Otettiinko Myllykoski maalilta noiden maalien takia? Ainoastaan tuo kolmas oli omaa huolimattomuutta, kaksi muuta taas selkeitä puolustuksen virheitä kun eivät pelaa vastustajan mailoja pois!
Luulenpa, että veskan vaihtoon oli kaksi mahdollista syytä, joko Aho halusi herätellä joukkuetta pelaamaan, tai Myllykoski itse sanoi kopissa, että nyt ei kulje, haluan vaihtoon.
Omaan silmään Myllykoski vaikuttikin yllättävän epävarmalta työskentelyssään, vaikka maaleista vain yksi meni varsinaisesti hänen piikkiinsä. Sinänsä on hyvä, jos valmennus on peleissä hereillä ja oivaltaa ajoissa vaihtaa, mikäli näyttää, että on tarvis.
Turpaan siis tuli, mutta pelin sisällä huomio kiinnittyi muutamaan asiaan. Mun silmin pelkän puolustuksen piikkiin ongelmien laittaminen on vähän yksisilmäistä, koska näyttäis, että ihan ei kentälliset olleet varmoja ollaanko kenttäpuolustuksessa aktiivisia vai passiivisia, nyt oltiin pelin alkupuoli jotain siltä väliltä, aktiivisia puolivillaisesti ja passiivisia keskialueella, mikä johti löysään siniviivan pelamiseen ja pakkien valumiseen liian alas varmistelemaan. Tästä on laitettava miinus Aholle, jos ei saa joukkuetta pelitapaa toteuttamaan.
Pitkästä aikaa tuntui siltä, että nelosen pelissä oli oikeasti ideaa ja alkupelin vaikutti olevan JYPin paras kenttä. Tästä on kiitokset laitettava paljon parjatulle Quirkille, jonka ei tässä sarjassa kuuluisi pelata, kun on saksan kakkosesta, eikä ole jääkaappipakastin. Tietenkin se on hentoinen kaksinkamppailuissa, mutta näyttäis, että osaa käyttää muita avuja kokoeroaan kompensoimaan. Jostain syystä, jo pidemmän aikaa Jonnen peli on näyttänyt todella verkkaiselta, eikä oikein ole hyödyksi kuin kulmissa kiekkoa pitelemässä, mutta ehkä iso mies siitä vertyy vielä.
Ässistä on todettava, että yksi taktinen osuma oli päästä Abidin ihon alle. Varmaan huonoin peli kokonaisuutena, minkä mieheltä JYP paidassa olen nähnyt ja kolmannen erän hölmöilyhän olisi ansainnut isomman kakun, eikä pelkkää kakkosta. provosoituminen ei edesauta hänen omaa peliään ja vielä vähemmän oman joukkueen peliä.
En tiedä, miten Pihlman on muutoin pelannut, mutta eilinen ketju kyllä toimi ja Pile oli arvokas Ässille, vaikkei niitä maaleja latonutkaan, tehomiesten takana on aina tuki niille tehoille, vaikkei nimet aina otsikoissa loistakaan. kaiken kaikkiaan onnistunut peli Ässiltä ja onnittelut siitä, voitto oli ansaittu.
Mun silmiin noi molemmat maalin hylkäykset oli oikein, siinä olin kommentaattori Virtasen kanssa yhtä mieltä, ensimmäisessä kiekko potkittiin Tarkin ränsästä maaliin ja toisessa päivän selvä rike ennen maalia. Mutta nämähän ei ottelua ratkaisseet, eivätkä olisi pistettäkään enempää ässille tuoneet, joten hyvä niin.
Värikäs kamppailu, niinkuin näiden joukkueiden kesken jotenkin perinteikkäästi on tapana, seuraavaa johtaamista odotellen.