La 18.2.2012 Pelicans - Blues

  • 8 545
  • 33

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tänään se tapahtuu. Jan Latvala siirtyy yksin ottelutilaston kärkeen ja pelaa ottelun numero 1002. Fanit muistavat tätä upeaa pelaajaa näyttävästi, josta lisätietoa esimerkiksi Pelicansin kotisivuilla.

Itse en valitettavasti pääse tähänkään otteluun, mutta Urholta pyrin seuraamaan. Toivottavasti tv-tuotanto on sen verran mukana juonessa, että juhlallisuuksia näytettäisiin. Mitään takeita siitä ei Urhon tapauksessa ole.

Pelistä ei ole suuria odotuksia. Pelicans oli huono eilen Tampereelle joitakin yksilöitä lukuun ottamatta. Lisäksi Blues on ollut ihmeellisen vaikea vastustaja tällä kaudella. Eilisestä ei voi kuin parantaa ja toivottavasti Laden kunniaksi ei nyt perseillä kolmatta ottelua putkeen.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Lisäksi Blues on ollut ihmeellisen vaikea vastustaja tällä kaudella.

No jaa, Pelsuthan veivät viimeksi Espoossa muistaakseni 1-5 vai oliko peräti 1-6? Toki viime vuoden puolella oli tasaisempia pelejä ja kaksi kertaa Blues on tosiaan voittanutkin.

Kakkoskentästä on Tomi Sallinen poissa ja Kristian Kuusela laitettu keskelle. Mielenkiintoista katsoa miten homma käy. Periaatteessa lopputulos voi olla yhtä suuri voitto pelsuille kuin viimeksikin mutta on tässä pienoinen yllätysmomentti vierasvoitollekin olemassa - meniväthän pelsut eilen häviämään jollekinfakingtapparallekin.

Ai niin, onnea Latvalalle; hieno mies. Muistan vielä sydäntä vihloneen jatkoerämaalin Blegiä vastaan puolivälierämatsissa parikautta sitten.
 
Viimeksi muokattu:

ArPEL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tänään maestro-Latvalan ottelu nro. 1002. Ennätys uusiksi siis. Kokoonpanoon paluun tekevät Tavi ja Loppi. Loppi löytää itsensä Paakkiksen tilalla 4.ketjusta. Ja Tavi pörrää Pikkaraisen ja Immosen kanssa.
No mitäköhän Paakkikselle ja Wärnille kuuluu, kun kumpainenkaan ei ole kokoonpanossa tänään. Max on ollut klesana, joten johtuuko huili siitä. No katsotaan mitä tapahtuu.

Blues on ollut vaikea vastustaja Pelicansille tänä vuonna. Tosin viimeksi 5-1 voitto Espoosta oli tuliaisena. No toivotaan, että toisessa Laden juhlapelissä tulisi voitto. Ja saataisiin ns. tappioputki poikki tänään.
 

NuuskaHP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ketjuja hieman muuteltu, mm. Wärn eikä Paakkiskaan ole pelaavassa kokoonpanossa tänään ja mm. Loppi ja Tavi tekevät paluun kokoonpanoon.

Saas nähdä mitä ilta tuo tullessaan, toivottavasti 3 pistettä jää Lahteen.
 
Suosikkijoukkue
Pelikaanit ja Nastolan Kiekko
Pinnat jo valmiiiksi faneille muistamisesta.

Hienoa, että Lahdessa kreditoidaan myös pelaajia, jotka eivät ole

a) mediaseksikkäitä tähtiä
b) omia kasvatteja
 

Nametuss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Blues saa tänään kylmää kyytiä. 4-0 Pelikaanit vie ja Riku Rikas tekee ainakin 3 niistä. Mulla on niin kovaluotto Bambi Hakanpäähän ja Riku Rikkaaseen että oikein päätä huimaa. Ja onneksi olkoon vaan Latvala oot sen verran kova ukko...ihan kansainvälistä tasoa.
 

Kaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Jets, Green Bay, ENCE, Tazen ARTA-viha
Kaksi erää jaksoi katsoa. Tappara pelin jälkeen jo otteluketjuun kirjoitin, ettei odotuksia tälle illalle ole, sillä sen verran aneemista oli liike(poislukien Hodgman). Oikeaan osui. Liike sieltä puuttui edelleen. Blues sen sijaan liikkui liukkaasti ja Kuuselan ranne oli tulessa.

Vaikeaa on tällä hetkellä, kun oma peli ihan hukassa. Toivottavasti johtuu tauon aikana tehdystä kovasta treenistä.

Bluesin faneille peukkua äänestä, mutta olisivat nyt sentään Laden juhlallisuuksien ajan olleet hiljaa. Turha oli toivo kun on lusikalla annettu, niin kauhalla on turha vaatia.

Toivottavasti tekevät jonkun ihme nousun nyt kun en jaksanut sitä seisomista katsella. EDIT: Haha..nousun tekivät mutta ei ihan riittänyt.
 
Viimeksi muokattu:

Isaa

Jäsen
Olipa ainakin katsomisen arvoinen kolmas erä, kauden kolmas hieno kolmannen erän nousu oli lähellä, mutta yksi maali liian vähän siinä sitten tosiaan tehtiin. Ensimmäisessä erässä ei ollut mitään sanomista. Toisessa oli hyvä alku.

Latvala sanoi pelin jälkeen haastattelussa, että ei ainakaan vire johdu liian kovista treeneistä, sillä tauolla oli treenien kovuutta jonkin verran laskettu edellisen tauon liian kovaksi epäillystä tasosta.

Mielenkiintoista nähdä, miltä katsomon lappuset kentälle näyttivät.
 

BaronFIN

Jäsen
Bluesin faneille peukkua äänestä, mutta olisivat nyt sentään Laden juhlallisuuksien ajan olleet hiljaa. Turha oli toivo kun on lusikalla annettu, niin kauhalla on turha vaatia.
ei kait sitä voi vaatia pienessä promillessa olevaa espoolaisfania ymmärtämään mitä perinteet ja kiekkokulttuuri tarkoittavat. Eihän koko Blues organisaatiolla (ml. Kiekko-Espoo) ole edes 1000 peliä SM-liigassa, niin repikää siitä perinteitä.

Äänekäs ja hyvä porukka, mutta kunnioitus urheilijaa ja tilaisuutta kohtaan täysin pielessä. Hävetkää edes.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kyynel, toivottavasti Latvala saa yöllä unta.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nooh, pitää ymmärtää, tappio vituttaa ja johonkin se pitää purkaa.

Ja sinun mielestä on ihan ok huudella tällaisten juhlallisuuksien päälle? Kyllähän se jotain osoittaa. Ja tuo uho osoittaa jotain lisää.

Pelihän meni heikosti, ei siitä sen enempää. Ladelle oli järjestetty kyllä upea show kannattajien ja seuran puolesta! Harmi, ettei tullut sen lisäksi voittoa.
 

Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Lahesta
Nooh, pitää ymmärtää, tappio vituttaa ja johonkin se pitää purkaa.
Siinä vaiheessa kun Latvalan juhlallisuuksia pidettiin, ei ottelun lopputulos ollut tiedossa. Blues kannattajien huono käytös oli se, mikä tässä vitutti.
Kerropa samalla, miksi SM-liigaennätyksen tehneen pelaajan juhlallisuudet vituttivat Blues-kannattajia.
Voisitte jääkiekkokulttuurista ottaa mallia TPS-kannattajilta, joilla ei tullut mieleenkään ryhtyä provoamaan, eikä millään lailla häiriköimään Jan Latvalan 1000:nnen SM-liigaottelun juhlallisuuksissa, jotka järjestettiin ottelussa PEL - TPS.
Turkulaisilla on jääkiekkokulttuurin tajua ja arvostusta, teillä ei ole.
 

Eetska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Bluesfaneille peukku hyvästä kannustuksesta. Mutta onko ne vittu niin tyhmiä että rupee hoilaamaan jotain Espoo-laulua kesken seremonian jossa palkitaan pelaaja joka on pelannut historiassa eniten otteluita Sm-liigassa? Kamoon hei.. valoja päälle!

Tifo onnistui mahtavasti ja upean kasvokuvan oli faniporukka tehnyt Ladesta. Pelistä päälimmäisenä jäi mieleen 11 maalia ja Huhtalan polvitaklaus sekä Pikkaraisen laukaus Blegiveskan solisluuhun (?).
 

thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Siinä vaiheessa kun Latvalan juhlallisuuksia pidettiin, ei ottelun lopputulos ollut tiedossa. Blues kannattajien huono käytös oli se, mikä tässä vitutti.
Kerropa samalla, miksi SM-liigaennätyksen tehneen pelaajan juhlallisuudet vituttivat Blues-kannattajia.
Voisitte jääkiekkokulttuurista ottaa mallia TPS-kannattajilta, joilla ei tullut mieleenkään ryhtyä provoamaan, eikä millään lailla häiriköimään Jan Latvalan 1000:nnen SM-liigaottelun juhlallisuuksissa, jotka järjestettiin ottelussa PEL - TPS.
Turkulaisilla on jääkiekkokulttuurin tajua ja arvostusta, teillä ei ole.

Jep jep. Ja sen takiahan tämä parku täällä jatkoajassa alkoikin heti 2 erän jälkeen, kun jo ennen matsia vaan vitutti. (tilanteella ei ollu tmitään merkitystä)

Minä en tiedä vituttiko seremoniat jotain vai ei, en minä siellä ollut. Ja parkukaa te täällä vaan useammassa ketjussa, sama se mulle on. Kyllä mä tiedän että matsin häviäminen vituttaa, ja silloin tulee avauduttua ties mistä. Elämä on.
 

Kaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Jets, Green Bay, ENCE, Tazen ARTA-viha
Jep jep. Ja sen takiahan tämä parku täällä jatkoajassa alkoikin heti 2 erän jälkeen, kun jo ennen matsia vaan vitutti. (tilanteella ei ollu tmitään merkitystä)

Minä en tiedä vituttiko seremoniat jotain vai ei, en minä siellä ollut. Ja parkukaa te täällä vaan useammassa ketjussa, sama se mulle on. Kyllä mä tiedän että matsin häviäminen vituttaa, ja silloin tulee avauduttua ties mistä. Elämä on.

HAHAHA. Se älähtää johon kalikka kalahtaa. Parkuminen olisi alkanut heti juhlallisuuksissa jos olisi ollut intoa alkaa siitä rustaamaan tänne. Meidän häviöllä ei ole mitään tekemistä sen kanssa että Blegin fanit oli idiootteja. Vaikka olisi voitettu niin käytös olisi edelleen yhtä perseestä. Tosin sehän ei ihme ole espåån kohdalla. AngryBirdisiä kehiin ja sääleihin.
 

trap

Jäsen
Epäkunnioittavaa ja miksei hölmöäkin, mutta ei nyt ehkä kuitenkaan maailman suurin rikos tai hirvittävän suuren itkun arvoista.

Propsit Latvalalle, ei ole koskaan jäänyt pahemmin mieleen, mutta viime aikoina julkaistujen lehtijuttujen perusteella päässyt paremmin kiinni uran vaiheisiin.

Tosin sehän ei ihme ole espåån kohdalla. AngryBirdisiä kehiin ja sääleihin.

... Ja näköjään mopokin keulii heti vähän liikaa, kun useimmiten liigajengeistä nimeään vaihtanut poppoo on kerrankin pääsemässä pleijareihin.

No, voitot 4-1 ja Pelicans olisi varmasti erittäin mieluisa pudotuspelivastustaja Bluesille.
 

rip-off

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Steelers
HAHAHA. Se älähtää johon kalikka kalahtaa. Parkuminen olisi alkanut heti juhlallisuuksissa jos olisi ollut intoa alkaa siitä rustaamaan tänne. Meidän häviöllä ei ole mitään tekemistä sen kanssa että Blegin fanit oli idiootteja. Vaikka olisi voitettu niin käytös olisi edelleen yhtä perseestä. Tosin sehän ei ihme ole espåån kohdalla. AngryBirdisiä kehiin ja sääleihin.

Kylläpä mopo nyt keulii Laheees. Usko pois se vuosi on taas joskus tuloillaan, kun Pelsu kisaa sääläripaikasta ja suakin kismittää, kun joku oman joukkueesi kannattaja on purkanut vitutustaan (seuran peliesityksiä kohtaan) lauantai-illassa, vaikka siten siellä kehumassanne TPS-hallissa. Älä lähde yleistämään - ellet halua sitten tehdä itsestäsi sitä kovasti mainostamaasi idioottia. Tosin se juna taisi mennä jo. Fakta on se, että Espoolainen perseilee, kun seura antaa sille hyvät puitteet (omistajat, tulevaisuus, paska putki yms.).

Latvalalta ihan komea suoritus. Ois voinut Espoolainen pitää turpansa kiinni seremonian aikana, mutta taisi KOKO MAAN suosikkituote eli kuningas alkoholi taas tehdä temppunsa. .

En ole pelannut Angry Birdsiä, mutta se tuntuu tällä hetkelä olevan kovempi juttu kuin Lahden Sininen (joka taitaa olla myös lahtelaiselle palautteen antajalle tuttu palautteen laadusta päätellen). Täytyy myöntää, että myös itse olen tuota tuotetta testannut ja arvosanaksi "ihan ok" - sama jonka anna tämän illan Bluesille, joka meinasi jälleen kerran sössiä ison johtonsa kolmannessa erässä. Ei hyvä. Kuuselan heräämiselle peukkua. Ehkä se tästä. Muuten joutuu ehkä fanit ilman jääkiekkokulttuuria pilaamaan vielä jonkun muunkin seremonian loppukauden aikana.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Marjamäen olisi pitänyt juhlan kunniaksi mittauttaa Latvalan maila.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tappio vituttaa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että Bluesin fanien laulu Latvalan juhlallisuuksien aikana oli ala-arvoista! Veikkaisin, ettei moiseen olisi liigakartalla minkään muun joukkueen fanit syyllistyneet. Oikea junttiuden ruumiillistuma!

Onnea Bluesille voitosta. Aika helpolla sen saitte, mutta ei se voiton arvoa vähennä.

Pelicansin kannalta ilahduttavaa oli talonmiehen 2 maalia. Hyvää oli myös se, ettei yritys loppunut edes 2-6 tilanteessa, vaan viimeisestä erästä tuli vielä peli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös