Mainos

La 21.2.2009 TPS - Kärpät

  • 8 955
  • 53

Suonikohju

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Reds, Oulun Kärpät
Mielenkiiintonen kierros muutenkin. Siellä on lähes joka parissa kärki vastaan taistellaan paikasta poffeihin suoraan tai mutkan kautta. Tässä on ihan sama juttu. Tepsi tosin antaa vähän avustusta kun Kuli tökki itsensä pelikieltoon. Halosen merkitystä joukkueelle en tiedä, mutta poissa on myös hän.

Positiiviset fiilikset kuitenkin päällä. Ifk pelikin oli matsina ok, maalinteko tökki. Tänään vois syödä Salakin itseluottamuksen heti alkuun parilla kaapilla. Suikkanen on äijä, jolle toivos menestystä. Ei kuitenkaan tänään! Kohta mennään.
 

KJ hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
"Kootimaa tää pohjooneen" saapuu vierailulle tänään. Poronkouluttajat ovat pelanneet kohtalaisen ristiriitaisesti muutamat edelliset matsit, joten uskoisin, että tänään on myös Tepsillä mahdollisuudet yllätykseen.

Kärpät on hallinnut keskenäisiä matseja Oulussa, mutta Turussa on kotijoukkue aina pystynyt pistämään kampoihin. Sama meininiki on varmasti myös tänään luvassa, sillä Suikkanen on piiskanut joukkueensa hml-esityksen jälkeen hurjaan vireeseen. Kolu luultavasti ajaa Corson kylmäksi.

Yksinkertaisesti pisteitä on pakko tänään napata.

8125 katsojaa todistaa tänään 3-2(ja) voiton.
 

Raksila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnujoukkueet
Luulisi Kärppienkin olevan ärsyyntyneen viime tappioista elikkäs vauhdikas peli tiedossa. Mutta näitäkään pelejä, saati sitten playoff-pelejä, ei voiteta noin kurittomalla puolustuspään ja viivapelillä hyökkäyspäässä, mitä Kärpät on esittänyt. Maalintekotaitoa kyllä löytyy.

Tepsillä on myös motivaatio sarjatilanteen, edellisen pelin ja kuntopuntarin puolesta kohdillaan eli tiukka vääntö tullaan näkemään. Tepsillä on selkeä kotietu tässä tilanteessa.

Maalivahdit ratkaisevat.

Edit: typo
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät tuntien tästä pelistä voi tulla ihan mitä vaan. Aina Tepsin parin maalin voitosta Kärppien suurinumeroiseen voittoon. Onneksi annetaan välillä Koivistonkin näyttää vireensä eikä sokeasti uskota että kyllä se Tarkki pian alkaa torjumaan. Hyvä, että Aaltonen saatiin sotkemasta Corso&Andersson kaksikon peliä ja tuhlaamasta paikkoja. Dahlman sopii siihen paremmin kuin hyvin. Kolmoskentän olisi aika herätä horroksesta ja tehdä tänään vaikka muutama maali. Pianhan se nähdään miten peli lähtee etenemään.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Ei olisi uskonut, että Kärpät joutuvat noinkin koville torsoa Tepsiä vastaan Turussa. En matsissa ollut mutta Tepsin vire on sen verran kova, että voidaan haastaa mikä tahansa joukkue tällä hetkellä aika tasavertaisesti. Tiistaina Espoolaiset ovat suorastaan kusessa kun tulevat Artukaisten moottoriradan hautuumaalle. Ei paha.
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät nyt joutuu koville oli vastassa mikä joukkue vaan. Onneksi nyt pojat hoiti pisteet kotiin, taistelu neljän parhaan joukkoon jatkuu!
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Onneksi nyt pojat hoiti pisteet kotiin, taistelu neljän parhaan joukkoon jatkuu!

Kärppäfanina en olisi niin iloinen siitä mikä runkkarissa on tuleva sijoitus. Ei hyvältä näytä pudotuspelejä ajatellen...

Siellä niitä ikäviä ylläreitä sitten tulee.
 

Syötä!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja England
Minä budjetoin tästä pelistä kaikki kolme pinnaa palloseuralle, mutta eipä palloseuralle kelvannut ja Kärpät kiittää.

Tiukka peli ja olisi voinut kääntyä TPS:lle. Onneksi Taneli Korso oli iskussa ja se näköjään riitti.
 

TPS4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei mitään käryä pelistä, mutta arvataan. TPS taisteli hyvin, mutta hölmöili pariin otteeseen omat ylivoimansa tyhmiin jäähyihin/virheisiin. Toisessa erässä oli paikat, ei tehty, kun ei ole tarpeeksi viimeistelyosaamista. Kärpät vastaavasti käyttivät paikkansa kuten kuuluukin ja niin kuin Corson kaltaiset osaavat. Maalit eivät Salakin vika, mutta ei myöskään maaginen? Muutoin varmaan tasainen peli? Oliko näin?

Onneksi muut kilpakumppanit eivät saaneet pisteitä paitsi Lukko jolle lahjoitetaan näemmä kärjen osalta pisteitä nyt olan takaa. Optimistinen ja ylpeä Suikkasen tepsiin täytyy olla, mutta valitettavasti hiukan epäilen meidän mahkuja näitä loppuohjelman kärkijengejä vastaan. Hitchcockia tulee varmaan olemaan niissäkin. Joukkue taistelee, mutta usein tuppaa vaan käymään niin, että taidoiltaan/materiaaliltaan heikompi tarvitsee maaleihin paikkoja enemmän. Toivottavasti saadaan fortunalta apuja loppupeleissä.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Toivottavasti saadaan fortunalta apuja loppupeleissä.

Ei mitään fortunoita. Mennään sitten karsintoihin...aivan sama. Ei tuo jengi tipu liigasta todellakaan. Alkukausi tunaroitiin paskan valmentajan ohjeilla ja nyt on sentään kunnon käskijä penkin takana.
 

TPS4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
^Paha skenaario on se, että pudotaan viimeisellä kierroksella playoffeista ja sitten 2 vai 3 päivän päästä playouttien ekat pelit. Siinä pitää koota rivit äkkiä. Saipahan valmistautuu jo noihin peleihin eikä varmasti ole läpihuutojuttu pettymyksen kokeneille joukkueille.

Ei siinä mitään, mutta ei nappaa sitten penniäkään nuo playoutit. Yleensäkin on älytöntä, että kaikki neljä viimeistä joutuvat siihen eikö kaksi viimeistä riittäisi? Tajusin vasta tämän kauden puolessavälissä ja olin luullut, että tosiaan vain kaksi viimeistä pelaisivat ne.

OK, unohdetaan turha pessimismi ja pidän turpani kiinni. Totuus on kuitenkin, että Suikkasen tepsi on pelannut loistavasti ja on sääli, että heikon kauden alun takia tämä seikka jää vieläkin usein huomioimatta. Kaikki mitä playoffien suhteen tulee on oikeastaan alkukauden jälkeen vain plussaa. Jo se, että sinne pääsystä taistellaan on ihme.
 

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä harmittaa. Hyvää peliä TPS:ltä, mutta ei paljoa lohduta. Pudottiin sitten samassa rytäkässä 11. sijalle.

Koko jengi pelasi suht onnistuneen pelin, pahimpana poikkeuksena Heikkinen. Kolme kertaa avainpaikalla katsomassa Kärppien maalia, ja varsinkin kahdessa ensimmäisessä osumassa Heikkisellä oli se ratkaiseva rooli. Mutta mutta, näitä tulee... Allulta hieman keskitasoisempi ottelu, ratkaisevassa otteluissa olisi pystyttävä tekemään niitä pelastuksia, tänään niitä ei valitettavasti nähty Kärppien tehdessä puolista tekopaikoistaan maalin. Kärpät onnistui upeasti maalinteossa, taitoa löytyy eivätkä kädet jäädy ratkaisevilla hetkillä.

Tästä on jatkettava eteenpäin, hyökkäyspeli toimii, joista osoituksena seitsemän tehtyä maalia kahdessa viime pelissä. Vielä kun saatais puolustus jälleen tilkittyä.

Onnea pisteistä Ouluun.
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärppäfanina en olisi niin iloinen siitä mikä runkkarissa on tuleva sijoitus. Ei hyvältä näytä pudotuspelejä ajatellen...

Siellä niitä ikäviä ylläreitä sitten tulee.

Anteeksi, väärin iloittu voittoa liigan kovakuntoisimmasta(?) ryhmästä.
Eikös se pleioff kiekko ole juuri tätä. Puolustetaan mahdollisimman hyvin, ja kun puolikaskin paikka tulee tehdään maali? Vieläpä kolmen kentän voimin kun pystytään tekemään maaleja. En tietenkään peliä nähnyt, mutta tältä se kuulosti radiosta. Tosin liikaa vielä annettiin TPS:lle maalintekopaikkoja, onneksi oli Koivisto maalissa, muuten tämäkin peli olisi mennyt vähintään jatkoajalle, todennäköisesti TPS:n voittoon jo varsinaisella peliajalla.
 
Viimeksi muokattu:

pleimeiker

Jäsen
Suosikkijoukkue
tps
Kommentoidaan nyt ihan muutamalla viivalla.

- yleisoä 6680, hyvä. Mutta vieläkin jäi Tepsi ottelutapahtumasta miinukselle!
- Heikkinen kädet ja pää on liigatasoa, jalat ovat suomisarjassa. 0-1 päästää Corson ensin kiertämään ja sitten ei pysy edes perässä. 1-2 kaatuu omiin jalkoihinsa ja on taas myöhässä. Kuherruskuukausi on ohi, ja niin on Heikkisen liigaurakin Tepsissä jollei saa petrattua luistelua ensi kauteen mennessä.
- Uusikartano on pahempi kuin Mika Alatalo viimeisenä kautena Tepsissä, PELKÄÄ kontaktia, 110% flegu ja sitten vielä tyhmääkin tyhmempi jäähy ylivoimalla hyökkäyspäässä kun kiekko on omilla.

- Kärppien ykkösketju on jäätävä. Roolit toimii ja hoki sujuu.

- Kruus oli ihan yössä, viis nollalinjasta.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Ai nyt me ollaan liigan kovakuntoisin ryhmä. No, saat anteeksi.

5 ottelun kuntopuntarissa piikkipaikka ennen tätä peliä oli TPS:n. Voi olla toki, että muistin väärin, mutta taisi siitä joku mainitakin. Kärpät oli taas jälkijoukoissa, kiitos kotitappioden. Tärkeä voitto ja toivottasti se kotietu tulee. Sitä en tosin ymmärrä miksi se kotietu olisi ikävempi juttu kuin jäädä 5. tai 6. sijalle. Pahempi paikka kai se sieltä olisi lähtä?

viittaan siis tähän, jossa viittaat siihen, että Kärpät pelaisi huonosti ja niin toki on viime aikoina osin ollutkin. Mutta niinhän nuo kompuroi muutkin:

"Kärppäfanina en olisi niin iloinen siitä mikä runkkarissa on tuleva sijoitus. Ei hyvältä näytä pudotuspelejä ajatellen...

Siellä niitä ikäviä ylläreitä sitten tulee"
 

Messi#10

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, FC Barcelona, St. Louis Blues
Olin pelin katsomassa ja täytyy kyllä sanoa, että oli taas luokatonta tuo tuomarointi. Kruus aivan pihalla ja koukkuja sallittiin puolin ja toisin, eikä jäähyjä tullut välillä mistään.

Heikkinen oli tänään juuri sellainen mitä pelkäsin miehen olevan kun hän Turkuun saapui. Luistelu ei riitä SM-liigatasolle ja tänäänkin ainakin kolmen Kärppien maalin aikana kentällä. Ensimmäisessä maalissa ei pärjännyt luistelussa, toisessa konttasi ja kolmannessa mies oli vapaana maalin edustalla.
Berg ei tänään sählännyt ihan yhtä pahasti kuin yleensä, mutta ei Bergiä kehuakkaan voi. Salakillakaan ei tänään aivan paras päivä, vaikka ei maaleille oikein mitään voinutkaan.
Kolu-Filppula-Hannus-ketju toimi hyvin ja tekivät kaksi maaliakin. Suomiselta ja Erkinjuntilta myös ihan kelpo peli.
Pelin taso oli ihan ok ja kyllä Tepsi tästä olisi edes yhden pisteen ansainnut.


Edit. Joonas Järviseltä tänään hyvä peli. Pari hyvää taklausta ainakin tuli.
 
Viimeksi muokattu:

Wingman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valmentajien hautuumaa
Tepsi tarvitsee maalintekijän. Jumankauta paikkoja kyllä luotiin, mutta viimeinen silaus puuttui. Lisäksi Kärpiltä löytyi sellaista yksilötaitoa, mihin tepsillä ei ollut vastata. Muuten turkulaisten peli on ihan mukavaa katsottavaa. Pakit on vaan melkoisia puujalkoja. On se Corso vaan kova kaveri tekemään maaleja, kateeksi käy oululaisia.
 
Ai nyt me ollaan liigan kovakuntoisin ryhmä. No, saat anteeksi.

Kyllä ihan saavutettujen pisteiden valossa TPS on tämän hetken kovakuntoisin joukkue tämän vuoden puolella pelattujen pelien otannalla. Tai tilanne oli tämä ainakin ennen tämän päivän kierrosta.

Itse pelistä sen verran, että yllättävän vauhdikasta lauantai-illan kiekkoa oli. TPS oli parempi, mutta oululaisten viimeistely parempaa ja siinä mielessä ansaittu vierasvoitto. Oma mielipiteeni siitä, että Dani Corso on liigan paras pelaaja, vahvistuu päivä päivältä. Heikkisen Jarkko oli tänään heikolla pelipäällä, jalka ei liikkunut yhtään ja se maksoi pari maalia. TPS:n ilme oli erinomainen. Tuollaisella pelillä voittoja tulee loppukauden matseista sen verran, että karsinnat vältetään.

Niin ja vierasjoukkueen fanit pitivät hyvää meteliä läpi ottelun.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
5 ottelun kuntopuntarissa piikkipaikka ennen tätä peliä oli TPS:n. Voi olla toki, että muistin väärin, mutta taisi siitä joku mainitakin.

No näihän se on. Ennen matsia vaan vierasjoukkueen fanit eivät tätä niinkään mainitse...pelin jälkeen sitten.
 
No näihän se on. Ennen matsia vaan vierasjoukkueen fanit eivät tätä niinkään mainitse...pelin jälkeen sitten.

Jaa, siinähän tosin heti ketjunavausviestissä käydään tilastot läpi. Sen jälkeen onkin vain muutama vierasjoukkueen kommentti ja nekin koskivat lähinnä Kärppien rosteria ja peluutusta. Ettei nyt olisi vain joku mielikuva ja sitä kautta harmitus?

Peli tuli kuunneltua kyllähän siellä sai pelko perseessä loppuun asti kuunnella. Vielä kun on tuoreessa muistissa yhden maalin johtamiset, niin tasoitusta odottelin.

Juhis teki sitten maalin, mutta muut hoiti tuulettelun. Jotenkin vaikuttaa tuskaiselta nuoren miehen peli ja oleminen jäällä.
 

pleimeiker

Jäsen
Suosikkijoukkue
tps
Edit. Joonas Järviseltä tänään hyvä peli. Pari hyvää taklausta ainakin tuli.

Pari hyvää pommia mutta plusmiinukset pakkasella 3 pykälää kertoo valitettavasti miten hukassa oli, Heikkisen kanssa. Puolustukseksi täytyy sanoa että jopa Paul Coffey olisi kerännyt samat miinukset kun Heikkinen koomaili vieressä.

Torstaina Eloranta raiskasi pistepotin, tänään sen teki Heikkinen ja valitettavasti ihan pelillisillä suorituksilla. Nämä super-Hessu illat kun jokainen vuorollaan jättää väliin niin näkisin että meillä on mahikset mennä ainakin sääleistä jatkoon.
 

Dave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärppäfanina en olisi niin iloinen siitä mikä runkkarissa on tuleva sijoitus. Ei hyvältä näytä pudotuspelejä ajatellen...

Siellä niitä ikäviä ylläreitä sitten tulee.

Ei näytä hyvältä ei. Osaako joku sanoa millä joukkueella play offit näyttävät etukäteen hyvältä? JYPillä? Jokereilla? Bluesilla? Kaikilla menee päin persettä kaksi viikkoa ennen play offeja mutta joku sen mestaruuden tälläkin kaudella voittaa. Jos ei sääntöjä radikaalisti muuteta.
 

c'elysee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei näytä hyvältä ei. Osaako joku sanoa millä joukkueella play offit näyttävät etukäteen hyvältä? JYPillä? Jokereilla? Bluesilla? Kaikilla menee päin persettä kaksi viikkoa ennen play offeja mutta joku sen mestaruuden tälläkin kaudella voittaa. Jos ei sääntöjä radikaalisti muuteta.
Aravirtahan sanoi, että kannua voi nostella vaikka pleijareihin runkosarjan kymppipaikalta lähtevä joukkue. On muuten ihan mahdollista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös