Mainos

La 16.9.2006 HPK-JYP

  • 6 985
  • 47

d2uce

Jäsen
Hauskin tapaus pelistä oli kun Jypin pelaaja mussutti itsensä suihkuun unohdettuaan kypärän remmin auki, fiksua eikö totta?

Ja sitten niitä raitoja:

- Väre sai tänään kaikki perustilanteet torjuttua, mutta en silti rupea vielä takkia kääntämään. Alle 20 torjuntaa taisi kuitenkin vain olla?

- Mäkiaho-Keinänen-Andersson jyräsi tänään. Kaikki liekeissä. Enpä olisi uskonut, että Anderssonista saisimme noin loistavan korvaajan Spruktsille. Mäkiahon avausmaali kuvasti erittäin hyvin tuon kolmikon peliä. Ketjun näköinen maali.

- Seydoux-Korhonen ei pelannut montaa vaihtoa, hyvä niin.

- Leino edelleen pienoinen pettymys, saa syötellä.

- Pihlström jäi kotiyleisön lisäksi varmasti myös Jypin Koivun mieleen.

- Wallinheimo vs. Sikakatsomo päättyi tänään 1-2

- Vellu Laitinen taklasi niin että laita paukkui! Kai kaikki näkivät? Mikäli ette niin uutta tilaisuutta tulette tuskin ihan heti saamaan.

- Ströbä varma viivassa, kiekko pysyy alueella, mutta vedot puuttuvat. Svenssonilta sensijaan erittäin järkeviä vetoja tänään, hyvä viivamies. Hietanenkin väläytteli pari kertaa kiekollisia taitojaan.

Ihan kelpo kotiavaus, numerot olisivat toki voineet olla paljon rumemmatkin, mutta Sinuhe ynnä heikko yv pitivät ne siedettävinä Jypin kannalta.

ps. tervetuloa takaisin Toni Mäkiaho!
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joo, että semmoinen peli. Pari erää kerho yritti tehdä vastustelijan veskarista sankaria, toki kyllähän Wallinheimokin teki parhaansa kyseisen statuksen saavuttamiseksi. Kolmannessa sitten kaksi nättiä maalia ja pisteet kotiin. Leino-Lahti pari on paha pideltävä, tänään peli jatkuvasti Jypin päädyssä kun herrat oli jäällä. Vielä kun se Leino luopuisi pelivälineestä joskus...

Väreelle varmaan teki ne pari nättiä koppia ihan hyvää, siihen asti peli oli mieheltä taas aika hermostuneen oloista. Kaiken kaikkiaan kerholta lupaava esitys, sihtiä kohdalleen ja YV:tä paljon paremmaksi niin eiköhän se taas siitä.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Vielä en kerennyt malttamattomana lukea muiden kirjoituksia. Pakko kuitenkin sanoa, että paremmalle hävittiin. Ensimmäisen kympin ajan JYP yllättäen hallitsi hienokseltaa peliä. Saatiin hyvä paine HPK:n päätyyn, mutta se maali jäi vaan puuttumaan. Sitten HPK sai ehkä hieman tuurilla maalin ja ottelun painopiste siirtyi JYPin päätyyn ja pysyi siellä ottelun loppuun asti. HPK:n liike oli erinomaista.

Wallinheimo pelasi taas hyvän pelin. Oli vaan turhan yksin. Oikeastaan millekään maalille ei voinut Sinkku mitään. Ensimmäisessä oli täysin maskissa, toisessa oli edelleen pahasti maskissa, tosin Leinon annettiin vapaasti syöttää viivalle, josta tuli kova ja tarkka laukaus. Kolmas puolestaan oli 2-1, Sinkku sivuttais liikkeessä ja erinomainen laukaus takanurkkaan.

Pakko kyllä sen verran kehua omaa porukkaa, että se alivoima oli taas erinomaista mielestäni. Eipä kai tässä muuta. Tiistaina jatketaan.
 

Kemulator

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Olipahan aika yksipuolinen ottelu täysin ansaitulla lopputuloksella. Taisi siinä JYP:llä jopa pari-kolme maalipaikkaa ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana olla, mutta sen jälkeen olikin aika hiljaista. Onhan se tietty sinällään ihan positiivista, ettei tarvitse maalinteon tehottomuudesta kitistä, kun ei ole edes paikkoja tehdä.

Hyökkäys oli luokatonta, mutta puolustuksessa homma toimi rangaistuksia lukuunottamatta varsin hyvin. Loppua kohti rupesi kuitenkin näkymään se, että peliminuutit kasautuivat samoille pakeille, kun ensin Niskavaara hölmöili itsensä ulos koko ottelusta ja Marttinen oli vähän väliä istumassa omia rangaistuksiaan. Ihan ansaittuja rangaistuksia oikeastaan kaikki ja valtaosa ihan HPK-pelaajien hyvän pelaamisen takia tulleita. Sen sijaan korkeat mailat ynnä muut vastaavat omat hölmöilyt on saatava karsittua pois, vaikka alivoimapelaaminen onkin kunnossa.

Muista järjestelyistä kiitos Hämeenlinnaan, meille varatusta katsomonosasta näki hyvin, eikä mitään ongelmia katsomossa ollut kuten ei tähänkään asti. Viirin nostokoneisto olisi ehkä kannattanut testata ennen h-hetkeä...

Mitäpä näitä sen kummemmin märehtimään, tiistaina sitten paremmalla menestyksellä.
 

Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aamuöiset viirut pelistä

- Jani Keinänen! Jumalauta, lupaan, että Keinänen pitää tällä kaudella päässään kultakypärää ja tekee henkilökohtaisen piste-ennätyksensä.

- Eero Väre! Todella rauhallisen näköistä ja VARMAA työskentelyä. Olkoonkin ettei JYP saanut kovin montaa todellista maalipaikkaa, Väre kuitenkin torjui kiekot haparoimatta kulmiin tai jos torjui eteensä, seurasi reboundit hyvin.

- Veli-Pekka taklasi! Taisi olla vahinko.

- Strömberg teki ottelun kauheimman virheen ja säästeli liikaa kutiaan.

- Seydoux ei mahdu joukkueen kuuden parhaan pakin joukkoon. Saa nähdä kauanko ulkomaalaispaikkaa pantataan tällaisella.

- Toivottavasti kattoon saadaan myös sellainen perinteisemmän näköinen "oikea" mestaruusviiri.

- Antti Pihlström tuntui ymmärtävän Kerhon pelisysteemistä vähemmän kuin allekirjoittanut.

- Jonas Anderssonin 25 maaliin on matkaa enää 24 maalia.

- Pelleilikö se Wallinheimo? Jos ei - kusiset paikat on JYPillä luvassa.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Fossey kirjoitti:
- Pelleilikö se Wallinheimo? Jos ei - kusiset paikat on JYPillä luvassa.

Mitä tarkoitat tällä? Oletko sitä mieltä, että Wallinheimo imuroi eilen? Miehellä 49 torjuntaa, jatkuva alivoima edessä ja kolme päästettyä...

EDIT. Darrassa (vajain tiedoin) väännettyä mussutusta pois.
 
Viimeksi muokattu:

maravee

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Loukkaantuiko...

Tarkoittanee varmaankin tuota jalan varomista ja vaihtoaitioon viittomista. Ilmeisesti jalka sai osumaa kolmannessa erässä. Jos Sinuhe loukkaantui, taitaa Jyppi olla nesteessä korviaan myöten...
 
F

Flonaldo

david kirjoitti:
Mitä tarkoitat tällä? Oletko sitä mieltä, että Wallinheimo imuroi eilen? Miehellä 49 torjuntaa, jatkuva alivoima edessä ja kolme päästettyä... Vähän toiset prosentit kuin teidän Väreellä.
Kypsän keskustelijan tasonosoitusta...

Wallinheimo siis näytti loukkaavan itseään n. kymmenen minuuttia ennen loppua. Venytteli jatkuvasti jokaisella pelikatkolla ja myös pelin aikana. Välillä konkkasi todella vaivalloisen näköisesti, välillä taas näytti ihan pelikuntoiselta. Toistuvasti viittoili pelikatkoilla omaan vaihtoaitioon vaihto-merkkiä, mutta joko kukaan ei tätä huomannut tai sitten ei vaan kiinnostanut. Joka tapauksessa ihmeellistä menoa, sillä joko a) Wallinheimo oli loukannut vasemman jalkansa melko pahasti ja pakotettiin jatkamaan peli loppuun tai b) sitten show-mies jostain kumman syystä pelleili, myös HPK:n maalintekotilanteissa.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ok. Sorry, en ollut tuosta (loukkaantumisfilmistä) tietoinen ja vastasin hätiköidysti.
 

M10

Jäsen
Kerho kyllä pyrki ajoittain laukomaan turhankin hanakasti ja typeristä paikoista. Suurin osa noista Wallinheimon torjunnoista oli helppoja koppeja ilman kummempaa maskia. Tosin Keinäsen veto lipsahti kyllä helpon näköisesti Sinkulle. Kerho pyrki pelaamaan melko yksinkertaista peliä; ainakin kaksi äijää maskiin ja sitten toivotaan-toivotaan veto maalille. Erittäin moni hyökkäys päättyi näin. No, jos se tuottaa pitkässä juoksussa tulosta, niin hyvä.

5-3 -ylivoimalle oli treenattu melko jännä kuvio; Leino ja Hassinen syöttelevät maaliviivan takana jakaen lopulta kiekon Svenssonille, joka laukoo suoraan ohjaajana toimivan Lahden lapaan. Vielä tuo kuvio ei kauhean hyvin toiminut ja varsinkin Svenssonin laukaisuun pitää saada tarkkuutta. Lahti pelasi muuten hyvän pelin.

Lappalainen-Pihlström kaksikko oli todella terävä kulmissa. Ensin mainitulta tuo laukaus näyttää lähtevän mukavan terävästi. Odotan Jonilta viittätoista maalia tältä kaudelta. Pihlström oli Pihlström ja aiheutti jatkuvasti vaikeuksia kiekonriistoillaan, taklauksilla ja liikkuvuudellaan Jyp-pakeille. AUK sopii tuon kaksikon sentteriksi hyvin.

Mäkiaho pelasi ihan ok pelin vaikka olisi saanut taklata enemmän. Se on kuitenkin miehen vahvuus. Mäkkäri muodosti hyvän kolmikon Anderssonin ja Keinäsen kanssa. Hieman samanlainen koostumus on kyseessä, kuin kolmonenkin; rauhallinen ja järkevästi pelaava sentteri varustettuna kahdella hyvällä ja aggressiivisella kulmapelaajalla.

Väreelle ensimmäinen voitto SM-liigassa, mutta melko helpolla kaveri pääsi. Sellaista puuroa ja mailasotaa tuo peli oli, ettei kummallekaan joukkueelle siunaantunut maalipaikkoja kauheasti. Ei edes Kerholle, vaikka Sinkulla oli nuo 49 torjuntaa. Kuten sanottu, suurin osa niistä tuli HPK-hyökkäyksen hätäisestä rannarista, jonka Wallinheimo nappasi kuin marjan.

Mielestäni mestaruusviirin olisi voinut nostaa sinne jäädytettyjen pelipaitojen vierelle, vaikka Lartaman paidan tilalle :) Se kulma ei ole mielestäni kauhean arvokas paikka tuolle läpyskälle.

Jatkislaisia näki niin paljon ja montaa eri sorttia ettei jaksa edes luetella.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Morrow10 kirjoitti:
Sellaista puuroa ja mailasotaa tuo peli oli, ettei kummallekaan joukkueelle siunaantunut maalipaikkoja kauheasti.

Tarkoittaako tämä sitä, että Laaksonen jätti mailalla häiritsemisiä viheltämättäkin?
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Kerhon pitäisi nyt nopeasti saada tuo ylivoima kuntoon. En tiedä kuinka paljon sitä on keritty harjoittelemaan, mutta mitään ideaa siinä ei ole. Varsinkin ykkösketjun yv oli niin paskaa ja tyhmästi pelattua että itketti.

Meillä ei ole Mäkkärin lisäksi yhtään äijää joka uskaltaisi mennä maskiin. Jaska ei tunnu osuvan ikinä maalivhdin eteen, vaan kyttäilee siinä kulmalla irtokiekkoa. Leino pyörittää aikansa ja hakee sitten itse pienestä kulmasta rannarilla maalia, not gonna happen. Pistetään vaikka Korhonen siihen, mutta maski näille liigavahdeille on pakko saada, 50 laukausta ei tulla joka pelissä saamaan. Viivasta ei tainnut tulla yhtään vetoa suoraan poikittaissyötöstä, Svenssonin sitkeys oli ihailtavaa, mutta Sinuhen rintapanssari kesti. Kaiken kruunasi oli 5-3 yv:llä Hassisen ja Leinon syöttely maalin takana, ihan hyvä idea imeä kolmio lähelle maalia, mutta kun ei reilun viiden metrin syötöt ilman esteitä jää lapaan, niin ei se vankka pohja ole.

Viime kaudella oli pari toimivaa yv-kenttää, toiset tykittivät suoraan poikittaissyötöstä (Lamppu-Dee) ja toiset heittelivät propelia maalille (Laitinen & co.). Eikös ne pelaajakommentaattoritkin aina sano, että jos joku ei toimi, niin aloitetaan ihan perus-setistä: äijää maalille ja vetoja viivasta.

Ströba oli eilen kauniisti sanottuna huono, mutta luottoa löytyy, että maailmanmestari lämää vielä joltain veskarilta pään irti. Viivaan.
 

Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei ollut hääviä peliä...

Ennen ottelua nostivat jonkun ison ja ruman rätin kohti hallin kattoa. Eli kyllä pitäisi SM-liigassakin olla joku standardi noiden mestaruusviirien suhteen.
Itse peli ei alkua lukuun ottamatta ollut todellakaan mitään hääviä peliä. Ainoa mikä tuossa pelissä lämmittää on että JYP on SM-liigan paras alivoimajoukkue (Siirretyn rangaistuksen aikana tehtyä maalia ei lasketa).
Puolustuspeli toimii kuin junan vessa.
Mutta se hyökkäyspeli...
Sitä pirun on vaikea voittaa yhtään peliä jos tehtyjen maalien keskiarvo on 1 kpl/ottelu.
Jyväskylän pesäpallo"stadionilla" olisi eilen ollut paremmat bileet kuin Hämeenlinnassa, mutta minkäs teet kun olen jääkiekkouskovainen.
 
F

Flonaldo

BitterX kirjoitti:
Tarkoittaako tämä sitä, että Laaksonen jätti mailalla häiritsemisiä viheltämättäkin?
Pikemminkin sekavaa keskialueen pompottelua oli paljon, jossa kiekko vaihtoi omistajaa satunnaisesti kahden sekunnin välein.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Morrow10 kirjoitti:
Mielestäni mestaruusviirin olisi voinut nostaa sinne jäädytettyjen pelipaitojen vierelle, vaikka Lartaman paidan tilalle :) Se kulma ei ole mielestäni kauhean arvokas paikka tuolle läpyskälle.
Tuohon samaan kulmaan nostettiin myös Marko Palon pelipaita aikanaan paidannosto-ottelussa. Siirrettiin sittemmin sinne muiden paitojen riviin. Veikkaan että mestaruusviirin kanssa tehdään sama homma. Lisäksi oletan että kattoon nouseva lopullinen viiri tulee olemaan pienempää sorttia, samaa sarjaa Tarmon viirien kanssa.

Hallilla Jyrki Louhi purnasi saamaansa kakkosta Karalahden kamppaamisesta. Itkuttomuusmustamakkaroita siis ei ainakaan siihen osoitteeseen.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
tuuski kirjoitti:
Kerhon pitäisi nyt nopeasti saada tuo ylivoima kuntoon...
Koko lainausta ei ollut tarpeen tehdä, mutta vaihtamalla HPK:n tilalle JYPin allekirjoittaisin tuon tekstin myös 100%. KalPa-pelissä eivät edes hartaat polvirukoukset saaneet kahta ukkoa siirtymään maskiin 5-3-ylivoimalla. Syöttelyä lavasta lapaan ja kai siellä odotettiin, että se kolmiossa liikkuva pelaaja saa yht'äkkiä hermoromahduksen ja säntää vaihtoon. Mutta ei.

Olivat nämä nykyajan pelurit kuinka kovia joukkuepelaajia tahansa, niin aika harvassa ovat ne kaverit, jotka nykyään osaavat pyssyttää suoraan syötöstä. Siispä simppeli resepti JYPinkin ylivoimaan (etenkin nähdyllä osaamisella) on: ukkoa maalin eteen ja vetoja viivalta. Eikä niiden tarvitse olla edes kovia...minusta tämä on se suurin kompastuskivi, johon JYP on tälläkin kaudella luistellut.
 

d2uce

Jäsen
Mielestäni Svensson pelasi suht järkevästi viivassa, ei aina tarvi vetää mitään sicakkeja sinne päätypleksiin, voi myös heittää sellaisen puolivillaisen vellulaitisen jonka joku voi sitten ohjata verkon perukoille, jos vaan se joku jannelahti siellä olisi hereillä.

YV olikin muuten ihan hukassa lähes kokoajan. Ei tule Leino näillä esityksillä kultakypärää kantamaan.
 

hemmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestarit ry
Edit kirjoitti:
Ottelun maaleja olisi tyrkyllä jälleen...
Olen kuullut jotain ihmeellistä legendaa Laitisen taklauksesta. Jos tällainen once-in-a-lifetime tilanne on todellakin tapahtunut, niin siitä olisi kiva saada video esille.
 

Peter Gabriel

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jeps. Viiri siirretään sinne paitojen seuraan ennen seuraavaa kotiottelua. se vaan nostettiin aluksi kulmaan kun käytännön järjestelyt viirin nostamisesta jäältä/keskeltä päätykatsomoa olisivat hankaloittaneet hommaa. Vaikeaa näytti olevan jo valmiiksi.

Nosomekanismi toimi moitteetta vielä minuutti ennen h-hetkeä. Ilmeisesti henkilökunta testaili laitetta liiankin kanssa kun akku kuulemma tyhjeni. Vahvasti epäilen että kyseessä on ihan virallinen mestaruusviiri. Itse kyllä myös suosisin perinteisempää mallia missä on semmoinen "laatikko". Ei mainostoimistoa tarttisi ihan kaikessa käyttää.

Ai niin pelistä. Molemmat pelasi aika kurinalaisesti. Antoivat vastustajalle pitkiä myllyjä mutta pitivät kudit maalintekosektorista tiukasti. JYP yllätti positiivisesti kiekollisella pelillään.
 

Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
d2uce kirjoitti:
Hauskin tapaus pelistä oli kun Jypin pelaaja mussutti itsensä suihkuun unohdettuaan kypärän remmin auki, fiksua eikö totta?

Tota mä vähän ihmettelin, koska en usko että Niskavaara niin tyhmä ois, että ei laittanu sitä kiinni kun/jos Laaksonen siitä huomautti. Ja tuomarinhan pitää ainakin mun käsityksen mukaan huomauttaa tommosesta ennen ku voi antaa sen kympin.
 
F

Flonaldo

Hukkaviiva kirjoitti:
Tota mä vähän ihmettelin, koska en usko että Niskavaara niin tyhmä ois, että ei laittanu sitä kiinni kun/jos Laaksonen siitä huomautti. Ja tuomarinhan pitää ainakin mun käsityksen mukaan huomauttaa tommosesta ennen ku voi antaa sen kympin.
Laaksonen kävi huomauttamassa molempia vaihtopenkkejä varusteista ihan muutama vaihto ennen Niskavaaran kymppiä.
 

Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Flonaldo kirjoitti:
Laaksonen kävi huomauttamassa molempia vaihtopenkkejä varusteista ihan muutama vaihto ennen Niskavaaran kymppiä.

Ok, no toi jäi sit vaan multa huomaamatta. Mut ehkä se ois Laaksonen voinu vielä siinä jäällä sanoo siitä, ku toi kuiteski on semmonen joka helposti unohtuu auki, tuskin sitä kukaan tahallaan jättää auki. Ei toi peli ollu mun mielestä Laaksoselta yleisesti ottaen mikään kovin hyvä suoritus.
 

vanhapak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kerhon tilanteesta kahden matsin jälkeen

Pohjustukseksi:
Kävin "kausikortin hintaa halventaakseni" katsomassa kesän ainoan (!) kotiharkkamatsin HC Davosia vastaan. Kerhon peli kulki mielestäni kivasti. Pelin hallinta oli melko totaalista huolimatta melko nimekkäistä vastustajan pelaajista.
Kerhon maalissa vain Väre päästi suurin piirtein kaikki kiekot sisään. Ajattelin, että jumankekka, jos tämä oli Väreen hyvä päivä, mitä mahtaa huonona päivänä tapahtua.

No, kausi alkoi lopulta, ja Oulun avauksessa tuli heti ruma tappio toisin kuin aikaisempina vuosina.
"Joksin" juttuja radiosta kuunneltuani päädyin silti ajatukseen, että toivoa on. Värekin pelasi ilmeisesti ihan kelvollisesti. Silti 1 - 5.

Eka kotipeli JyP:iä vastaan ja Vihko poissa kuviosta. Harkkapelissä olin ollut vaikuttunut Vihkon, Pihlströmin ja Uusikartanon otteista. Uutta sen sijaan tällä kerralla Strömberg pakkina. Mies ei ollut mukana Davos -matsissa.

Porukka touhuaa hyvin; liikettä löytyy, mutta jotenkin mielikuvituksettomalta homma näyttää. Etenkin pelin alkuosassa kerholle tulleet jäähyt paikataan tyylikkäästi, mutta yv ei toimi niin kuin olin toivonut. Jotenkin ideattomalta se vaikuttaa aivan matsin loppuun asti. Tässä on Jalosella ja kneilla urakka edessään, sillä pelkkä kiekon siirtely pakki - pakki ja kulma- pakki ja pv., jne ei pitkälle auta, ellei uhrautujia riitä maalille. Etenkin viidellä kolmea vastaan touhu tuntui todella mielikuvituksettomalta.

Strömbergille toivon pikaista paluuta omalle tasolleen. Kyseessä on todella taitava pakki, mutta illan esitys oli surkea. Tästä ei ole kuin yksi tie: ylöspäin!

Väreen torjunnat olivat aika vähäiset, mutta siitä huolimatta esitys oli kelvollinen. Paljon tulee äijältä reboundeja, mutta hyvin ne saatiin ennakoitua, hyvä!

Kunhan Vihko palaa kokoonpanoon ja ketjukoostumukset muotoutuvat toimiviksi, ja ennen kaikkea: maalivahtiongelma saadaan kuntoon (A.A. saattaa väliaikaisratkaisuna olla hyvä), niin en epäile, etteikö HPK olisi yhtä vaikea voitettava kuin viime kaudella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös