Aivan selvä sisäsyrjäpotku. Ei ollut tuomareilla munaa hylätä kotijoukkueen maalia. Tällaisia SaiPan kaltaisia joukkueita vastaan nuo on helppo tuomita, kun ei joudu iltapäivälehtien sivuille vaikka vetäisi kuinka väärin.
-H-
Nimenomaan... ohjaus on eri asia kuin potku. Ja potkumaalit tulee hylätä.
Kiinnostaisipa nyt edes niitä "nimimiehiä" puolustaa. Sen vielä ymmärtää, että junnuille tulee virheitä, mutta ei nyt perkele pitäisi kokeneempien pelata kuin pullopersesiat omassa päässä.
Turussa on käynnissä kaksi ottelu. Ensimmäisessä TPS ja SaiPa kisaavat kolmesta liigapisteestä ja tilanne on tällä hetkellä 1-1.
Toisessa ottelussa Mikko Pukka ja Timo Seppänen kisaavat siitä, kumpi pystyy tekemään enemmän huonoja ratkaisuja kiekon kanssa. Pukka taitaa olla johdossa, mutta Seppänen pistää hyvin kampoihin.
Eipä oo Nielsenkään ollut kauheen vakuuttava. Mestiskeikka voisi tehdä hyvää Simolle?
Kiitos SM-liiga. Todennäköisesti tilanne on se, että liigassa ei siis saa edelleenään käyttää muita kameroita kuin kattokameraa maalitilanteiden tutkimiseen ja koska tästä kattokamerasta ei tuo TPS:n maalitilanne näy on tuomareiden tuomittava tilanne maaliksi.
Kulmakamera oli lahjomaton ja kertoi täysin kiistattomasti, että Willsie potkaisi kiekon tahallisesti maaliin.
Eipä oo Nielsenkään ollut kauheen vakuuttava. Mestiskeikka voisi tehdä hyvää Simolle?
Saako jossain muussa liigassa sitten tuomari käyttää jotain muuta kuin kattokameraa?
Minkäs maaliin laitat Nielsenin piikkiin?
Onkohan Dufvasta ajanut aika ohi. Kokeneen valmentajan joukkue ei yhden erätauon aikana noin romahda.
Minkäs maaliin laitat Nielsenin piikkiin?
.....Tilannetta en ole nähnyt vielä, mutta mitä täältä luin niin n. 80% Jatkoaikalaisista olisi hylännyt maalin. On tää hienoo.