Tuo syöttöhän olisi ollut helppo katkaista, jos olisi pelannut edes kohtuullisesti tuossa tilanteessa.Mitähän tuo Hifkin sählynpelaaja mietti tuossa maalissa? Melkoinen aivopieru.
Mitähän tuo Hifkin sählynpelaaja mietti tuossa maalissa? Melkoinen aivopieru.
Niillä on ns. pakastevirka kuolemaan asti.. Joko itsensä tai edustavansa yhtiön. :DIpan johtoportaalle 10-vuotista jatkoa!
IFK:lta vietiin aika tärkeä maali loppujen lopuksi.
Jep ja Keräseltä lyötiin maila kädestä läpiajossa...Puolet saatavilla olleista pisteistä ja jokunen euro kassaan plussaa. Hyvä, että tämä järjestettiin. Päivän matsihan oli erinomaista viihdettä.
Edelleen itseäni kuitenkin häiritsee tuomaritoiminnan linjattomuus, vaikka tämä onkin aina joidenkin mielestä "itkua" kuten kaikki muukin liigan toimintaa koskevan palautteen antaminen. HIFK:lta hylättiin selvä maali, Suomen poikittainen jäi viheltämättä, HIFK:n pelaajan jäähyn kalastelu meni hylätyn maalin jälkeen läpi jne. Finleyn taklauksesta on turha enää jauhaa enempää, mutta vastaavista tilanteista on vihelletty kauden aikana hyvin vaihtelevalla tavalla. Virheitä toki tulee, mutta tänä viikonloppuna meni parikin isoa tilannetta ihan vihkoon.
Haastattelija on kyl mielenkiintoinen. Jokainen kysymys koskee pelkkää fiilistä..
Jep ja Keräseltä lyötiin maila kädestä läpiajossa...
Juurikin. Esimerkiksi D'Amigolta olis ollut hienoa kuulla jotain heidän ketjustaan. Tyyliin miten homma on lähtenyt kulkemaan noinkin hyvin ja toimiiko kemiat jne. Sointu - D'Amigo - Liuksiala ollut kuitenkin jo monta peliä mielestäni jopa Ilveksen paras ja koostumus on sellainen, joka ei itsellä olisi ikinä tullut mieleen lyödä yhteen.Oon miettinyt yleensäkin näissä ulkopeleissä, että onko ainoat mahdolliset kysymykset tosiaan, että "Millasella fiiliksellä" ja vastaus "Onhan tää vähän kuin paluu juurille jne."
Juuri näin, ihme ja kumma kun vesalta ruutuplussalla jäi tämäkin mailanlyönti kädestä huomioimatta. Molemmat muut rikkeet kyllä huomasi.Keränen kampitti Aaltosen, josta johtuen pääsi läpiajoon, jossa häntä rikottiin, ja HIFK pääsi vastahyökkäykseen josta teki maalin, mutta se virheellisesti hylättiin. Tuomareilta jäi ensin jäähy viheltämättä, sitten rankkari ja sitten maali. Aika hyvin yhteen vaihtoon.
Parasta jääkiekkoa mitä meikä on nähnyt liigassa vähään aikaan. Tätä lisää ihan koska vaan.Tämän ottelun ensimmäinen erä oli muuten sellaista kiekkoa, jolla saataisiin liigan yleisökeskiarvo jyrkkään kasvuun. Siitä pohdintaa liigan johtoon.
Viihdyttävä matsi kaikenkaikkiaan. Olisi kyllä Raskia tarvittu kaukalossa.
IFK:lta vietiin maali. Ei muuta nyt.
Kieltämättä. Tuskin hänelle HIFK olisi kahta maalia saanut tehtyä.