Kuten Jeesus Kristus aikanaan, myös Adam Zboril ristiinnaulittiin, kuoli ja nousi taivaisiin, tai ainakin pelasi mitäänsanomattomasti ja siirrettiin pois kokoonpanosta, mutta melkein sama asia kuitenkin.
Tämä peli on maailman selvin ykkönen. SaiPaa vituttaa niin saatanasti koko se jengi jonka unohdin jo äsken. Enää ei tulla kentälle mälväilemään ja käkkimään, vaan murhaamaan kliinisellä tarkkuudella kaikki Kisapuiston kaukaloon eksyvät perunat. Sen jälkeen Kuopion perhoselle soitetaan hallin kovaäänisistä Apulannan Ilona?-biisin kertosäe, jossa lauletaan "Sä olit Perhonen, jonka siivet, eivät kauas kantaneet" ja sitten alkaa maalien mättäminen. Pelin jälkeen, kun valotaululla komeilee 10-0 kotivoitto, soitetaan profetiallisessa mielessä koppiin poistuvalle mikälie-vierasjengille vielä Apulannan Valokuva-kappale, jossa lauletaan "Eilen Perhonen löytyi kuolleena meidän lattialta". Seuraavana päivänä Perhonen on kadonnut Kuopioon, ja sen sen, no, mikä se nyt oli, no sen jengin missä se pelaa vielä tänään pitää hakea jostain toisesta Liiga-seurasta taas uus kaveri maalinsa suulle.
Jospa se Venäläinenkin nyt tänään tekis sen maalin, ku ei eilen tehny. Rau kihauttaa myös pari kertaa, ja McIntyre. Lofquist, Leivo ja jopa Järveläinenkin pääsee tänään maalin makuun. Carsonkin yhden tinttaa, ja Koho. Sit on kymppi täynnä.