La 20.10.2007 HPK-ILVES

  • 5 328
  • 27

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vain pari tuntia ottelun alkuun, eikä kukaan ole vielä perustanut ketjua tälle pelille. Lieneekö syynä apatia, joka on laskeutunut Turengin suuntaan, kun kausi on alkanut vaisummin, kuin edeltävinä vuosina, vai se, että minua lukuunottamatta kaikki muut ilvesläiset ovat suunnanneet jo heti aamusta Hämeenlinnan suuntaa kokemaan tämän trillerin paikan päällä.

Nämä joukkueethan iskivät jo kerran aiemmin tällä kaudella yhteen ja silloin Kerho vei pisteet niukasti 3-2. Nytkin on odotettavissa tiukka ottelu ja yksi mielenkiintoinen muuton edelliseen otteluun nähden on se, että molemmilla joukkueilla on tänään tulessa eri veskari, kuin edellisessä koitoksessa. Tämän ei pitäisi kuitenkaan muodostua ratkisevaksi tekijäksi, sillä kummallakin joukkueella on hyvin tasaväkinen maalivahtikaksikko.

Ilveksellä on ollut vaikeuksia pitää peliä kasassa koko ottelun aikaa ja varsinkin toinen erä on maakuntaeläimelle ollut vaikea. Näin oli edellisessäkin kohtaamisessa ja sama ongelma oli esillä torstain paikallistaistossa. Tänään pitää liikkeen olla toisessa erässä sen verran kovaa, että pidetään koko erän ajan peliä siellä oman vaihtoaition puoleisessa päässä, eikä matka vaihtoon tule liian pitkäksi.

Lopuksi on todettava, että tänään on syytä unohtaa tämä Kerho-kammo ja alkaa uusi aika hämäläisessä kiekossa, jolloin alamme pitämään Tapparan rinnalla Kerhoakin pisteautomaattinamme.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
vai se, että minua lukuunottamatta kaikki muut ilvesläiset ovat suunnanneet jo heti aamusta Hämeenlinnan suuntaa kokemaan tämän trillerin paikan päällä.

Eipa taida olla tämä syy, kun yhtä ainutta tarjokasta ei ole ilmaantuntu autopaikkaa kyselemään HML matkaan commin tarjoukseen. Porukka menee TamU:n mestaruus juhliin . . siis potkupallomatsiin, pthyi ;-)
 

Hanhi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, AS Roma
HPK tänään

1. Kenttä
21 Nurminen, Kai
51 Lundberg, Emil
75 Mäkiaho, Toni
23 Jarrett, Cole
5 Tikkanen, Harri

2. Kenttä
12 Sailio, Jari
31 Loikas, Juha-Pekka
71 Andersson, Jonas
42 Laitinen, Veli-Pekka
10 Järvinen, Pasi

3. Kenttä
9 Salonen, Pasi
44 Uusikartano, Aki
11 Tuominen, Pasi
27 Syväsalmi, Kai
55 Seikola, Markus

4. Kenttä
29 Pellinen, Ossi
8 Hokkanen, Iivo
89 Andersson, Roni

Maalivahdit:
35 Chiodo, Andy
19 Lassila, Teemu (varalla)


Mielenkiinnolla tulee seurattua Sailion Jaria kakkoskentässä ja TuTon miehiä, kun kokoonpanoon on palannut Jarret ja Tikkanen. Erholtz ja Leinonen poissa, mikä on mielestäni hyvä juttu.
 

M10

Jäsen
Erholtz ja Leinonen poissa, mikä on mielestäni hyvä juttu.

Leinosesta eri mieltä. Ko. jannu pelasi tarkasti ja fyysisesti Pelicanseja vastaan, joten hänen poissaolonsa on mielestäni pieni menetys Kerhon pakistolle (Leinonen > Järvinen).

Pellisen vauhtia ajattelin taas ihailla.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Tähän asti olen jättänyt Alatalon rauhaan, koska on käynyt vähän sääliksi tämä väli, johon äijä joutui. Vuosia ylisuorittaneen joukkueen puikkoihin valtakunnan parhaan koutsin saappaisiin kaikkien aikojen kalleimmalla ja samalla kädettömimmällä joukkueella. Nyt kuitenkin katkesti kamelin selkä.

Se, että hävitään kotona pystyyn jollekin Ipalle on jo ihan tarpeeksi suuri kärsimys. Se, että siihen lisätään kahden joukkueen kiinnostavimman (lue: parhaan) pelaajan penkitys, lähentelee ruottalaista vittuilua. Jotkut meistä kituvat tuolla katsomossa kuitenkin pelistä toiseen ja se palkitaan Juunas Anderssonin 30min peliajalla. Sama kun ostaisi keskiverto opiskelijalle lahjaksi konetiskiainetta. Ihan yksi vitun maku, jos tuli pari vastahyökkäystä ykkösen ollessa jäällä, se ei oikeuta yli 3000 ihmisen kiduttamiseen.

Alatalo ja Juunas heti helvettiin.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Tähän asti olen jättänyt Alatalon rauhaan, koska on käynyt vähän sääliksi tämä väli, johon äijä joutui. Vuosia ylisuorittaneen joukkueen puikkoihin valtakunnan parhaan koutsin saappaisiin kaikkien aikojen kalleimmalla ja samalla kädettömimmällä joukkueella. Nyt kuitenkin katkesti kamelin selkä.

Se, että hävitään kotona pystyyn jollekin Ipalle on jo ihan tarpeeksi suuri kärsimys. Se, että siihen lisätään kahden joukkueen kiinnostavimman (lue: parhaan) pelaajan penkitys, lähentelee ruottalaista vittuilua. Jotkut meistä kituvat tuolla katsomossa kuitenkin pelistä toiseen ja se palkitaan Juunas Anderssonin 30min peliajalla. Sama kun ostaisi keskiverto opiskelijalle lahjaksi konetiskiainetta. Ihan yksi vitun maku, jos tuli pari vastahyökkäystä ykkösen ollessa jäällä, se ei oikeuta yli 3000 ihmisen kiduttamiseen.

Alatalo ja Juunas heti helvettiin.

Amen.

Vaihdetaan Erholz ja Matti, Syvikseen ja Ikaan.

Meinaa pää räjähtää. Ei siinä mitään, että hävitään, mutta hävittäis edes saappaat jalassa ja rähisten...... Perkele. Näinkö tämä oli McVävyn viimeinen peli? Olishan sitä nyt sitten voinut ottaa jonkun parinkytä pelin pannan. Viihdettä stana.
 

M10

Jäsen
Pelasivatko Kaitsu ja Mäkkäri tosiaan niin huonosti, että piti penkittää puoleksi otteluksi? Eivät mielestäni ja tuosta Alatalolle risuja.

Ilves ei ollut mikään ihmeellinen, mutta teki hyvin paikoista maalinsa. Tasapäinen peli noin muuten.

Anttilan voisi joku SM-liigan kova poika pudottaa maantasalle. Jarrettin kanssa oli hyvää kähinää pitkin ottelun, mutta Kerhon kannalta onneksi ei myllyä tullut. Tai siis mielellään olisin nähnyt Markon pieksemisen, mutta kun Cole on ihan liian tärkeä pakki tuohon hommaan.

Vituttaa tuo Jonas Anderssonin alituinen dissaaminen. Ihan kuin koko joukkueen menestys olisi hänestä kiinni. Kyllä nyt on isommista asioista kyse. Kerholla ei ole identiteettiä. En minäkään ole enää varsinaisesti Pro-Jonas, mutta kyllä tuo svedu saa ihan liikaa paskaa niskaansa joka ottelun jälkeen siihen nähden, kuinka paljon tekee töitä kaukalossa. Tehoja saisi toki olla enemmän, mutta niin saisi olla kaikilla muillakin pelaajilla.
 

Axel K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
En nähnyt peliä, kuuntelin kylläkin. Vituttaa.

Mutta sivuhuomautuksena sellainen, että älkää nyt helvetti Alataloa teilatko, kun vihdoin yrittää vähän radikaalimpia keinoja. Miestähän on on monessa viestissä syytetty kyvyttömäksi reagoimaan pelitilanteisiin ja tekemään radikaaleja muutoksia. Ja nyt teki, ja heti alkoi pois potkiminen.

Syy oli se, että kaikki eivät "pelaa samaa pelikirjaa". No tuskin Kaitsu ja Mäkkäri ainoita olivat, jotka eivät suunnitellusti pelanneet, mutta maalipaikat olivat Alatalon mukaan miehille 1-6 ensimmäisessä erässä. Varmaan kyseessä oli myös auktoriteetin osoittaminen ja vastuun antaminen nuoremmille.
 

Simba

Jäsen
Oli kyllä piiiiitkiin aikoihin huonoin hpk, jonka olen nähnyt. Ilves pelasi kyllä ihan kohtalaisen hyvin, mutta silti hpk oli kyllä huono. Ylivoimalla todella vähän laukauksia, tosin näytti pitävän Alatalo kovinta yv-miestä penkillä 1½ erää.

Häkkiseltä ihan hyvä peli, vaikka hpk:n toinen maali hieman helpohkosti menikin sisään. Ilves faneilta hienoa kannustusta!
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Anttilan voisi joku SM-liigan kova poika pudottaa maantasalle. Jarrettin kanssa oli hyvää kähinää pitkin ottelun, mutta Kerhon kannalta onneksi ei myllyä tullut. Tai siis mielellään olisin nähnyt Markon pieksemisen, mutta kun Cole on ihan liian tärkeä pakki tuohon hommaan.

Anttilahan ei ole mikään "noutaja", vaan nykyvireessään tärkeä pelaaja Ilvekselle tuoden energiaa ja röyhkeää asennetta kehiin joka vaihdossaan. Lempäälän Lemieux ei ole oikeastaan joutunut vielä kertaakaan urallaan vastaamaan haasteeseen todellisen tekijän kanssa, mutta eiköhän tämäkin päivä tule eteen piakkoin, koska uho on ainakin kohdallaan. Anttila ei ole ottanut yhtään taka-askelia näissä tilanteissa ja tuskin ottaa jatkossakaan pataan saamisen uhallakaan. Olisi itse asiassa mielenkiintoista nähdä, mikä kaverin todellinen taso on otsahipoissa.

Edit: selvennys
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Kerholla on yksi kunnollinen pakkipari. Siinä yksi suuri syy miksi tänäänkin tuli tilille tappio.

Yleispeli oli Kerholta paikoittain täyttä paskaa. Hirveetä säheltämistä, huonoja syöttöjä ja ponnetonta pelaamista. Loikaksen ketju oli pirteä, kuten myös ykköspakkipari. Nelonen oli myös hyvä ja sieltä etenkin Hokkanen - taklasi maukkaasti Anttilaa avojäällä.

Mäkkäri ja Kaitsu todellakin vilttiin. Olisi ehkä ollut jotenkin ymmärrettävää vähäksi aikaa, mutta että kaksi erää? Maalipaikkoja luotiin joo, mutta kun kaksi parhainta - ja ainoaa kunnollista - maalintekijää istuu viltissä, niin eihän siitä tule mitään. Olisi Matti voinut seikoittaa sitten ketjuja ja laittaa Mäkkärin Loikaksen ketjuun ja Kaitsun Uusikartanon vierelle.

Ilveskään ei ollut mitenkään ihmeellinen, mutta tämähän ei ole mitään uutta tällä kaudella. Kerhon vastustajat ovat harvoin olleet mitenkään ylivoimaisen hyviä. Oma peli vaan on ollut niin sekaisin ja sen kautta ollaan tehty peleistä mahdottomia.

Tuomari oli lisäksi aika luokaton. Jäi paljon viheltämättä. Helmiselle ei näköjään voi antaa jäähyjä, vaikka rike olisi kuinka selvä. Ihme tuomioita tuli muutenkin - Ilveksen ensimmäinen jäähy oli varsinkin käsittämätön. HPKn pelaaja peruuttaa Ilves-pelaajaa päin ja Ipalaiselle siitä jäähy.

Tällaista tällä kertaa. Samaa varmasti tulossa jatkossakin.
 

Grub

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Loistavaa Ilves!

Ilmeisesti nyt onnistuttiin pistämään paikoista kiekot maaliin. Pitkän aikaa tuossa kärsittiin kroonisesta tehottomuudesta ja oikeastaan jo huonosta tuurista, kun millään eivät kiekot rysään suostuneet menemään. Nyt tehoja tulee ja vieläpä laajalta rintamalta.

Neloselta katsottuna Lehtivuori näytti jälleen maagisuttaan... aivan loistava syöttö Anttilan maaliin. Koiviston gorilla kuoli Tappara- pelissä, joten nyt taas onnistuu maalinteko vanhaan mallliin. Muutama peli sitten Toni olisi tuosta paikasta lakaissut maalin ohi. Häkkinen jatkoi siitä mihin Tappara- ottelussa jäi... positiivista, että Pasikin onnistuu vaihteeksi.

Nyt on hyvä fiilis ja voi korkata pullon hyvällä omallatunnolla. Sarja kolmosena, ei yhtään hullummin! Nyt saatana pelataan Maestrolle se huikea viimeinen kausi!
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
En minäkään ole enää varsinaisesti Pro-Jonas, mutta kyllä tuo svedu saa ihan liikaa paskaa niskaansa joka ottelun jälkeen siihen nähden, kuinka paljon tekee töitä kaukalossa.
Sitten kun joku toinen kerhon pelaaja pääsee edes lähelle niitä lukemia, joita Jonaksen pyörähdyspyörähdyspyörähdys-menetys tuottaa kiekon menetyksiä, niin lupaan kritisoida häntä samaan tapaan. Jonakselle niitä tänään sellainen kymmenen. Ylivoimaisesti vituttavin pelaaja Kerhossa vähään aikaan, eikä sen hirveän koohottamisen, jota taisteluksi kutsutaan, tuomat sympatiapisteet enää riitä.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sitten kun joku toinen kerhon pelaaja pääsee edes lähelle niitä lukemia, joita Jonaksen pyörähdyspyörähdyspyörähdys-menetys tuottaa kiekon menetyksiä, niin lupaan kritisoida häntä samaan tapaan. Jonakselle niitä tänään sellainen kymmenen. Ylivoimaisesti vituttavin pelaaja Kerhossa vähään aikaan, eikä sen hirveän koohottamisen, jota taisteluksi kutsutaan, tuomat sympatiapisteet enää riitä.

Kuulostaa aivan eräältä J. Anderssonilta, joka taannoin vieraili Ilveksen kokoonpanossa sen, minkä VMTL:stä pystyi. Vitutusta hän ei sentään aiheuttanut, mutta tehottomuudestaan ja hukatuista maalipaikoistaan huolimatta keräsi sympatiapisteitä (mm. allekirjoittaneelta) kovalla työnteollaan. Oletin ketsuppipullon aukeavan, kunhan kaveri saa vain ehjän kesän alleen ja riittävästi vastuuta, mutta ilmeisesti erehdyin.
 

Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
ALATALO ULOS!

Olen yrittänyt välttää noita kahta sanaa jo pitkään, mutta nyt ei pysty!

Mies viltittää joukkueen kaksi kokeneinta, parasta ja vahvinta maalintekijää ilman MITÄÄN järkevää perustelua. Eri pelikirjan sivut my ass - Kai Nurminen oli kahdeksan ottelun pisteputkessa, järjestänyt maalipaikkoja ja pelannut vahvaa peliä. Oliko perusteluna Sorakankaan ihmeellinen 2+2-tuomio, vai millä HELVETILLÄ Matti Alatalo perustelee Nurmisen viltityksen?!?

Mäkiaho antoi yhden huonon syötön, joka johti Ilveksen maaliin. Tämä ei kuitenkaan riitä joukkueen tähtihyökkääjän viltitykseen koko ottelun ajaksi - mukaanlukien takaa-ajo!

Alatalo ei saa joukkuetta syttymään peleihin, Alatalo ei saa pelaajiaan pelaamaan hänen sopimallaan tavalla, Alatalo ei kykene valmentamaan SM-liigajoukkuetta. Alkukaudesta voitiin lässyttää joukkueen hitsautumisesta tai pelaajien tottumisesta. Tähän mennessä valmentajan olisi pitänyt saada homma toimimaan.

Kerhon edellinen voitto oikeasta joukkueesta on Jokerit-matsista kaukaa menneisyydestä. Tämän jälkeen on kaadettu KalPa ja kriisi-Ässät. Nyt kriisi on myös Hämeenlinnassa.

Anna olla viimeinen kerta kun Nurminen istuu viltissä takaa-ajon ratkaisevilla ylivoimilla!

PS. Se Andersson kyllä ansaitsee peliaikansa. Loi puoli tusinaa maalipaikkaa omalla panoksellaan ja teki yhden maalin.
 

Gerbiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tätä peliä jo oikein vi**tti katsella!

Muutamia viivoja pelistä.
- Joskus enne kauden alkua ihmettelin, kuka meillä on se ISÄNTÄ-talossa. Tänään siihen rooliin ei ollut kenestäkään, vaikka Andyn reviirillä Ilves pelurit kävikin kahdesti, niin Kerhosta ei löytynyt sitä selkärankaista, joka olisi ottanut nämä asiat hoidettavaksi. Tänään hävittiin Ilvekselle, kun ei ollut sitä joka olisi kääntänyt nämä fyysiset hommat meille.

- Jarretin pitää joko ottaa erää tai pysyä sitten sinä varmana kiekollisena pakkina. Tänään Cole ei sitten tiennyt kumpaa tekee varma puolustus työ jäi vähän niin ja näin eikä siitä nyrkkihipastakaan mitään sitten tullut... Alkuun oli pientä säpinää Antilan kanssa pariinkin otteeseen. Sitten hetkeä ennen Antilan maalia Jarretia kuumensi muistaakseni Sandell, minkä ansiosta Jarret ei ottanut kunnolla kiinni sitä Lehtivuorta... Siitä sitten Antila pääsi kuittaamaan Lehtivuoren namupassista Ilveksen voittomaalin.

- Andy otti ensimmäisessä erässä kolme aivan haamutorjuntaa, mutta tänään se ei riittänyt, kun muuta joukkuetta ei oikein tuntunut kiinnostavan.

- Minkälainen meidän hyökkäyksen rakentelu on? Onko se aina se sama kiekko kulmaan ja sieltä roiskitaan kiekkoa maalille, jos vaikka joku osuisi siihen polvenkorkuiseen ropeliin. Omasta päästä lähdettäessä avataan aina sille hyökkääjälle kuka ei jaksakaan luistella tai luistelee alaspäin... Jos sitten hyökkääjät hakevat alhaalta kiekon ja vievät sen kiekon alueelle niin aina mennään sinne kulmiin tai koitetaan jotain ylivaikeita poikkisyöttöjä. Näin saadaan vain näennäisiä maalipaikkoja, yleensä kiekko ei ole kunnolla kontrollissa siellä parhaalla maalintekosektorilla ja viimeistely jää sen ansiosta sille tasolle mille se tänään jäi ja niin monessa muussakin ottelussa on jäänyt.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Jonaksella on kyllä ollut tätä ennen alla pari heikompaa peliä, nyt oli ihan hyvä. Ei Kerholla ongelma ole yhdessä tai kahdessa miehessä.

Tänään suurin ratkaisu oli se että Ilves oli niin perkeleen hyvä. Ihan sama vaikka Kerho vei laukaukset, Ipa aluepuolusti hyvin, kai se Jonaskin menettää kiekon kun Ilves vyöryttää kulmapeleihin ja muihin tilanteisiin aina sen 3-2 miesylivoiman. Viisikot pysyivät tiiviinä ja Kerho rypisteli sumppuihin kuin läskirouva marketin tarjousjonossa. Ipa voitti nimenomaan hyvällä puolustamisella ja maalivahtipelillä. Kaksi kertaa joukkue nukahti ja Kerho rokotti molemmista, mutta siinä pahimmat. Viimeksihän Ipa pelasi myös hyvää peliä, mutta ote ei kestänyt 60 minuuttia ja Kerho voitti. Tänään myös varamiehinen Kerho hajosi viisikkopelissään ja sumppuun ajetuista hyökkäyksistä Ipa pääsikin sitten monta kertaa ylivoimahyökkäyksiin kun syöttöä ja kuljetusta pyrittiin hakemaan väkisin "ihmismuurin" läpi, tosin voidaan kysyä onko Homo Raipecus™ enää ihminen kun jaksaa vääntää vieläkin. Tänään tosin taas aloitusvoittoja ja syöttö tärkeään maaliin.

Ottelu oli minulle henkilökohtainen pettymys. Odotin Harri "Enforcer" Tikkasen ja Marko "Kristian/Lipputanko/Automarket" Anttilan re-matchia viimekertaisesta nujakasta mutta Harri säästeli tällä kertaa eikä poistanut hujoppia. "Tikkanen decks Anttila". Tänään koko katsomon tavoin vaisuhkon Sikakatsomon parhaaksi jäi tosin alkukantainen "SAATANA LIPPUTANKO KYLYMÄX!" josta isot kiitokset. Nauratti.

Penkitys kyseenalainen syömähampaiden takia, ansaittu kyllä.

Lehtivuorelta huikea kynä ja jakelu Anttilan maaliin. Oli lähes Leetchmäinen/Heinomaista™ taiturointia ja keveät lanteet. Siitä on hyvä jatkaa illaksi pintaliitoraflohin vonkaamaan disgopmmptä. Onx sinkku?

~BREASTS!!!
 

d2uce

Jäsen
En pelistä jaksanut seurata muuta kuin maalikoosteen Neloselta ja näemmä jälleen osui Andersson Ilvestä vastaan, voi pojat!

Oli muuten Ilveksen ensimmäisessä (?) maalissa Raipella melkoinen rautakorpi Hokkasen kainalossa tuon aloituksen jälkeen ja Iivo kävikin maalin jälkeen kyselemässä tuomarilta onko tullut jotain uudistuksia sääntökirjaan?

Alatalokin näemmä ottaa roolia viltittämällä kaksi parasta hyökkääjää, ois nyt samalla vaihtanut Chiodon pois maalilta.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
EDIT: Siirsin oikeaan ketjuun kausikeskustelun:

Tänne
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Lehtivuorelta huikea kynä ja jakelu Anttilan maaliin. Oli lähes Leetchmäinen/Heinomaista™ taiturointia ja keveät lanteet.

Väkisin tuli Lumme mieleen.

Lehtivuori ei kauaa näitä Suomen kaukaloita kolua jos pelin taso tuollaisena pysyy.


Minä kun pelkäsin Nurmisen ranaria ylivoimissa, ja mitä, sitten mies ei pelannutkaan niitä? Weird.

En nyt kauheasti tuomaria haukkis. Toki virheitä tulee (kuten pelaajille) mutta veti samalla linjalla läpi ottelun, joka mielistäni on tärkeintä Tuomarille. Tietty linjaan kuuluu, ettei Raipelta saa viedä rollaattoria ilman rangaistusta :-D Pelissä olleet tietänevät mihin viitataan...


Marko Anttila. Niin Mies 201 cm pitkä, ja ketutta kaikkia vastustajia. Mies jonka pelikäsityksessä ja pelin luvussa on suuria puutteita, mutta liikkuu kokoisekseen hyvin ja on oppinut röyhkeyttä. Ton kokoinen mies kun pelaa röyhkeästi, sitä on hieno seurata. Love the man. Jos hippasille joutuu, ottanee pataansa, mutta missä on se joka lähtisi? Losted? (Sami ei vaivautune opettamaan kakaraa)
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
En nyt kauheasti tuomaria haukkis. Toki virheitä tulee (kuten pelaajille) mutta veti samalla linjalla läpi ottelun, joka mielistäni on tärkeintä Tuomarille.

On muuten vanha joukkuekaverini Haukiputaan Ahmoista. Luistelee samalla tyylillä kuin silloinkin. Sai tänään kentällä olleista peliaikaa ja vaikkei pisteitä syntynyt, +2 tehosaldoksi. Liikkui hyvin kentän molemmissa päissä, hurja peliaika ei väsyttänyt yhtään. Ei paskempi jätkä. Nostan hattua!
 

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Avausviestissäni painotin toisen erän merkitystä ja kun tänään Ilves hoiti sen kunnialla kotiin, niin ei ottelun lopussa enää suuria jännitysmomentteja ollutkaan. Pidin itse ennen kauden alkua hyökkäyskaluston laajuutta erkittävimpänä asenna tämän kauden menestykselle. Tämä päivä taas todisti, että juuri laajuus on se elementti, joka vie Ilvestä pitkälle tämän kauden peleissä. Joukkue teki 4 maalia ja jokaiselle oli eri maalintekijä. Kun tähän lisätään, että noille neljälle maalille saatiin yhteensä 6 eri syöttäjää, niin laajuutta löytyy kiitettävästi.

Ilves on alkanut kautensa varsin lupaavasti ja parasta minusta tässä on, että tähän mennessä vain pari pelaajaa on ylittänyt odotusarvonsa selkeästi. Nämä pelaajat ovat Anttila ja Lehtivuori. Taustalla tulee ryhmä pelaajia, jotka ovat pelanneet hyvin, mutta ei yli odotuksieni. Sitten löytyy pieni ryhmä, tai oikeastaan pari pelaajaa, jotka ovat alittaneet odotukseni. Nämä ovat Werner ja Jääskeläinen. Jääskeläisen viime kausi alkoi yhtä heikosti, mutta keväällä kaveri olikin jo kova luu. Toivottavasti niin käy nytttenkin. Wernerillä on potentiaalia, mutta saadaanko sitä tällä kaudella esiin? Vain aika näyttää.

Kerhon ongelmat tiedostin jo ennen kauden alkua. On äärettömän harvinaista, että uusi valmentaja saa heti pelin kulkemaan. Kun tähän lisää hirvittävät odotukset ja paineet Hämeenlinnassa, niin homma on entistä vaikeampaa. Nyt tuntuu, että fanit lyövät joukolla puukkoa Alatalon selkään, kun joukkue ja valmennus nimen omaan tarvitsevat tukea.

Mielenkiinnolla odotan, että millainen HPK tulee ensi viikon torstaina Hakametsään. Sitä tulemista helpottaa se, että joukkue pääsee pelaamaan samassa hallissa harjoituspelin jo tiistaina Tampereen kakkosjoukkuetta vastaan. Ilves tulee siihen peliin hyvin levänneenä, mutta se saattaa aiheuttaa ongelmia ottelun alussa. Silti tämän päiväisen pelin perusteella pisteet ovat vankasti jäämässä silloinkin Tampereelle.
 

V8350

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilves on alkanut kautensa varsin lupaavasti ja parasta minusta tässä on, että tähän mennessä vain pari pelaajaa on ylittänyt odotusarvonsa selkeästi. Nämä pelaajat ovat Anttila ja Lehtivuori. Taustalla tulee ryhmä pelaajia, jotka ovat pelanneet hyvin, mutta ei yli odotuksieni. Sitten löytyy pieni ryhmä, tai oikeastaan pari pelaajaa, jotka ovat alittaneet odotukseni. Nämä ovat Werner ja Jääskeläinen. Jääskeläisen viime kausi alkoi yhtä heikosti, mutta keväällä kaveri olikin jo kova luu. Toivottavasti niin käy nytttenkin. Wernerillä on potentiaalia, mutta saadaanko sitä tällä kaudella esiin? Vain aika näyttää.

Samaa mieltä Artsin kanssa. Oikeastaan kun siihen lisätään vielä Toni Niemen ja Kevin Kanteen hyvä peruspelaaminen, niin ei se Ilveksen ennakkoon surkeaksi mainostettu taso puolustuksessa niin suuri ongelma ole ollutkaan. Niemi varsinkin on petrannut viime kaudesta, pidin kaveria jo menetettynä lupauksena hyvien junnukausien esitysten jälkeen. Kanteesta nyt ei mitään ihmeempiä odotuksia ollut, mutta pelaa hyvää peruspeliä, ei yritä mitään mihin ei taidot riitä. Werner on ollut kyllä tosiaan pettymys, tänäänkin löysää pelaamista puolustuspäässä ja välillä helpotkin syötöt jäävät vastustajalle.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilves on alkanut kautensa varsin lupaavasti ja parasta minusta tässä on, että tähän mennessä vain pari pelaajaa on ylittänyt odotusarvonsa selkeästi. Nämä pelaajat ovat Anttila ja Lehtivuori. Taustalla tulee ryhmä pelaajia, jotka ovat pelanneet hyvin, mutta ei yli odotuksieni.

Sori, mutta itselleni ei aukea, miksi se on parasta, että vain pari pelaajaa on ylittänyt odotusarvot selkeästi?
 

lokster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Varmaan sitä, että vaikka kaikki eivät ole vielä pelanneet läheskään tasollaan, olemme sarjakolmosia. -Mitä tapahtuukaan sitten kun Anttilan ja Lehtivuoren lisäksi muutama muukin innostuu?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös