La 23.2.2013 Lukko - Ässät

  • 37 000
  • 236
Tila
Viestiketju on suljettu.

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Runkosarjan viimeinen Satakunnan derby. Lukko on kävellyt Ässien yli kolmessa viime kohtaamisessa, vain kauden avauspelissä kävi vahinko ja pata sai pisteitä. Eli Satakunnan herruus on jo varmistunut sivistyneemmälle kaupungille mutta kevään ratkaisupelien lähestyessä pelillä on suuret mittasuhteet.

Vielä kuukausi sitten Ässät oli eri medioiden mukaan luovuttanut jo tämän kauden osalta ja säälipaikkakin näytti karkaavan. Nyt ne perkeleet taistelee suorasta pudotuspelipaikasta.
Samaiset mediat tuomitsi Lukon kauden päättyneeksi vielä kuukausi tätäkin aiemmin ja me perkeleet taistellaan nyt samaisesta suorasta pudotuspelipaikasta, vaikka annettiin kauden aluksi 6 pelin verran etumatkaa muille. Oppiikohan media ettei satakuntalaisia kannata aliarvioida vaikka kuinka näyttäisi epätoivoiselta. Tuskin.

Lukon touhu on näyttänyt oudolta viime peleissä. Johtoasemia on menetetty päätöserissä ja kallisarvoisia pisteitä on menetetty ihan omaa tyhmyyttä/saamattomuutta. Olihan vastustajillakin omat näppinsä pelissä.

Ässät taas seilaa sellaisessa suorien voittojen putkessa että jonkun muun joukkueen kohdalla illan peli jopa vähän pelottaisi mutta maan hienoimman derbyn alkaessa ennakko-odotuksilla ja tilastoilla on aina saanut pyyhkiä perseensä.

RB luo tänään taas sinikeltaisen areenan joukkueen tueksi. Tuleeko Porista paljon porukkaa ihmettelemään miten joukkuetta tuetaan kovilla hetkillä?

Toivottavasti molemmat joukkueet pääsevät ihan suoriin poffeihin ja päästäisiin kohtaamaan välierissä tai sydänkohtauksen vaaralla finaalissa keväällä. Se olisi jotain käsittämätöntä. Tänään käydään varmasti kuuma kamppailu. Toivottavasti meidän superjunnulla pää kestää, jos siis pääsee pelaamaan, jonka PITÄISI olla itsestäänselvyys. Kukas Ässillä maalissa tänään? Liigan yksi parhaista raumalaisista vai joku tusina porilainen?
10-0 Lukko voittaa.
 

Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Kukas Ässillä maalissa tänään? Liigan yksi parhaista raumalaisista vai joku tusina porilainen?.

Eikös porilaiset ole näitä voittoja raapineet nimenomaan Raannan ollessa maalissa?! Tänään siis maalissa paljas jalkanen porilainen jonka ohi kiekotkin menee kivasti ellei Kivi sitten koita jäleen Raannalla...Jos uskaltaa riskeerata.

OIkeesti, toi Raannan lukko-pelko ei oikein istu ammattimiehen kuvioon. Muistan kun Vehanen joskus siirtui moraan pelaamaan ja lukko pelasi jonkun harjoitusturnauksen RUotsissa niin moran maaliin ei tuolloin vehanen päässyt kun valmentaja kertoi Vehasen mahdollisesti sekoittavan paitojen värit keskenään...

Mahtaako Antti siis kuitenkaan olla ihan yksin tuon pelkonsa kanssa kun kuitenkin Engren ja Tarkit ovat aika ajoin napsineet lukon vedot kohtuullisesti kiinni.

No, varmasti hieno ilta tulossa ja toivottavasti kaikki menisi lukolta tänään nappiin sillä yleisöstä varmasti tulee se kuuluisa kuudes kenttäpelaaja.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tifosin pohdintaan vastapohdintana: Raannan on pakko pelata tänään. Ei tässä vielä mitenkään niin kuivilla olla etteikö pitäisi valmistautua myös siihen mahdollisuuteen, että Lukko tulee sääleissä vastaan. Ja silloin ei voida olla tilanteessa, jossa Raanta ei "uskalla" pelata Lugua vastaan. Viimeinen mahdollisuus siis karistaa tämä pelko on tänään, ja siksi Raannan on pakko olla maalissa. Ja hei c'moon, alle on yhdeksän ottelun voittoputki ja joukkue pelaa sellaisella tasolla ettei tarvitse selitellä mitään, joten on siinä ainakin henkistä selkänojaa johon tukeutua..

Tämän hetkistä uskoa Pataan on vaikea horjuttaa: SaiPa oli eilen kaikkea sitä mitä esimerkiksi Lukko ei viime peleissään ole ollut, ja siltikin Ässät kykeni voittamaan. Joten ihan positiivisilla fiiliksillä saa iltaa odotella. Ja kun tuli katsottua esimerkiksi tiistainen Lukko-Tappara peli, niin kyllähän Vehanen NIIN helppoja maaleja päästeli, että kun vastaan tulee tänään Ässien itseluottamuksesta ylitsevuotavainen hyökkäyskalusto, niin kiire saattaa tulla. Tai siitä ainakin lähdetään.

Usko on siis kohtuullisen vakaa, että pisteitä (= voitto) saadaan. Mailaa ei ainakaan pitäisi patamiesten puristaa yhtään, ihan rennoin mielin voi pelata. Uskotaan että saadaan kaikinpuolin hieno kiekkoilta..
 

Seppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät
Unisin avausviesti miesmuistiin, mutta ihan normaalia kun sieltä suunnasta tuli.

Niin, Ässillä tosiaan jäätävä putki jonka ansiosta ollaan runkosarjaa päättämässä kuuden sakissa. Lukko taasen elää kotipeleistään, sillä vieraissa ei saa kettu savua poikki.

Tikissä olevista pelaajista maininnat Savinaiselle, Jopelle, Heshkalle, Raannalle ja naapurin portukaalin pojalle.

Putkethan ne joskus poikki paukkuvat ja tänään voi jo olla se päivä. Sitä puoltavat Ässien rankka eilinen peli, Lukon kotimatsi (täysi sali) ja Raanta, joka ainakin Vellun puheitten mukaan ALOITTAA maalilla.
 
Viimeksi muokattu:

Oto Hascak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onhan kaikenlaisia odotuksia illalle, Joppen tuuletukset, Raannan poijan psyyke, Vellun dominointi koko kentän alueella, Avokaadon hermokontrolli, eli yrittääkö hyppäämällä ylettyä Elo poijan kuulaan, Sm- liigan suvereenisti parhaan pakin peli, kaikkee tällästä, tästä toivottavasti tulee kiva ilta.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ässien voittoputkesta huolimatta Lukko lähtee mielestäni suosikkina otteluun. Lukko saa jalkeille vahvan rosterin, kun sairauslomalaisia palaa kehiin. Lisäksi Ässät pelasi eilen todella kovan, vauhdikkaan ja kuluttuvan ottelun.

Ässät-SaiPa peli oli yksi kauden parhaista otteluista tähän asti ja jokainen kaksinkamppailu vietiin loppuun asti, eikä mitään saanut ilmaiseksi. Uskon, että tuo näkyy väsymisenä Ässien otteissa tänään.

Otaksun, että Ässät joutuu ottamaan jäähyjä ja Azevedon kenttä myllyttää ylivoimalla tarvittavat pussit. Lukon ykkkösylivoima on pyörinyt jäätävän hyvin edellisissä otteluissa.

Tulosveikkaus: Lukko pysyy mukana taistelussa kuuden joukkoon, kotivoitto irtoaa lukemin 4-2.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Ässien voittoputkesta huolimatta Lukko lähtee mielestäni suosikkina otteluun. Lukko saa jalkeille vahvan rosterin, kun sairauslomalaisia palaa kehiin. Lisäksi Ässät pelasi eilen todella kovan, vauhdikkaan ja kuluttuvan ottelun.

Ässät-SaiPa peli oli yksi kauden parhaista otteluista tähän asti ja jokainen kaksinkamppailu vietiin loppuun asti, eikä mitään saanut ilmaiseksi. Uskon, että tuo näkyy väsymisenä Ässien otteissa tänään.

Otaksun, että Ässät joutuu ottamaan jäähyjä ja Azevedon kenttä myllyttää ylivoimalla tarvittavat pussit. Lukon ykkkösylivoima on pyörinyt jäätävän hyvin edellisissä otteluissa.

Tulosveikkaus: Lukko pysyy mukana taistelussa kuuden joukkoon, kotivoitto irtoaa lukemin 4-2.

En yllättyisi Lukon voitosta. Taidan kavereiden kanssa seurailla peliä raviradan screeniltä, sieltä näkee paremmin kuin raumalaisesta seisomakatsomosta. Paikallaolleena allekirjoitan nimimerkin Hagi pointit, jotka tuovat etua Lukolle. Saa nähdä, miten palautus on onnistunut Ässien leirinuotioilla.

Lukko on vienyt ensimmäistä kohtaamista lukuunottamatta paikallisia kamppailuja, nyt on selkeästi mielenkiintoinen derby odotettavissa. Azevedo on ihan jäätävässä vireessä, se on Lukosta ihan erikseen mainittava.
 

John Deere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko , Vidilän työväenurheilijat VITU
Jopas otteluennakossa lytättiin Lukon mahdollisuudet niin että kannattaakohan paikalle edes vaivautua kun voittamaton nuijii divari tson rupusakin:)
Tämä sopii meille kun ei ole ennakko suosikin paineita.
Nämä ottelut on niin pienten marginaalien touhuja ettei siinä paljon putket paina. Avauksen tehnyt on vahvoilla.
Hienoa kiekkopeliä odotellessa, nämä ovat sen puuduttavan runkosarjan suola!

Parempi voittakoot (ja toivottavasti tuomarit malttaa pysyä sivu osassaan)
PS. Muutama ylilyönti olis bonusta, nyt tunnetta peliin
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kolmea pinnaa odotan tänäänkin ja Ässien voittoputken venymistä massiiviseen 10 otteluun. Aika oikeaan aikaan näyttäisi Ässien kunto löytyneen ;)

Tänään kannattaa seurata myös Armian ja Jurcinan kamppailua. Toinen kikkailee ja toinen jyrää vastustajansa, kumman peli on tänään vahvempi?
 

Dragunov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Tässä heitetään nyt pallo Lukolle ja aletaan pessimistiseks.

- Ässillä jäätävä putki, Ilves ja SaiPa pelissä kuitenkin alkoi jo virheiden määrä lisääntyä ja vain vastustajan taso pelasti meidät.
- Ässillä oli eilen rankka peli, kun Lukko on saanut Pelicans tappion jälkeen latailla akut rauhassa.
- Maalivahti tilanne Ässillä. Raanta ei ole Lukkoo vastaan onnistunut ja saas nähä pistetäänkö kuukauden luukkuvahtina ollut Järvenpää nyt sitten kovaan paikkaan.
- Lukon yv näytti tosi vaaralliselta ainakin Tappara pelissä, jäähyihin ei ole Ässillä varaa, mutta miten käy kun alla on eilisen peli?

Ässät tarvitsee ratkaisuja laajemmalta rintamalta kuin vain Niemen ketjulta tänään. Oisko Elon paikka tänään näpäyttää kaikkien iloksi :)?

Tulosvetoon kaivetaan 3-5 ja viiminen tyhjiin.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Kohta näkee myös Lukon kokoonpanot. Saikulta takaisin on tyrkyllä Keränen, Straka ja Honkaheimo.

Katsomotapahtumaa myös luvassa. Sinikeltaisen areenan aikana ei olla koskaan hävitty. ;)
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Jatkoajan otteluennakko tasta pelista on karmeaa luettavaa nain lukkolaisen silmin. Siina ei jateta arvailujen varaan, kuka tanaan vie pisteet. Itse tietysti asiat paljon paremmin tietavana kirjoitin jo jokin aika sitten, etta Assien vauhti on niin kova, etta vasta Lukko huiman voittoputken panee poikki.

Tama ottelu on luku sinansa. Ihan turha verrata sita, mitta Lukko tai Assat teki viime peleissa. Nyt on paikallispelien klassikko ja vielapa pistetilanne kiristaa jousen aarimmilleen.

Lukon kannattaa pitaa silmalla Savinaista ja Armiaan. Ei tilaa naille miehille. Se kenet kenet Assat panee maaliin, on kiinnostava juttu myos. Olisihan se aika eriskummallista, jos Raanta taas olisi luukkuvahtina. Tosin taisi Raanta kerran kayda Aijansuolla aloittamassa, mutta sitten pantiin vaihtoon, jos muistan oikein.

Hieno ilta varmaan tulossa, tupakin on aivan taynna. Itseani harmittaa, kun ainakin eka era menee matkan vuoksi pieleen ennen kuin paasen UrhoTV:n aareen.
 

Komisario Fix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, FC Jazz
Ässät tänään:

Michael Ryan - Aki Uusikartano - Eero Elo
Ville Uusitalo - Tapio Sammalkangas

Veli-Matti Savinainen - Mika Niemi - Joel Armia
Jyri Marttinen - Shaun Heshka

Sami Mutanen - Severi Sillanpää - Daniel Brodin
Miko Malkamäki - Tommi Taimi

Sami Lähteenmäki - Nico Aaltonen - Tuomas Pihlman

Antti Raanta (Juha Järvenpää)


Raanta siis odotetusti jatkaa maalilla ja Pile saa vaihteeksi näyttöpaikan nelosen laidalla.
 

alias

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tässä heitetään nyt pallo Lukolle ja aletaan pessimistiseks.

- Ässillä jäätävä putki, Ilves ja SaiPa pelissä kuitenkin alkoi jo virheiden määrä lisääntyä ja vain vastustajan taso pelasti meidät.
- Ässillä oli eilen rankka peli, kun Lukko on saanut Pelicans tappion jälkeen latailla akut rauhassa.
- Maalivahti tilanne Ässillä. Raanta ei ole Lukkoo vastaan onnistunut ja saas nähä pistetäänkö kuukauden luukkuvahtina ollut Järvenpää nyt sitten kovaan paikkaan.
- Lukon yv näytti tosi vaaralliselta ainakin Tappara pelissä, jäähyihin ei ole Ässillä varaa, mutta miten käy kun alla on eilisen peli?

Ässät tarvitsee ratkaisuja laajemmalta rintamalta kuin vain Niemen ketjulta tänään. Oisko Elon paikka tänään näpäyttää kaikkien iloksi :)?

Tulosvetoon kaivetaan 3-5 ja viiminen tyhjiin.

Hyviä pointseja. Onko Ässien voittoputki jo liian pitkä ja alkaa pikkuhiljaa tunkemaan mentaalipuolelle kypärän sisään? Parissa viimepelissä ei olla enää oltu ihan niin aktiivisella karvauksella liikkeellä kuin vaikka vielä HIFK pelissä. Uskotaan kuitenkin että Pata vie. Raanta aloittaa maalissa, hyvä näin, nyt Lukko- kammot historiaan.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eikös porilaiset ole näitä voittoja raapineet nimenomaan Raannan ollessa maalissa?!

Joo, mutta en muista onko voitettu Lukkoa kertaakaan Raanta maalilla. Tässäpä se illan jännitysmomentti onkin: Raanta on ollut aivan jäätävän hyvä jo pitkään, mutta kaikki voi murentua yhteen huonoon peliin. Olen aivan samaa mieltä lainatun kirjoittajan kanssa, ammattimiehellä ei saisi olla tuollaisia kammoja.

Veli-Matti Savinainen on muuten luvannut virtsata Raannan päälle mikäli Ässät häviää Lukolle.

Ennusmerkit ei ole kyllä kauhean hyvät, kova peli alla eikä tämän viikon pelit ole mitään riemumarssia Ässiltä olleet. Pihlman voisi yllättää ja rempaista maalin. Laitetaan veikkaukseksi tasuri ja pisteet Ässille rankkareilla.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Olipa tosiaan melkoinen otteluennakko. Mikä mies tämä Viinikkala oikein on? Kaiken toivonsa menettänyt raumalainen vai tällä hetkellä koko maailman omistava porilainen?
Raannan kuupan kestävyys tulee ratkaisemaan tämän matsin. Jos ei mene yhtään helppoa, niin Armia ja Savinainen kyllä tekevät tarvittavat maalit.
Lukon ylivoima on vissiin ollut ihan hyvää Acevedon ansiosta, joten jäähyltä pitää pysyä poissa.
Erityiskiitos kirjoittajille siitä, että ensimmäisen viestin huonoihin provoihin ei ole tartuttu ja korvien muodosta ei ole vielä väännetty. Se on oikeasti helvetin väsynyttä touhua näin normaalikorvaisen (siis euralaisen) mielestä.
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jatkoajan otteluennakko on tyypillistä wannabe-toimittajan tekstiä, joka sopisi paremmin suomi24-keskustelupalstalle.

Ässät on varmasti tämän hetken kuumin joukkue liigassa, ei epäilystäkään. Tämä peli on kuitenkin huomattavasti enemmän kuin tavallinen liigapeli ja nimenomaan se peli, jota porilaiset eivät haluaisi hävitä. Ja siinä on tappion siemen.

Ässien suhteen mielenkiintoisin asia on maalivahtivalinta: pystyykö Raanta voittamaan Lukko-kammonsa ja pysymään 60 minuuttia tolppien välissä?

Lukosta kiinnostaa eniten rosteri: joko saadaan joku sairastupalaisista mukaan? Ykkösenä toivelistalla on Josef Straka, jonka Ässä-viha on dokumentoitu juttu! Itsekin sain kuukauden pelikiellon Strakan patapaita-episodin jälkeisestä kirjoittelustani.

Maajoukkuetauon jälkeen Lukon ongelma on ollut nimenomaan se, että poikkeuksellisen paljon runkomiehiä on ollut vemppana. Siihen nähden esim. Tappara-peli oli Lukolta loistava esitys.

Lopuksi vielä ottelun ratkaisu: väsyneet porilaiset ottavat jäähyjä ja Lukon murhaava ylivoima pommittaa Raannan vaihtoon ensimmäisessä erässä.
 

Pianisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Järki sanoo että Lukko on selkeä ennakkosuosikki. RD tietää JYP:issä Ässät tusinaan kertaan nolanneena eväät patapakan kaatoon. Raumalla meitä odottaa sumpputaktiikka joka tuhoaa aina Ässien hyökkäyspelin. Vastahyökkäykset iskevät Raumalla korvien välistä aina sekaisin olevaan Raantaan. RD juoksuttaa Ässät puhki ja voitto jää selkein numeroin Raumalle.

Sydän sanoo että Ässät voittaa sähläävän Lukkonipun 1-7 ja otetaan kymmenes peräkkäinen voitto. Lähden paikan päälle auttamaan ja juon raumalaiset kumoon.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Erityiskiitos kirjoittajille siitä, että ensimmäisen viestin huonoihin provoihin ei ole tartuttu ja korvien muodosta ei ole vielä väännetty. Se on oikeasti helvetin väsynyttä touhua näin normaalikorvaisen (siis euralaisen) mielestä.

Mikäs siinä avauksessa nyt noin pisti kaivelemaan? "sivistyneempi kaupunki" vai "ylikävely"? Tiedän sitten jatkossa varoa ettei vaan tule hermostettua euran ainoaa ässä-fania turhaan.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Saarela-Azevedo-Nurmi
Jurcina-Tikkanen

Ahtola-Kauvosaari-Riska
Generous-Honkaheimo

Bertrand-Jasu-Kangasmäki
Virtanen-Viirlas

Keränen-Ilomäki-Koskenkorva

Vehanen

Ei pelaa Straka vielä. Saarela ykkösessä, huikeaa Risto! Nelonen näyttää hyvältä, hidas Ilomäki voi antaa nopeille laitureille syöttöjä vauhtiin.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Ei siis Straka pelaa viela. Harmi. Mutta Honkaheimo ja Keranen takas kokoonpanossa. Se on hyva. Janna tosiaan nahda, miten Allu pelaa ykkosessa. Vastuuta tulee. Odotamme innolla.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt on odotettettavissa sellainen spektaakkeli, että alta pois! Seuraavilla ranskalaisilla pari syytä, miksi tätä matsia ei missata:
- Istumapaikat loppuunmyyty jo tiistaina (joojoo, tänään on vapautunut muutamia varattuja lippuja)
- Boikien sinikeltainen areena, liput, tifot jne
- Vierasfaneilta varmasti hyvä edustus
- Saarelan ympärillä pyörivä hehkutus
- Ässien voittoputki
- Sarjataulukko tällä hetkellä
- A-junnuilla Lukko-Ässät Äijänsuolla klo 12.00

Ja muutama ranskis itse peliin:
- Joel Armia. Porilainen, joka on tykännyt alistaa Lukkoa. Huikeassa tikissä! Boikien reaktio Armian illan toiseen, jonka jälkeen tuuletukset seisomakatsomolle?
- Jurcina tekee yv-maalin toisessa erässä. Azevedolle kakkossyöttö tähän.
- Useampi hyvä torikokous, tunnetta riittää!
- Saarela jr on jumalauta aivan täynnä adrenaliinia! Pelaa erittäin hyvän pelin.
- Raanta selättää Lukko-pelkonsa.
- Tuomareilla kova paikka. Molempien joukkueiden kannattajien mielestä paskat tuomarit, erityisesti raumalaisten.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...
Ei pelaa Straka vielä. Saarela ykkösessä, huikeaa Risto! Nelonen näyttää hyvältä, hidas Ilomäki voi antaa nopeille laitureille syöttöjä vauhtiin.

Hieno homma Saarelan kannalta.

Nelonen näyttää Lukolla ihan hyvältä, mutta saakohan pelata pahemmin? Pelsuja vastaan nelonen ei montaa minuuttia saanut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös