La 15.9.2018 Ilves - JYP

  • 6 533
  • 37

Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En puhunut kyseisestä maalista, vaan tuomarien muna pystyssä viheltämästä "pitkästä kiekosta", joka ei ollut pitkä ja Louhivaara olisi täysin yksin päässyt tinttaamaan kiekon tyhjiin. Tuo ei ollut edes siinä ja siinä pitkä kiekko vaan erittäin räikeä tuomarin tekemä virhe.

Lahti ei käsittääkseni missään vaiheessa sulkenut kiekkoa, sepä siinä hauskaa olikin.

Liigassa valitettavan usein lopulta tuomarit yrittävät saada pelin tasoihin tai ainakin tasaisemmaksi. En tiedä mikä Nuori Suomi tai Kaikki pelaa paskaa se on, mutta tänään nähtiin jälleen loistava esimerkki siitä. Ja kyllä, JYP on myös joskus saanut vastaavanlaista apua.

Tuo oli kyllä outo vihellys ja meni kyllä tuomarien/tuomarin piikkiin täysin. Louhivaara oli Ipan miehiä puoli potkua edellä eikä siitä pitkää olisi pitänyt tietenkään viheltää. Toki siitä maali olisi voinut tulla, mutta nythän sitä ei tiedä.

Hallissa näytti ainakin aika selvähköltä tuo Lahden kiekon sulkeminen, ainakaan tuota kiekkoa ei sieltä voinut pelata kummankaan joukkueen pelaaja Lahtea satuttamatta.

Samaa mieltä olen myös, että tuomareilla on jostain syystä tarve saada jäähyt tasattua, tai saada ainakin lähelle toisiaan. En kyllä jaa näkemystä, että Ilves olisi linjasta jotenkin hyötynyt tänään enemmän. Mutta näitä asioita nyt onkin vaikea ilman värilaseja tietysti katsella.
 

Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kiekkohan oli Lahden hanskan ja polven välissä, eli ei missään vaiheessa ottanut kiekkoa käteen. Eli vihellys meni täysin väärin, samoin kuin lopun pitkäkiekko vihellys.

Floodin toinen jäähy ei uusinnoissakaan täysin näkynyt, mutta mun mielestä Floodin huitaisu osui Turkulaisen oikeaan luistimeen. Ja kun pelaaja kaartaa tuollein, niin siihen sisäjalan luistimeen ei isoa tökkäisyä tarvi että luiskahtaa pois alta.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Turha puhua mistään pullasta, parempi voitti. Suuri sääli että Flood pelasi täysin ohipelin, toivottavasti oli viimeinen tälle kaudelle. Kiekko omiin toi kovasti mieleen sen erään japanilaispelaajan ja Ilveksestä olikohan Karjalainen vai kuka aikanaan, joka painoi samantapaisen oman maalin. Hemmetin viihdyttävä peli, mutta huono lopputulos, lopun tuomarimunaus oli käsittämätön.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Floodin toinen jäähy ei uusinnoissakaan täysin näkynyt,

Ai? Uusintoja tästä näytettiin kyllä hallilla useastakin kuvakulmasta, miksiköhän Telia lähetyksessä sitten ei? Floodin maila osuu Turkulaisen mailaan, ja hetki tän jälkeen Turkulainen kaatuu, ilmeisesti luistimen osumiseen laitaan tms. Floodilla ei ollut siihen mitään osuutta... ei menny miehellä ihan putkeen eilinen peli, aiheetta jäähylle ja limppu omiin...
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Onneksi ei nyt tällä kertaa se lopun pitkä ratkaissut mitään. Aika laiha lohtu olisi ollut se tuomarin oman virheen myöntäminen jos Ilves olisi vielä painanut siinä tasoihin.

Vähän oli tuuriakin parissa torjunnassa ja toki Floodin omassa maalissa, mutta vastapainoksi sitten hyvää puolustuspeliä keskialueella, Voutilaiselta hyviä torjuntoja ja pari komeaa maalia. Ihan hyvä kuitti HIFK-pelille joka lipesi käsistä ihan yllättäen.
 

makeyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En tiedä kuka se oli, joka pelin Telialle selosti, mutta olen melko varma siitä että sillä on Ilveksen kausikortti taskussa ja huivi kaulassa. Harvinaisen puolueellinen selostaja :D
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Sääntö kiekon sulkemisesta kertauksena kaikille osapuolille

"SÄÄNTÖ 126 – KIEKON SULKEMINEN KÄTEEN MÄÄRITELMÄ: Vaikka kenttäpelaaja voi lyödä kiekkoa hanskalla tai ottaa kiekon kiinni ja laskea sen välittömästi jäälle, hän ei saa sulkea kiekkoa (ts. pitää sitä hanskassaan) ja pitää suljettuna kauemmin kuin tarpeen kiekon laskemiseksi jäälle tai luistella kiekko hanskassaan.

i. Kenttäpelaajalle, joka ottaa kiekon kiinni ja pitää sitä kädessään joko paikoillaan ollen tai luistellen joko välttääkseen taklauksen tai saadakseen sen kunnolla haltuunsa, tuomitaan pieni rangaistus kiekon sulkemisesta käteen.

ii. Kenttäpelaajalle, joka nostaa pelitilanteessa kiekon hanskallaan tai kädellään jäästä oman maalialueensa ulkopuolella, tuomitaan pieni rangaistus.

iii. Kenttäpelaajalle, joka sulkee kiekon hanskallaan oman maalialueensa ulkopuolella, tuomitaan pieni rangaistus.

iv. Jos kenttäpelaaja nostaa kiekon jäästä hanskaansa, sulkee tai peittää kiekon hanskallaan oman maalinsa kolmiulotteisen maalialueen sisällä, kun maalivahti on jäällä, tuomitaan rangaistuslaukaus vastustajan hyväksi."
''
 

vivalavili

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Liverpool F.C.
En tiedä kuka se oli, joka pelin Telialle selosti, mutta olen melko varma siitä että sillä on Ilveksen kausikortti taskussa ja huivi kaulassa. Harvinaisen puolueellinen selostaja :D
Hauskaa, koska kuulosti omaan korvaan ihan siltä, että kyseinen selostaja ei tietäisi mitään Ilveksestä. Aika vaikeaa on Suomesta kuitenkin löytää täydelle kierrokselle 7 ammattitaitoista selostajaa, joista kukaan ei olisi tietyn joukkueen kannattaja, mutta omaa silti tarvittavat tiedot pelaavista joukkueista, jotta selostus olisi tarpeeksi informatiivinen.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Miika Lahden jälkimmäisen jäähyn syyksi on muuten merkitty SM-liigan sivuilla "pelin viivyttäminen - kiekon sulkeminen", joka on sikäli vähän outoa, että se ei toisaalta ole säännön 126 mukaisesti "kiekon sulkeminen käteen" eikä säännön 131 mukaisesti "pelin viivyttäminen / kiekon peittäminen". Jos kuitenkin ajatellaan, että tässä tarkoitetaan jälkimmäistä sääntöä, niin se menee seuraavasti.

SÄÄNTÖ 131 – PELIN VIIVYTTÄMINEN / KIEKON PEITTÄMINEN kirjoitti:
Katso myös Sääntö 175 (Rangaistuslaukauksen tuomitseminen) & Sääntö 179 (Tuomitut maalit)
i. Kenttäpelaajalle, joka pudottautuu kiekon päälle, sulkee tai haalii kiekon vartaloonsa tai varusteisiinsa aiheuttaakseen pelikatkon, tuomitaan pieni rangaistus. Kuitenkin, jos kiekko juuttuu kenttäpelaajan luistimiin tai varusteisiin hänen peittäessään laukausta tai syöttöä, pelitilanne katkaistaan, mutta rangaistusta ei tuomita.
ii. Kenttäpelaajalle, joka käyttää käsiään peittäen kiekon kämmeneensä tai varusteisiinsa aiheuttaakseen pelikatkon, tuomitaan pieni rangaistus.

Ei mitenkään ilmeinen tapaus, mutta en nyt aivan suoralta kädeltä tyrmäisi tuomarin näkemystä, jos hän katsoi tuossa tilanteessa tapahtuneen "haalimista".
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Katsoin tilanteen Telian nauhoitteesta. Kampailutilanteessa Lahti kaatuu jäähän kampailutilanteessa Antosen kanssan ja on polvillaan kun Kuukka potkaisee kiekon Lahden suuntaan ja se pysähtuu Lahden oikeaan jalkaan. Antonen hakkaa koko ajan ylöspyrkivää Lahtea

Lahti ei pudottautudu eikä haali kiekkoa itseensä ja on passiivinen koko episodin ajan. Lahti oli polvillaan siinä vaiheessa kun kiekko hänen polveensa osuu. Kiekko on myös koko ajan pelattavissa eikä ole Lahden varusteissa. Jos samassa matsissa hyväksyttiin Suomen maali jossa kiekko oli Voutilaisen patjan alla ja tuomareiden mielestä pelattavissa niin millä tämä voi tulkita ettei kiekko olisi pelattavissa ajan?

Tässä kävi nyt taas siten että tuomari ei nähnyt kiekkoa ja oletti sen olevan Lahden hanskassa. Ihan normaalia jatkumoa tuomaroinnille jossa hybridisääntö unohdettiin sopivasti. S
 
Oikealla kädellään jäätä myöden yrittää kiekkoa siirtää. Kiekko osuu vahingokseen oikeaan pelihousun/polvarin tienoille. Ei siis ainakaan sulkenut, mutta varmasti tuomarille näyttänyt "haalimiselta" ja siksi viheltänyt. Harvinaisen helposti kyllä tuli, liekkö tuomari nähnyt vain haalinta liikettä ja kiekko kadonnut näkyvistä, niin viheltänyt. Pelin hengen mukaista olisi ollut jättää viheltämättä.
 

Optimisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Itse katsoin live-tilanteessa, että tulipa heppoisesti Lahden jäähy, mutta kyllä se uusinnan perusteella oli selvä jäähyn paikka. Vaikka on noita joskus viheltämättäkin jätetty; tuskin kukaan olisi siitä meteliä nostanut. Lahden passiivisuudesta ei tuossa tilanteessa tosin ole tietoakaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös