La 18.9.2010 Tappara - KalPa

  • 8 808
  • 32

hardflip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alexander Barkov Jr.
Harvoin olen ollut tyytyväinen tappio-ottelun jälkeen, mutta eilen näytti siltä, että joukkueessa olisi kykyjä parempaan - vain kärkiosaaminen jäi puuttumaan. Jos sama intensiteetti pysyy jatkossa, myös voittoja tulee. Kyllä ne pari puuttuvaa pakkia sen verran parantaa tilannetta, että tasaisissa otteluissa alkaa tullla voittoja...

Samoja ajatuksia tuli pelin jälkeen, ei oikeastaan harmittanut ollenkaan koska mukavan ahtaalle saatiin Kalpakin välillä. Ensimmäinen erä hitaammalla pohkeella roikkuen mutta seuraavissa erissä parantaen koko ajan, tosin Kalpan pelinopeus laski loppua kohden.

Kalpa pelasi järkevästi ja aggressiivisesti AV:tä eikä Tapparan hidas ja vähän ideaton YV toiminut millään tavalla. Kuten Hirvonen sanoi, Maanantaina jumpataan tätä sitten kuntoon.

Koskela jotenkin näytti aivan väärältä mieheltä Doellin rinnalla mutta Strömba sen sijaan esiintyi ihan pirteästi. Doell näytti varsinkin viimeisessä erässä Tapparan parhaalta hyökkääjältä. Tulee selkeästi taistelemaan kakkos-sentterin paikasta.

Paljon taklauksia molemmilta, eikä ylilyöntejä tullut. Paitsi Lähteen ajelun jälkeen Kalpa pelaajalta tosi surkean näköistä köpöttelyä vaihtoaitioon sekä anelevaa ilmettä tuomarin suuntaan. Ilme oli kuin pikku pojalta olisi viety omena kädestä.

Kyllähän tuo joukkue tarvitsee Ilvosen ja Halmeen riviinsä sekä sitten Guollan ykkös-sentteriksi. Eilisten esitysten perusteella Korhonen saa tosissaan tapella paikastaan kunhan em. ovat takaisin rivissä, sen verran taas haahuili missä sattuu välillä.

Ahonen pelasi hienosti ja varmasti. Nieminen saa ottaa omiinsa sen kainalolörpyn.
 

Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
UrhoTV:sta tuli peli katsottua, ja itsekin kummastelin surkeaa kuvaajaa. Oli joko harjoittelija tai kännissä.

Itse pelistä sen verran, että itse olin ainakin melko luottavainen koko ottelun ajan. Ekan erän 5-3 yv näytti aluksi tutun tehottomalta, mutta onneksi Masuhr pääsi kävelemään keskeltä sisään ja latasi hirmulämärin yläkulmaan. Vanhaa tuttua Aatamia. 2-0 tilanteessa olo rauhoitti entisestään, kun Månsson löysi Jokisen maalin edestä. Vaikka Tappara myllytti viimeiset minuutit, ei varsinaista hätää ollut. Hieno vieraspeli KalPalta, ja sen arvoa lisää se, ettei joukkueen esitys ollut läheskään parasta.

Ari Ahonen oli itse varmuus, ei kertaakaan tarvinnut olla huolissaan, vaan veskariimme pystyi luottamaan jokaisessa tilanteessa. Toivottavasti AA:n vire jatkuu aina pitkälle kevääseen, tällä hetkellä näyttää, että kyseessä on voittava veskari. Muita hyviä KalPasta olivat pirteästi esiintyneet ruotsalaiset Månsson sekä Masuhr. Sen sijaan esimerkiksi Kiiskinen oli todella näkymätön, eikä vielä ainakaan Kisu ole kyennyt nousemaan illasta toiseen liigan tähtikategoriaan, jota Pekka Virta on mieheltä toivonut.

Tapparasta Doell kieltämättä paransi ottelun loppua kohden, muuten joukkueesta ei kukaan noussut esiin ainakaan minun silmissäni.
 

tzuiz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Manchester Broilers, IPK
UrhoTV:sta tuli peli katsottua, ja itsekin kummastelin surkeaa kuvaajaa. Oli joko harjoittelija tai kännissä.

Vähän näytti siltä että kuvaaja ei nähnyt aina kiekkoa missä se meni ja tämän takia haahuili pitkin ja poikin.

Hyny haki myös perustehot + 3 IS tähteä kuten olettaa saattoi. Muuten aika perussuoritusta kaikilta. Hirvoselle näyttäisi treeni maistuneen kesän aikana, liike on parantunut selvästi.

Tapparan hyökkäys oli juuri niin harmaata turhakemassaa kuin olettaa saattoi. Ylivoimaa reilusti ja ei juuri saaneet edes kuviota aikaiseksi. Doell ja Kangasniemi lienevät ykkösnimet tulevaisuudessa. Ykkösvitjan voi laittaa mestisrinkiin kokonaisuudessaan.
 

JuhaZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, huuhkajat ja mitä näitä nyt on...
Vähän näytti siltä että kuvaaja ei nähnyt aina kiekkoa missä se meni ja tämän takia haahuili pitkin ja poikin.

En tiedä, miten Urho hoitaa nuo tämän vuoden kuvaukset, mutta aika heikkoa on alkukausi ollut, eikä tuo eilinen peli ollut edes ainoa. Nämä on niitä asioita, joihin ei tule kiinnitettyä ollenkaan huomiota silloin kun ne toimivat, mutta kun useaan kertaan jää kamera pelitilanteesta jälkeen, niin silloin sen todellakin huomaa. Viime vuonna en muista vastaavaa ongelmaa olleen. No, nähtiin sentään kaikki maalit...

Hirvoselle näyttäisi treeni maistuneen kesän aikana, liike on parantunut selvästi.

Tämä pisti kyllä omaankin silmään. Hirvosen luistelusta ei varmaan koskaan tule mitenkään sulavaa, eikä kaverilla ole mitään maagista liukua, mutta eteenpäin on kyllä selvästi menty. Lisäksi pakkipari Hirvonen-Kukkonen +/- on kahden pelin jälkeen +3!
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Paitsi Lähteen ajelun jälkeen Kalpa pelaajalta tosi surkean näköistä köpöttelyä vaihtoaitioon sekä anelevaa ilmettä tuomarin suuntaan. Ilme oli kuin pikku pojalta olisi viety omena kädestä.
Lähteen taklaus meni puoliksi ohi ja suurin voima kohdistui toiseen polveen sivuttaissuunnassa. Eihän se tahallinen teko ollut, mutta varmasti sattui. Onneksi ei pahemmin käynyt.
 

Uncle Ben

Jäsen
Onnea vaan vielä täältäkin Ojasen Jannelle! Vaatimaton herrasmiespelaaja, jolla kuitenkin todella pitkä ja menestyksekäs ura huipputasolla ja Suomessa aina Tapparan paidassa. Kyllä sellaista pitää arvostaa, vaikka ei oman suosikkijoukkueen pelaaja olisikaan. Hienoa tuollaista tapahtumaa oli olla todistamassa.

Eihän tämä elämää suurempi peli minusta ollut, mutta kivan positiivisesti muut ovat asian kokeneet. Kauden alku näkyi ja Kalpalle tuli selvästi enemmän heikkoja oman pään syöttöjä kuin mihin loppukaudesta on tottunut. Vaikka Tinke Peltomaa ei pelityylistä tykkäisi, niin kyllä tuota pystytään paljon virheettömämmin pelaamaan kuin mitä tänään.

Tämän tyylinen vaikutelma pelistä itsellenikin jäi, kyllä KalPan syöttötyöskentelyssä on petraamisen varaa, mikä tietysti on ihan luonnollistakin tässä vaiheessa kautta ja uudistuneella joukkueella. Tavallaanhan Tapparan ainokainen maalikin lähti siitä, että Salminen jätti lyhyen syötön alaspäin Jalasvaaralle, mutta tämä olikin ilmeisesti jo suunnistamassa vaihtoon, eikä syöttö sitten osunut ihan kohdalleen.

Tämä pisti kyllä omaankin silmään. Hirvosen luistelusta ei varmaan koskaan tule mitenkään sulavaa, eikä kaverilla ole mitään maagista liukua, mutta eteenpäin on kyllä selvästi menty. Lisäksi pakkipari Hirvonen-Kukkonen +/- on kahden pelin jälkeen +3!

Tämän huomasin tilastoista itsekin, siinähän Syväsalmi ja Laurila saavat panna parastaan, että paikka pelaavasta kokoonpanosta irtoaa... Hyökkäyksessä Jokinen-Månsson-Hyvärinen ketju oli mielestäni eilen yllättävänkin hyvä, tuskinpa tuota kokoonpanoakaan kannattaa rikkoa.
 

Kilvenkantaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tämän huomasin tilastoista itsekin, siinähän Syväsalmi ja Laurila saavat panna parastaan, että paikka pelaavasta kokoonpanosta irtoaa... Hyökkäyksessä Jokinen-Månsson-Hyvärinen ketju oli mielestäni eilen yllättävänkin hyvä, tuskinpa tuota kokoonpanoakaan kannattaa rikkoa.

Myös Månssonilla +3. Ja hei, missä vaiheessa pelaajille isketään kultaiset potat päähän? Nimittäin KalPalla kyseisen kunnian saisi tällä hetkellä Toni Hyvärinen...

Kuten jo sanottu, Månssonin ketjulta hyvä peli. Ruotsalainen oli pirteä, karvasi hyvin, taklasi ja teki kaikkea mitä piti. Kaksi (?) selkeää maalipaikkaa oli, mutta kummassakin laukaus oli vähän heppoinen. Hyvä että maaleja saatiin myös näille nuorille kavereille. Esim. Jokisen maalia saatiin viime kaudella odotella vähän turhan kauan.

Parhaasta KalPasta ollaan vielä toivottavasti kaukana, mutta oikeita elementtejä on jo mukana. Uusien pelaajien kohdalla pitää olla pitkäjänteisiä. Ei varmasti mikään helpoin pelisysteemi sisäistää tämä P. Virran. Kestihän se viime kaudella Miettiseltä ja Kermaniltakin jonkun aikaa ennen kuin alkoi jäällä näkyä oikeanlaisia asioita.

Vanhoista pelaajista taas odottaisin Kiiskiseltä enemmän. Eilen oli todella näkymätön. Voi olla että jo Jokerit pelissä kakkosketju täytyy muokata uuteen uskoon.

Ahonen on esittänyt todella varmoja otteita. Välillä näytti pahalta kun puolustuspelaamisessa sattui virheitä, mutta Ahonen hoiti homman kotiin.

Janne Ojaselle täältä vielä onnittelut. Tippa oli Ojasellakin linssissä vaan eipä vierinyt poskelle. Kaikin puoli hienosti järjestetty tapahtuma ja kylmät väreet meni kun Hakametsä huusi Jannea. "Viimeistä kertaa", kuten Ojanen sanoi. Hieno pelaaja, hieno mies.
 

Lazze

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tappara, Warkis, Leijonat & suomalaiset.
Kerronpa jälleen näin molempien joukkueiden fanina analyysin eilisestä pelistä hallin sisältä nähtynä.

Tappara oli todella hukassa ensimmäisessä erässä ja KalPa pelasi perushyvää peliään. Ainoastaan fyysisessä pelissä Tappara oli KalPaa edellä ensimmäisessä erässä, mutta siihen se jäikin. KalPa käytti hyvin maalintekopaikkansa hyväkseen ja Masuhrin pommi oli aika äkänen, jota ei ihan jokainen liigamaalivahti olisi saanut kiinni.

Toisessa erässä Tappara alkoi saada vähitellen enemmän painetta KalPan päätyyn ja KalPa oli ajoittain samanlaisessa pyörityksessä kun normaalisti KalPan vastustajat. Kolmannessa erässä Tappara jatkoi painostusta, mutta tehoton ylivoima ja Ahosen suoritukset pitivät Tapparan kaukana voitosta. Viimeinen viisi minuuttia oli ihan kivaa katsottavaa kun oli tilanteita ja painetta, mutta KalPa poistui jäältä lopulta kolmen pisteen kanssa Kuopioon. Ihan ansaitusti, vaikkakin Tappara oli pelin loppupuolella todella hyvä.

Tuomarit olivat "ihan ok". KalPa rikkoi jäähyn arvoisesti enemmän kuin Tappara, mutta muutamat tilanteet menivät ehkä enemmän kotijoukkueen eduksi. Toisaalta Tappara pelasi paremmin sääntöjen rajoilla, kun taas KalPan rikkomukset oli ehkä juuri sen sentin rajan väärällä puolella. Toisaalta Tapparan ylivoima oli sen verran tahmeaa ja jopa karmeaa, ettei KalPan tarvinnu oikeastaan pelätä jäähyjä. KalPan ylivoima toimi hyvin ilman Samiakin, joka on hyvä merkki.

Kaiken kaikkiaan Tapparan onnistujia olivat mielestäni Doell, joka väläytteli pariin otteeseen hyökkäyspäässä osaamistaan haastamalla rohkeasti KalPan pakkeja ja jopa onnistumalla muutamassa haastossa. Doell voi osoittautua todelliseksi "löydöksi". Myös Mäntylän fyysinen ja puhdas peli oli hienoa katsottavaa. Strömberg väläytteli ajoittain ja Lucenius osoitti kiekon pysyvän hallussa, tosin ajoittain jopa liian pitkään. Toisaalta sama kaksikko pelasi aika löysästi monia tilanteita. Honkanen oli tarkkana jokaisessa pienessä kahakassa haastamassa KalPalaisia. Ylivoima oli Tapparalla surkeaa (johtuen myös KalPan av:n hyvyydestä) ja Niemisen hörppy tuli huonoon paikkaan. Positiivista Tapparan pelissä oli fyysinen peli, jossa KalPa jäi selvästi jalkoihin tänään.

KalPan parhaimmistoa olivat minun silmissä TJokinen, Månsson ja tietysti Ahonen, joka piti Tapparan loppuun asti kahden maalin päässä. Hyvärinen olis voinu nakuttaa toisenkin maalin avopaikasta, mutta yli(?) meni. Tämä kolmikko yllätti positiivisesti minut. Masuhr oli myös hyvä molemmissa päissä. Vastakkaisesti ajateltuna Normio oli äärimmäisen turha ja kankea surffaaja eikä Kiiskinen ollut siinä iskussa mitä odotin. Salmisen Sakella näyttää jalkoja riittävän, mutta tehoja ei vielä löytynyt.

KalPa voitti suhteellisen hyvin pelanneen Tapparan kahdella maalilla, joten se ei voi olla huono merkki tässä vaiheessa kautta. Epätasaisuus on ymmärrettävää tässä vielä vähän aikaa, mutta siitä pitäisi päästä eroon mahdollisimman pian. Tämän pelin perusteella olen luottavainen siitä, että KalPa taistelee tällä(kin) kaudella kotiedusta. Tapparan ote pelin toisella puoliskolla oli sen verran positiivinen ja pirteä, että Tappara tuskin tulee taistelemaan jumbopaikasta tällä kaudella jos samanlainen ilme jatkuu ja kokoonpanoon saadaan kaikki palaset mukaan.

Kiitos Ojasen Jannelle, hienon miehen ura saatiin nyt vietyä kattoon asti!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös