La 16.4.2022 TPS - Ilves

  • 33 179
  • 664

12961

Jäsen
Ymmärrän toki tämän. Itseäni vain on alkanut jyrsimään Liiga tuotteena, eikä se tietenkään ole yksin TPS:n asia. Mihinkään vanhaan ei haluta koskea, myydään ilman todellisia vaihtoehtoja lihapiirakkaa lounaan hinnalla ja toistetaan samaa kaudesta toiseen. Sitten välierien erätauolla kysellään urheilujohtajalta, miten saataisiin myös runkosarjassa yli 10k halliin yleisöä yli puolet.. no soitetaan sitä dirlandata edelleen ja toivotaan toivotaan uusien sukupolvien ryntäystä halleihin.

Tämä sopisi toki toisiin keskusteluihin. Onnea isosti TPS, jolla on NHL-tason mv ja se voi viedä mestaruuteen asti. Yli 10 omaa kasvattia on myös hatunnoston arvoinen suoritus

Tuotteessa on paljon parannettavaa ja petraamisen voisi aloittaa tuomareista. Tämän sarjan kolme viimeistä matsia oli kamalaa painimista ja poikkaria. Eikä runkosarjassakaan niin vahvasti ole tuomittu. Sanotaan vielä kerran, ettei linja suosinut kumpaakaan.

En nyt ihan allekirjoita tätä, ettei täällä ole näitä oheistuotteita ideoitu, alkaen tuoreemmista lapsiparkista, katsomoravintolasta ja safkan toimittamisesta sovelluksella joka katsomoon. TPS:n kotimatsin tuote on selvästi liigan keskivertoa paremmin uudistunut ja kehittynyt.

Perinteitä rikkomalla ei tosiaan kehitetä mitään. Iso osa yleisöstä muistaa juuri tämän hallin täytenä hornankattilana menestysvuosilta, ja sikäli uusi hallikin on riski. Kuten todettua, dirlandaa on soinut jokaikisen tepsin voiton jälkeen jo vuosikymmeniä. Se on niin iso juttu, että todella iso osa yleisöstä jaksoi jäädä areenalle sitä taputtaen laulamaan.

EDIT: Dirlandaa voiton jälkeen on yhtä koskematon kuin Hunajata maalilauluna.
 
Viimeksi muokattu:

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Mistä tuo Dirlandaa tulee Tepsille ? Se on käännösbiisi.. alunperin kreikkalainen ja hämeenlinnalaisen suomeksi laulama.
Ehkä vaan aikanaan todettu mukavaksi jollotukseksi. Siksi mietin, kun Turussa olisi paljon ihan omaakin.
Taitaa muuten laulaa sama kaveri, joka laulaa Kerhon maalilaulun.
Kai Hyttinen siis, jos joku ei tiennyt.
Kysyn vain koska historia kiinnostaa itseäni.
 

12961

Jäsen
Mistä tuo Dirlandaa tulee Tepsille ? Se on käännösbiisi.. alunperin kreikkalainen ja hämeenlinnalaisen suomeksi laulama.
Ehkä vaan aikanaan todettu mukavaksi jollotukseksi. Siksi mietin, kun Turussa olisi paljon ihan omaakin.
Taitaa muuten laulaa sama kaveri, joka laulaa Kerhon maalilaulun.
Kai Hyttinen siis, jos joku ei tiennyt.
Kysyn vain koska historia kiinnostaa itseäni.
Jos olen oikein ymmärtänyt, niin joku vain aikanaan alkoi sitä soittaa, keräsi yleisöltä suosion ja jäi päälle. Ei sitä kukaan seuran tasolla päättänyt, vaan yleisö otti kappaleen. Silloin aikanaan.

Omanlaisensa huutoäänestys ja entistä kovempi rintaääni perinteen jatkamiselle.
 
Viimeksi muokattu:

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Rantalelujen heittely on siinä mielessä älytöntä, että Ilveksen kausi jatkuu vielä yli viikon.
Perinne tämäkin ja siksi ymmärrettävää toki.

Melkoista puuhastelua taas Liigalta tämä otteluohjelman luominen. Olkoonkin että tähän vaikuttaa myös Nokia areenan varauslista.
 

Driver

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Suomi, Suomalaiset NHL:ssä, V. Ze
Onnittelut TPS:lle! Ei riittänyt Ipalla vielä tänä vuonna, oppia oppia...vaikea olla kummankaan puolella finaalissa, parempi voittakoon. Levänneen vastustajan saatte ainakin, eiköhän siitäkin tiukka sarja tule.

Ps. Ahokas on tyylikäs valkku!
 

Mr. Tasuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palloseura, Avalanche
Joku Tepsissä hämää. Muka 1 ketjun jengi, mutta silti pistänyt HIFK:n ja Ilveksen ulos. Koko joukkue puolustaa ja se yks ketju tekee maalit?

Onnea tästä voitosta ja onnea myös Tapparaa vastaan. En näe mitään palaa teillä voittaa sitä, mutta enpä uskonut teidän tätäkään sarjaa voittavan.
Tää on jotenkin hauska miten Tepsi on nyt viime kausi mukaan lukien voittanut neljä sarjaa niin, ettei muiden joukkeiden kannattajien mukaan olisi pitänyt voittaa. Pelicans, IFK, IFK ja Ilves. Viime kaudella Lukko oli vain niin hyvä ettei TPS:llä ensimmäisen pelin jälkeen ollut palaa. Tämä on ihan hyvä asetelma, että kaikki odottavat nyt Tapparan ylikävelyä...
 

Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Mistä tuo Dirlandaa tulee Tepsille ? Se on käännösbiisi.. alunperin kreikkalainen ja hämeenlinnalaisen suomeksi laulama.
Ehkä vaan aikanaan todettu mukavaksi jollotukseksi. Siksi mietin, kun Turussa olisi paljon ihan omaakin.
Taitaa muuten laulaa sama kaveri, joka laulaa Kerhon maalilaulun.
Kai Hyttinen siis, jos joku ei tiennyt.
Kysyn vain koska historia kiinnostaa itseäni.
Dirlandaa tuli siitä kun TPS voitti mestaruuden pitkän pitkän korpivaelluksen jälkeen vuonna 1989.
Heti pelin jälkeen joukkue kokoontui jäälle Kanadamaljan kanssa joukkuekuvaan. Tämän joukkuekuvan aikana kapteeni Hannu Virta alkoi sponttaanisti laulamaan Dirlandaata johon ainakin osa joukkueesta yhtyi ja siitä sen kappaleen ja TPS:n yhteinen polku käsittääkseni alkoi.
Minulla on vieläkin VHS kasetilla tuo tapahtuma tallessa.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tää on jotenkin hauska miten Tepsi on nyt viime kausi mukaan lukien voittanut neljä sarjaa niin, ettei muiden joukkeiden kannattajien mukaan olisi pitänyt voittaa.

Tätä samaa kannattaa kysyä jokaisen playoff-joukkueen faneilta, koska onhan tässä jo tälläkin kaudella tullut selväksi, ettei Tapparan olisi pitänyt ikinä mielikuvituslätkällään päästä finaaliin. Tapparan piti hävitä Lukolle pitkän kaavan kautta, mutta kun ei hävitty niin Lukko oli huono. KooKoon piti laittaa Tappara selkä seinää vasten tosissaan, voittaa ainakin kolme peliä sarjasta. Tapparan diesel ei oo vieläkään käynnissä, ollaan liian huonosti pelattu ja tuurilla päästiin finaaleihin. Lepoedut, materiaalitedut yms. kaikki on koko ajan meidän puolella. Minä en lataa TPS:stä mitään odotuksia - kuuluuko sen voittaa vai eikö sen kuulu voittaa - TPS on pelannut hienosti IFK:ta ja Ilvestä vastaan. Ihan oikeat joukkueet siellä finaalissa on, vaikka sinne joka vuosi väärin meriitein mennään. Moraalisesti olisi ollut parempi nähdä finaalissa Jukurit ja Ilves, mutta joudutaan tyytymään TPS:n ja Tapparaan.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Tää on jotenkin hauska miten Tepsi on nyt viime kausi mukaan lukien voittanut neljä sarjaa niin, ettei muiden joukkeiden kannattajien mukaan olisi pitänyt voittaa. Pelicans, IFK, IFK ja Ilves. Viime kaudella Lukko oli vain niin hyvä ettei TPS:llä ensimmäisen pelin jälkeen ollut palaa.
Tuo on ihan normaalia, samaa oli aikanaan JYPillä myös turkulaiset oli monesti äänessä. Nykyään Tappara lienee tässä se joukkue, jonka sarjoja ja niiden voittamista eniten kritisoidaan. Mikäli nyt samaa on TPSllä, niin ihan normaaliahan tuo on.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Rantalelujen heittely on siinä mielessä älytöntä, että Ilveksen kausi jatkuu vielä yli viikon.
Perinne tämäkin ja siksi ymmärrettävää toki.

Melkoista puuhastelua taas Liigalta tämä otteluohjelman luominen. Olkoonkin että tähän vaikuttaa myös Nokia areenan varauslista.
Perinne, joka kuuluu 90-luvulle yhdessä hallia kiertävän junttiaallon kanssa. Pronssipeli kiinnostaa juuri nyt tasan ei vitun yhtään, mutta käydään katsomassa. Siltikin: SM Liiga haistakaa vittu että tuo on vasta viikon päästä.

Onnittelut TPS'lle finaalipaikasta, parempi voitti ja hienoa playoffien kiekkoa seura pelasi kyllä Ilvestä vastaan.
 

Shiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ps. Ahokas on tyylikäs valkku!
Tyylistä en sano, mutta tuntuu sopivan nuorten miesten valmentajaksi.
Ainakaan minä en uskonut kauden alussa neljän joukkoon Tps:ää.
Muutkin kentälliset toimii kun Pärssisen.
Ei Ilvestä eikä Hifk:ta tuurilla tuosta vaan.
Moraalisesti olisi ollut parempi nähdä finaalissa Jukurit ja Ilves, mutta joudutaan tyytymään TPS:n ja Tapparaan.
Moraalistakaan en osaa sanoa, mutta vaihteeksi kyllä.
Jokatapauksessa tästä tulee erittäin mielenkiintoiset finaalipelit.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tätä samaa kannattaa kysyä jokaisen playoff-joukkueen faneilta, koska onhan tässä jo tälläkin kaudella tullut selväksi, ettei Tapparan olisi pitänyt ikinä mielikuvituslätkällään päästä finaaliin.
Tämä menee offtopicin puolelle, mutta:

Eiköhän Tappara ole ollut kaikissa ennakkokaavailuissa ylivoimainen mestarisuosikki elokuusta asti. Tapparalla oli jo kauden alussa huippumateriaali, jota se täydensi kesken kauden Luodolla, Savinaisella, Leskisellä ja Kalninsilla. Kone yski syksyllä, mutta peli löytyi ja koronakurimuskaan ei näyttänyt sekoittavan sen tekemistä niin pitkään kuin vaikka HIFK:n.

Jokainen joukkue on Tapparaa vastaan altavastaaja. Se sai vielä runkosarjan voittajana heti alkuun lepoedun ja Jukurien pudotessa myös välieräsarjaankin vastaansa Kookoon, jolla oli alla säälit ja tiukka seitsemän ottelun sarja.

TPS on joutunut tekemään isomman työn finaalipaikan eteen. Se on osoittanut olevansa etenkin kotonaan todella vahva ja halpoja maaleja Kareeville ei mene. Ylivoimapeli yskii, mutta se on korjattavissa.

Tappara on levännyt ja terve. TPS väsynyt ja osin rikki (Tammela, Viro oletan).

En nyt pääse kiinni ajatuksiisi, @peterra.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@Raymond Pearl lue sarkasmia :) Lähinnä kuvailin sarkastisesti niitä tuntoja, joita herää tällä hetkellä Tapparan kannattamisesta. Se on vähän kuin tiedätkö semmonen tylsä levy, joka soi samalla tavalla vuodesta toiseen. Tämän vuoden levyt ovat olleet Tapparan ylivoimaisuus - sitten kun on voitettu ylivoimaisesti playoffeissa niin aina joku on rientänyt kertomaan, kuinka pintakaasulla painettiin läpi. Sitten kun tulee lähemmäs finaali niin nämä pintakaasupuheet realisoidaan - Tappara ei ole tullut millään pintakaasulla finaaleihin vaan ihan pelaamalla. Kyllä Lukko & KooKoo ihan ovat yrittäneet Tapparaa kaataa. Kommenttini oli tällainen lievä ärsyyntynyt näkemys vain asiaan. On vaan ihan helekutin raskasta noin pääsääntöisesti, kun aina se tie, joka on tullut, se on ollut väärä.
 

Shiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaikea päätellä pääsikö Tappara finaaliin hempommalla kun Tps.
Nyt näyttää että Tps teki isomman työn sinne päästäkseen kun Tappara, mutta toisaalta se mikä näyttää helpolta, ei automaattisesti tule helpolla.

Minä pidin Hifk;ta suurimpana mestarisuosikkina ja ajattelin että joko Hifk, tai sitten se joka Hifk;n pudottaa on mestari.
 

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Tuo on ihan normaalia, samaa oli aikanaan JYPillä myös turkulaiset oli monesti äänessä.
TPS ja JyP-HT on kohdanneet pudotuspeleissä viidesti, joista TPS on voittanut neljä. Tuo ainut Jypin voitto tuli 2009, joka oli Turussa melko erikoinen kausi ja IFK:n pistäminen ulos sääleissä ja jopa kaksi voittoa Jypistä oli todella onnistunut suoritus. Eli en kyllä usko että turkulaiset ovat kovinkaan kollektiivisesti olleet sitä mieltä, että Jypin ei kuulu sarjoista jatkaa vaikka olisivatkin voittaneet(aika huonosti on voittaneet meitä).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös