Sister luck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hienoa TPS ! Kuudes sija on kova suoritus. Altavastaajana on kyllä hyvä lähteä liikkeelle. En tiedä pelistä mitään muuta kuin tuloksen, mutta HIFK:n nipulla voidaan mennä loppuun asti, joten voitto maistuu kyllä.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Voitto tästä pelistä on ehkäpä makein koko kaudelta. Nyt onkin kiinnostavaa lukea tätä ketjua eteenpäin pari seuraavaa päivää ja nähdä ne selitykset. HIFK ei vaan ole meille mikään ihmeellinen vastus kun pelit kovenevat. Tästä oli viitteitä jo viime kaudella. Saakeli kun oltaisiin saatu tämä jengi vastaan tulevassa koitoksessa.

Kiitos TPS ja paikka kuuden joukossa on uskomaton suoritus tuolla jengillä.
 
Kaikki on sallittu sodassa ja rakkaudessa. Paitsi sodassa rakkaus ja rakkaudessa sota. -Juice Leskinen

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tärkeät pisteet ja pystyttiin kuin pystyttiinkin lyömään HIFK.

Maalipaikkoja radion perusteella oli Tepsillä ainakin toisessä erässä ja niistä olisi voinut lyödä enemmänkin sisään, muuten melko HIFK-voittoista taisi olla. Hallilla olleet voivat enemmän kommentoida.
Leggio kai venyi jonkinmoisiin gamesavereihin myös. Ilari näytti kaikille, että pystyy myös iskemään kiekkoa reppuun, siitä osoituksena kaksi häkkiä. Lee jatkaa myös edelleen meidän puolustuspelin moottorina kiekollisena ja jatkoi maaliputkeaan.

HIFK tosiaan ei ollut tänään TPS:lle ylitsepääsemätön este ja voitto maistuu. Kiitos TPS!
 
"En seuraa pallopelejä, seuraan urheilua" - Seppo Räty

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ilari näytti kaikille, että pystyy myös iskemään kiekkoa reppuun, siitä osoituksena kaksi häkkiä.
Myös tarvittaessa omaan reppuun, oli nimittäin lähellä!

Mutta olihan lllloistava voitto ja peli toisessa erässä kuulosti ihan viime kevään pleijareilta! IFK tietysti kaatui asenteen puutteeseen ja pelin merkityksettömyyteen mutta hienoa silti.

"Jess, ollaan kuudensia!" By Suikkanen
 
"Loppujen lopuksi se on ihan sama kuka turakainen siellä vaihtoaitiossa valmentajana heiluu" -Kai Suikkanen-

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
Voitto tästä pelistä on ehkäpä makein koko kaudelta. Nyt onkin kiinnostavaa lukea tätä ketjua eteenpäin pari seuraavaa päivää ja nähdä ne selitykset. HIFK ei vaan ole meille mikään ihmeellinen vastus kun pelit kovenevat. Tästä oli viitteitä jo viime kaudella. Saakeli kun oltaisiin saatu tämä jengi vastaan tulevassa koitoksessa.

Kiitos TPS ja paikka kuuden joukossa on uskomaton suoritus tuolla jengillä.
Mitäs selityksiä tässä tarvittaisiin? Pelillä ei käytännössä ollut vitunkaan väliä, joten itseäni ei osaa harmittaa. TPS pelasi paremmin, ansaitsi voiton ja pelasi kaikinpuolin mallikkaan runkosarjan. Onnittelut 6. sijasta!
Hienoa, että Micke sai 40. tehopisteen, hieno mies.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onnea Tepsille pisteistä! Ei loppupeleissä paljoa tältä reissulta odotettukaan, koska nyt ei ollut enää yhtikäs mitään panoksena. Nyt vaan odottelemaan tulikuuman HPK sarjan alkua.
 
Vaihtoaitio.net

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voitto tästä pelistä on ehkäpä makein koko kaudelta. Nyt onkin kiinnostavaa lukea tätä ketjua eteenpäin pari seuraavaa päivää ja nähdä ne selitykset. HIFK ei vaan ole meille mikään ihmeellinen vastus kun pelit kovenevat. Tästä oli viitteitä jo viime kaudella. Saakeli kun oltaisiin saatu tämä jengi vastaan tulevassa koitoksessa.
Aika helvetin omituinen kommentti, koska tällä pelillä ei ollut HIFK:lle muuta merkitystä, kuin valmistautuminen pudotuspeleihin, joten mitä tämä kertoo pelien kovenemisesta? TPS sen sijaan pelasi suorasta pudotuspelipaikasta. Toki tappio kenraalissa hieman ottaa päähän, mutta niinhän se aina ja niin pitääkin.

Toki HIFK:n kannattajilla on viime kausi takaraivoissa. Ei siitä pääse mihinkään ja henkseleitä paukutellen en minäkään pudotuspeleihin lähde, mutta onhan IFK:n peli tällä kaudella ollut yhtä pitkää vaisua jaksoa lukuunottamatta ihan eri planeetalta, kuin viime kaudella. Nyt on kuitenkin pitkä hyvä jakso päällä ja nousujohteinen loppukausi, jossa on kovissa peleissä kaatunut kärkijengejä. Viime kaudella jopa pelin sisällä heitteli valtavasti ja vielä enemmän pelien välillä. Tietysti jos yhden pelin perusteella haluat tämän johtopäätöksen tehdä, niin sille en mitään voi. Itse olisin ottanut TPS:n mielummin vastaa, kuin HPK:n.
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPS oli niukasti parempi ja onnistui hyvällä prosentilla maalipaikoista. Ilari oli tehokkaana, ja meinasi myös tehdä omiin kun siirretyn rangaistuksen aikana kun syötti kovaa ja sokkona alaspäin. Kiekko meni kymmenen senttiä ohi tyhjän maalin. Ottelussa oli muitakin kummallisia tilanteita, sekä Leggiolle että Norosella tuli paha purkupomppu, joka vaihtoi linjaansa viimeisestä pompusta. Lopussa Kolulla oli myös aivan tyhjä maali edessään, mutta paikka ei kelvannut MAXille. Kiekko oli 15 senttiä maaliviivasta oikean puoleisen tolpan linjalla mutta MAXin rystyhuitaisu ei tuottanut kuin sivuosuman tolppaan.

Suurimpia onnistujia olivat mielestäni Filppula, Vaha ja Hattunen. Vahalta kaunis koko kentän soolo niillä pommeilleen mitä sillä on ja Hattunen vaikuttaisi olevan todella näyttöhaluisella päällä. Skålberg oli vaikeuksissa pariin otteeseen Petrellin kanssa laitojen läheisyydessä mutta Tepsin puolustus peli oli uhrautuvaa ja parantunut selvästi. Leggio oli hyvä ja otti todella komean patjatorjunnan Kuhdan läpiajossa. Koko joukkueelle vielä suuri peukku uhrautuvasta pelistä, kiekkoja blokattiin kropalla surutta.

Voitto tarkoittaa TPSn sijoittumista runkosarjassa kuudenneksi. Tämä on helvetin kova suoritus lähtökohdat huomioon ottaen. Playoffeissa onkin sitten vain voitettavaa. Tämän illan yleisölle jäi varmasti hyvä maku ottelusta ja pientä merkkiä oli ilmassa että viime kevät muistetaan vielä. Lukkoa vastaan tarvitaan kaikki apu mikä on saatavilla.
 
"Voitto on tietenkin odotettavissa. Jotkut joukkueet voisivat nyt lähteä katsomaan, että katsotaan miten käy. Me emme lähde siihen. Me uskomme edelleen siihen, että voitamme koko paskan."

Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ilari oli tehokkaana, ja meinasi myös tehdä omiin kun siirretyn rangaistuksen aikana kun syötti kovaa ja sokkona alaspäin. Kiekko meni kymmenen senttiä ohi tyhjän maalin.
Hyväksytäänkö nuo nykyään sm-liigassa? Alatalo aikanaan TPS:ssä teki oman maalin siirretyn rangaistuksen aikana. Peli puhallettiin poikki mutta maalia ei hyväksytty.
 

OzMoc

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihan hyvä peli tepsiltä. Mukavaa nähdä, että oman pään pelaaminen toimii myös kovassa paikassa.

Mielestäni IFK kyllä lähti peliin ihan yrittämään eikä vain pelailemaan, mutta toinen erä ratkaisi pelin. Oli kiva olla katsomossa todistamassa tepsin jatkuvia hyökkäyksiä. Tuntui että IFKlla kesti kauan lähteä omista ylös, ihan koko ottelun ajan.

Filppula oli sairaan hyvä joka puolella kenttää.

Molemmille joukkueille sattui "hassuja" kiekonmenetyksiä, mutta eihän tää vielä playoffpeli ollukkaan.

Hienoa asennetta olin kuitenkin näkevinäni tepsiläisillä. Tykkään. Länsirannikon herruudesta kamppaillaan seuraavaksi...
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Nyt onkin kiinnostavaa lukea tätä ketjua eteenpäin pari seuraavaa päivää ja nähdä ne selitykset. HIFK ei vaan ole meille mikään ihmeellinen vastus kun pelit kovenevat. Tästä oli viitteitä jo viime kaudella. Saakeli kun oltaisiin saatu tämä jengi vastaan tulevassa koitoksessa.
:D onko kiva olla kujalla?

Vastus (HIFK) ei ole ihmeellinen kun pelit KOVENEVAT... Tämä oli tasan yhtä kova peli IFK:lle, kun Pelicans-peli HPK:lle, eli aivan evvk. Isoin tavoite oli loukkaantumisten välttäminen, ja pelivireen ylläpitäminen.

Mutta illanjatkoja toki sinne Turkuunkin, ja onnittelut suorasta poff-paikasta :)
 
7-6, 106-105, 3-0

Hey, don't say "as I said", just answer the question! (Doborah,Dragons den UK,2018)

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hyväksytäänkö nuo nykyään sm-liigassa? Alatalo aikanaan TPS:ssä teki oman maalin siirretyn rangaistuksen aikana. Peli puhallettiin poikki mutta maalia ei hyväksytty.
Eikös viime tai edelliskaudella tullu juuri yksi tällainen maali SaiPa-Ilves-pelissä? Ilves-pelaaja veti SaiPan Jokilaa (?) päin josta kiekko kimposi tyhjään Ilvesmaalin siirretyn rangaistuksen aikana.
 
"Voitto on tietenkin odotettavissa. Jotkut joukkueet voisivat nyt lähteä katsomaan, että katsotaan miten käy. Me emme lähde siihen. Me uskomme edelleen siihen, että voitamme koko paskan."

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Joo-o, joo-o... Eli HIFK lähtee teurastusretkelle ilman Lupaschukia, mutta ei se meidän peliä kaada. Noronen on ollut jo pidemmän aikaa hirmuvireessä, joka tulee taas tänään näkymään lopputuloksessa (0,1-7).
Joo-o joo-o. Ottelu päättyikin TPS:n 3-2 kaksi voittoon, mutta sehän tietysti johtui vain siitä, että ottelu oli IFK:lle merkityksetön.

Ehkäpä kauden tähän asti makein voitto ja vieläpä rakkaasta vastustajasta, IFK:sta, ja ennen kaikkea ylimielisistä IFK-faneista. No, kuitenkin tärkeintä on puolivälieräpaikka.
 
What the puck?!

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kiitos jätkät! Isoo sydäntä ja iso voitto. Tästä eteenpäin on vain voitettavaa. Ilari varasti shown maaleillaan ja miltei omalla maalillaan. Kolukin päätti pitää homman jännänä eikä viitsinyt laittaa kiekkoa tyhjiin maalin edestä. Ylpeyttä rinnassa kohti pleijareita. Näitä tunteita ei koskaan tule liikaa.
 
"Ota vissy!" - Kalle K.
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo-o joo-o. Ottelu päättyikin TPS:n 3-2 kaksi voittoon, mutta sehän tietysti johtui vain siitä, että ottelu oli IFK:lle merkityksetön.

Ehkäpä kauden tähän asti makein voitto ja vieläpä rakkaasta vastustajasta, IFK:sta, ja ennen kaikkea ylimielisistä IFK-faneista. No, kuitenkin tärkeintä on puolivälieräpaikka.
Joo-o, joo-o. Erikoinen yhteensattuma, että myös Lukko hävisi Kärpille, joka pelasi lähes elämästä ja kuolemasta, ja samoin kävi KalPalle Jokereita vastaan. Mutta eihän sillä tietenkään ole mitään vaikutusta, että panokset eivät olleet suuren suuret, tai sillä, että kaikki kolme joukkuetta - HIFK, KalPa, Lukko - ovat todennäköisesti jo aloittaneet treenaamisen pleijareita varten. Kolmen viikon päästä ollaan hieman viisaampia, kun välieräjengit on selvillä.

Mitä itse otteluun tulee, niin ylivoimalla näyttäisi TPS ratkaisseen, kun kaksi maalia kolmesta on tehty yv:n turvin. Kummallisen huonoa av-pelaamista IFK:lta. Olisi tästä matsista voitonkin voinut hakea, mutta näillä mennään. Tappio harmittaa aina, mutta menneet on menneitä. Nyt katse eteenpäin ja HPK-sarjaan.
 
Hyvää nothing is overia kaikille!

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt onkin kiinnostavaa lukea tätä ketjua eteenpäin pari seuraavaa päivää ja nähdä ne selitykset.
Pelattiinko tänään SM-liigaa? IFK-faneille päivän tärkein matsi päättyi juuri vähän aikaa sitten, kun Kollit selvitti tiensä finaaliin.

Mutta oikeassa olet: IFK-fanit kieriskelevät TPS-häviön takia tervassa ja höyhenissä ja keksivät selityksiä koko ensi viikon. Olihan tämä jo playoff-matsi. Ai niin, ei ollutkaan. Mutta pääasia, että vältettiin kivikova TPS puolivälierissä!
 

mackeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
täysin epäoikeudenmukaiset munkkimaalit
Ihme sanailua taas tää ketju puolillaan. Tepsille tänään rutiinivoitto ennakkoon samantasoisesta vastustajasta. Pudotuspeleissä nämä rutiinisuoritukset ei enään riitä, vaan sillon on joka jätkän noustava sille tasolle, millä pystyvät parhaimmillaan pelaamaan.

Pelattiinko tänään SM-liigaa? IFK-faneille päivän tärkein matsi päättyi juuri vähän aikaa sitten, kun Kollit selvitti tiensä finaaliin.
Väitätkö ettei GrIFK-HIFK ottelu ollut kovin kovin monelle IFK-fanille se päivän tärkein matsi?
 
Mielenkiintoista on ettei 11000 Turkulaista pärjää Sambaryhmälle. -nimim. "Pikkarainen" 15.03.2009

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihan viihdyttävää kiekkoa nähtiin parhaimmillaan. TPS teki paikoistaan paremmin maalit, siinä oikeastaan suurin ero. HIFK tuli otteluun hyvin ja vei ensimmäistä erää jonkin verran, mutta toisessa erässä TPS pääsi paremmin mukaan ja hallitsi kenttätapahtumia. Ainakin mustavalkoisin värilasein katseltuna tuo oli varsin viihdyttävä erä. Kolmannessa TPS hieman passivoitui ja päästi HIFK:n välillä turhan helposti keskialueelle asti. Maalin edustaa ja keskustaa puolustettiin kyllä ihan mallikkaasti. Laukaisukartasta näkyy kuinka hyvin molemmat puhdistivat maalinedustan.

Leggio jaksaa kyllä yllättää, jälleen hieno ottelu ja tällä kertaa myös voitto. Hieno patjatorjunta Kuhdan läpiajossa. Molemmat joukkueet onnistuivat kyllä sössimään pari oikeasti tyhjää maalia. Vieläkin ihmetyttää miten Kolu sai vedettyä yli siinä kolmannen erän tilanteessa. Plihalilla myös loistava paikka pari minuuttia tämän jälkeen, mutta Noronen sai vaivoin torjuttua. Filppulakin veti ohi, tällä kertaa TPS:n onneksi.

TPS:n pelissä ilahdutti ennen kaikkea muutamat hyökkääjien yksilösuoritukset, kuten Vahan koko kentän läpi pujottelu. Tänään kiekko saatiin tuotua jalalla keskialueen yli. Monesti saatiin pienellä harhautuksella ohitettua HIFK-pelaaja keskialueella. Josko Filppulakin alkaisi laukoa enemmän kun noin hyvin uppoaa, hattutemppukin oli lähellä. Ylivoima ei ollut ihan parhammillaan vaikka kaksi maalia tulikin. Filppulan kautta yritetään paljon pelata, ja jos tämä ei toimi niin yv meee seisoskeluksi ja ajan tappamiseksi.

Kyllä HIFK:n pelistä huomasi viimeistään tappiotilanteessa, ettei pelissä ollut hirveästi panosta. Aloittivat hyvin mutta toisessa erässä tuli vähän yllättäviäkin takaiskumaaleja. Yv-maali oli näyttävä, ja kyllähän hyökkääjillä taitoa on riittävästi. Toisen erän alussa pyörittivät pitkän pätkän TPS-päädyssä. Varmasti olisi nähty aggressiivisempi kolmas erä jos olisi ollut oma playoffpaikka vaarassa.

Hieno voitto kovaan paikkaan. Sarjakiekkoilu on parhaimmillaan (tai pahimmillaan) juuri tällaista, että oman pelin lisäksi täytyy jännittää muita pelejä. Yleisöäkin oli mukavat 8000 ja kauden yleisötavoite täyttyi. Nyt alkaa sitten ne tosipelit raumalaisia vastaan.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei voi sanoa, kuin viihdyttävä matsi ja mukava.

Ensimmäisessä erässä IFK painoi lähes koko ajan kovalla sykkeellä ja itseäni alkoi pelottamaan maalin jälkeen, että tuleeko tästä teurastus ja sääleihin tippuminen, mutta toiseen erään tulikin sittä täysin muuttunut TPS. Saatiin aloittaa YV:llä, joka tuottikin tulosta ja siitähän se peli alkoi rullaamaan. Toinen erä kokonaisuudessa oli TPS:sää parhaimillaan. kovaa karvausta ja urhautumista ja yritteliäisyyttä. Filppulan maalit sitten ratkaisi, jotka mielestäni meni hieman helpohkosti Noroselle. Kolmas erä olikin pakittelua ja keskivaiheella peli muuttui täysin flegmaattiseksi, myös katsomon puolella. Ei oikein ketään saanut mitään aikaiseksi. Onnekksi meillä oli Leggio muurina, josta muutamassa kohtaan tuli aivan Salak mieleen. Oli niin ihme torjuntojatyylejä! Lopussa sitten yleisökin heräsi ja kannusti jälleen mukavasti ja tuli mieleen aivan viime kauden pleijjarit.

Pelin näkyvimmät olikin juuri Leggio, Filppula. Suominen täysin näkymätön ja harmittaa hänen puolestaan ettei oikein peli luonnistu. YV:lle saisi kyllä kehittää jotain muutakin kuin paikan hakemista Sweattille tai Filppulan lättyä takatolpalle. IFK:lta mieleeni painui Kuhta, joka jaksoi puurtaa koko pelin ajan ja toi hyvin kiekkoa alueelle. Taisi päästä läpiajoonkin, mutta Leggion Gamesaver pelasti.

Ja pakko mainita, että vihdoinkin tuo ottelutapahtuma on saatu yleisöystäväksi ja screeniä käytetään hyvin apuna kannustukseen. Huvittava kyllä tämä Torspa is back huudatus animaatio.
 
KUBE #26

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Hauskoja kommentteja ennen ja jälkeen pelin, pieni ero.

Ennen matsia...

"IFK on tajuttoman kovassa vireessä, eivät varmasti löysäile koska pudotuspelitkin alkaa vasta viikon päästä, Palloseuralla ei mitään mahdollisuuksia voittoon.".

Matsin jälkeen....

"Nojoo, kamoon hei, Tepsillä pakkovoiton paikka ja IFK:lla ei mitään panosta, ihan odotettu tulos."

Eipä se kyllä IFK:n osalta millään tavalla löysäilyltä näyttänyt tuo pelaaminen, mutta jos tosiaan eivät sata lasissa pelanneet niin ei voi kuin ihmetellä että eivätkö nuo oppineet mitään viime kaudesta. Runkkarin viimeisen matsin perseily ei nimittäin ole välttämättä paras tapa valmistautua tuleviin pudotuspeleihin.

PS. Hirsolle viheltäminen lämmitti mieltä ja toi mahtavat muistot mieleen. Good times, good times.
 
Vähemmän hauska, useimmiten epäonnistunut hassuttelu.

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joo-o, joo-o. Erikoinen yhteensattuma, että myös Lukko hävisi Kärpille, joka pelasi lähes elämästä ja kuolemasta, ja samoin kävi KalPalle Jokereita vastaan. Mutta eihän sillä tietenkään ole mitään vaikutusta, että panokset eivät olleet suuren suuret, tai sillä, että kaikki kolme joukkuetta - HIFK, KalPa, Lukko - ovat todennäköisesti jo aloittaneet treenaamisen pleijareita varten. Kolmen viikon päästä ollaan hieman viisaampia, kun välieräjengit on selvillä.
Luulisi kyllä jokaisen joukkueen (Kalpan ja Lukon) haluavan runkosarjan voittoa ihan tosissaan. Tai edes "helpompaa" joukkuetta pleijjareihin vastaan. HIFK on asia erikseen sillä sen 4 tila oli jo varmistunut. Mutta varmaan kaikki muistaa mitä viime kaudella kävi? Tuskin lähti vain pelailemaan viimeistä ottelua.
 
KUBE #26

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Vieläkin ihmetyttää miten Kolu sai vedettyä yli siinä kolmannen erän tilanteessa.
Eipä vetänyt Max yli, vaan tolppaan. Patrik Stefaniako Kolu siinä yritti imitoida vai mitä? Tyhjä maali, c'mon. Ok, pakit tulossa tilanteeseen myös mutta ei siinä nyt ihan niin paniikkitilanne mielestäni ollut.
 
Vähemmän hauska, useimmiten epäonnistunut hassuttelu.

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Suominen täysin näkymätön ja harmittaa hänen puolestaan ettei oikein peli luonnistu.
Tästä pitää olla aika vahvasti eri mieltä. AUKin johtama ketjuhan sai monesti paineen pitkäksikin aikaa IFK-päätyyn, ja juuri Tumpin käsittämättömän vahvan kulmapelin ansiosta. Ei sitä kiekkoa saa laillisin keinoin pois siltä jos se kiekko on päätetty pitää. Uskomaton jamppa kyllä, mutta maalille saisi ajaa enemmän ja sellaista tiettyä kusipäisyyttä kaipaisi peliin myös lisää.
 
Vähemmän hauska, useimmiten epäonnistunut hassuttelu.

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tästä pitää olla aika vahvasti eri mieltä. AUKin johtama ketjuhan sai monesti paineen pitkäksikin aikaa IFK-päätyyn, ja juuri Tumpin käsittämättömän vahvan kulmapelin ansiosta. Ei sitä kiekkoa saa laillisin keinoin pois siltä jos se kiekko on päätetty pitää. Uskomaton jamppa kyllä, mutta maalille saisi ajaa enemmän ja sellaista tiettyä kusipäisyyttä kaipaisi peliin myös lisää.
Pakko hieman jatkaa, vaikka offtopiccia hieman on, kuinka monta jäähyä Suominen hankki sieltä kulmasta? Ja todellakin kaipaan sitä entistä Tumppia. Muistikuvat ovat siitä, että ajoi juurikin maalille aika kivasti ja voidaanhan kaikki myöntää ettei todellakaan ole samanlaisessa vireessä, kuin viime vuonna tähän aikaan. Eikös? Ja puolustelen vielä omaa näkemystäni, että oikeastaan ainut minkä muistan matsista suomiselta oli muutamat onnettomat laukaisuyritykset, joista kyllä saatiin aloitukset hankittua.
 
KUBE #26
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy