Eilen Porissa Ässät maalein 4-1 voittanut HIFK jatkaa kasitietä alaspäin Raumalle, jossa keskiviikkona viimeksi pelannut kotijoukkue Lukko jo malttamattomana odotteleekin. Joukkueet löytyvät sarjataulukosta sijoilta 11 ja 5, kotijoukkue tietenkin ensin mainittuna.
HIFK on perinteisesti aina kiinnostanut Äijänsuolla, ja viime kausina HIFK on tulostenkin perusteella ollut Lukolle suotuisa vastus. Surkealla kaudella 2016-17 Lukko oli keskinäisissä peleissä niskan päällä voitoin 3-1, ja viime kaudellakin Lukko vei neljä kohtaamista nimiinsä voitoin 3-1. Tosin kummallakin kaudella tämä nimenomainen ensimmäinen kohtaaminen päättyi HIFKille.
Kuten sanottu, HIFK pelasi eilen ja Lukko huilasi. Tästä voisi olettaa että Lukko tulee lujaa pelin alkuun, ja mikäpä siinä, kunhan tulevat tekopaikat myös hyödynnetään. Kaksi viikkoa sitten oli vastaavanlainen peli SaiPaa vastaan, silloin Lukko pelasi ensimmäiset 25 minuuttia kauden parasta jääkiekkoaan muttei neljästä tai viidestä huipputontista saanut kiekkoa verkkoon ja lopulta SaiPa korjasi pisteet jalkapallonumeroin 0-1.
Kokoonpanot julkaistaan vasta tunnin päästä, mutta se ainakin tiedetään että Lukolta on sivussa pitkäaikaispotilas Ville Vahalahti. Lassi Lehtisen pitäisi kaiken järjen mukaan pelata maalilla, puolustukseen tulee luultavasti jotain muutoksia kun pakkeja on viime peleissä kiitettävästi kierrätetty. Janne Niskala arvatenkin on taas pelaavassa kokoonpanossa mukana vaikkei ehkä pitäisi, niin surullista kuin sen myöntäminen onkin.