymys on jälleen siitä, että voittaako Leinon ketjun dominointi IFK:n laajasti vahvan materiaalin vai toistepäin
 

Brad

Jäsen
Eipä sytytä, tuskin pelaajiakaan, ainakaan Jokerien. Jokerit on jo varmistanut jälleen kerran Stadin herruuden, vaikka kaksi matsia vielä pelaamatta. Hävetkää mirrit! Jokerit edustaa Stadia, hifk on pelkkä höpö höpö "brändi" joka perseilee jokaisen kauden ja sitten runkosarjan viimeiset matsit fanit haaveilevat jostain helvetin kuudennesta sijasta. Kyllähän tämä kertoo kaiken organisaatiosta ja faneista, menestys ei kiinnosta. Mutta onhan teillä "brändi!

Joku hifk-fani sanoi, että Jokerien puolustus on heikompi kuin hifk:n. Tuulola, Jokela, Ströba ja Kauppinen muodostavat aika kovan nelikon. Teillä on Heikkinen, Lusmu, Laakso, Kovanen, no eipä vakuuta.

Jokerit voittaa jos matsi kiinnostaa, jos ei kiinnosta niin tästä tulee samanlainen vääntö kuin jotain Kalpaa ja Saipaa vastaan. Runkosarjan piikkipaikka on vielä mahdollinen, taistellaan siitä. "Brändi" taistelee kuudennesta sijasta, säälit olisi aika häpeä mutta menestyshän ei ole hifk:ssa tavoitteena.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Odotukset huomiselle näin lyhyesti:
- Hyvä känni
- Helge vs. Ustrnul
- Jokereilta 60min tasaista suorittamista
- Taklauksia helvetisti
- Hyvä tunnelma
Ja tietenkin Jokerien voitto olisi toivomuslistalla!
Noista Ikijokerin mainitsemista kahta ensimmäistä en toivo, siis koska alkoholia en käytä...Toivottavasti myöskään tuota toista kohtaa ei nähdä, ainakaan missään show-mielessä, muuten taas ei ole vaikea arvata mistä maanantain iltalehdet kirjoittaa. Muutenkin koko asian voisi haudata huit helvettiin, jotkut odottaa vain näitä kahta pelaajaa, ei HIFK:ta tai Jokereita - tämä ei mitenkään sitten koske nimimerkkiä Ikijokeri, vaikka hänen viestiään lainasinkin, vaan jotain aivan muita kirjoittajia. Muuten olen toki Ikijokerin kanssa samoilla linjoilla ja toivon ihan samoja asioita tietenkin. Yleensä vaan kun odottaa hyvää ja kovatasoista peliä, tuloksena on nihkeää surffailua ja kuivaa neppailua.

Johtuuko sitten varsin kauniista talvipäivästä, mutta kyllähän tässä odotuksia pelille on normaalia enemmän, vaikka jo toisen kerran kohdataan tällä viikolla. HIFK:n kerroin on kyllä Veikkauksen listalla käsittämättömän iso, joukkueella on tänään kuitenkin paremmat mahdollisuudet voittoon Areenalla kuin koskaan - tai ainakaan pitkään aikaan. Suotavaa tämä ei tietenkään ole. Lujilla Jokerien urheilullinen joukkue kuitenkin on, kun Pentin osto- ja myyntiliike sekä rahajoukkue tulee vieraaksi. Jospa henki voittaisi tänään materian ja Jokerit yllättäisi :)

Vielä tuosta HIFK:n nimihirviostä #3, olin torstainkin pelissä paikalla ja voi olla hyväkin vahvistus naapurille. Tarvitaan kaukalossa, ei tappeluhommissa, vaikka epäilemättä niihinkin on valmis, jos tilanne vaatii.
 

Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
Aake & kumppanit on kyllä niin hauskoja...hah-hah-haaa!

Kymmenenvuotiaille ne ovatkin vielä vähän pelottavia ne animaatiot, mutta muuten olet oikeassa.

Kun tätä ketjua lukee, niin tämähän alkaa muistuttamaan parinkymmenen vuoden takaista aikaa, jolloin IFK menestyi (lue: oli viides-kuudes) ja Jokerit rämpi. Eräiden ylimielisyys hipoo taivaan rajaa ja nenänvartta pitkin kommentoidaan itä-Helsingin junteille.

Toivottavasti IFK:n pelaajat lähtevät samalla asenteella peliin, sillä se on yleensä tietänyt hyvää.
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eipä sytytä, tuskin pelaajiakaan, ainakaan Jokerien. Jokerit on jo varmistanut jälleen kerran Stadin herruuden, vaikka kaksi matsia vielä pelaamatta. Hävetkää mirrit! Jokerit edustaa Stadia, hifk on pelkkä höpö höpö "brändi" joka perseilee jokaisen kauden ja sitten runkosarjan viimeiset matsit fanit haaveilevat jostain helvetin kuudennesta sijasta. Kyllähän tämä kertoo kaiken organisaatiosta ja faneista, menestys ei kiinnosta. Mutta onhan teillä "brändi!

Ollaan nyt sitten taas tarkkoina määritelmien kanssa. Jokereilla on Helsingin herruus. Stadin herruus on aina HIKF:lla koska narrit eivät ole stadista, vaan Helsingin laitaosista. Tämän pitäisi nyt olla jo selvää kaikille.
 

kekkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Leijonat, Vapaa Ukraina
Ollaan nyt sitten taas tarkkoina määritelmien kanssa. Jokereilla on Helsingin herruus. Stadin herruus on aina HIKF:lla koska narrit eivät ole stadista, vaan Helsingin laitaosista. Tämän pitäisi nyt olla jo selvää kaikille.

Jos määritelmissä tulee olla tarkkana, niin voisitko ystävällisesti selventää mikä vittu on HIKF? Onkos se joku Hei Hesa-liikkeen alajaosto?

Pelistä tulee toivottavasti kuuma, mutta sääntöjen puitteissa, ankkalammen poikien ollessa vierailijoina siitä voi tulla vaikeaa. Taidollisesti ottelu ratkeaa 10-2 kotijoukkueelle, tryffelien mutanttihamsteri kuluttaa penkkiä ahkerasti ja Leino rankaisee.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Jos määritelmissä tulee olla tarkkana, niin voisitko ystävällisesti selventää mikä vittu on HIKF? Onkos se joku Hei Hesa-liikkeen alajaosto?
Siinä on kirjoitusvirhe. Oikeasti se on HIGK. Juurikin tuon seuran vuoden 1968 hesalaisuuspuheen mukaisesti.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jokerit voittaa jos matsi kiinnostaa, jos ei kiinnosta niin tästä tulee samanlainen vääntö kuin jotain Kalpaa ja Saipaa vastaan. Runkosarjan piikkipaikka on vielä mahdollinen, taistellaan siitä. "Brändi" taistelee kuudennesta sijasta, säälit olisi aika häpeä mutta menestyshän ei ole hifk:ssa tavoitteena.

Voin sen verran paljastaa, että jos ei matsi kiinnosta niin turpaan tulee ja pahasti. Kummalle vaan. Samanlaista vääntöä kuin Kalpaa tai Saipaa vastaan ei tule, vaan molemmilla joukkueilla on sellainen hyökkäys, että kyllä siellä verkot heiluu hyvinkin nopeasti.

Niin ja tästä taistelusta tulee mieleen muuan kausi 2005-2006 jolloin Jokerit ei edes taistellut säälipleijaripaikasta, että silleen. Niin ja runkosarjan piikkipaikalla ei vielä tällä kaudelle ole niin suurta merkitystä, kuin ensi kaudella kun siitä saa paikan mestarien liigaan. Keväällä se mestari ratkaistaan. No tänään ja perjantaina saatte turpiin ja seuraavan kerran sitten pleijareissa.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Toivottavasti IFK:n pelaajat lähtevät samalla asenteella peliin, sillä se on yleensä tietänyt hyvää.

Kohtuullisen fiksua linkittää fanien asetelmia peliin pelaajien valmistautumiseen. Tunnetustihan näiden välillä on vahva yhteys.

Jottei kuitenkaan täysin sorruta nimimerkkikaimasi hupaisalle tasolle, pysähtyisin tässä kohtaa pohtimaan sitä stereotypiaa, jonka kohtasin kotihallissani torstaina: kolme enemmän tai vähemmän vajaaälyisen näköistä narrifania huuteli idioottimaisuuksia läpi ottelun ja katsoi tauolla aiheelliseksi tulla aukomaan päätään minulle porukalla. Kyllä siinä oli pojilla pokkaa porukalla.

Vaikka en ennakkoluuloja haluaisikaan tukea, tuon otannan perusteella tuntuisi edelleen siltä, että Jokereiden itähelsinkiläinen junttiduunarikannatuspohja on edelleen voimissaan.

Itse ottelun asetelmista sen verran, että vauhdikas kiekkoilta toivottavasti tiedossa niille, jotka paikalle pääsevät. Torstain pelissä intensiteetti oli kohdillaan etenkin Jokereiden toisen maalin jälkeen. Narripaidat lievät etulyöntiasemassa kotijäällään, mutta uskon/toivon IFK:n antavan kovan vastuksen. Hank Pikkaraisen jatkuva poissaolo on sikäli harmillinen, että hänen kiekollista peliään kaivattaisiin hyökkäyspäässä etenkin, kun Charlie Cook istuu viltissä.

Kimmo Kuhdalle toivoisin onnistumisia. Aika pitkä pätkä ilman keskivertoa suurempaa panosta voittoihin.
 

JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
Onneksi ensi kaudella saadaan jotain tolkkua tähän paikallispelien määrään. Hyvähän se ei ole vielä silloinkaan, mutta parempaan päin ollaan menossa.

No onneksi saa ainakin nopean revanssin toissapäiväisestä.
 

scholl

Jäsen
Ollaan nyt sitten taas tarkkoina määritelmien kanssa. Jokereilla on Helsingin herruus. Stadin herruus on aina HIKF:lla koska narrit eivät ole stadista, vaan Helsingin laitaosista. Tämän pitäisi nyt olla jo selvää kaikille.

No ei se ole kaikille selvää. Sama juttu kuin kepulainen pellervolainen osuustoimintaliike. Jengi on niin mauri pekkarista ja käy S-Marketissa ja Prismassa Helsingissäkin. Sama muutos tapahtuu jokerifanien koostumuksessa. Se työväenluokan kaupunkilainen tausta on Jokereilta murtunut tai siis 100% faneista ei ole enää työläisiä, vaan maalaisia tullut joukkoon. Siis porukka, joka muutti Myllypuron ja Kontulan lähiöihin 60-70 luvulla, koska Pitkänsillan toisella puolella Kalliossa hädin tuskin juokseva vesi virtasi ja neljä henkeä asui yksiössä ei ole todellakaan enää Jokerit, vaan siihen porukkaan on lisätty heinähatut, kepulaiset maalta. Ei pääkaupunkiseudun väkiluku nouse sen takia, että stadilaiset olisivat kovia panemaan, vaan landet muuttavat tänne. Juhannuksena ja jouluna näkee sitten, että kaduilla on autiota, kun ne ovat poissa. Se on jokerit. Kysy hallissa tänään, että kuinka monella on S-etukortti. Varmaan aika moni käsi nousee. Enemmän kuin Elannon jäseniä veikkaisin. Mauri Pekkarinen lyö siis pikkuhiljaa Lauri Ihalaisen ja Eero Heinäluoman jokerikannattajissa.

Mutta ei se haittaa. Hienoa, että vastakkainasettelun aika ei ole ohi. Nimenomaan luokkataistelu ja poliittinen vastakkainasettelu eri kaupunginosien välillä tuo sitä hienoa taistelua noihin matseihin. Ei paikallismatsit saa olla HMV kiekkoa, vaan sieltä pitää kuulua sitä katkeraa "nyyh, tuolla menee svenskatalande bättre folk" vaikerrusta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös