Mainos

La 16.4.2016 Tappara - HIFK (2. finaali)

  • 15 995
  • 98

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Varmasti tulee ärsytetty ja sisuuntunut Tappara tänään, mutta hyvällä tolalla tuntuu olevan IFK:nkin henkinen puoli. Ja toisaalta jos jossain pelissä tässä sarjassa näkyy Tapparan kovempi fyysinen rasitus välieristä niin se on tämä matsi. Toistan itseäni, mutta nyt olisi IFK:lla tämän sarjan paras paikka hakea vierasvoitto.
 
Pari voittoa sinne tänne. Yleinen kuva oli kuitenkin se molempien kannattajaryhmissä se, että eivät pystyneet pelaamaan omalla tasollaan kuin hetkittäin.
Jos Tappara häviää neljä peliä samanlaisella esityksellä kuin eilen, voin ihan huoletta myöntää, että se on sitten täysin IFK:n ansiota. Toistaiseksi kuitenkin pitäydyn siinä näkemyksessä, jota aika laajaltikin on viljelty, että eilen Tapparan esitys oli ns. alta riman.
 

Bromse

Jäsen
No milläs tasolla Jyp ja Pelicans ne kaksi voittoa ottivat?
Molempien kotivoitot tulivat hyvällä tasolla. Pelicansin vierasvoitto oli aika puhtaasti taisteluvoitto, kun IFK laukoi jälleen käsittämättömän määrän (ulkomuistista) vetoja mutta Hovinen seisoi päällään. JYP:n toinen voitto oli heidän tehokkaan kolmen ensimmäisen minuutin ansiosta kun paukuttivat kolme häkkiä, mutta melkein loput 57 minuuttia pelistä IFK oli kuskin paikalla. Valitettavasti silloin ei kahta enempää saatu kaverin maaliin.

Sanotaan vielä ettet pääse naljailemaan, että molemmat ansaitsivat voittonsa, eikä ne johtuneet vaan IFK:n huonoudesta tai jostain yksittäisistä onnenkantamoisista.
 

Apheu

Jäsen
Ei voi kyllä olla miettimättä tuota asiaa, että miten IFK:ta vastaan Pelsut, JYP ja nyt Tappara eivät pysty pelaamaan ollenkaan omalla tasollaan.

Eikös Pelicans ollut periaatteessa maalin päässä seiskapelistä, jos oikein muistan? JYP:kin kairasi ne kaksi voittoa. Eihän tässä ole mitään hätää, jos kerran esimerkiksi Pelicans ei päässyt omalle tasolleen ollenkaan ja silti voitti kahdesti ja vei sarjan melkein jopa seiskapeliin.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tappara on pelannut tänä keväänä nyt 13 peliä, joista 2-3 on ollut juuri tuollaista, että ei vain olla saatu kaikkea irti. Ainut Lukko -tappio oli samaan tapaan 5-0, ja Kärpille muistaakseni yksi Oulun peli meni vierailijoilta myöskin lähes kokonaan ohi. Siksi täällä on luotto joukkueeseen yhä kova, ja että IFK:sta ei osaa sanoa vielä oikein mitään; en yksinkertaisesti näe, että heitä päästiin testaamaan oikein kunnolla. Toki kyseessä on vaarallinen joukkue maalipaikoissa, se kävi jo selväksi ja muutenkin laatujoukkue tottakai.

Näin juuri. Se, miksi näin kävi on asia erikseen mutta kävi kuitenkin. Yhtälailla HIFK:lla oli ohipelejä ainakin Pelsuja vastaan ja miksei Jyppiäkin.

Mutta kyllä se kertoo joukkueesta myös jos ei finaaleissa osata pelata ilman että menee ohi. Veikkaan ettei Tapparalle toiste käy näin mutta se mihin asti se taas riittää onkin toinen juttu.

Loistavaa lätkäiltas kaikille!
 

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös Pelicans ollut periaatteessa maalin päässä seiskapelistä, jos oikein muistan? JYP:kin kairasi ne kaksi voittoa. Eihän tässä ole mitään hätää, jos kerran esimerkiksi Pelicans ei päässyt omalle tasolleen ollenkaan ja silti voitti kahdesti ja vei sarjan melkein jopa seiskapeliin.
No siis, jos "maalin päässä seiskapelistä" on mielestäsi sellainen hyväksi tulkittava sarjan lopputulos, niin ei kai sitten joo tosiaan tarvitse olla huolissaan.

Kyllähän Pelsut pelasi sitä paitsi todellakin oman tasonsa ylärajoilla. Kaksi ekaa peliä oli IFK:n täyttä dominointia, kolmas oli myös IFK:n peli mutta se oli sellainen perinteinen "parempi joukkue ei onnistu missään ja huonompi onnistuu kaikessa" -tilastotappio. Tästä sitten Pelsut sai kovan henkisen altavastaajan draivin päälle ja pelasi kuin omia finaalejaan, samalla kun IFK:lla nousi perinteinen suursuosikin "ei kai me tätä oikeasti voida kusta" -paniikki päälle - ihan tuttua cup-sarjoista lajissa kuin lajissa. Kaikki kunnia Pelsuille hyvästä esityksestä.

Mutta ollutta ja mennyttä, ei tuolla ole mitään tekemistä tämän finaalisarjan kanssa.
 

dafjkl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos ja JYP
JYP vs. HIFK sarjan perusteella uskoinkin HIFKin vyöryvän mestaruuteen ja eilen siitä nähtiin ensi makua. Kärpät - Tappara sarjaa hehkutettiin, mutta lähinnä siellä loistivat superjunnut. Itse en nähnyt sarjan tasoa ollenkaan niin huikeaksi, kuin media onnistui kuvaamaan. HIFKissä on kuitenkin äijämäisyyttä kulmaväännöissä enemmän - taitavuutta on hurjasti, mutta myös kykyä ja tahtoa rouhia. Tapparan puolustus ei vakuuta. HIFK rankaisee tylysti virheistä. Siksi HIFK voitti eilen ja voittaa tänään
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kärpät - Tappara sarjaa hehkutettiin, mutta lähinnä siellä loistivat superjunnut. Itse en nähnyt sarjan tasoa ollenkaan niin huikeaksi, kuin media onnistui kuvaamaan. HIFKissä on kuitenkin äijämäisyyttä kulmaväännöissä enemmän - taitavuutta on hurjasti, mutta myös kykyä ja tahtoa rouhia. Tapparan puolustus ei vakuuta. HIFK rankaisee tylysti virheistä. Siksi HIFK voitti eilen ja voittaa tänään

Olihan tuo loistava sarja, ei mitään pois. Ottelut olivat tasaisia ja joka sentistä tapeltiin, oli jatkoaikoja sekä viime hetken tasoituksia. Sarjassa oli huikea määrä tunnetta ja latausta. Metsään mentiin siinä, että nuo käsitettiin monella taholla samaksi asiaksi kuin ylivertainen pelillinen taso. Olihan sarja tasokaskin, älkää ymmärtäkö väärin, mutta ei siellä kumpikaan joukkue mitään sellaisia täysin ylivertaisia otteita esittänyt, etteikö toisesta välierästä tuleva finaalivastustaja siihen pystyisi ollenkaan vastaamaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Luojalle ja Kaikkivaltiaalle kiitos. Herr Ubersturmbannfuhrer uber alles Vesa Rantanen ei ole studiossa. Lienee kaivautunut takinkääntäjien ja paremmintietäjien maakellariin järsimään lanttua?

Maukasta iltaa Vesa.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän Tapparasta eilen näki ettei peli ollut omalla tasollaan, Kärpät sarjan jälkeinen ulospuhallus taisi olla odotettua kovempi. IFK oli liikkeessä Tapparaa edellä kilometrin verran, siihen päälle Tapparan kiekollinen peli oli heikkoa jolloin huonoa liikettä ei pystytty juurikaan paikkaamaan. IFK:n träppi hieman yllätti ainakin mut, harvoin nähty sitä kotona, mikäs siinä kun ainakin eilen toimi. Tänään nähdään varmasti sisuuntunut Tappara, ja kohta nähdään mihin se riittää. IFK sai rosteriin hyviä vahvistuksia Grilforssin ja Leinon muodossa, hieman huolettaa miten Grilli suoriutuu kun tuntuma on kateissa, eiköhän tuo kaksinkertainen SHL:n mestari hoida rutiinilla tämän kotiin. Nykopp ja Liivik ilmeisesti vuorottelevat 4.ketjun keskellä.

Voisin kuvitella että IFK sai eilen sen avausvoiton ja pahimmat paineet pois, tänään voidaan lähteä vapautuneesti hakemaan sarjan ensimmäistä vierasvoittoa. Toivotaan että IFK tiedostaa ettei tuo eilinen riitä mihinkään, peliä pitää parantaa suhteessa vastustajaan ja varsinkin YV:n tulisi toimia vieraissa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Läpsyttimet. Hävetkää Tampere.

Mouhijärveläinen räkäjarrut omaava Tappara-fani kannustaa. Kesärenkaatkin pitäisi Datsuniin vaihtaa.

(Sori - oli pakko, ihan ystävällisesti tämä.) P.s. Mistä ihmeestä tämä Mouhijärvi-läppä on lähtenyt liikkeelle? Ipa-osastolta?
 

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aah Ectasy of gold soi juuri Hakametsässä, jotenkin sopii pleijaritunnelmaan juuri ennen peliä! Ei soinut tänä vuonna Kisapuistossa, perkele.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK: jättäkää peräsuolenne jäälle ja laittakaa Laine kuriin.

Jos näin, se riittää minulle.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Hylätty maali. Ei mitään - eteenpäin saatana. Täysillä.
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Eikö tuo nyt ollu selvä maali?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Hienosti muuten soljuu HIFK:n hyökkäyspeli. Ihanaa.
 

Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Jaa a. Itse oisin maalin hyäksynyt. Näitä on kuitenkin runkosarjassa hyväksytty maailmansivu.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
On kyllä HIFK kokoajan vaarallinen. Oliko eilinen peli samanlaista?
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös