Ottelun jälkipuinti ei tunnu foorumia paljoa kiinnostavan, liekö syynä IFK:n totaalinen alistuminen Isomäen illassa? Ässät oli tänään isäntä ja teki jäällä mitä tahtoi. Dixonin lähtö on tosiaan tuonut joukkueeseen vastuunkatona, vapaamatkustajia ei jäällä eilen näkynyt, vaan joka ukko teki haalarihommia 100 lasissa.
Nyt mennään taas kuin vanhoina hyvinä aikoina. Ässien agressiivinen karvaus on nyt myrkkyä vastustajalle. Ensimmäisen erän aikana IFK ei tahtonut oikein päästä omalta puolustusalueelta ollenkaan kontrolloituihin hyökkäyksiin. Paremmalla onnella ja viimeistelyllä Ässät olisi voinut tehdä erään neljäkin maalia. Mikä hienointa, Ässät määräsi pelin kulun läpi koko ottelun, eikä puolustus liiemmin hasardeja tehnyt. Tämän Raimokin myönsi pressissä, "emme päässeet kimppuun oikein missään vaiheessa", ja kehui muutoinkin Padan tämänhetken meininkiä. Lämmittää mieltä.
Savinaisen maalin aikana taisi olla jonkinlainen painiottelun tapainen keskialueella. Meni täysin ohi itseltä katsomossa, näkyikö Urholta paremmin mitä siinä tapahtui? Ilmeisesti ei kuitenkaan mitään ihmeempää, koska jäähyjä ei puhallettu. Tuomarit vetivät muutoinkin mielestäni ihan kohtuullisesti, eivätkä nousseet mitenkään estraadille.