La 24.11.2018 Jukurit - Sport

  • 1 736
  • 7

hil

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Bromwich Albion, Primeira Liga e Segunda Liga
Mikäli erinäköisiä ennustajaeukkoja olisi uskottu, niin ottelu olisi voitu nimetä Jumbofinaaliksi. Niin yksimielisesti erinäköiset asiantuntijat ja kertoimenlaskijat julistivat ennen kautta että Sport ja Jukurit miehittävät kaksi viimeistä sijaa. Nyt ei siltä näytä, mutta ainahan voi tehdä kookoot ja ottaa vähän pitemmän tappioputken kauden päätteeksi. Jukurit on kuitenkin nimennyt ottelun Takatukka-Matsiksi, mikä Jukurilaisen käsityksen mukaan tarkoittaa sitä että Sir Covernator soittaa 80-luvun rokkia.

Sport on kohdattu tällä kaudella kerran Vaasassa, jossa käteen jäi maalipaikkojen voitto numeroin 12-22. Sarjataulukkoon lasketaan kuitenkin vain tehdyt maalit ja niiden perusteella saadut pisteet. Tässä taas Sport oli selvästi parempi, vaikka ensimmäisessä erässä vaikuttikin hieman tarjoavan voittoa vieraalleen.
Ke 24.10.2018 Sport - Jukurit 4 — 1

Jukurit on viiden ottelun kuntopuntarissa sijalla 10 kuudella pisteellä. Jyväskylässä jatkettiin siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin; pojat näyttävät isille ns. "närhen munat" osa II. Myös Rajaniemi oli pelituulella. Tapparaa vastaan kotona oltiin ajoittain vähän kuin väärässä sarjassa, eikä Rajaniemikään ollut pelituulella. Kärppien vieraana ei mennyt yhtään sen paremmin. Pelikaaneja vastaan kotona onnistuikin sitten vähän kaikki, vaikka ensimmäisessä erässä ei vielä siltä näyttänyt. Jaatinen ja Piipponenkin pääsivät maalintekijätilastoon, ja Vähätalo olisi päässyt jopa omien maalien tilastoon jos sellaista pidettäisiin. Viimeksi Kisapuistossa pelattiin vähän alusta ja lopusta, Saipa kun pelasi enimmäkseen koko pelin niin huonostihan siinä kävi.

Sport on viiden ottelun kuntopuntarissa sijalla 11 niin ikään kuudella pisteellä. Kärpiltä ottivat kotona voittolaukauspisteen - tai menettivät kaksi - hyväasenteisella pelillä. Myös Turussa henki pärjäsi hyvin materiaa vastaan, Kalaputaan ranne jatkoajalla toi kaksi pistettä. Tuplapeliviikonlopussa kotona KooKoota vastaan Strömwallin (0+0=0 4*2min) poispelaaminen onnistui erinomaisesti ensimmäisessä pelissä, jälkimmäisessä pelissä sitten vähän heikommin (3+1=4 2min). Eilen Perä-Savossa Sport katkaisi KalPan tappioputken ja tuplasi kauden vierasylivoimamaalinsa yhdestä kahteen - edellinen tuli syyskuussa Porissa - vastaavasti alivoimalla meni kolme omiin.

Kokoonpanot

Jukurit

#16 Henritius, Teemu - #88 Vähätalo, Julius - #54 Piitulainen, Jesper
#52 Hietanen, Valtteri - #96 Jalonen, Jimi

#27 Partanen, Mika - #61 Asplund, Turo - #9 Roine, Miika
#4 Suhonen, Teemu - #7 Piipponen, Samuli

#20 Tavi, Janne - #61 Flinck, Markku - #72 Pereskokov, Vadim
#5 Hyvärinen, Ville - #8 Kokkonen, Mikko

#25 Kalliola, Joonas - #14 Hotakainen, Valtteri - #19 Lähde, Nestori
7. puolustaja #6 Salonen, Aleksi

Maalivahdit
#30 Rajaniemi, Sami
(#35 Aho, Juhana)

Sport

#93 Kallela, Toni - #44 Ainali, Aleksi - #18 Lehtimäki, Miro
#41 Manninen, Oskari - #4 Robak, Colby

#20 Talaja, Roope - #26 Tikka, Tommi - #90 Rapuzzi, William
#7 Sund, Tony - #8 Viljanen, Valtteri

#25 Kiviranta, Joel - #51 Kalapudas, Antti - #23 Vauhkonen, Olavi
#88 Niemi, Jyri - #57 Nevalainen, Niklas

#21 Körkkö, Tomi - #34 Claireaux, Valentin - #13 Riska, Erik
7. puolustaja #82 Westermarck, Victor

Maalivahdit
#60 Järvinen, Mika
(#74 Aittokallio, Sami)

Jukureilla Asplund ja Suhonen ovat pelikuntoisia, Leskinen ja Jaatinen ovat siten siirtyneet sivuun. Muuten kokoonpano on ennallaan. Aho ei ole vieläkään aloittava maalivahti - pitääköhän se tervehtyminen laittaa lainausmerkkeihin?

Sport on odotetusti laittanut viimeksi Jukureita vastaan onnistuneen Järvisen maalille, myös Aittokallion eiliset näytöt puolsivat vaihtoa.

Ottelun tuomareina toimivat
#22 Aaro Brännare (Päätuomari)
#26 Kristian Vikman (Päätuomari)
#49 Lauri Nikulainen (Linjatuomari)
#33 Jani Pesonen (Linjatuomari)

Veikkaus arvelee kotijoukkueen voittavan: 1,90 4,20 3,10.

Jukureiden otteluennakko.

Sanotaan että tasaiset pelit ratkeavat erikoistilanteisiin, nyt kun kumpikaan ei ole viimeaikaisten näyttöjensä perusteella mikään yli- tai alivoimatieteen maisteri niin tämä peli voi ratketa vaikka maalivahtipeliin. Jos Järvinen pelaa kuten edellisessä Jukuripelissä niin joku 2-2 ±1 jommalle kummalle, jos taas ei pelaa, niin tässä voi vaikka haaveilla kotivoitosta.
 
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Onko sieltä Vaasasta tulossa kannattajia vai mitä? Jukurit monta kertaa noissa pelaajahaastatteluissa sanonut, että suuri määrä Sport-kannattajia tulossa Mikkeliin?
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tänään @Jape n meemi "ei ollut kummoinen peli, mutta riitti tuokin" pitää erittäin hyvin paikkaansa. Montaa peliä ei kyllä uskoisi voitettavan tuollaisilla otteilla, mutta kaverilla jäätyi mikkeliläisittäin onneksi ratkaisupaikoissa. Kyllä hieman joutui ihastelemaan tapaa millä Sport nosti kiekkoa, ei ollut yksi tai kaksi kertaa että 10 sekuntia vieraspäädyn aloituksesta oli jukurimaali uhattuna. Toki riskialtista nostaa noin iloisesti, mutta ainakaan tämänpäiväinen jukurikarvaus ei löytänyt tuohon oikein missään vaiheessa vastalääkettä.
 
Viimeksi muokattu:

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tånään @Jape n meemi "ei ollut kummoinen peli, mutta riitti tuokin" pitää erittäin hyvin paikkaansa.

Kyllä hieman joutui ihastelemaan tapaa millä Sport nosti kiekkoa
Enpä ole tuollaista kommenttia vielä koskaan tänne kirjaillut.

Joo, Sport nosti kiekkoa komeasti ja niistä syntyi kyllä monta vaarallista tilannetta. Onneksi Rajaniemi pelasi tänään yhden kauden parhaista peleistään, vaikka välillä hieman pomputti. Vauhkosen rankkarin koppaaminen oli kyllä kruunu. Voitto oli sikälikin tärkeä, että pysyttiin mukana tasaisessa keskikastissa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Enpä ole tuollaista kommenttia vielä koskaan tänne kirjaillut.

Joo, Sport nosti kiekkoa komeasti ja niistä syntyi kyllä monta vaarallista tilannetta. Onneksi Rajaniemi pelasi tänään yhden kauden parhaista peleistään, vaikka välillä hieman pomputti. Vauhkosen rankkarin koppaaminen oli kyllä kruunu. Voitto oli sikälikin tärkeä, että pysyttiin mukana tasaisessa keskikastissa.
Menikin nelikirjaimiset jukuriosioon kirjoittajat sekaisin, taitaa olla siis @Miju kenen vakioviesteihin tuo kuuluu voitokkaan ottelun jälkeen.

Rajaniemi oli todella hyvä tänään, toki kaveri tuhlaili myös paikkoja kiitettävässä määrin. Ensi keskiviikkona pitäisi kyllä pystyä Jukurien luomaan omaakin peliä, Tapparan ukot eivät nimittäin jätä rankomatta rumin lukemin jos paikkoja annetaan tuohon malliin.
 
Viimeksi muokattu:

hil

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Bromwich Albion, Primeira Liga e Segunda Liga
Sanotaan että tasaiset pelit ratkeavat erikoistilanteisiin, nyt kun kumpikaan ei ole viimeaikaisten näyttöjensä perusteella mikään yli- tai alivoimatieteen maisteri niin tämä peli voi ratketa vaikka maalivahtipeliin.
Jesper Piitulainen 1-0 YV
Roope Talaja 1-1 YV
Mika Partanen 2-1 YV, SR, VM

Taisi se sittenkin ratketa erikoistilanteisiin, vaikka oli Rajaniemikin erinomainen. Missä siihen ennustajaeukkojen kerhoon voi liittyä?

Kangasalusta kuvailee yleensä paikkansapitävästi miten peli on mennyt. "kauden kovimpia pelejä" oli lausunto tämän illan pelistä. Onko niillä siellä vaihtoaitiossa TV mistä ne katselevat kierroksen muita pelejä vai mistä on kysymys? Piitulainen oli sentään samassa pelissä: "oltiin koko ajan potku tai pari jäljessä".
 

Anyukov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Kangasalusta kuvailee yleensä paikkansapitävästi miten peli on mennyt. "kauden kovimpia pelejä" oli lausunto tämän illan pelistä. Onko niillä siellä vaihtoaitiossa TV mistä ne katselevat kierroksen muita pelejä vai mistä on kysymys? Piitulainen oli sentään samassa pelissä: "oltiin koko ajan potku tai pari jäljessä".
Itse tuon Kangasalustan lausunnon otin lähinnä sellaisena, että matsi oli kova peli, koska mitään ei tullut ilmaiseksi kuten mies itsekin mainitsi. Omaan korvaani Parrun sanat eivät kuulostaneet siltä, että illan matsi olisi ollut yksi Jukureiden kauden parhaista esityksistä, jos sitä siis hait. Ja Jesperihän sen sanoi, ei näitä nyt enää kukaan muistele miten nämä 3 pistettä tänään tuli. Mulle ainakin se on loppujen lopuksi ihan yks ja sama, millaisella esityksellä pisteitä tulee, kunhan niitä tulee sen verran, että keväällä pelataan poffeissa.

Tietysti sitä katsoisi mielellään tasokkaita otteluita, mutta en valita, jos pisteitä tulee "huonommallakin" esityksellä. Resurssit kun ovat nämä, ei tämäniltainen esitys varmasti jää ainoaksi tämänkaltaiseksi taisteluvoitoksi. Se onkin sitten eri asia, jos joku haluaa seurata otteluita esimerkiksi pelkästään viihteen kannalta. Silloin varmasti halutaan nähdä kovatasoisia pelejä. Itse seuraan näitä matseja lähinnäkin rakkaudesta seuraan.

Loppuun vielä propsit Sportille kovasta vastuksesta. Miinuksena taas jäi mieleen se, että vaasalaisfaneja ei ollut paikalla ilmeisesti ollenkaan, vaikka ennakkohaastatteluissa Jukureiden mediavastaava rummutti Vaasasta saapuvan paljon faneja paikalle. Olisi hyvin sopinut muutamakymmen vaasalainen tuon säälittävän yleisömäärän jatkeeksi. Vaan eipä ole tainnut Mestis-vuosien jälkeen näkyä enää Red Armya/U06 Mikkelissä..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös