La 23.3.2013 Ässät - KalPa 3. puolivälieräottelu

  • 25 125
  • 103

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
On tuo marginaalipelaaja sitten uskomaton jätkä. Kaikissa 3 playoffs pelissä top3 osastoa. Parit läpiajomaalit tehnyt ja millaisissa paikoissa, silloin joukkue on niitä eniten tarvinnut. Hieno svedu! Tänään taas helvetisti teki työtä ja väläytteli jopa pelinrakentajan taitojaan. Armia teki myös tänään ihan mitä tahtoi. Hyvä että maalitilikin aukesi. Savinainen ja Elo saisi vielä osua niin ei kukaan enää kyseenalaista Ässien ratkaisuosaston laajuutta. Aaltonen pelasi taas hyvän pelin, jätkä vetää vahvaa kevättä.

Niin ja hienoa että yv maalejakin nähtiin oikein kaksin kappalein. Salmista käy jo vähän sääliksi. Peli ei kulje ja aina kun on kiekko niin keppiä ja tökkimistä tulee niin helvetisti ja siihen päälle taklauksia. Ei tarvitse ihmetellä miksi peli-iloa ei ole näkynyt.

Maanantaina homma pakettiin.
 

Seppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät
Ässien ylivoimaisuus vesittää täysin tämän sarjan jännittävyyden. Onneksi tunnelmaa hallissa vielä riitti.

Pelin alusta asti taas näki kumpi sitä tahtipuikkoa heiluttaa. Koko joukkue pelasi hyvin lukuunottamatta Parkkosta joka taisi vähän jännätä ja pelasi päin helvettiä ekan erän. 2. ja 3. menikin jo PP:ltä hyvin. Hyvin keräs ittes!

Niemi taas läpi, muttei oikein tiennyt mitä tekisi. Brodin taas tietää mitä silloin tehdään.

Tästä on hieno jatkaa Kuopioon ja jos siellä sössitään, niin ompahan vielä yksi kotipeli, josta rahat kilahtavat Hirsimäen perseen alle.

Ketäs sieltä välieris oikein meille on tyrkyllä??
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
.Salmista käy jo vähän sääliksi. Peli ei kulje ja aina kun on kiekko niin keppiä ja tökkimistä tulee niin helvetisti ja siihen päälle taklauksia. Ei tarvitse ihmetellä miksi peli-iloa ei ole näkynyt.

Salminen ei muuten kestä yhtään tätä fyysistä häirintää. Tämä tulee varmasti rajoittamaan miehen urakehitystä, KHL/Elitserien saattaa sopia mutta rapakon taakse ei kannata lähteä kokeilemaan.
 

Ämpäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Parkkosen peluuttaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Tässä sarjassa riski on pieni ja jälkiviisaana varsinkin on hyvä sanoa että joukkue hoitaa homman kotiin. Toivottavasti kuitenkin hjalliksen turvotus laskee ja Marttinen pääsee peliin mukaan lähettämään Kalpaa lomille. Sarjan poikki saaminen on perinteisesti ollut yllättävän vaikeaa, mutta jatkopelien kannalta lepopäivät kaikille olisi ansaittua. Satakuntalaisten finaaliunelma elää vielä? Siitä tuskin toivuttaisi ikinä, joten pysyköön unissa.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Unohtui muuten haukkua hallin kuuluttaja. Missä oli Simo? Tämä uusi hemmo oli toista kertaa äänessä tämän kauden aikana, ja toivottavasti viimeistä.
 

Jewgen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos mitaleista päästään pelaamaan, niin vastaan tulee Tappara tai Jyp, riippuen Lukon menestymisestä.
 

Seppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät
Unohtui muuten haukkua hallin kuuluttaja. Missä oli Simo? Tämä uusi hemmo oli toista kertaa äänessä tämän kauden aikana, ja toivottavasti viimeistä.

Joo itte kans alussa ajattelin että vittu tähänkö tää kaatuu. Onneksi ei. Eikä tota nyt haukkua voi. Hyvin veti, muttei tota silti Koskiseen voi edes veRRRRRata.
 

tolling

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat HIFK:lle.
Unohtui muuten haukkua hallin kuuluttaja. Missä oli Simo? Tämä uusi hemmo oli toista kertaa äänessä tämän kauden aikana, ja toivottavasti viimeistä.

Vahvasti samaa mieltä. Jos jokin tuon hurmosmaisen tunnelman tänään ainakin osiltaan tappoi, niin se oli nimenomaan aneeminen kuuluttaja. Sopisi paremmin bingoon.
 

Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Jos mitaleista päästään pelaamaan, niin vastaan tulee Tappara tai Jyp, riippuen Lukon menestymisestä.

On siinä vielä Kerhokin mahdollinen, mutta turha spekuloida vielä.

Katselin peliaikoja ja Brodin 10.26 ajalla aika jäätävä esitys. Niemellä taas kovat minuutit. Miksi muuten Masuhr ei saa Kalpassa enemmän peliaikaa?
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Vahvasti samaa mieltä. Jos jokin tuon hurmosmaisen tunnelman tänään ainakin osiltaan tappoi, niin se oli nimenomaan aneeminen kuuluttaja. Sopisi paremmin bingoon.

Myös täältä komppausta tähän. Simo nopeasti takaisin koppiin. Jos ei muuta, niin nostalgian takia.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
On siinä vielä Kerhokin mahdollinen.

Ja luonnollisesti Jokerit.

Ei Ässiltä ihan niin hyvä peli mielestäni kuin kaksi edellistä, koska paketti oli kasassa vain kahdessa viimeisessä erässä. Ensimmäisessä erässä oli ainekset kasassa KalPalle homman kaventamiseen, mutta sen jälkeen lähti kone käyntiin ja Kuopiossa paketoidaan tämä sarja.

Ei sieltä tarvitse nimiä erikseen luetella, hyvin pyyhkii ja epäonnistujia ei ole.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Elolla oli useampi hyvä maalipaikka jo ekassa erässä, ei vaan uponnut!

Parkkonen huilasi ekan erän viimeisen vaihtonsa Uusitalon tuuratessa häntä, siis sen oman pään mokan/maalin jälkeen. Varmasti Karri antoi pojan rauhottua hetken ja 2.erässä Patrik taas pelasi ja kolmannessa taas huilaili jonkin aikaa.
Mutta toivottavasti jännitykset jäi tähän peliin.

Peluutusta ihmettelen hieman... 5-2 maalin jälkeen peliä oli jäljellä 1:10, ja kentälle jäi hyökkääjistä Niemi ja Savinainen, Uusikartano tuli Armian tilalle.
Ilman kahta sentteriäkin olisi pärjätty.

Varsinkin Vellu oli aivan puhki ja loppuun asti näillä mentiin. Mitä järkeä kuormittaa jo valmiiksi puhki olleita pelaajia ja riskeerata heitä loukkaantumisten tai mahdollisten ylilyöntien takia kun ihan yhtä hyvin Sillanpään ketju olisi voinut hoitaa homman loppuun. Savinainen meinasi vielä saada kiekon päähänsäkin kun esti kalpalaisen laukausta.
 

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Ei Ässiltä ihan niin hyvä peli mielestäni kuin kaksi edellistä, koska paketti oli kasassa vain kahdessa viimeisessä erässä.

Aha. Takaiskut tuli tänään Parkkosen kontrollin puutteesta ja siitä kun tuomari toiminta herpaantui hetkeksi ja siitä seurasi KalPan toinen osuma. Peli oli Padalla tänään hyvin hallussa ja yleisö oli mukana. Seuraavaksi Kuopiossa samanlainen esitys ja sarja on poikki. Paketti oli ehkä vähän jäässä ekat kolme minuutia, mutta sen jälkeen pyöritys oli täysin Ässien hallussa.
 

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Peluutusta ihmettelen hieman... 5-2 maalin jälkeen peliä oli jäljellä 1:10, ja kentälle jäi hyökkääjistä Niemi ja Savinainen, Uusikartano tuli Armian tilalle.
Ilman kahta sentteriäkin olisi pärjätty.

Varsinkin Vellu oli aivan puhki ja loppuun asti näillä mentiin. Mitä järkeä kuormittaa jo valmiiksi puhki olleita pelaajia ja riskeerata heitä loukkaantumisten tai mahdollisten ylilyöntien takia kun ihan yhtä hyvin Sillanpään ketju olisi voinut hoitaa homman loppuun. Savinainen meinasi vielä saada kiekon päähänsäkin kun esti kalpalaisen laukausta.

Vellu ei ole ikinä niin puhki etteikö jaksaisi voittaa yhtä play-off peliä. Kyllä ne jätkät jaksaa, osa lähtee vielä (jäljellä olevista jengeistä) mm-kisoihinkin. Moni on huolissaan tuosta peluuttamisesta, mutta pitää huomata että Ässät on ollut voittamassa kaikkia pelejä, voittojen turvaamiseksi parhaat vetää vähän enemmän. Ja kun katsoo tätä ottelusarjaa, niin vähemmän pelaavat kuten Pihlman, Lähteenmäki ja Aaltonen vetävät ne vähät minuuttinsa niin että vastustaja "kuluu" kaksinkertaisesti. Väsynytkin Savinainen pesee mennen tullen jonkun Kapasen tai Kolehmaisen.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Vellu ei ole ikinä niin puhki etteikö jaksaisi voittaa yhtä play-off peliä. Kyllä ne jätkät jaksaa,...

Kun johtaa kolmella maalilla viimisellä minuutilla ni onhan ne loput kentät aivan helvetin huonoja jos ei kolmen maalin ero riitä voittoon. Miten niitä sitten lainkaan uskaltaa kesken pelin peluuttaa yhtään kun ne voi päästää maalin?

Jos ratkenneessa pelissä joku ykköskorin miehistä telotaan pelikelvottomaksi turhautuneen joukkueen toimesta viimeisellä minuutilla niin valmentajana mua ainakin vituttaisi suunnattomasti jälkikäteen se että "miks en laittanut niitä kolmosen/nelosen jätkiä kehiin..."

Mutta peli meni jo, maanantaina jatkuu!
 

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jos ratkenneessa pelissä joku ykköskorin miehistä telotaan pelikelvottomaksi turhautuneen joukkueen toimesta viimeisellä minuutilla niin valmentajana mua ainakin vituttaisi suunnattomasti jälkikäteen se että "miks en laittanut niitä kolmosen/nelosen jätkiä kehiin..."
Melko harvoin noita käy, ite en muista play-offeissa yhtään viimisen 35 vuoden ajalta.
Mutta peli meni jo, maanantaina jatkuu!
Näin juuri.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Aha. Takaiskut tuli tänään Parkkosen kontrollin puutteesta ja siitä kun tuomari toiminta herpaantui hetkeksi ja siitä seurasi KalPan toinen osuma. Peli oli Padalla tänään hyvin hallussa ja yleisö oli mukana. Seuraavaksi Kuopiossa samanlainen esitys ja sarja on poikki. Paketti oli ehkä vähän jäässä ekat kolme minuutia, mutta sen jälkeen pyöritys oli täysin Ässien hallussa.
Kyllähän tuo Ässien ratkaisevat 3-1 maali tuli myös tuomarien ansiosta.
Uusikartano luistelee päin paikallaan olevaa Lammasaarta ja Lampp jäähylle, jos Lammassaari olisi sukeltanut yhtä tyylikkäästi kuin Uusikartano niin tuskin tuota maalia olisi ainakaan tuohon paikkaan tullut.

Ei sillä Ässät oli parempi mutta tuo ratkaisu oli kyllä puhtaasti tuomarien lahjana tullut kun se Kauppisen jäähy perään oli suora jatkumu tuolle.
 

Jannu81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Unohtui muuten haukkua hallin kuuluttaja. Missä oli Simo? Tämä uusi hemmo oli toista kertaa äänessä tämän kauden aikana, ja toivottavasti viimeistä.

Simo oli kuumeessa. Eiköhän palaa mikin taakse heti kun pystyy.

Kommentoidaan vielä peliin liittyen, että on aika outoa, ettei jännittänyt tämääkään peli yhtään. Padan suorittaminen on tällä hetkellä aivan jäätävän kovaa joka osa-alueella. Mahtavaa nähdä, kun äijät painaa kieli vyön alla kiekon perään, eikä tuumaakaan anneta periksi.

Siitä samaa mieltä muutaman kirjoittajan kanssa, että nelosen pojille pari vaihtoa lisää per erä ei olisi pahitteeksi. Hyvin pelaavat ja kärkiketjut saisivat samassa hieman lepoa.

Tällä peli-ilmeellä on tulossa pitkä kevät.
 

Tuamas

Jäsen
Ässiltä sarjan huonoin peli ja Kalpalla olisi ollut ihan realistinen mahdollisuus viedä voitto jos viimeistely olisi ollut edes välttävää.

Kotikentän hurmoksessa viisikkopuolustus hieman unohtui kahdessa ensimmäisessä erässä ja Kalpalla oli oma saumansa.

Hyvä joukkue voittaa huonommallakin pelillä ja eilen se Ässien osalta konkretisoitui.

Todettakoon nyt vielä kerran että Kivi vie Laukkasta kuin edelliskesäistä läpimätää kalakukkoa.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Varsinkin Vellu oli aivan puhki ja loppuun asti näillä mentiin. Mitä järkeä kuormittaa jo valmiiksi puhki olleita pelaajia ja riskeerata heitä loukkaantumisten tai mahdollisten ylilyöntien takia kun ihan yhtä hyvin Sillanpään ketju olisi voinut hoitaa homman loppuun. Savinainen meinasi vielä saada kiekon päähänsäkin kun esti kalpalaisen laukausta.

Juuri näin. Tuossa tilanteessa, kun voitto on jo selviö ilman omaa täydellistä perseilyä, niin tasaisesti antaa neljän kentän huiskia vuorotellen. Todella amatöörimäistä valmennuksen puolelta peluuttaa vain "parhaita", kun peli on jo ratkennut ja näillä näkymin monta tiukkaa peliä vielä edessä.

Brodinille kyllä iso tassu täältä. Todella äijämäistä peliä. Saas nähä olinko veikkaukseni kanssa oikeassa ja 4-0 tai 4-1 tulee ottelusarja päättymään. Nyt ollaan jo aika lähellä :)
 

tomukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue
Kalpa alkaa jo nöyristellä Ässiä. Ässät pelaa hyvin, mutta vastus tulee kovenemaan aika paljon. Kalpa on vikkelä joukkue ja puolustus toimii sitä vastaankin, se on merkki taktisesta tasapainosta.

Toivon että Ässäjoukkueeseen ei iske tippaakaan tämä ylimielisyyttä pilkottava porilaishenki jonka pystyy taas kerran lukemaan näistä kirjoituksista. Kun se iskee, niin noutaja tulee välittömästi ja Poriin ei niin kauan saada ainuttakaan mestaruutta kun tuota on ilmassa. Koska mestaruuden voittaa aina se joukkue joka hengähtää ja ymmärtää hengähtää vasta sitten kun on voitettu 12 playoffpeliä.

Mutta jokin on hienosti urallaan kun Ässien nelosketju tekee punakonemaaleja, aivan upeaa katsottavaa ja kertoo siitä kuinka pieniä pelaajien tasoerot loppujen lopuksi ovat, kuinka valtavaa on joukkuetaktiikan hitsaaminen. Ässillä on pitkään kestänyt ilme, mikään ei tarvitse muuttaa, liitosten on nähty kestävän. Ajakaa ne irokeesit ja keskittykää tähtäimenä että kauden viimeinen peli on voitto, on hyvät mahdollisuudet että Porissa lopussa kiitos seisoo.

Sen verran pitää vielä sanoa että 2006 oli Porilaisilta hurmosta. 2013 on puhdasta joukkuetaktista osaamista parhaalla tasolla, jossa pelaajat ovat kiinni, eivätkä vaan satu menemään samaan suuntaan kuten 2006.
 
Viimeksi muokattu:

tomukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue
Juuri näin. Tuossa tilanteessa, kun voitto on jo selviö ilman omaa täydellistä perseilyä, niin tasaisesti antaa neljän kentän huiskia vuorotellen. Todella amatöörimäistä valmennuksen puolelta peluuttaa vain "parhaita", kun peli on jo ratkennut ja näillä näkymin monta tiukkaa peliä vielä edessä.

Brodinille kyllä iso tassu täältä. Todella äijämäistä peliä. Saas nähä olinko veikkaukseni kanssa oikeassa ja 4-0 tai 4-1 tulee ottelusarja päättymään. Nyt ollaan jo aika lähellä :)

Valmennus taitaa olla ainoa, joka näkee mikä merkitys on sillä että kaventaako Kalpa vielä vai pysyykö nöyryytettynä. Se on psykologiaa, vastustajan henkistä lukkouttamista, moni valmentaja on muutamaan otteeseen ottanut 4-1, 5-1 tms tilanteeseen lopussa maalivahdin pois jos on ollut ylivoima. Se nöyryyttää vastapuolta kun annetaan ymmärtää että halutaan tehdä vielä lisää maaleja, jotta nöyryytys olisi suurempi. Playoffsarja on myös jatkumo pelien välillä, ei pelkästään 4-7 peliä erikseen.
 

kalma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Koska mestaruuden voittaa aina se joukkue joka hengähtää ja ymmärtää hengähtää vasta sitten kun on voitettu 12 playoffpeliä. Toki 4+4+3+1 se tarkoittaa pronssia, joo.

Pieni laskuvirhe, koska 4+4+3+1 tarkoittaa hävittyä finaaleja ja yhtä voittoa pitsiturnauksessa. Toki siinä välissä ehtii varmasti hengähtää joo.


Selostaja sanoi KalPan ensimmäisen maalin menevän TÄYSIN Parkkosen piikkiin, mistä uskallan olla eri mieltä.
Totta on, että tilanne lähti siitä, kun Patrikilla kiekko pyörähti mennessään maalin taakse ja KalPalainen oli heti iholla. Tästä alkoi epäonnisten sattumien summa, Parkkonen voittaa kiekon takaisin - KalPalaisia onkin vastassa kaksi -Heshka jää maalin kulmalle ja Pihlman lähtee SINIVIIVALLE? Mitä vittua? - kiekko pyörii maalin editse Masuhrille koska Niemi huitaisee kiekosta ohi - Niemi ja Parkkonen peittävät väärällä tolpalla olevan Raannan näkökentän täysin - Pihlman katselee vierestä kun Masuhr lataa puolityhjään maaliin.

En tiedä onko se sitten Pihlmanilta Ässien pelitavan mukaisesti oikein, että jättää Parkkosen yksin vaikka hyvin todennäköisesti olisi saanut toiminnallaan kiekon voitettua Ässille. Nyt maalista voi syyttää Parkkosen lisäksi Pihlmanin Tuomasta. Toivottavasti siitä ei syytetä ketään, koska huonoa tuuriakin oli niin paljon.


Parkkosella kyllä useasti poltti kiekko lavassa, mutta onneksi paransi jo pelin aikana. Ei Ässät Parkkosen tai Honkasen takia näitä pelejä häviämään tule.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös