3-0
KooKoo vei siis lauantaitroikan puhtaasti tililleen. Junnut 4-3, sählärit muistaakseni 8-5 ja pääosan esittäjät 4-2. Etenkin tuloksista viimeisin yllätti ja ilahdutti suuresti.
KooKoo oli onnistunut pitämään pirteyden yllä pelitauostaan huolimatta ja käytännössä luisteli Jukurit tainnoksiin jo heti alussa. Kun lisäksi Myllykoskikaan ei ollut parhaimmillaan, niin mukavalle karkumatkalle päästiin. Sitä ei enää toisen erän hermostuneisuus tai V**** Vuohtoniemikään onnistunut pilaamaan, vaikka välillä pahalta näyttikin.
KooKoo oli oikeastaan kaikilla tärkeillä osa-alueilla selvästi parempi: maalivahtipelissä, maalinteossa ja yli- sekä alivoimilla. Jukureiden ylivoima oli todella aneemisen oloista. Yleensä yksi veti viivalta ilman maskia ja KooKoon jätkä ekana irtokiekkoon.
KooKoon hyvyydellä oli varmasti iso osa asiassa, mutta täytyy kyllä silti ihmetellä Jukureiden huonoutta. Ihan käsittämättömiä mokia joukkueelta, joka on totuttu näkemään pelaamassa melkoista virheetöntä totaalikiekkoa. Ehkä Arolan, Koskelaisen ja muutaman muun kovat pommit heti ensiminuuteilla säikäyttivät pakkeja, joilla oli vähän kiirus kulmissa...
Joka tapauksessa. Missään nimessä, eikä missään vaiheessa, Jukurit ei näyttänyt pelaavan joukkueelleen saati sitten valmentajalleen. Jopa viime syksynä, kun puikoissa oli Reijo "koko joukkue meinasi lopettaa hänen vuokseen" Ruotsalainen, joukkueen ilme oli Kouvolassa ihan erilainen.
Eihän sitä kukaan tule myöntämään, koska viime kaudellakin RR:n huonous julkituotiin kollektiivisesti vasta potkujen koittaessa, mutta näinköhän valmennus on jälleen heikoin lenkki jukurijunassa?
Missään vaiheessa eilistä peliä kukaan joukkueesta ei kaivanut sellaista taistelua isältään, että olisi halunnut herättää joukkueen. Ei taklauksia, ei riistoja, ei haastoja, eikä järin aktiivista karvaamistaan. Ei kyllä Makkonen itsekään näyttänyt juuri reagoivan tapahtumiin: missä oli aikalisä ja miksei lopussa edes yritetty ilman veskaria?
Propsit mikkeliläiskannattajille, jotka toivat vähän tunnelmaa halliin ja herättelivät KooKoonkin possea.