Mainos

La 17.9.2016 Ilves - Tappara

  • 4 512
  • 25

LiutunLätty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jaha. Näin paljon kiinnostaa paikallisvääntö. Tehdään nyt avaus jos joku vaikka pelin jälkeen haluaa jotain sanoa. Kotivoitto lämmittäisi tänään. Parempi voittakoon.
 
Viimeksi muokattu:

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Tiesittekö, että tällainenkin pelataan? Noh, luultavasti kaikki ipalaiset ovat hallilla ja porkkanapöksyt myös sankoin joukoin. Lisäksi kirjoittelevat kai mokomat lähinnä omilla foorumeillaan.

Lähtökohdat:

- Ilves otti eilen varmaan ensimmäisen voittonsa Jyväskylästä ikinä. Lisäksi sanovat, että maalivahti Lehtonen pelasi hyvin. Muuta en oikein Ilveksen eilisestä rupeamasta tiedäkään.

- Tappara on hallitseva Suomen mestari. Kausi alkoi eilen suhteellisen vakuuttavalla voitolla Porin Ässistä. Preseasonilla ja CHL:ssä tökkinyt ylivoima tuotti eilen kaksi maalia, ja Domi oli maalilla vakuuttava. Peli meni välillä neppailuksi 2-0:ssa, mutta ainakaan Ässät ei paljon aiheuttanut tuskanhikeä Tappara-faneille. Tapparan avauspelaaminen vaikutti toimivan melko mallikkaasti. Tänään saamme lisää infoa.

Domi jatkaa maalilla ja Tapparan ketjut ovat muutenkin samat kuin eilen. Eilen niinikään torjunut Antti Lehtonen jatkaa maalilla. Saa Tero Lehteräkin katsoa, kuka jannu tämä oikein on.

Edit: No niin, pari minuuttia myöhässä kuitenkin. Modet yhdistäköön ketjut.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Jaha. Näin paljon kiinnostaa paikallisvääntö. Tehdään nyt avaus jos joku vaikka pelin jälkeen haluaa jotain sanoa. Koti voitto lämmittäisi tänään. Parempi voittakoon.

Koti, voitto ja Domin nollapeli tosiaan lämmittäisi. Ilves pelasi kaiketi eilen ihan hyvin, mutta olisin silti valtavan pettynyt, jos ei voittoa oteta. Veikataan kuitenkin tiukkaa vääntöä, jonka Tappara kääntää itselleen rankkipotkuilla.
 

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Kyllä on loistavat tuomarit jälleen kerran !
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Kyllä on loistavat tuomarit jälleen kerran !

On kyllä melkoista paskaa tuo Liigan tuomaritoiminta vuodesta toiseen. Tänään vedettiin osittain tiukalla linjalla, kunnes ei taas vedettykään. Rautiaisen heppoisan jäähyn jälkeen Saloselle piti tulla ennemmin 2+2 kuin 0 minuuttia, mutta kas kummaa, tuossa vaiheessa linja sitten päätettiin muuttaa aivan täysin. Hyvin tuomarit tämän pelin onnistuivat ratkaisemaan, onnittelut siitä.
 

LiutunLätty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En yleensä viitsi valittaa tuomareista, mutta kyllähän ne tänään hiukan paskoi housuunsa. Parempi taisi kuitenkin voittaa niinkuin avauksessa puhuttiin. Ilves oli ekan erän hiukan kuskin paikalla vaikka paljon jäähyä ottikin. Tappara oli ehkä aavistuksen niskanpäällä toisen erän ja kolmas oli aika tasaista. Ainakin näin omaan silmään.

Ilveksen peli kuitenkin ihan hyvällä mallilla ja kova usko et tästä tulee vielä ihan hyvä kausi.

Onnea Tapparalle pisteistä.

Edit. Ja korpee muuten aika huolella.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Jaa tuomaritko siellä pelasikin.
Aika moni Ilveshenkinen olisi vielä halliin mahtunut omiaan kannustamaan. Ihmeen vähän oli sakkia vaikka Dynamoa muisteltiin.

Peli oli ehkä hieman parempaa kuin Tapparan eilinen peli, alkukauden peliksi ok.
Røymark oli Tapparasta erinomainen. Karjalainen hukkaili kiekkoa mutta räpsäytti maalin. Haapala liekehtii kuten Lajunenkin. Laajalla rintamalla Tappara jyrää.
 

Edustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, CFC, Bayern, BVB
Tuskin tuomarit kumpaakaan joukkuetta suosivat. Ilvekselle olisi voinut viheltää paljon enemmänkin kakkosia, kun taas Tapparan jäähyt annettiin hieman helpon oloisesti, ehkä ns. "tilastojen tasoittamiseksi".

Loppunumerot mairittelevat Ilvestä. Sen verran edellä Tappara oli edellä läpi ottelun kaikilla osa-alueilla.
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Harmi että suht tasokas ottelu päättyi niin, että tuomarit päättivät ottelun ratkaista. Käsittämätön linja tänään.

Ensimmäisem erän jäähyt naurettavia. Pari selvää toki sekaan, mutta lopun jäähy oli taas tuttua huttua. Linja ei sitten ollut sama vieraalle.

Onneksi kausi on vasta alussa. Tasaväkinen matsi, jossa numerot ei nyt ihan kaikkea kerro.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Paikalla katseltuna jäähyt menivät ihan ok. Ei siellä Tapparalle löytynyt oikeastaan lisää vihellettävää, ja Ilveksen jäähyt vaikuttivat aiheellisilta.

Kahteen otteluun Ilves ottanut aivan järkyt määrät jäähyjä. Ja jäähyt ovat maksaneet jo nyt pisteitä.
 

ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Vai Saloselle 2+2 :D.. Siinä ensimmäisessä Sandellin kaatumisessa ei ollut mitään väärää vaan täydellinen puolustaminen, sen sijaan mailan jäätyä jalkojen väliin olisi 2min voinut antaa.

Tuomarit piti Ilveksen mukana toisessa erässä. Eivät kehdanneet selvistä rikkeistä antaa enään boksia Ilvekselle, viimeisessä oli jo pakko nöyrtyä niiden ettei ihan altavastaajana suosimiseksi mennyt.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Haapala liekehtii - - -
Turkulainen sivuhuomio: niin ne vain alkukauden komeetat hyytyvät tosipelien koittaessa!

Vielä tänään aamulla Tapparan Henrik Haapala oli hyvää vauhtia menossa pistepörssin voittoon komealla 180 pisteellä. Jäätyminen alkoi jo heti toisessa pelissä. Enää ei H.Haapalan pistetahti lupaa kuin 150 pisteen kautta.

Oikeasti... mitä siihen Näsijärven veteen lisätään? Kaudesta toiseen tuntuu siltä, että aina joku "uusi" nimi (ainakin turkulaiselle uusi) putkahtaa piste- tai maalipörssin kärkipäähän. Edellisellä kaudella tyyliin 3+3 ja seuraavalla kaudella vähintään 30-40 pistettä. Olli Palola, Jan-Mikael Järvinen, (Jarkko Malinen), Patrik Laine... ja nyt sitten viimeisimpänä Henrik Haapala.

Aurajoki on homeessa, schaatana!
 

Edustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, CFC, Bayern, BVB
Tuomarit piti Ilveksen mukana toisessa erässä. Eivät kehdanneet selvistä rikkeistä antaa enään boksia Ilvekselle, viimeisessä oli jo pakko nöyrtyä niiden ettei ihan altavastaajana suosimiseksi mennyt.

Juuri näin, paitsi että kyllä se selvästi meni altavastaajan suosimiseksi, myös muissa erissä. Ei vain kotituomaritkaan riittäneet tänään, koska joukkueiden tasoero on mitä on.
 

Sassa Barkov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hena on jäänyt edellisinä kausina huippunimien varjoon. Pelas Nemon ja Sashan kaa ekaks ja viime kaudella Krissen ja Lajusen kaa. Uskon että Haapalalla on myös ollut iso rooli näissä ketjuissa ja näiden tähtien hyvissä kausissa.

Pelistä ei paljoo jäänyt sanottavaa. Telkkarista katottuna; hyvä nousu ja 3pst. Kyllä kelpaa, varsinki toi ipan toka oli todellinen lahja ja ois kismittänyt jos toi olisi ollu voittomaali, mikä ois voinu olla myös ihan mahdollista. Ei näissä ekoissa matseissa tiedä miten nää päättyy. Parempi silti mun mielestä voitti.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Henkka on kärsinyt loukkaantumisista, kesät ja kaudet olleet rikkonaisia. Viime kautta edeltänyt kesä taisi olla ensimmäinen ehjä miehen Liiga-uralla. Ja päättyi viimeisen finaalin viimeiseen maaliin. Toivottavasti mies pysyy kasassa.

Pelistä huomiona, että tykkään isosti Tapparan pakkien kiekollisesta pelaamisesta. Rauhallista ja aivan helvetisti kiekkovarmempaa kuin aiemmilla kausilla. Päästään prässin alta ihan eri tavalla pois.

Ilveksen pelissäkin olen näkevinäni huomattavasti enemmän järkeä kuin aiempina kausina. Hyökkäyksiinlähdöissä osataan lukea tilanteita huomattavasti paremmin ja uskalletaan pelata. Ja tää veskarihan on tosi hyvä, ei tarvi Myllyniemeä pistää maalille missään nimessä
 

tuukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ai tuomarit ratkas pelin? Montakos viestiä tässä ketjussa on ja kuinka monta tommosta tuomari-itkua siihen määrään mahtuu. Ei ihme, etten oo jaksanu Jatkoajan kiekko-osioita oikeen lukea pitkään aikaan. Mainos: tappara.co on huomattavasti mukavampi foorumi.

Mutta itte pelistä. Jäähyjen suhde pelityyliin / -ilmeeseen oli ihan oikee. Tuliko joku liian helposti vai jäikö joku viheltämättä, varmaan joo, muttei niihin mikään ratkennu. Olishan Savinaisen tai Røymarkin pitäny joku pistää ennen sitä yhtä Savinaisen maalia. Mutta ei Ilves ollu oikeestaan juurikaan huonompi. Päinvastoin melkeen, jos tasakentällisin pelin ekaa puoliskoa mietitään. Kemiläinen oli hyvä, Karjalainen oli hyvä ja Haapala paras. Toivottavasti Sandell pysyy terveenä ja Ilves pääsee pudotuspeleihin. Turhan tunteetonta peli näissä paikallis"väännöissä" on lähes poikkeuksetta. Erätauolla kattelin, ni länsirannikon paikallispelissä näytti tunnetta olevan ihan erilailla.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
En nyt itse mitään tuomarifarssia pelistä löydä. Rautiaisen koukkaamista ei nähnyt ruudusta riittävän selvästi, etenkin kun uusinta tilanteesta kuvasi kaikkea muuta kuin itse tapahtumaa noin 5sek. Mutta nopeasti katsottuna näytti vähän köykäiseltä. Sammelin eka kaatuminen hieman Nurmen maalin jälkeen oli sarjaa "ei mitään väärää", mutta siinä tilanteessa se toinen kerta oli selvä kamppi. Mutta tuomarit eivät peliä ratkaiseet, sen teki Ilves typerillä jäähyillään ihan itse.

Vituttaa aivan saatanasti, mutta pitkästä aikaa taas hienoa että on tunnetta peleissä.
 
JA:n kuvakoosteessa kiinnitin huomiota tuohon Dynamon muisteluhetkikuvaan. Pakkoko tuo eilenkin jäällä nähty pikkurekka oli ajaa tuohon keskiympyrään arvokasta hetkeä maustamaan? Pieni juttu, mutta näyttää todella typerältä.

Aarne olisi ansainnut täyden hallin, mutta ymmärrän toki tyhjät penkkirivit.
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
JA:n kuvakoosteessa kiinnitin huomiota tuohon Dynamon muisteluhetkikuvaan. Pakkoko tuo eilenkin jäällä nähty pikkurekka oli ajaa tuohon keskiympyrään arvokasta hetkeä maustamaan? Pieni juttu, mutta näyttää todella typerältä.

Aarne olisi ansainnut täyden hallin, mutta ymmärrän toki tyhjät penkkirivit.
Jep, jos olisin Tapparafani, valitsisin itsekin ennemmin ottelun, jossa mestaruusviiri nostetaan kattoon.

Harmillisen vähän yleisöä oli tosiaan.
 

V8350

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pitkään näytti siltä, että Tapparan maalintekotaito hävisi Laineen ja Kuuselan myötä, ylivoima pyöri kuitenkin koko ajan Ilveksen päädyssä. Viimeiseen erään sitten tuli ne onnistumiset, kun tarpeeksi kauan sai harjoitella. En mitenkään pysty allekirjoittamaan väitettä, että jäähyt menivät jotenkin tasapuolisesti pelitapahtumiin nähden. Aina sanotaan, että pitkässä kaavassa tuomarijutut tasoittuvat joukkueiden välillä, mutta jotenkin tuntuu usko olevan lujilla siinä asiassa viime vuosien tapahtumien perusteella. Yleisömäärä oli tosiaan aika pettymys, ennustelee sitä että 4 tonnia on tiukassa muissa peleissä. Siitä taas seuraa se, että talous pysyy perseellään myös tämän kauden jälkeen. Toivottavasti kuitenkin peliesitykset toisivat lisää katsojia, siitä ei tänään mielestäni ollut kiinni.
 

Since 1931

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Liverpool,sympatiat HIFK (Kom Igen Ilves)
Nyt pitää muistaa yksi asia. Tuomareita ei saa arvostella pelaajat tahi valmentajat. Ainakin näin liigan alussa se muistetaan.
Se mitä esim. Karri oikeasti ajatteli......?
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Aina sanotaan, että pitkässä kaavassa tuomarijutut tasoittuvat joukkueiden välillä, mutta jotenkin tuntuu usko olevan lujilla siinä asiassa viime vuosien tapahtumien perusteella.

Tää on se, mitä Facebookissakin koko ajan jauhetaan mutta eihän Ilves noissa ole sen enempää kärsinyt kuin muutkaan joukkueet. Kyllä niitä vaan tulee joka joukkueelle. Ilveksen piirissä taitaa vaan olla tuska sen verran kova, että on helppo itselleen uskotella että ilman niitä virheitä olisi pisteitä tullut. Tai näin mää sen nään...
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös