La 25.5.2024 Otteluseuranta (14. kisapäivä)

  • 40 889
  • 1 185

Aapee79

Jäsen
Yleltä luin just, että Ruotsi tippui MM-kisoista, ei päässyt taaskaan mitalipeleihin ja Tsekki voitti sen puolivälierissä. Pakko kai se on uskoa, kerta miksi Yle tuollaista huijaisi?

"Ruotsin taival jääkiekon MM-kisoissa päättyi jälleen rajuun pettymykseen. Tällä kertaa Ruotsin ulos puolivälierissä sysäsi Tšekki, joka murjoi NHL-tähtiä vilisevän ryhmän maalein 7–3.

Ruotsi ei ole yltänyt MM-kisoissa mitalipeleihin sitten vuosien 2017 ja 2018, jolloin se voitti kumpanakin vuonna maailmanmestaruuden Rikard Grönborgin alaisuudessa."
 
eläin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen Maajoukkue, DIF, HIFK, Väsby Hockey
Sama latvialaistuomari siellä oli kuin Suomen ja Ruotsin puolivälierässäkin. Vihkoon meni tämänkin pelin vihellykset, mutta toisin kuin puolivälierässä, tänään kumpikin joukkue hyötyi järjettömästä linjasta. Ruotsi hyötyi sillä tavalla, että sille ei tänäänkään vihelletty jäähyjä juuri mistään, ja Tshekki hyötyi sillä tavalla, että Rutta selvisi kokonaan ilman rangaistusta kyynärpäätaklauksesta, josta olisi pitänyt tulla 5+20.

No vähän huumoria oli viestissä mukana. Ihan p*skaa tuomarointi yleensä joka vuosi MM kisoissa.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kanada on pelannut MM-finaalissa 7/8 kertaa edellisissä kisoissa. 2018 hävisivät välierän juuri Sveitsiä vastaan. Ihan hyvät mahdollisuudet Sveitsillä nytkin on, ei tuo Kanada niin vakuuttava ole.
 
pallero

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sijoitin kohtalaisen summan rahaa Ruotsi - Tshekki pelissä kumpikin tekee vähintään kolme maalia ja se osui jo hyvissä ajoin. Vähän alkoi arveluttamaan, kun toisena on Kanada - Sveitsi ja siihen pelasin yli 6,5 maalia. Cashoutilla saisi neljäsosan mahdollisesta osumasta. Mitä mieltä olette, tuleeko illan pelissä 7 maalia?
 
KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti

Ei tule. 2-2 jatkoille ja siellä Kanada kaivaa kolmannen.
 
Siwankassa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Sijoitin kohtalaisen summan rahaa Ruotsi - Tshekki pelissä kumpikin tekee vähintään kolme maalia ja se osui jo hyvissä ajoin. Vähän alkoi arveluttamaan, kun toisena on Kanada - Sveitsi ja siihen pelasin yli 6,5 maalia. Cashoutilla saisi neljäsosan mahdollisesta osumasta. Mitä mieltä olette, tuleeko illan pelissä 7 maalia?
5-3 Kanada vie
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Eipä olisi Suomi ikinä nöyryyttänyt itseään Ruotsin tavoin - olisi ollut yhden maalin peli, tsekit olisivat saaneet tehdä pirusti töitä loppuottelupaikan eteen.
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
"Kanada tavoittelee jälleen finaalitappiota", Mäkinen siinä vahingossa lipsautti jo näkemänsä huomisen käsikirjoituksen.
 
kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
”Tätä on vaikea niellä. Mielestäni olimme parempi joukkue, mutta se ei tänään riittänyt, Victor Hedman sanoi Viaplaylla.”

Muille voi valehdella, mutta ikinä ei kannata valehdella itselleen. Se on tuhon tie se.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Ruotsi olisi voinut antaa voiton Suomelle, kun eivät tuon parempaan pystyneet välierissä. Suomi olisi todennäköisesti Jalosen nihilistikiekolla ja Larmin huippuvireellä laittanut Tsekin tiukemmalle. Eka kohtaamisesta olisi varmasti myös opittu jotain.

Paitsi että muiden pelien mennessä niin kuin meni, Suomi olisi pelannut välierässä Kanadaa vastaan.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
”Tätä on vaikea niellä. Mielestäni olimme parempi joukkue, mutta se ei tänään riittänyt, Victor Hedman sanoi Viaplaylla.”

Muille voi valehdella, mutta ikinä ei kannata valehdella itselleen. Se on tuhon tie se.

Hilpeää. Jos maailmanluokan puolustajista tunnettu Ruotsi päästää välierässä 7 maalia ja kaikki tasakentällisin, vaikka joukkueen pakistossa on sellaisia nimiä kuten Hedman, Dahlin ja Karlsson, silloin kannattaa hakeutua peilin eteen.
 
Götze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
”Tätä on vaikea niellä. Mielestäni olimme parempi joukkue, mutta se ei tänään riittänyt, Victor Hedman sanoi Viaplaylla.”

Muille voi valehdella, mutta ikinä ei kannata valehdella itselleen. Se on tuhon tie se.
Ruotsi ja huono häviäminen, ei mitään uutta auringon alla. Tähänkin peliin löydetään kyllä syyllinen muualta kuin oman peilin edestä.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Ruotsi ja huono häviäminen, ei mitään uutta auringon alla. Tähänkin peliin löydetään kyllä syyllinen muualta kuin oman peilin edestä.

Voisko olla Suomen vika. Ei oltu vastaantulijoita, Ruotsi väsytti itsensä Meitä vastaan. Ja vasta tuomari vapautti Heidät köysistä...
Siihen päälle vielä matkustus Ostravasta Prahaan. Vastassa kotijoukkue jolla valtaisa kotietu....

Ei nää näin pitäisi olla
 
Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
”Tätä on vaikea niellä. Mielestäni olimme parempi joukkue, mutta se ei tänään riittänyt, Victor Hedman sanoi Viaplaylla.”

Muille voi valehdella, mutta ikinä ei kannata valehdella itselleen. Se on tuhon tie se.
Nyt on kyllä todella nolo kommentti Hedmanilta. Ehkä itse pelasi hyvin ja antaa siitä vääristymän ja mahdollisuuden kommentille, mutta muut ei ihan niinkään. Oli kyllä niin kaukana paremmasta joukkueesta, kuin Suomi oli Sveitsiä vastaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola & Ruudut, Ässien sylkykupit
Eiku kato se menee niin että Suomi ei ansainnut jatkopaikkaa koska hävisi Itävallalle, mutta Ruotsi ansaitsee kaiken koska niillä on enemmän pelaajia TARUNHOHTOISESSA.
Tämä on niin julmasti ja brutaalisti sivallettu, että hetken kaihoisasti mietein VilleLeinon vastinetta. Vain hetken. Onneksi.
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
"Sveitsillä on neljä täyttä kokoonpanoa." - Mertsi

No ei pitäisi ainakaan se kuuluisa bensa loppua.
 
Thoma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Leijonat
Suomi vie.
 
Thoma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Leijonat
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös