Mainos

La 23.11.2013 Ässät - Lukko‎

  • 15 725
  • 94

Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds
Soilworkerille en jaksa enää vastata mitään, kaverilla on henkinen kasvuprojekti selvästi kesken.

Tuosta en tiedä miksi kerättiin heti pois. Ainakin huudettiin järkkärille että sanoo että liput alas kun peli on käynnissä.

Noin olisi pitänyt toimia että huomautus ensin ja sitten vasta veks.

No henkinen kasvuprojekti saattaa olla kesken, mutta sentään ongelmanratkaisukyky tuntuu olevan muutamaa porilaista vuosisatoja edessä. Tarkoittanee sitä, että minulla on sentään toivoa, kun taas sinä tunnut olevaan täysin menetetty tapaus.

Suosittelen järjestyksenvalivojille valittaneita lähettämään CVn Sosiaali- ja Terveysministeriöön. Se on kuin luotu kaltaisillenne ihmisille, joiden ratkaisu ongelmaan on se, että sen ongelman alkulähde kielletään kokonaan sen sijaan että keskitytään niihin ihmisiin, jonka tästä asiasta väkisin itselleen ongelman tekevät.
 
Suosikkijoukkue
Timo Rajalan Kultainen Takki
Sellainen peli, eipä siinä paljoa jäänyt jossiteltavaa, sen verran parempi oli vierasjoukkue. Kauvosaari ja Viirlas olivat selkeästi hieman pulassa, mutta onneksi maaleja ei heidän mokistaan tullut. Toivottavasti Vahalle ei käynyt pahasti, itse en ainakaan huomannut missä tilanteessa mahdollisesti loukkaantui.

Noista lipuista minäkin olen sitä mieltä, että mikäli on riski että kotijoukkueen kannattajien näkyvyys kentälle vaarantuu niin ei niitä kesken pelin kannattaisi heilutella. Mukavaa toki olisi jos vierasfaneille tarjottaisiin sellaiset paikat hallista missä tuollaista vaaraa ei olisi.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Käsittämätöntä mieltenpahoittamista taas porilaisten toimesta noiden lippujen takia, mutta ihan odotettuahan tuo kuitenkin oli. Omienkin kesken Porissa tuntuu olevan jos jonkinlaista vääntöä ja vakipaikoilla siellä seisomakatsomossakin jääräpäät vuodesta toiseen ovat.

En kyllä tajua, miksei vaan voi siirtyä muualle, jos liput häiritsevät. Eipä sillä, että itsekään pelin aikana heiluttamisesta pitäisin, mutta yleensä noilta näköesteiltä voi välttyäkin, jos halua vaan löytyy. Toki vaihtoehtona on pahoittaa mielensä ja mennä sen jälkeen järkkäreille itkemään.

Kerrottakoon vielä, etten ollut illan matsissa, mutta jos Lukon kannattajat ovat olleet samassa kohdassa kuin aiemmin, voivat mielensäpahoittajat mennä ihan huoletta itseensä.
 

Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Isossamäessä näköjään ei katsomoon saa viedä kuin siirtolohkareita jatkossa.

Hieno ja vakuuttava voitto Lukolta, Ässillä ei näköjään toi peli oikein suju. Tsemppiä sinne pienisieluisten valittajien kylään.
 

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
No porilaiset nyt muutenkin tuppaa lähtemään viimeistään toisen erän puolivälissä jos numerot ei miellytä. Isomäessä on se hyvä puoli et siellä ei ole ruuhkaa ja ristinsielua parkkipaikalla kun kotiin lähdetään pelin jälleen. :)

Nooo.... Mestaruus. Jos on nykymuotoisen liigan aikana napsinut edes muutaman mestaruuden, niin vähempi ei riitä. Ymmärrän toki, ettet voi ymmärtää tätä.
 

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tiäsitteks tuanoi et porilaiset on esarei viimekaidelt? Ja raumlaisil on viiskytvuat edellisest esarist? Ei ny tuanoi esareitte edes tiäksää lippui saa heiluttaa vaik etukätee nii o sanottuki tuanoi. Tiäksä. ahahahahqaa
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässät on tehnyt virheen kun on sanonut että saa heiluttaa, typerää että antoivat luvan. Toivottavasti tulevaisuudessa ilmoitetaan aina etukäteen että pelin aikana liput pidetään alhaalla. Tosin siitäkin keksittäisiin varmaan näitä kateus yms höpinöitä. Toiset vaan tykkäävät katsoa peliä. Enkä koe olevani yhtään huonompi fani vaikka en huuda ja pompi omia kannustaen.

En ymmärrä miksi on pienisieluinen jos haluaa nähdä koko kentän.

Noh, kukin tyylillään. Tulen vastaisuudessakin valittamaan mikäli lippuja heilutellaan pelin aikana, ihan sama onko koti- vai vierasjoukkueen lippuja.
 

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Edelleen, kauden avauksessa se ei makkarapalkkaisia tai ketään muutakaan kiinnostanut edes vähää alusta ku porilaiset vei peliä. Nyt tais vituttaa sen verran ettei keharit muuta keksinyt.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Satakunta on edelleen sinikeltainen. Kiva ryöstöretki ei siinä mitään. Ehkä nuo joskus ymmärtää Satakunnan värit...
 

Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds
En ymmärrä miksi on pienisieluinen jos haluaa nähdä koko kentän.

Pienisieluisen sinusta (ja muista valittajista) tekee se, että ei kykene asialle tekemään mitään muuta kuin valittamaan, vaikka vaihtoehtona oli niinkin yksinkertainen ja vaivaton ratkaisu kuin siirtyminen 10 metriä vasemmalle.

Toki minulta typerää luulla, että ymmärtäisit kuinka lapsellisesti tuossa tilanteessa toimit, mutta niin kauan kun jaksat palstalla vedota marttyyrikorttiin "mutku mää en nähnyt peliä kunnolla" jatkan katkeran ratkaisusi kritisoimista, jos vaikka sattuisit toiston kautta ymmärtämään.

Ratkaisun ongelmaan ei tarvitse aina olla se äärimmäisin ja totaalisin, vaan juuri sen osapuolen, joka asiasta itselleen ongelman tekee olisi osoitettava ratkaisunhaluisuutta. Kuitenkin tällä kertaa sinun ja muiden pikkusieluisten ratkaisunhalukkuuden edelle ajoi kateus pelin tapahtumista, katkeruus tappioputkesta ja yleinen inho raumalaisia kohtaan jääkiekko-ottelussa.

Ja juuri nuo negatiiviset tuntemukset porilaisleirissä ovat asian ongelma. Mikäli liput olisivat liehuneet keskellä seisomakatsomoa, ja täten siitä häiriintyvät seisomakatsomolipun omistajat eivät halutessaan niiltä voi välttyä, olisi lippujen vieminen äärimmäisessä tapauksessa ymmärrettävää. Tällä kertaa kuitenkin yhteisen ratkaisun sijaan paha olo purettiin vieraskatsojiin ja heidän tapaansa nauttia ottelusta.

Lippujen poisvieminen ensimmäisenä ratkaisuna "lipun maksaneiden pelin katsomisen estymisen" vuoksi on erittäin halpamainen. Perimmiltään lipun ostaja ei osta näköalapaikkaa kaukaloon, jossa pelataan jääkiekko-ottelu, vaan osallistumisluvan elämykseen haluamaltaan alueelta, joka rakentuu jääkiekko-ottelun ympärille. Osa ihmisistä, vaikka suurin osa porilaisen seisomakatsomon väestä ei sitä ymmärrä, pitää lippuja ja omien joukkojen värikästä kannustusta erittäin merkittävänä osana tätä kokemusta.

Nyt siis porissa punnittiin muutaman mielensäpahoittajan vakiopaikka tärkeämmäksi kuin satojen vieraskannattajien tapa ilmaista ylpeys omasta joukkueesta. Ja tästä päästään jälleen asiaan, mikä johti tähän päätökseen hylätä helppo kompromissi ja tehdä lipuista ongelma kiukuttelijoiden sijaan. Se, että kannattajat olivat raumalaisia ja hallitsivat ottelua.

Jääkiekon, ja yleensäkin urheilun pohjalta löytyy yhteisöllisyys. Sitä koettelevat niin vastoinkäymiset kuin ilonhetket. Vaikka menisi huonosti, löytyy sieltä pohjalta se yleinen paha olo oman joukkueen suoritusten johdosta. Kannattajakulttuuri taas on tapa ilmaista omaa yhteisöllisyyttä ja sitoutumista joukkueeseen. Porilaisille tämä tarkoittaa nykyään huomattavasti eri asiaa kuin raumalaisille, mutta ei se silti sitä tarkoita, että ehdontahdoin toisen osapuolen kulttuurin mukaista kannatusta olisi sabotoitava järjestyksenvalvojien välityksellä.

Mikäli RBn meininki ottaa niin paljon päähän, kannustakaa oman kulttuurinne mukaan lujempaa ja paremmin.
 
Viimeksi muokattu:

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Porin teatterissa esitetty "Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike" -näytelmä sai ilmeisesti jatko-osan eilen Isomäessä, kun sinikeltainen vierasjoukkue ja sen kannattajat antoivat sopivaa shokkihoitoa mestaruuskrapulasta kärsivälle naapurille.

Pekka Virran potkujen liveseuranta on varmaan jo käynnissä?

(Korkin raivarit on taas mukavaa luettavaa tuossa alapuolella. Jokohan se on muuten tajunnut että jääkiekkojoukkue Lukko on erisnimi ja se kirjoitetaan isolla alkukirjaimella?)
 
Viimeksi muokattu:

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Olen kyllä lähes sataprosenttisen varma että nuo lipunheilutuksen lopettamista vaatineet ovat olleet istumakatsomossa. Enkä oikein usko että yhden valittajan tai edes muutamankaan takia tuollaista olisi tehty.

Peli oli taas kerran paikallispeliksi ihan paskaa. Pelissä ei ollut minkäänlaista intensiteettiä. Kaukana ovat jo ne muutaman vuoden takaiset ajat kun pelin jo ratkettua otettiin pikkuiset nyrkkihipat. Nyt taklauksia tuli kourallinen ja ainoa maalinedushässäkkä oli kun Riksman tulistui vasta hetken Duffan valmennuksessa olleelle pelaajalle.

Jotenkin kuvaavaa pelissä oli kun "gaykuoro sirppi"* huusi "hakkaa päälle" ja kentällä oli Riston luottoketju kakshurria ja rantasipi, joka oli ryhmittynyt siniviivalle lähes pysähdyksiin. Ei paljoa hakattu päälle, saatikka edes lähdetty karvaamaan. Ei ihme että kotiin mennessä mietti oliko se SaiPa vai KalPa mitä vastaan just pelattiin. Paljon tulosta enemmän vituttaa se millaista muniinpuhaltelua näistä on tullut.

Ei se näin voi mennä, paikallisottelussa kuuluu olla verta, terästä ja suolia. Perjantainen A-junnujen paikallismatsi oli todennäköisesti viihdyttävämpää kiekkoa joka kantilta.

*) Googlettakaapas tuo
 
Korkilta ihanan sympaattinen ulvilalaisen elämäänsä kyllästyneen perheenisän kyyneleenvuodatus. Hierottiinhan siellä alussa hanskaa lähes joka tilanteen jälkeen helsinkiläisten vuokrajunnujen ja kroatiaisruotsalaisten naamaan, mutta sitten kun huomattiin että nuo perkeleet oikeasti kuumenee ja menee jäähylle siitä niin päätettiin pistää neljä kihausta ja ratkaista peli. Neljä on muuten se maaginen luku, jonka eräs laiska raumalaisjunnu teki tällä kaudella verinutussa maaleja. Danny gruu, Eero elo, kielletyt liput. Ah mitä porilaisuutta.
Ja täällä etelessä muuten puoli hallia ei poistu käynnistämään sitä Kokemäenjoen liejun raiskaamaa corollaa jo toisessa erässä. Hieno katsomokulttuuri siellä. Ai niin,mutta mestaruus. Sehän se riittää kuittaamaan joutomaalle perustetun kaupungin pienimunaisuutta nykyään. Onnea siitä. Satakunnan herruus sen sijaan 91-88 sille ainoalle oikealle kaupungille. Jos siellä osataan Googlea käyttää niin voi katsoa mitä nuo luvut tarkoittaa.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Korkki, Korkki, Korkki. Ihan oli tylsä ja mitäänsanomaton peli, vailla tunnetta, ihan kuin olisi SaiPalle tai KalPalle hävinnyt. Ja silti olet eri sosiaalisiin medioihin kirjottanut toistakymmentä viestiä kyseisestä pelistä. Joku ei täsmää. Vähän meni tunteisiin kumminkin?

Vahalahti, Mikkola ja kumppanit oli hyviä, jaada jaada jaada.

Onhan tämä nyt Nasulia, onhan tämä.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Yhtä paljon meni tunteisiin kuin 14.11 pelattu matsi KalPaa vastaan, joka hävittiin muuten yhtä heikolla pelillä. Mitä sitten? Häviöt tottakai vituttaa, mutta kyllä 10v sitten vitutti paikallispelin tappio ihan eri lailla.

Ja voipi olla että voittopeleistä kirjoitan myös sosiaaliseen mediaan. Kai nekin sitten menee tunteisiin? Empäs ole laskenut. Tosin niissä ei ole kaiken maailman raumalaiset kuittailemassa eikä tule vastattua niille. Jos lasketaan pelin aikaiset viestit niin määrä lienee normaali. En oo laskenut, silloin kirjoitetaan kun on asiaa.

EDIT: Tuskin olisi tähänkään ketjuun tullut kirjoitettua, jos meikäläisen twitterissä ei olisi ollut muutama raumalainen vittuilemassa. Missä te olitte kauden ekan pelin jälkeen?

EDIT2: Tartti oikeen kotona vielä katsoa. Eilisestä pelistä viisi "aloitus"tweettiä, joissa yhdessäkään ei mainittu lukkoa. Silti useampi raumalainen joka ei edes seuraa meikäläistä laittaa mulle jostain katkeruudesta (pari on näköjään poistanut laittamansa). KalPaa vastaan pelatusta pelistä neljä samanlaista aloitusta (yksikään kuopiolainen ei kommentoinut mitään). Mun mielestä on aika turhaa tulla aukomaan päätään, jos ei mitään oikeaa sanottavaa ole.
 
Viimeksi muokattu:

Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Itse peli oli täysin LUkon. Zapolski oli huikea ja pori hakkasi päätä seinään urakalla. Katsomossa oli taasen juuri sitä porilaista itsekkyyttä ja typeryyttää joka näkyi älyttömän viurutuksen muodossa.

Ässien ulkomaalainen Groulx oli sitä samaa sontaa mitä raumallakin ja kuten jo tuolloin sanoin, että olen helvetin iloinen pelaa nimenomaan porissa sillä hänellä ei ole mitään painoarvoa liigassa.

Riksman oli myös jälleen totutun huono. Kattila kuumeni kun joku tuli maalille ja Juuso näytti minkä pelin taitaja hän on.

Zapolskin lisäksi Vahalahti ja Nikko huimassa vireessä ja olen todella iloinen heidän suoritustasoon.

Eikä ketään vieläkään lanannut sitä ELoa lasarettiin...No, ensi kerralla sitten.

Seisoin aidan vieressä käytävän reunassa. Koko toinen hyökkäyskulma ja maali jäi lippujen takia peittoon. Eihän niitä maaleja tarvitse edes nähdä, eihän?
Pikkumainen? Minä menen jääkiekkomatsin katsomaan peliä, en raumam boikien lippuja.
Itsekästä toimintaa lipun heiluttajalta.

Kerro miksi niitä lippuja pitää heiluttaa pelin ollessa käynnissä? Eikö sen vertaa järki sano että hallissa on muitakin ihmisiä? Edelleen, katkoilla voi heilutella niin paljon kuin haluaa.

Ymmärrän paremmin ja paremmin etulinjan aktiivien jutut porin peruskatsojasta nyt tämän ruikutuksen jälkeen.

Olisit vaihtanut paikkaa tai lähtenyt kotiin jos kerran ei meno hallilla miellytä.
 
Viimeksi muokattu:

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olikos Jasu Lukon kapteeni nyt kun Otto oli poissa töistä?
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Onnittelut Raumalle voitosta. Eipä jäänyt mitään jossiteltavaa, selkeästi paremmin liikkuva Lukko peittosi Ässät jokaisella pelin osa-alueella. Ässien puolustuspeli on aivan sekaisin ja hyökkäyksiin lähdöt ovat aika kamalaa katseltavaa. Ottamatta mitään Lukolta pois, pelasivat ehjän matsin. Ässät on kriisissä ja veikkaan sen kriisin olevan jo pukukopissakin.

Vaikka paikallispelit ovat muuttuneet rajusti, en pidä pahana sitä että palstaveljet yllä kritisoivat tunteikkaastikin kiihkon puutetta kaukalossa. Kyllähän se tosiasia on kun omien kasvattien määrä kaukalossa vähenee niin viha-rakkaussuhdekaan ei ole enää entisen kaltainen. Kyllä minäkin kaipaan niitä "vanhoja hyviä aikoja", joissa joksus nuorena poikana sain itsekin olla kertaalleen osallisena.

Raumalaiselle kannattajakulttuurille pitää antaa ehdottomasti hatunnosto. Kyllä se tuo lisäboostia ainakin sinne katsomoon ja kotisohvallekin kun laulu/huudot raikaavat sekä katsomo elää. Pariin kertaan tulin siitä eilisessä kisastudiossa kavereille maininneeksi kun se korviin kantautui. Porissa se on aina ollut erilaista lajista riippumatta ja menestyksen hetkillä sitä löytyy aina. Helpostihan tuosta voisi sanoa että porilaiset ovat enemmän GH-katselijoita, mutta ei se ole niin yksinkertaista. 11 193 katsojaa seurasi Jazzin ja Mypan peliä 1993 ja tunnelma oli totaalista karnevaalia. Viime keväänä halli oli kuin iso punamusta hiukkaskiihdytin. Tietynlainen kannattaminen on juurtunut syvälle Porissa ja nuorempi polvi kannattajia yrittää määrätietoisesti tuoda uutta kulttuuria. Vaikka keskusteluista olen huomannut että hiukan yskähtelevästi toiminta on edennyt niin periksi ei ole annettu. Hyvä näin.


Hyvässä naapurihengessä pitää tottakai allaoleviinkin ottaa kantaa. :)

Ja täällä etelessä muuten puoli hallia ei poistu käynnistämään sitä Kokemäenjoen liejun raiskaamaa corollaa jo toisessa erässä. Hieno katsomokulttuuri siellä. Ai niin,mutta mestaruus. Sehän se riittää kuittaamaan joutomaalle perustetun kaupungin pienimunaisuutta nykyään. Onnea siitä. Satakunnan herruus sen sijaan 91-88 sille ainoalle oikealle kaupungille. Jos siellä osataan Googlea käyttää niin voi katsoa mitä nuo luvut tarkoittaa.

Corolla on muuten hyvä auto, on aika harvoin asiaa korjaamolle. Liejua veikkaan kanaalissa olevan enemmän. Sehän on semmoinen halpaversio kun ei ole oikeaa jokea. Sitten kun itse tiedät mitä kaikkea mestaruudella voi kuitata, niin keskustelua siitä voidaan jatkaa. Nyt se on puoleltasi vain mutua. Ainoalle oikealle kaupungille? Tämä on selvä. Porilaisena on vain tyydyttävä seuraamaan sivusta, josko joskus saavutettaisiin tuollainen oikean kaupungin asema tälläisen feikkipelleilyn sijaan. (Ihan mitättömänä nyanssina olisin vielä tiedustellut kunnen tahdo muistaa, että mistä kaupungista Lukko taannoin lensi vierasotteluun bussimatkan jälkeen ja missä tuppukylässä kävivät syntymässä vuosikaudet?) Ei osata käyttää Googlea. Käyn kirjaston arkistossa mikrofilmiltä selaamassa mitä nuo luvut tarkoittavat. Ottaa hieman kyllä aikaa, kun on muutama sanomalehti selattavana, joten ihan heti ei kannata vastausta odottaa.

Eikä ketään vieläkään lanannut sitä ELoa lasarettiin...No, ensi kerralla sitten.

Sinä se olet kova poika toivomaan näitä loukkaantumisia toisille ihmisille. Ensin kuola valuen toivoit sitä Honkaheimolle ja nyt Elolle. Kerrassaan hienoa ulosantia.
 
Viimeksi muokattu:

burntarm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olikos Jasu Lukon kapteeni nyt kun Otto oli poissa töistä?

Tikkasella C.

Ja vielä korkille. Minäkin kuittasin somessa ja syy miksi en esim. kauden avauksessa lähettänyt mitään, oli etten edes tiennyt olemassaolostasi.
Jonkun retwiitin kautta huomasin tuon sinun purkauksesi miten pellet huutelee...

Väität ettei paikallispeleissä ole enää samaa kuin ennen, ja tämän allekirjoitan myös itse osittain, mutta vain kenttätapahtumien perusteella. Itse sytyn ainakin ihan samalla tavalla edelleen, vaikkei Korppi ole minulle näyttämässä sentteriä. Onhan vastassa porilaiset.
Jutuistasi saa myös sen kuvan, että syy tunteen puuttumiseen on Dufvassa ja Lukossa. Eilenkin Lukko rynni maalille kuin raivohärkä, ja vain Riksman tulistui hieman. Muut patapelaajat tyytyivät löyhiin siirtelyihin maalinedustalla. Ja kyllä ekassa erässä hierottiin naamaa ja nähtiin kiitettävästi taklauksia, aina siihen asti kunnes Vahalahti löi 0-2 ja peli oli selvä.

Sanoit myös että pelin ratketessa on käyty yleensä nyrkkihippasille. Tämä on totta, mutta sen pääsääntöisesti aloittaa häviöllä oleva joukkue, tässä tapauksessa ässät. Eilen ei ollut mitään merkkejä tästä. Halusivat äkkiä pois kaukalosta. Haluton sakki teillä siellä.

Raumam Boja ovat selvästi menneet syvälle ihoosi, noiden sirppi juttujen perusteella. Mitä se on sinulta pois jos raumalaiset käy ottamassa hallin haltuun, ja pitävät hauskaa katsomossa? Sinua vituttaa, eli tunnetta on edelleen ja tappio Lukolle vituttaa selvästi enemmän mitä esim. kalpasaipoille.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Meitä jotka asiasta valitti oli toistakymmentä siinä aidan vieressä. Toisessa päässä on ahdasta ja paikan vaihtaminen ei olisi ollut järkevää.

Täytynee testata seuraavassa paikallisessa sitä että ottaa itse ison lipun mukaan ja menee sellaiseen paikkaan heiluttamaan että on raumalaiskatsojien edessä. Olen 100% varma että valituksia tulee jos ei kentälle näe. Jos valitetaan niin on pienisieluisia tunnelmanvihaajia.

Fiksut ihmiset ymmärtäisivät olla heiluttamatta lippuja pelin aikana jos siitä on muille katsojille haittaa.
 

Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
Aika puolisilmällä tuli selattua ottelua. Zapolski pelasi hyvin ja Huhtanen on edelleen roolissaan hyvä pelaaja.
Itse, vaikken hallilla usein käy, olen sitä mieltä, että pelin aikana liput pysyvät alhaalla ja tauoilla niillä saa huitoa mielensä mukaan. Kohteliasta ja sillai. Tosin ensin järkkärien olisi kuulunut sanoa ja sitten vasta viedä. Sanoivatko ensin mitään?

Ps. Eikö Lukko-pelaaja siirtänyt maalia tahallaan siinä yhdessä tilanteessa? Ainakin näytti kovasti puskevan kehikkoa pois hidastuksessa. Miten se sääntöjen mukaan menee? terv. sunnuntaidarralainen
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Näyttää olevan monelle Lukko-fanille tunteikas hetki päästä noin lähelle tuoretta mestaruusviiriä, ketjuhan on taas yllättäen täynnä pelkkää asiaa! Kerrassaan hienoa kerrontaa pelistä ja kenttätapahtumista.

Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan sano kirosanaa ettei vaan pelikielto heilahda.
Eilinen peli paljasti kyllä Ässien kaamostilan, Lukolla oli pelisysteemi ja se sai Ässien pelin näyttämään melkoiselta räpiköimiseltä. Ässien selkä katkeaa tappiotilanteessa ja paketti hajoaa, jokunen yksilösuoritus tuottaa maalipaikkoja mutta niissäkin epäonnistutaan järjestään. Tauon jälkeen on patapaita tainnut olla yhteensä n. 10 kertaa yksin maalivahtia vastaan ja tuloksena nolla maalia. Päät ja kädet on totaalisen jäässä.

Nyt on Ässien osalta palattu vielä tuohon alkukauden tunarointiin, missä kiekkoa suorastaan tarjotaan vastustajalle hyviin paikkoihin. Pelaajien liikeradat, ajoitukset ja itse luistelu on täysin hakusessa.

Alkukauden tasaisimpia ja hyviä suorittajia ollut Lähteenmäki oli eilen järkyttävän huono, Vahalahden 0-2 meni isolta osin Samin piikkiin. Ilkka Mikkola ei kaikella kunnioituksella ole sellainen ylivoimavirtuoosi että siellä pitää säntäillä itsensä ulos tuohon tyyliin, nätti syöttö kun kerran Lähteenmäki tarjosi väylän. Milloin mahdetaan nähdä seuraava ehjä 60-minuuttinen?

Noh, Lukko on nyt kuusi pistettä Ässien edellä, asetelma joka voi vaihtua yhden viikon sisällä. Silti niitä pisteitä pitää alkaa kertymään, tuskin samaa loppukiriä vedetään ihan joka kevät.

Suosittelisin Virralle nyt lähtöä puolustuksen kautta tuleviin peleihin, ei voida enää koheltaa tähän tyyliin kun epävarmuus kaikessa tekemisessä on tuota luokkaa. Syötöt menee metrin ohi jne.

Melko surullista luettavaa muuten nuo toiveet pelaajien loukkaantumisista. Kielii melko sairaasta mielestä, suosittelen ammattiapua jos jääkiekko saa aikaan tuollaisia ajatuksia.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös