La 20.1.2007 SaPKo-Salamat

  • 884
  • 4

Salama44

Jäsen
Pakkovoitto vai ei?

Kotijoukkuueen ohuen ohut teoreettinen mahdollisuus pudotuspeleihin elää vielä lauantain ottelussa Salamoita vastaan, mutta lauantaina sen olisi pakko voittaa jotta se säilyisi myös jatkossa. Salamoille ottelu on myös todella tärkeä, mutta mahdollisuudet eivät ole pelkkää teoriaa vaan käytännössäkin mahdollista ja tilanne paranee huomattavasti jos lauantain pelistä tulee voitto. Toisaalta joku voisi ajatella että SaPKo on jo mahdollisuutensa menettänyt, mutta Salamoiden on pakko voittaa säilyttääkseen vielä "teoreettiset" mahdollisuutensa pudotuspeleihin.

Edellinen joukkueiden välinen ottelu Talvisalossa päättyi kotivoittoon 5-2. Salamoiden lähtökohdat sarjaohjelman kannalta ovat nyt huomattavasti paremmat. Silloin alla oli kahtena edellisenä päivänä vieraspelit Hokkia ja Jokipoikia vastaan. Tuolloin pelattiin kaksi ja puoli erää 2-2, mutta lopussa Salamoiden jaloissa painoivat maitohapot liikaa.

SapKo on ollut vahva kotijoukkue vaikka se ei ole vieraspeleistä saanut vielä ensimmäistäkään voittoa. Merkille pantavaa on ollut myös kova satsaus otteluiden alkuun ja hyvä alivoimapeli. Niin "Kotipojat" kuin HeKikin ovat päästäneet SaPKon ottelun alussa karkaamaan liikaa ja SaPKo:lle usein tyypillinen lopun hiipuminen ei ole sen vuoksi koitunut kohtalokkaaksi. Myös Salamoiden on syytä olla hereillä heti ottelun alussa, jotta ei tule liikaa takaa-ajettavaa. Edellisessä pelissä KooKoo:ta vastaan jo nähtiin että Salamoiden fyysinen kunto riittää kyllä normaalilla sarjaohjelmalla kolmannessakin erässä, jos kaksi ensimmäistä erää puolustetaan tarkasti ja pelataan kurinalaisesti eikä oteta mitään turhia riskejä. Pekka Huhtaniemi ja Matias Keränen ovat Universiadeissa ja Matti Uuusivirta ja Tero Koskiranta pelaavat Bluesissa, mutta materiaali riittää kyllä kun vastustajallakin on muutamia poissaoloja.

Nyt täytyy luottaa valmentaja Jyrki Tuukkaseen, että Salamat tämän vieraspelin hoitaa. Nyt on Salamoiden kannalta tavallaan kyse ensimmäisestä pudotuspeliottelusta, ottelusta jossa pelataan paikasta itse pudotuspeleihin. Samalla hetaan mahdollista tuntumaa playout-peleihin kun on voitettava tärkeä peli pienen paineen alla.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Salamat tänään:

MARKLUND-FLINCK-SUUTARINEN Im
HELIN-SAIRANEN

SUUTARINEN Ii-NIINIMÄKI-AHVENAINEN
KORHONEN-ÖHBERG

SINISALO-ROMO-TERVONEN
PIENINKEROINEN-PARKKULAINEN

LAAKSO-NIEMIMAA-ENGLUND

Korhosen Juha aloittaa maalilla.

Suht tasaiset kentätä Jykä saanut kaikesta huolimatta aikaan... toivotaan vaan, että pakit pysyvät SaPKon hyökkääjien kyydissä niin hyvä tulee!
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Alkupuolen YV:llä olis pitänyt onnistua, mutta minkäs teet? Onnea SaPKo, nyt meitä on 4 joukkuetta tappelemassa kahdesta pleijaripaikasta...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös