La 21.11.2009 JYP-Lukko

  • 17 679
  • 81

Samppub

Jäsen
Eilisen koitoksen laukaisutilastoja katsellessa tuli huomattua sellainen seikka, että oli ensimmäinen peli kun vastustaja sai noinkin monta laukausta ns. parhaalta sektorilta. Vai olenko täysin väärässä?
Yleensähän vastustajan vedot blokataan täysin mutta mikäli veto lähtee ohi kenttäpelaajan niin se tulee reunoilta tai kaukaa viivasta ilman maskia!

Joten sekin kertonee Jypin hyvästä tasosta!
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nonniin, laitetaanpas jotain elilisetä pelistä, kun ei eilen ehtinyt.

Oli kyllä tasainen ja tiukka ottelu. Molemmilla oli omat paikkansa viedä ottelu, mutta jatkoajalle mentiin. Ensimmäinen erä oli loppujen lopuksi aika tasainen ja varsinkin kotijoukkueella oli muutama paikka jsota kiekko olisi pitänyt iske maaliin. Lukon maalissa Malmivaara olisi niin myöhässä kuin vain voi olla! Muutenkin Olli oli ihan pihalla koko pelin ajan. Toinen mystinen pakki numero #56...miten Kaijomaa voi olla noin pihalla kuin välillä oli? Muutenkin puolustus ja omanpään peli oli todella huolimatonta. Saattoi toki johtua jään kunnosta, mutta silti. Ensimmäinen kallistui mielestäni kuitekin hieman Lukolle.

Toinen erä alkoi kotijoukkueen ylivoimalla ja sen jälkeen Lukko ottikin pelin haltuunsa. Erän puolivälissä ote taas siirtyi kotijoukkueelle, mutta edelleen tiukkaa vääntöä koko erä. Kolmas erä oli sitten enemmän kotijoukkueen. Lukon tasoitusta edelsi jotenkin ponneton kulmavääntö ja näyttikin että JYPin pelaajat odottavat tilanteen purkaantuvan kuin itsestään. No, eihän siinä tietenkään niin käy ja kohta oli kiekko maalissa. Hieman oli muutenkin Välivaaraa ikävä...jopa Kanteeta, koska Jaatinen oli myös heikko.

Mikäli joukkueet keväällä kohtaavat niin todella vaikea arvella kumpi sarjan veisi. Pelityylit ovat aika erilaiset, mutta kumpikaan ei ole ylivoimainen toisiinsa nähden. Tuomarit olivat hieman pihalla ja antoivat aika helppoja jäähyjä vähän molemmin puolin. Esim. ensiksi monta jäähyä kotijoukkueelle putkeen (joista osa aika helppoa) ja sitten Lukolle rangaistus niin tasoittelun merkeissä kuin vain voi olla. Ensimmäisessä erässä Jaatinen ronkki Lukko hyökkääjää sääntöjen rajamailla, mutta ei saanut jäähyä. Pian sitten sama taistelupari oli jälleen vääntämässä ja tällä kertaa Lukon pelaaja kaatui ---> jäähy, vaikka tilanne oli vähemmän "rikollinen". Ylipäätänsä tuollainen tuomarointi on ärsyttävää, oli kentällä ketkä tahansa. Tosin tuo nyt on arkipäivää.

Kariya oli jotenkin ponneton ja kiekko pomppi lavasta ihmeellisesti. Oikeastaan ensimmäinen hieman heikko peli Steveltä. Sinäänsä hieman harmittava ottelu, koska voittoon olisi ollut ihan hyvät saumat, mutta aina ei pompi sinne mihin haluaisi. Joku muukin maintisi tuosta voittomaaliin johtaneesta jäähystä ja olihan se vähän niin ja näin, mutta ei voi mittään. Ihan kiva peli kuitenkin.

Maalivahdeista vielä sen verran että kumpikin pelasi hyvän pelin. Raanta torjui sijoittumisellaan monta paikkaa joissa ei enää ollut mukana ja tämä toki on hyvän vahdin merkki. Pari torjuntaa oli sellaisia missä maalivahti voi vain maata ja oikeastaan hyökkääjän kädet määrää mihin kiekko päätyy. Eilen päätyi varusteisiin tai jonnekin muualle.

Huolellisuutta kotijoukkueen puolustuspeliin...hieman helppoja virheitä koko ottelun ajan ( varsinkin Malmivaara ja Kaijomaa..no ja Jaatinen).
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nonniin, laitetaanpas jotain elilisetä pelistä, kun ei eilen ehtinyt.

Oli kyllä tasainen ja tiukka ottelu. Molemmilla oli omat paikkansa viedä ottelu, mutta jatkoajalle mentiin. Ensimmäinen erä oli loppujen lopuksi aika tasainen ja varsinkin kotijoukkueella oli muutama paikka jsota kiekko olisi pitänyt iske maaliin. Lukon maalissa Malmivaara olisi niin myöhässä kuin vain voi olla! Muutenkin Olli oli ihan pihalla koko pelin ajan. Toinen mystinen pakki numero #56...miten Kaijomaa voi olla noin pihalla kuin välillä oli? Muutenkin puolustus ja omanpään peli oli todella huolimatonta. Saattoi toki johtua jään kunnosta, mutta silti. Ensimmäinen kallistui mielestäni kuitekin hieman Lukolle.

Pistäisin osittain noiden pakkien "huonoon" pelaamiseen syyksi myös tuon huonon jään ja myös aika paljon sai kaijomaa ja malmivaarakin peliaikaa, kaijomaa oli melkein 25 minuuttia kentällä ja jää oli niin huono että se näkyi parissa tilanteessa kyllä aika hyvin. Jaatinen pelasi eilen vain 5 minuuttia eli 5 pakilla mentiin ja se näkyi hieman puolustajien otteissakin kun peliaikaa tuli paljon ja jää oli heikko
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pistäisin osittain noiden pakkien "huonoon" pelaamiseen syyksi myös tuon huonon jään ja myös aika paljon sai kaijomaa ja malmivaarakin peliaikaa, kaijomaa oli melkein 25 minuuttia kentällä ja jää oli niin huono että se näkyi parissa tilanteessa kyllä aika hyvin. Jaatinen pelasi eilen vain 5 minuuttia eli 5 pakilla mentiin ja se näkyi hieman puolustajien otteissakin kun peliaikaa tuli paljon ja jää oli heikko

Kiekko tuntui kyllä jäävän pelaajien lavasta, joten varmasti oli syytä heikossa jäässäkin. Malmivaaran heikkoon otteluun taas jää ei ole selitys, koska oli pihalla ihan ilman kiekkoakin.

Edit. Ei luoja miten paljon kirjoitusvirheitä tuossa lainaamassasi pätkässä on!
 

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Aivan mielettömän loistava PELI, ja nämä otteluthan kääntyvät pikku virheisiin. Kumpi tahansa olisi voinut voittaa ottelun ja se ei olisi ollut suuri vääryys. huonointa ottelussa taisi olla jään kunto, kun ei kestä niin ei kestä. ulkona lämmintä ja tupa lähes täynnä, ongelmahan taitaa olla kaikissa uudistetuissa ja uusissa halleissa että katsomon lämpötila nostetaan niin korkealle että hienohelmojen vip vieraiden on kiva syödä ruokansa vilustumatta. itse ottelu on tois sijainen juttu.

Lukko pelaa aivan upeaa peliä ja miten joka jätkä tekee töitä, tuli mieleen että tältäkö muualla tuntui viime vuonna kun hytönen, vänttinen takakarvasi kiekon pois. Pakeilla ei ollut aikaa ja jos hetkenkin mietti niin heti lukko iski kiinni ja sitten oli kiire ja syötöt lähti minne sattui.
Itselle kiinnitti huomiota että miten kiekko pomppi minne sattui ja yleensä pomput meni Lukkolaisille, perus asiahan on se jos liike on hyvä niin nämä pomput tulee paremmin kohdille, mutta ei minusta JYPkään huonolla jalalla ollut liikenteessä,
Voin olla hirveästi väärässä mutta mielestäni Lukon ensimmäistä maalia edelsi kaksi pientä virhettä, Olen lähes varma että tilanteesta olisi pitänyt viheltää pitkä kiekko ja kun nyt ei vihellystä tullut niin löysä pelaaminen ja lukko teki maalin. Kummallakaan joukkueella ei ollut aivan huikeita paikkoja tehdä lisämaaleja, eka erässä Karíyalla avopaikka nostaa kiekko kattoon mutta ei vaan noussut ei. Kolmannessa erässä hyvä ylivoima hyökkäys JYPn osalta päättyi omaan ratkaisuun ja helppo veto molarille, jälkiviisaana siirto Vataselle avopaikkaan niin.... no kuka siitä sanoo että Vatanen maalin olisi tehnyt pirusti poika ampuu mutta osuma tarkkuus on karmivan huono, tuntuu siltä kun antaisi sille kymmenen kiekkoa ladon sisällä niin tuskin monikaan osuisi seinään, Muutenhan nuorukainen pelaa huikeaa kautta mutta jos vaikka puolet vedoista saisi edes kohti maalia voisi maali sarake näyttää paljon paremmalta.

Viimeinen viisi minuuttia oli täysin lukon peliä ja asaittu tasoitus tuli silloin tässä on kritisoitu maalin edustalla ollutta pelaajaa, kuka sitten lieneen olikaan mutta siinä oli kaksi lukkolaistakin ja yksi JYP pakki joten teit niin tai näin aina olit väärässä paikassa. Ottelun lopussa tullut JYP jäähy oli pakko ottaa Kaijomaa oli puoli potkua jäljessä ja väärällä puolella niin pakko siinä oli kiskaista kädestä/mailasta. Ei Lukkohyökkääjääkään saanut päästä yksin läpi.
jatkoajan 3-4 on pirun paha enemmän siinä on tuuria jos siitä selviää. vastustamaton maali kauhea pommi linnunpönttöön, hyvä maski. vaikka Peki ei olisi työntänyt maskimiestä kauemmaksi tuskin olisi ottanut tuota kiinni näkyväisyys ei olisi ollut yhtään parempi. veto hipoi täydellisyyttä.

Sen verran täytyy kuitenkin mainita se oli itseltä nähtynä tällä kaudella JYPn seitsemäs peli ja seitsemäs tappio paikan päällä. Pitänee pysyä poissa halleista pelipäivänä. on se istten jyäväskylässä tai muualla tänä vuonna ei natsaa nuo valitsemani pelit voittojen suhteen :-)
 

Isorumailkeä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anonyymit kotikiusatut
Voin olla hirveästi väärässä mutta mielestäni Lukon ensimmäistä maalia edelsi kaksi pientä virhettä, Olen lähes varma että tilanteesta olisi pitänyt viheltää pitkä kiekko ja kun nyt ei vihellystä tullut niin löysä pelaaminen ja lukko teki maalin.
Ei olisi pitänyt viheltää. McLean nappasi kiekon kiinni ehkä metriä (taisi olla alle metrin) ennen maaliviivaa. Kieltämättä JYPin pakki pelasi tilanteen löysästi, mutta olisiko saanut Kurtisia silti pysäytettyä... No, sitä me emme tiedä.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei olisi pitänyt viheltää. McLean nappasi kiekon kiinni ehkä metriä (taisi olla alle metrin) ennen maaliviivaa. Kieltämättä JYPin pakki pelasi tilanteen löysästi, mutta olisiko saanut Kurtisia silti pysäytettyä... No, sitä me emme tiedä.
Malmivaarahan siinä löysäili ja saa kyllä ihan omaan piikkiin ottaa tuon maalin. Ihme touhua, kun kyseessä on kuitenkin yksi liigan parhaista puolustavista pakeista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös