Mainos

La 23.3.2019 HPK - TPS (puolivälierien 2. ottelu)

  • 10 486
  • 79

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Game 2

TPS saapuu Rinkelinmäen lauantai-iltaan menetettyään torstaina tämän puolivälieräsarjan kotiedun avausottelussa. Kerho voitti Turussa 3-2 ja pääsee nyt yrittämään sarjan laittamista 2-0 tilanteeseen. TPS luonnollisesti eri mieltä asiasta, mutta nähtäväksi jää mitä aseita Kaskinen kaivaa arse(naali)staan vai pystyvätkö TPS:n kestosupertähdet nostamaan tasoaan normaalille tasolle, jotta suonenveto-Turusen ja kumppaneiden satunnaiset onnistumiset eivät enää riitä voittoihin.

Sitten edellisen ottelun on media jatkanut kotijoukkueen hämmentämistä, eli olemme saaneet Turusen ja Paajasen HIFK-siirtojen jatkoksi kuulla Emil Larmin siirtyvän Kärppien sijasta nyt sittenkin Tapparaan, sekä Robert Leinon Ilvekseen siirtymisestä. Ei tuo nyt toisaalta Larmin ja Leinon pelissä ainakaan negatiivisesti ole näkynyt, kun toinen oli se tuttu selkänoja maalinsa suulla joukkueelle ja toinen otti avausottelun viime hetkillä kovia iskuja vastaan blokatessaan Heikkisen viivapommeja.

Avausottelun hienointa antia oli myös se, että Kerholla on todella vahva neloskenttä, mikä korostaa tuota meidän hyökkäysmateriaalin leveyttä. Vielä kun Tavi vaihtuu jossain vaiheessa Cornetiin tuolta rosterista, niin hyvältä näyttää. Puolustuksestakin tuli avauspelissä hieno onnistuminen hyökkäyssuuntaan oikealle miehelle, eli Lindgrenin tehot on erittäin tervetulleita.

Turussa avausottelun yleisömäärä oli torstaina 5124. Katsotaan pystyykö Hämeenlinna vastaamaan, istumapaikat on jo ainakin käytännössä myyty ennakkoon.
 

TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
HPK jatkaa tänään samalla kokoonpanolla kuin ensimmäisessä ottelussa. Ainoastaan ketjujen järjestys vaihtuu

Teemu Turunen - Otto Paajanen - Valtteri Puustinen
Janne Tavi - Robert Leino - Markus Nenonen
Jere Innala - Niclas Lucenius - Eetu Tuulola
Miro Ruokonen - Filip Riska - Filip Krivosik

Arto Laatikainen - Petteri Nikkilä
Niklas Friman - Jesper Lindgren
Markus Niemeläinen - Miro Karjalainen
Niclas Almari

Emil Larmi
Antti Karjalainen

E: Lisätäänpä vielä poissaolotilanne
Loukkaantuneet: Janne Lahti (toistaiseksi), Philippe Cornet ("paremmassa kunnossa kun aikoihin kunhan saa kipsin pois. Mahdollisesti jo puolivälierissä mukana")
Rotaatio: Jan Brejcak
Mestis: Erkka Seppälä, Roope Laavainen, Otto Latvala
 
Viimeksi muokattu:

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Toivottavasti kokoonpanon kirjoittaminen sujuisi tänään kommelluksitta.

TPS tänään:

#24 Kaapo Kakko - #89 Oula Palve - #18 Zach Budish
#52 Petrus Palmu - #81 Ilari Filppula - #51 Markus Nurmi
#43 Otto Nieminen - #62 Patrick Bjorkstrand - #50 Simon Suoranta
#44 Elias Karvonen - #29 Jonne Virtanen - #48 Lauri Pajuniemi

#49 Ilkka Heikkinen - # 5 Santeri Lukka
#61 Lucas Ekeståhl-Jonsson - #36 Elmeri Eronen
#20 Jani Forsström - # 6 Aleksi Salonen
#45 Olli Kaskinen

#32 Rasmus Tirronen
(#30 Henrik Haukeland)

Loukkaantuneet: #47 Joe Piskula (04.03.2019 - "noin kaksi kuukautta"), #56 Hannu Kuru (04.03.2019 - "noin kaksi viikkoa")
Rotaatio: #25 Teemu Väyrynen, #26 Lauri Korpikoski, #35 Eetu Anttila (A-jun), #40 Kevin Koski (A-jun), #41 Oskari Siiki, #46 Juuso Pärssinen (A-jun), #53 Arttu Nevasaari (A-jun), #58 Joonas Savolainen (A-jun), #73 Jesper Larinmaa (A-jun), #76 Bernard Isiguzo (A-jun), #92 Olli Valtola (A-jun)
Lainat: # 6 Eetu Pylkkänen (02.02.2019 - SaPKo, 30.04.2019 saakka)

Torstain (21.03.2019) ensimmäisestä puolivälierästä leikin ovat jättäneet kesken penkillä istunut seiskapakki Bernard Isiguzo, Teemu Väyrynen sekä kapteeni Lauri Korpikoski. Vastaavasti rotaatiosta esiin ovat astuneet Lucas Ekeståhl-Jonsson, Elias Karvonen sekä Lauri Pajuniemi. Tässä vaiheessa kevättä lienee melko turhaa enää ruveta odottelemaan poissaolojen mahdollisia syitä, joten rotaatiolla mennään. Hannu Kurun muuten pitäisi todennäköisesti jo olla pelikuntoinen, mikäli meikäläisen matikkapää toimii.
 

Pioni

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja TPS Juniors
Tänään on sit se päivä ku loppui toi muniin puhaltelu ja aloitetaan oikeesti pelamaan tätä jääkiekkoa. Kaskinen voi vetää 3 erää hiirenhiljaa taskubiljardia ja käydä Jortsun tavoin huoltokopissa vetää konjakki napsuja. Antaa pelureiden vaan hoitaa työnsä. Pitkävetoon takuuvarma vierasvoitto!
 

tombz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps,Nhl,Tuto,Turkulainen juniorijääkiekko
Hyvä että korppari on poissa. Pakkovoitto tepsille ehdottomasti. Muuta vaihtoehtoa ei ole.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Tavi. Jotenkin kumma. Ei ihan varis eikä harakka ja varmana ei kyllä kotka eikä satakieli. Ei edes korppi. Outo uiskentelija. Tavi.

Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, peipposesta ei päivääkään.

Tavi on sitten taas melko varma merkki pudotuspelien alkamisesta.
 

tombz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps,Nhl,Tuto,Turkulainen juniorijääkiekko
Jees, siihen loppu liigakiekon seuraaminen. Jollei maalia saa tehdä että sitä hylätään ilman mitään syytä niin pelatkaa keskenään.
 

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
Kalle Kaskisen itkut pelin jälkeen kruunasi kyllä tämä illan.

Hieno ilta! Eteenpäin.
Tätä olin tulossa toteamaan myös. Hassu jehu. Unohti toki puhua pullasuisista mylläreistä.
 

tombz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps,Nhl,Tuto,Turkulainen juniorijääkiekko
Oletko vittu sokea? Päinselvä maali hylätään. En pysty nykykiekkoa enää seuraamaan jatkuvien spedeilyjen takia.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jees, siihen loppu liigakiekon seuraaminen. Jollei maalia saa tehdä että sitä hylätään ilman mitään syytä niin pelatkaa keskenään.
Oli ilmeisesti ensimmäinen hylätty maali Tepsin kohdalla tällä kaudella?

Kerhon kohdalla niin tuttua jo. Tsemppiä.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Mikä maali on hylätty ilman syytä?

Viittasi varmaan kuitenkin siihen, kun Kerholle jäi päivänselvä rankkari antamatta.

Hyvä peli ja Kaskinen vois opetella terästään sanomaansa vaikka paiskomalla pikkutakkia. Ei se tee ees tuota itkemistä uskottavasti.

Kakko on kova pelaaja, se täytyy sanoa. Tuo on kova kunnianosoitus, että pääsee noin hyvin yleisön hiillostuksen kohteeksi.
 

tombz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps,Nhl,Tuto,Turkulainen juniorijääkiekko
Taas osoitat tyhmyytesi? Tiedätkö että tuollaiset ratkovat pelit, runkosarjaläpsytteilyillä ei niin väliä mutta käytännön yhden maalin peli oli tämäkin.
 

Kennedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Noutajat
Sarja 2-0. Turku paniikissa ja Kaskinen vahvisti tämän väittämän lehdistötilaisuudessa. Kolmas peli ja Kerho pääsee jälleen isolle jäälle dominoimaan 5vs5-peliä. Nyt on kiimaa keväässä. Tämä sarja menee 0-4.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tää on ollut jo kahden matsin verran epätyypillistä Kerhoa. Maalien eteen ei tarvitse saada 15:ttä paikkaa, vaan tulevat ehkä jopa aavistuksen helposti. Tuulolan veto muutti pakista suuntaa. Paajasen ohjaus siviviivaheittoon. Nikkilän viskaisu maskin takaa. Paljonko tuollaisia nähtiin yhteensä runkosarjassa? Nyt se on vastustaja, joka joutuu huhkimaan päästäkseen tulostaululle. Enpäs muistanutkaan, miten mukavaa aikaa tämä alkukevät voi olla.

Tepsi on vahvasti yhden ketjun, ellei jopa yhden pojan varassa. Ei luulisi olevan liian vaikea pistää se kuriin. Paitsi että onhan se ollut melko hankalaa. Lähtis nyt NHL:ään jo ensi kaudeksi, niin voi ruveta oikeasti tykkäämään siitä. Kunhan ei Kingsiin päädy. Melkein kaikki muut kelpaa, kun Senators on käytännössä mahdottomuus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös