Ässät tänään:
Kärki-Tiivola-Salminen
Tuohilampi-Peltola
Killinen-Makkonen-Saha
Marttinen-Varttinen
Salmio-Rekonen-Kivenmäki
Salmela-Tommila
Juusela-Sillanpää-Huhtanen
Peltomäki
Kiviaho (Bernard)
Eli muutoksia tullut, koska tärkeä Appelgren jäi eilen kesken pelin pois. Pade on vetänyt ässän hihasta, ja laittanut Rekosen kolmosen keskelle ja Sahan nostanut kakkoseen. Helposti olisi voinut kuvitella, että herrat olisivat olleet toisin päin. Nyt kolmosessa on kaksi joilla peli jumittaa todella pahasti, sekä sitten yksi junnu. Näin koneen näytöllä ei näytä kovin hyvältä kombolta, mutta katsotaan. Kiviaho tosiaan tänään maalissa, näyttikin jo siltä että olisi palattu hänen suhteensa sinne koirankoppi osastolle, mutta hyvä näin.
Hyvin on kiistatta Paden aika alkanut, ryhti ja järkevyys on palannut patapaitojen tekemiseen, jopa yllättävänkin hyvin ja ennen kaikkea tuloksellisesti. Paineita ei edelleenkään ole, että ei muuta kuin ilon kautta vaan, ja se tuottaa sitten tuloksen minkä tuottaa. Jyväskylä on eittämättä 2000-luvun mittapuulla se kaikkein vaikein vierashalli Ässille, mutta varsin poikkeuksellinen on kotijoukkueenkin tämä kausi ollut. Kertoimet ovat sellaisia, että melkein voisi pelata Ässien voittoa, ristivarmistuksella toki..
Tänään en muista kiireistä johtuen ehdikään katsomaan peliä lainkaan, joten nyt jännitetään ihan vain lopputulosta..