La 22.3.2014 HPK - Kärpät, 2. puolivälierä

  • 24 646
  • 128

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kylläpä lähtee fiilish koko sarjasta kun lukee tällaista keskustelua. Joko ikää on tullut liikaa tai laji on muuttumassa kannattajien osalta. Melkoisen köyhää luettavaa nykyisin. Tuntuu, ettei vastustajia nykyjään kunnioiteta kentällä eikä katsomossa. Keskustelu on aivan kuin hiekkalaatikkolla kuuntelisi lapsien väittelyä. Eräs hieno asia on myös lopputuloksen kunnioittaminen.

Eilinen oli kotijoukkueelta mielettömän hyvä ottelu. Kärppien voiton arvoa nostaa se, että selvittiin ja kestettiin tuollaisessa karusellissa ja voitettiin. Kerho oli niin kova, että Kärpät oli pakotettu puolustamaan viimeiseen mieheen asti. Upea taistelu joka riitti eilen, se lienee kuitenkin se pääasia. Ihan turha väittää ettei ollut mitään hätää ja homma oli hallussa. Paskat, summeri pelasti.

Täysin samaa mieltä. Peli oli hyvä, maalit ratkaisee ja sen mukaan parempi voitti. Tiukka peli joka tapauksessa.

Ja tunnelma oli hyvä. Oli läpsyttimiä tai ei. Tunnelman loivat molempien ryhmät ei se kummalla oli kovemmat neppikset hiekkalaatikolla.

2-0 Kärpille. Siitä jatketaan. Jos jo luovuttanut huonoa kiekkoa pelaava jengi pystyi ottamaan 10 voittoa putkeen ja nostamaan itsensä näihin matseihin, niin kyllä paljon parempaa hokia pelaava pystyy ottamaan 4/5 voittoa Kärpistä. Sarja on vielä auki ja parempi menee jatkoon.
 

Lintta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
2-0 Kärpille. Siitä jatketaan. Jos jo luovuttanut huonoa kiekkoa pelaava jengi pystyi ottamaan 10 voittoa putkeen ja nostamaan itsensä näihin matseihin, niin kyllä paljon parempaa hokia pelaava pystyy ottamaan 4/5 voittoa Kärpistä. Sarja on vielä auki ja parempi menee jatkoon.

Eli HPK on sittenkin sysipaska ja Kärpät alisuorittaa, koska hädintuskin kykenee voittamaan tuommoisen rupusakin?

Vai olisiko HPKn peli sittenkin ihan käsittämättömän hyvin uomissaan ja se teidän jengi pelaa tällä hetkellä niin hienoa lätkää, että kuka muu tahansa jengi vastassa, niin kerho marssisi tästä jatkoon. Otteluohjelman ollessa suotuisampi, olisi HPK siivittänyt tiensä jopa finaaleihin asti.
 

Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicansin ja Bruinsin tv-mainokset.
Huippuluokan ottelu. Todella kovaa taistelua ja jännitys säilyi loppuun asti. Karhunen jatkoi upeaa työtään, tällä kertaa toki vähän tolppien avustuksellakin. Kärpillä rauhallisempaa, järkevämpää hyökkäämistä, kun taas HPK:lla painettiin täyttä höyryä. Kumpi vain olisi tämänkin ottelun voinut viedä, mutta tällä kertaa Huml pääsi yllättämään Saroksen ja Karhunen torjui loput. Kerhon pitää kyllä päästä vielä lähemmäs maalia hakkaamaan sitä kiekkoa sisään. Kärpillä toimii tuossa hommassa puolustus hienosti, sinne eteen ei niin vain kävellä.

Meteliä riitti, mutta omasta mielestä kotijoukkueen hyvälle kannustukselle nämä räpsyttimet tekivät jopa vähän hallaa. Yleensä G-kulmassa on kova rähinä ja vuorohuutelua on sikakatsomon kanssa. Nyt koko halli läpsytteli menemään, mutta sitä varsinaista kannustamista ei kuulunut tutulla tapaa. Kärppäfanien hyvän kokoinen kannustamo kannusti hienosti omiaan.
Ei pitäisi valittaa kun hallissa on meteliä, mutta silti tältä se tuntui.

Maanantaita odotellessa. Silloin kun ottelussa taistellaan noin upeasti loppuun asti, ei edes tappio harmita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös