Ilmoitukset

Nimimerkin RiverDog vähäinen tuotanto on sisältänyt henkilökohtaisuuksia, offtopicia ja itsemoderointia. Häntä on jo aiemmin huomautettu käytöksestään, mutta kun huomautus ei auttanut, on raati laittanut hänet viikon rauhoittumislomalle.

Lisäksi päätimme viikonloppuna, ettei nimimerkki Bawdy enää jatkossa avaa ketjuja. Meille ei ole väliä, milloin "valmentajalle X kenkää!"-ketju avataan, mutta myös näiden ketjujen avauksiin odotamme edes jonkinlaista panostusta. Tähän Bawdy ei ole kyennyt, sillä hänen ketjunavauksensa sekä Merikiven että Tirkkosen potkuille ovat olleet aivan luokattomia.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin Hatchetman tuotanto Jokerit-osiossa on ollut silkkaa flametusta ja ohi aiheen huutelua. Koska aiemmat huomautukset ja viikon pelikiellot eivät ole tepsineet, kyseinen nimimerkki päätyy tällä kertaa kahdeksi viikoksi jäähyaition puolelle.

Sulje ilmoitus

La 15.3.2014 TUTO Hockey - Kiekko-Vantaa, 3. puolivälierä

Viestiketju osiossa 'Otteluketjufoorumi' , aloittajana tosiasia, 15.03.2014 klo 00.43.

  1. tosiasia Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    Kuuma oli edellinen peli ja muutama peluri viilentänee tunteitaan myös tämän ottelun ajan pelikiellossa TuTon puolelta. Pudotuspelisarjan kannalta tärkeää kuskin paikkaa on tänään taas tarjolla. Vantaan voitto viime pelissä oli erittäin merkittävä ja tänään TuTolla on myös oma paikkansa nousta pelikieltojen suosta. Nähtäväksi jää miten hyvin edellisen pelin höyryt ovat haihtuneet vai ovatko ne vieläkään?

    Kuten jo aiemminkin todettua ylilyöteihin ei kummallakaan ole yhtään varaa. Ottelut ovat olleet tasaisia ja pienenkin edun antaminen vastustajalle voi ratkaista pelin. Härnäystä ja hämmennystä todennäköisesti nähdään, mutta nyt on kasettien kestettävä. Veikataan TuTon pelaavan tänään sarjan parhaan ottelunsa ja puolustus nousee jälleen esiin. Betoni maalissa pitää nollan ja peli päättyy 3-0 kotijoukkueen hyväksi.
     
  2. Oadie Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    #50
    Jännitettä lienee ilmassa taas kun joukkueet tänään kohtaavat Kupittaalla. K-Vantaa on kahdessa pelissä olevansa todellinen piikki TUTO:n lihassa. TUTO:n yksi ongelmista Vantaalla oli maalinteko ja tietysti täten myös Aaro Peltonen. Vedot tosin suuntautuivat jatkuvasti ns. logoon mikä osaltaan helpotti Peltosen työtä. Vielä pahempi ongelma on ollut peräpäässä. Runkosarjaan verrattuna puolustus vuotaa jatkuvasti ja Betonikin on ollut maalillaan lähempänä styroksia. Puolustuksessa etenkin Franssila oli vieraspelissä luvattoman huono saaden kuitenkin luottoa myös ylivoimassa viivamiehenä. Montaa syöttöä ei kyllä pelin aikana omille mennyt. Myös kaudella kehumani Ruikka oli hieman pihalla ja ainakin näiden herrojen pitää petrata paljon.

    Onkohan TUTO muuttanut pelitaktiikkaansa jotenkin kun aikaisemmin kiekko vietiin sisään vastustajan alueelle, mutta nyt on näkynyt paljon tuota punaviivalta kulmiin lyöntiä. Siis verrattuna runkosarjaan.

    Yleisöä tuskin on aivan niin paljon että häkki täynnä olisi, mutta ainakin yli 2000 on päästävä. Ei muuta kuin tunnelma kattoon, lätty jäähän ja sitten pussiin.
     
  3. Musta Nuoli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
    TuTon ilmoittama aloituskokoonpano:

    1. Virtanen - Vainiola - Rutanen
    2. Ruotsalainen - Salmivirta- Kokkonen
    3. Keinänen - Pulliainen - Hakulinen
    4. Hämäläinen - Helenius - Tuokko

    Pakit:
    Heinimäki - Franssila
    Kärmeniemi - Vidgren
    Ruikka - Lehtonen

    Maalissa aloittaa Tommi Virtanen, Kimmo Meriläinen luukulla.

    TuTolla riittää miehiä pelikieltoistenkin tilalle, ja jos ei peli yhtään siistiydy niin eivätköhän Tuokko, Helenius ja kumppanit pysty fyysiseen peliin vastaamaan.

    Kalle Moisio näkyy olevan K-Vantaan ykköskentässä tänäänkin Valviston ja Lambergin kanssa, mutta vaikka taklauksia saisi mokomaan jaella, niin Moisioon ei pitäisi tänään keskittyä sen enempää. Tietysti jos kimppuun käy, niin sitten Moision voisi tästä ottelusarjasta ottaa täsmähakuna pois, mutta ei ottelua häneen keskittymällä voiteta.

    TuTo tuskin noutokeikalle tänään lähtee muutenkaan. Jos lähtisi, niin siitä heruisi varmasti sanktioita johonkin suuntaan. Tosin jos ei muu auta, niin mielekkäämpäähän se olisi sitten poistaa K-Vantaan avainpelaajia fyysisin keinoin kuin mitään Moisiota. Sitähän Moisiokin yritti Antti Virtasta teloessaan. TuTo ei kuitenkaan moisiin ensimmäisenä ole sortunut, eikä toivottavasti tarvitse sortua nytkään.

    TuTon pitäisi oman pään pelaaminen pistää takaisin jengoilleen ja keskittyä hyökkäyspäässä muuhunkin kuin siihen, että hyökkäyksiin lähdetään hitaasti ns. viivelähtöinä ja pusketaan sitten päätä K-Vantaan lihamuuriin.
     
  4. tosiasia Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    Vantaa tänään:

    Moisio-Valvisto-Lamberg
    Shin-Rekonen-Iossafov
    Suoraniemi-Kim-Elo
    Ahn-Åsten-Pehkonen

    Haverinen-Mäntylä
    Salmela-Ratakari
    Öhberg-Hämäläinen

    Peltonen (AM)
    Partanen

    K.Moisio tosiaan painaa vieraiden ykkösessä, mutta häneen ei saa missään nimessä keskittyä täysin. Kasetin kestävyyttä koetellaan kuitenkin tänään varmasti puolin ja toisin. TuTon kannattaisi pikemminkin antaa Moision vuorostaan hölmöillä ja rangaista ylivoimalla. Jäähyilyjä kannattaisi vältää viimeiseen asti. Kotijoukkueen puolustusta on myös selvästi yritetty kootta toimivampaan kuosiin, kun Heinimäki ottaa tutun paikan Franssilan vierellä. Peli on tärkeä, joten kaikki keskittyminen pitää kohdistaa voiton hankkimiseen.

    Onkohan Räsänen tänään tuomarina? Yksi syy lisää välttää kaikkea kummallista. Voi olla aika show luvassa.
     
  5. Musta Nuoli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
    Mistä otteluiden tuomarit nykyisin näkee? Ennen nekin oli selkeämmin merkitty, mutta ei ainakaan Mestiksen sivujen kokoonpanolistoissa ole tätä tietoa. Hyvin on tieto ainakin haudattu.

    Torstaina olivat Räsänen ja Väyrynen Vantaalla, ja tuttuun tapaanhan siellä jäähyjä jaettiin tolkuttomasti kun ottelu karkasi tuomareilta käsistä.

    Ne viime tiistaiset herrat (Virta ja joku muu) olivat ihan ok, tosin olisivat saaneet tuomita K-Vantaalle enemmän estämis-, koukkaus- ja "hyppään päälle painimaan enkä päästä irti"-jäähyjä.
     
  6. Kaulasuoja Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kreikka
    Tuomaristo tänään:
    Nordström - Vuohtoniemi, Jokinen - Savolainen

    Jännittävä peli tulee. Toivottavasti Kiekko-Vantaa saa mahdollisimman nopeasti tehtyä maalin heti alkuun ja sitä kautta lähemmäs voittoa.
    Kukaan tuskin tekee Moisiolle mitään.
    Tänään pedataan hyvät asetelmat huomiselle. Huomenna tuomareina: Heikkinen - Pöyhönen, Mattlar - Palmumäki.
     
  7. Toveri -82 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
    Lainaus:
    Tänään tuomaroi pari Nordström-Vuohtoniemi. Eikös se sivu ole tuomarialue.fi mistä näkee pelien tuomarit.
     
  8. HighFlyer#95 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jukurit
    Lainaus:
    Täältä näkee otteluiden erotuomarit ja kun ylhäältä valitsee kohdan "Kalenteri", niin näkee myös tulevien otteluiden tuomarit.
     
  9. Musta Nuoli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
    Lainaus:
    Kiitoksia. Huomisessa Vantaan pelissä ovat Pöyhönen ja Heikkinen, nuo ovatkin tuntemattomampia minulle. Turussa ovat yleensä tunaroimassa Räsänen, Väyrynen, Nordström tai Vuohtoniemi, joskus on jotain pientä variaatiota.

    Kyllä Nordström-Vuohtoniemikin kuulostaa vallan kauhealta kaksikolta taas kerran. Vaikea sanoa, ovatko he pahempia vai parempia kuin Räsänen-Väyrynen. Aika tasoissa vetävät, tosin Räsäsen touhu on yleensä niin onnetonta, että mies vetää pohjanoteerauksia useammin.

    Otteluiden yleistason kannalta olisi parempi olla jämäkkä tuomaripari, joka poistaisi koukkimisen ja kahvaamisen, antaisi pelata muuten fyysisesti mutta pistäisi törkeydet ja ylilyönnit kuriin ja pitäisi matsia hallussaan. Tosin myös lottovoitto ja liiganousu olisivat hienoja asioita, samoin kuin joulupukin olemassaolo.
     
  10. Numero 1080p Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TUTO H
    Tänään peli sitten jo näyttikin TUTOn osalta sellaiselta kuin pitääkin. Järkevää pelaamista ja hyvää taistelua, eikä vantaalaisilla ollut mitään jakoa pisteisiin. Ilman Aaro Peltosen loistavia torjuntoja lukemat olisivat olleet kovasti paljon rumemmat. Tästä on hyvä jatkaa kohti Vantaata.

    Mutta löytyipä taas yksi lohipaitainen persereikä lisää, Aleksi Rekonen. Mies vetää pelin toiseksi viimeisellä minuutilla, matsin ratkettua jo aikoja sitten, jäässä polvillaan olevaa Hakulista poikittaisella niskaan. Ansaittu ulosajo Rekoselle, ja toivon mukaan vain pieni tärsky Anreille. Tilanteen jälkeen Hakulinen roikotti tovin päätään vaihtoaitiossa tuskaisen näköisenä, ja käveli sitten pukukoppiin. Uskoisin ettei mitään pahempaa käynyt, mutta jos ei Hakulinen huomenna rosterissa ole, niin onnistuipa taas komeasti Kaupin soturien haku.

    Mistä näitä kusipäitä sikiää? Tuokin tilanne oli koko lailla tilanteen ulkopuolella, ja mailaa niskaansa saanut Hakulinen kontallaan jäässä. Ja kaikesta huolimatta sarjan pahimmat kusipäät ovat kuulemma Palonen, Rautajoki ja Lehkonen. Vittu.
     
  11. tosiasia Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    Tärkeä voitto TuTolle. Peli oli vahvaa kotijoukkueen hallintaa. Vantaa harasi vastaan, mutta pelin ensimmäisen maalin jälkeen sortui jäähyihin. Tuomarit olivat erittäin herkkällä tuulella tänään ja jäähyjä tuli paljon. Peli tosin pysyi myös aika siistinä ja mitään pahempia ylilyöntejä ei nähty. Lopussa taisi joku turha poikittainen tulla mistä Rekonen sai 5+20 min, joka kohdistui ilmeisesti Hakuliseen (itse en tätä nähnyt). Toivottavasti Hakuliselle ei käynyt mitään pahempaa.

    Vantaa on joka pelissä saanut ensimmäisen maalin ja niin kävi myös tänään. Ensimmäisessä erässä Vantaa avasi nopeasti maalihanat, kun jo ensimmäisellä minuutilla Haverisen heitto maalille painui maskista sisään. TuTo ei kuitenkaan hämmentynyt ja paikka avautui vieraiden jäähyillessä. Kotijoukkue hyödynsi maksimaalisesti kahden miehen ylivoimansa tekemällä kaksi maalia ja siirtyi pelissä johtoon, mitä Vantaa ei enää saanut kurottua. Toisessa erässä vieraat jatkoivat jäähyilyjään ja kotijoukkue iski ylivoimalla vielä maalin lisäten etumatkaansa. Kolmas erä oli enää muodollisuus ja Vantaan aseettomuus paistoi. TuTo teki vielä maalin ja otti 4-1 voiton kotiin.

    Vantaan peli kaatui ehdottomasti jäähyihin. TuTo hyödynsi ne ja pelin ratkaisu tuli sitä kautta. Peltonen oli vieraiden parhaimmistoa maalissa ja torjui useita pahoja tilanteita. TuTon maalissa Betoni pääsi huomattavasti vähemmällä, mutta hoiti tänään hommansa hyvin. TuTon Keinänen oli kentän tehokkain peluri tänään iskemällä tehot 1+2 ja nousi pudotuspelin pistepörssin kärkijoukkoihin 6 pinnallaan. Seuraava peli on jo huomenna ja Vantaa on kovan paikan edessä. TuTon puolustus toimi tänään ja jos seuraavassa pelissä mennään samaa rataa niin TuTo vie sen myös.
     
  12. Numero 1080p Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TUTO H
    Lainaus:
    Tilanne jäi varmaan aika moneltakin huomaamatta, sillä kiekko taisi olla jo melko kaukana. Hakulinen oli polvillaan B-pisteen kaarella, jonka niskaan takana seisova Rekonen veti poikittaisen. Helvetin raukkamainen teko, jollaisen seuraukset voi pahimmillaan olla todella ikävät. Jos ei pelikieltoa tule, niin ihmettelen.

    Ja kas, Ikakin mainitsi tilanteen pressissä. Nyt sitten nopeasti arvon SPORTTIKOTKAT ja muut ilmoittamaan, miten Ika taas kerran teki itsestään pellen. Tsupi tsupi!
     
  13. Salming Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät, Vegas Golden Knights
    TUTO Hockey - K-Vantaa 4-1

    Reilut 10 000 merkkiä tuli raapustettua, joten laitetaan raportti sen vuoksi kahdessa osassa tänne.

    Marli Areenalla pelattiin tänään TuTon ja Kiekko-Vantaan välisen puolivälieräsarjan kolmas ottelu, jota meikäläinen oli myös paikan päällä todistamassa 1900 muun ihmisen kanssa. Kaveri oli hankkinut hyvät paikat aivan toimitsijoiden ja jäähypenkkien yläpuolelta, joten kyllä kelpasi matsia katsella. Toiselta päätuomarilta eli Vuohtoniemeltä nähtiin muuten mielenkiintoinen ratkaisu ennen aloituskiekon pudotusta. Moisio oli K-Vantaan aloitusviisikossa, ja hänen vierelleen ympyrän kaarelle kyyristyi Antti Virtanen. Ilmeisesti jotta mitään kostotoimenpiteitä ei syntyisi ja turhalta jännitteeltä vältyttäisiin, Vuohtoniemi komensi Moision vaihtoon ja toisen ukon kehiin hänen tilalleen. Ottelu alkoi TuTon kannalta karmeasti, kun Kiekko-Vantaa siirtyi 0-1 vierasjohtoon jo puolen minuutin pelin jälkeen. Tarkalleen 31 sekuntia oli kellossa, kun Joni Haverisen viivakuti painui TuTon maaliin. Samuli Valvisto pelasi kiekon viivaan, ja Haverisen rannelaukaus otti jostakin pienen kimmokkeen, ja ohjautui siitä aivan yläriman alle. Eipä tuota voi Tommi Virtasen piikkiin laittaa, koska tosiaan jostain laukaus otti ylimääräisen pompun. Maalin jälkeen peli eteni tasaisena päästä päähän kurvailuna, kunnes viiden minuutin kohdalla Ryan Ruikka sai kahden minuutin jäähyn kiinnipitämisestä. K-Vantaan ylivoima oli melko vaisua, eikä kiekko liikkunut tarpeeksi nopeasti. Myös pelin rauhoittamisessa oli vaikeuksia. TuTo kesti alivoiman, ja pääsi pian itsekin ylivoimalle, kun ensin ajassa 8:19 Micke-Max Åsten otti jäähyn. TuTo pyöritti jonkin aikaa ylivoimaa, mutta Aaro Peltonen napsi Franssilan ja Keinäsen yksittäiset vedot helpohkosti. Ajassa 9:41 K-Vantaan Hämäläinen purki epähuomiossa kiekon suoraan katsomoon, joten isännät pääsivät jauhamaan kahden miehen ylivoimalla. Pulliainen-Hakulinen-Heinimäki-Keinänen-Franssila viisikko pyörittikin peliä loistavasti, ja palkinto tuli ajassa 10:08. Keinänen syötti Franssilalle laitaan, joka lähti ajamaan kohti maalia. Koska kunnollista vetosektoria miehellä ei ollut, hän syötti alas viivaan Keinäselle, joka jatkoi suoraan toiseen laitaan Pulliaiselle, joka laukoi kiekon one-timerillä ohi Peltosen. Yksinkertainen, mutta toimiva kuvio. TuTo pääsi jatkamaan maalin jälkeen vielä ylivoimalla, ja sama viisikko oli asialla reilua minuuttia myöhemmin. Pulliainen pelasi viivaan Keinäselle, joka käveli keskelle ja laukoi terävästi. Peltonen ei saanut vangittua kiekkoa, vaan maalin edestä Heinimäki pääsi lapioimaan reboundin täysin vapaasti tyhjään maaliin. Tässä vaiheessa avauserää oli pelattu 11:22. Minuutin kuluttua isäntien Hämäläinen sai mielestäni hieman helpohkon kakkosen huitomisesta. K-Vantaa ei kuitenkaan kyennyt saamaan mitään vaarallista aikaan ylivoimalla. Pääosin peli pyöri Iossafovin kautta, mutta Virtanen koppasi miehen laukaukset ilman ongelmia. Enempää tilastomerkintöjä ei avauserässä tullut, vaan ottelussa mentiin ensimmäiselle erätauolle 2-1 lukemissa. TuTolla ei avauserässä käytännössä ollut tasaviisikoin yhtään todellista maalintekopaikkaa, mutta tehokkaan ylivoimapelin ansiosta se pääsi tauolle johtoasemassa. K-Vantaa sai rakennettua tasaviisikoin jopa hieman parempia paikkoja kuin TuTo, ja samalla se onnistui pimentämään TuTon hyökkäykset hyvällä prosentilla. Torjunnat kertovat avauserän tasaisuudesta mielestäni hyvin: Virtanen 8, Peltonen 10.

    Toiseen erään luisteli selvästi energisempi kotijoukkue. TuTo alkoi vyöryttää hyökkäyksiään jokaisen ketjun voimin K-Vantaan puolustusalueelle. Vieraiden Otso Rantakari otti itselleen käytöskympin reilun kolmen minuutin pelailun jälkeen. Vain minuuttia myöhemmin hän sai seuraa Mäntylästä, joka sai kakkosen rumasta selkään ajostaan ja päälle vielä käytöskympin. K-Vantaan jäähyboksissa alkoi tässä vaiheessa olemaan ahdasta, kun kolme ukkoa istui siellä vieritysten. TuTo ei kuitenkaan kyennyt hyödyntämään ylivoimaansa, mutta jatkoi silti painostustaan erän puoliväliin saakka. Isäntien Salmivirta otti kakkosen estämisestä, mutta jälleen kerran K-Vantaan ylivoima ei saanut mitään aikaan. Tämän jälkeen alkoikin sitten melkoinen jäähysirkus vieraiden puolelta. Kellossa oli 31:18, kun yksi K-Vantaan kolmesta Korean ihmeestä eli Sanghoon Shin sai jäähyn estämisestä. Seuranneen alivoiman K-Vantaa kesti Peltosen mahtitorjuntojen ansiosta, mutta kylmää vetta tuli niskaan vain 16 sekuntia jäähyn päättymisen jälkeen, kun Valvisto lähti boksiin. Eikä mennyt kuin 25 sekuntia Valviston jäähyn alkamisesta, kun Åsten hakkasi Pulliaista näpeille, ja näin TuTo pääsi jälleen kahden miehen ylivoimalle. Se tuotti jälleen tulosta. Franssila oli vaihtunut Lehtoseen ja Heinimäki Virruun, mutta muuten Keinänen-Pulliainen-Hakulinen kolmikko oli jälleen värkkäämässä ylivoimaosumaa. Lehtonen laukoi viivasta kiekon maalille, josta Virtanen löi reboundin Peltosen patjoihin, mutta Keinänen seurasi tilanteen hyvin takatolpalta, ja siirsi kiekon etukulmasta ohi Peltosen. Tämäkään ei vielä riittänyt K-Vantaalle, vaan vieraat ottivat neljännen peräkkäisen kakkosen viiden minuutin sisään, kun Hämäläinen sai jäähyn korkeasta mailasta. K-Vantaa kuitenkin pelasi uhrautuvasti, ja pelastui erätauolle vain kahden maalin takaa-ajoasemassa. Toista erää leimasivat eritoten vieraiden lukuisat jäähyt, joista TuTo rokotti kertaalleen. Peltonen torjui toisessa erässä 22 kertaa, kun Virtanen joutui pysäyttämään vain yhden kiekon. Kertonee tarpeeksi erän kulusta. En ole aivan varma, mutta kuuluttaja taisi kertoa ennen kolmannen erän alkua, että TuTo laukoi peräti 41 kertaa toisessa erässä. En tosiaan mene aivan varmasti vannomaan, joku paikallaolija voinee vahvistaa tämän tai korjata, jos olen väärässä.

    Kolmas erä alkoi selkeästi tasaisemmin kuin toinen erä. Myös K-Vantaa sai hyökkäyksen poikasia aikaan, mutta sooloamiseksi ne useimmiten päätyivät. Lopullinen selkärankan napsahdus saatiin ajassa 48:15, kun TuTo teki illan neljännen kihauksensa. Anton Kokkonen heitti kiekon päätyyn, jossa Henri Ruotsalainen taklasi kylmästi K-Vantaan pakin Otso Rantakarin irti kiekosta. Kokkonen nappasi pelivälineen jälleen itselleen, ja siirsi maalin eteen, jossa Salmivirta oli täysin yksin. Ensimmäisen yrityksen Peltonen pystyi vielä torjumaan, mutta ei enää toista. Kaiken kaikkiaan järkyttävän heikkoa pelaamista K-Vantaan puolustajaparilta tuossa tilanteessa, kun Joni Haverinenkin katseli maalin takana Kokkosen syöttäessä kiekon maalin eteen. Maalin jälkeen loppuaika olikin sitten enemmän pelailua. Pulliainen nappasi neljä minuuttia ennen päätöstä itselleen jäähyn poikkarista, mutta ei saanut K-Vantaa kiekkoa reppuun edes neljännellä ylivoimallaan. Jäähyn umpeuduttua vieraiden Aleksi Rekonen kävi täysin turhaan hyökkäyspäässä telomassa Hakulista, ja lähti suihkuun. Kotijoukkue ei kuitenkaan saanut kiekkoa enää reppuun, ja isäntien Lehtonen puhui itselleen käytöskympin vielä pelin loppuhetkillä purnatessaan tuomarille tilanteesta, jossa K-Vantaan karvaaja taklasi häntä laidassa. Ottelu päättyi siis TUTO Hockeyn 4-1 kotivoittoon, ja näin TuTo nappasi toisen kiinnityksen välieräpaikkaan. Huomenna jatketaan sitten Vantaalla, ja tiistaina TuTolla on mahdollisuus katkaista sarja, jos voitto irtoaa myös huomenna.
     
  14. Salming Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät, Vegas Golden Knights
    TUTO Hockey - K-Vantaa 4-1

    TUTO Hockey
    + Virtaselta varma peli, ei voinut maalille mitään. Muutoin varmoja koppeja 16 kappaletta.
    + Keinänen-Pulliainen-Hakulinen kolmikko värkkäsi kolme ensimmäistä kaappia ylivoimalla. Keinäselle tehot 1+2, Pulliaiselle 1+1 ja Hakuliselle kiikarit, mutta hyvää pörräämistä.
    + Koko ykkösylivoimakoostumus eli Hakulinen-Pulliainen-Heinimäki/Virtanen-Keinänen-Franssila/Lehtonen toimi suurimman osan ajasta maagisen hyvin, ja tosiaan värkkäsivät kolme maalia, jotka ratkaisivat pelin.
    + Muista hyökkääjistä positiivisena jäivät mieleen Tuokko, jolta nähtiin hyvää karvauspeliä ja kiekonriistoja. Myös Salmivirta-Kokkonen-Ruotsalainen akseli hoiti leiviskänsä kentällä moitteetta, ja bonuksena vielä maali kaupan päälle päätöserässä.
    + Puolustajista Franssila ja Lehtonen pyörittävät hyvin peliä viivassa. Lehtoselta nähtiin myös jämäkkiä, mutta tarkkoja avaussyöttöjä laiturin lapaan, joiden ansiosta TuTo pääsi heittämällä hyökkäysalueelle.
    + Kärmeniemi ja Vidgren pelasivat varmasti, tukivat hyökkäyksiä hyvin ja pystyivät vastaamaan fyysiseen peliin alakerrassa.
    + Alivoima toimi hyvin, kaikki neljä jäähyä TuTo pystyi tappamaan ilman takaiskua.

    - Kaikki ei voi olla vain positiivista, joten pakkohan tähän on jotain parannettavaa myös TuTon puolelta nostaa esiin. Ruikalla on potentiaalia huomattavasti parempaan pelaamiseen. Jotenkin tuntui, että mies tyytyi vain pelaamaan peruspeliä. Toki ei sekään huono asia ole, mutta tasoa on mahdollisuus nostaa vielä pari pykälää varmasti.
    - Tasaviisikoin TuTo ei päässyt kunnolla maalipaikoille, sellaisille todellisille maalintekotonteille. Laukaukset lähtivät siten, että Peltonen pystyi ne torjumaan suht vaivattomasti.
    - Nelosketjun Hämäläiseltä pari turhaa rangaistusta. Eikä se Heleniuskaan ole mikään korvaamaton kaveri nelosen sentterinä.

    K-Vantaa
    + Maalivahti Aaro Peltoselle kertyi 39 torjuntaa. Joukossa useita huippupelastuksia. Ilman häntä lukemat olisivat olleet paljon rumemmat. Ei voinut maaleille juurikaan mitään, koska puolustajat eivät olleet maalilla hoitamassa irtokiekkoja pois.
    + K-Vantaan pakeista Mäntylä oli mielestäni selkeästi varmin kiekollisesti. Avaukset lähtivät terävästi, eikä ollut ongelmissa omassa päädyssäkään. Haveriselle plussaa tehdystä maalista, ja muuten mallikkaasta pelistä, mutta oli kyllä totaalisen ulapalla TuTon viimeisessä maalissa, vaikka enempi se menikin Rantakarin piikkiin.
    + Hyökkääjistä jotain koittivat saada aikaan Lamberg, Iossafov ja Åsten. Yllätyin myös siitä, että ihan hyvin nuo korealaiset pysyivät pelissä mukana. Oli ensimmäinen peli, jossa näin nuo ulkomaalaisvahvistukset tositoimissa, joten sikäli jäi ihan positiivinen kuva heistä. Varsinkin Sanghoon Shin oli yritteliäs, ja uskalti haastaa rohkeasti TuTon pakkeja.

    - TuTon pelaajiin tuli enemmän keskityttyä, mutta jos jotain negaa kaivaa esiin myös vierailta, niin Öhberg-Hämäläinen pakkipari oli ehkä eniten vaikeuksissa omissa.
    - Aika tasapaksu oli hyökkääjistön esitys plussaa saaneiden hyökkien jälkeen.
    - Ylivoima heikkoa, 0/4. Alivoimalla kolme omiin. Liikaa jäähyjä vieraat ottivat, ja se kostautui. Yhteensä 59 minuuttia kakkua. Tuollaiseen jäähymäärään ei ole varaa jatkossa, jos K-Vantaa mielii voittaa.
     
  15. Kaheksas pakki Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS, TUTO, Leijonat, NHL:n suomalaiset
    Lainaus:
    Tämähän johtui siitä että Moisiolta niinkuin ilmeisesti koko Vantaan avausviisikolta jokaiselta(?) puuttui kaulasuoja, joten passitti koko viisikon vaihtoon.
     
  16. Salming Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät, Vegas Golden Knights
    Lainaus:
    Ooraid, selvä homma. Ajattelin, että olisi rauhoitellut tilannetta, kun Moisio ja Virtanen tökkivät toisiaan mailoilla aloituksessa ja herroilta löytyy tätä yhteistä historiaa. Jälkeenpäin tulikin mietittyä, ettei tuomarilla ole kai valtuuksia päättää siitä, ketkä pelaajat aloittavat jäällä.
     
  17. Toveri -82 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
    Hyvä peli oli TUTOlta ja aika helposti se voitto nyt tuli. Ikan mukaan jäi vielä paljon reserviin. No, ne tarvitaan sitten huomenna. Peltonen oli taas hyvä ja esti rumimmat lukemat.

    Ja sitten tämä Rekonen...huhhuh mikä temppu kaveri tekee kun peli on ratkennut ja pari minuuttia jäljellä. Ja Hakulinen vieläkin valmiiksi polvillaan. Siinä olisi voinut käydä pahastikin ja hyvä että Ika mainitsi siitä pressissä. Jos Rekosta vitutti noin paljon niin olisi vetänyt vaikkapa Moisiota niskaan sitten jos kerran Moisio on niin helvetin kova jätkä.

    Kuka nyt on pelle? Ei minulla muuta.

    Tsemppiä huomiseen TUTO!
     
  18. Toveri-76 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo Hockey
    Ensinnäkin kiitokset Salmingille äärimmäisen tarkasta otteluraportista. Pakko tarttua tähän vielä...

    Lainaus:
    Hakulista, Pulliaista, Keinästä, Virrua, Vilsua jne. nyt kehutaan jatkuvasti, joten silloin, kun aihetta on niin mielelläni nostan näitä kolmos-nelosketjun miehiä jalustalle. Tekevät pirun tärkeää työtä myös ja ovat viime aikoina onnistuneet myös maalinteossa, vaikkeivat olekaan niin paljon kentällä kuin ykkös- ja kakkoskentät.

    Aivan erityisen tyytyväinen olen siihen, että Ruotsalainen on saanut nyt peliaikaa ja myöskin pelannut ilmeisen hyvin. Vantaalla mies teki maalin (tais olla toinen lyhyen ajan sisällä), ja tänään Salmivirran maalissa oli tärkeässä roolissa blokatessaan vantaalaisten pakkia, vaikkei siitä tainnut syöttöpistettä saadakaan. Positiivisenä tuttavuutena bongasin Ruotsalaisen jo harjoituspeleissä alkusyksystä, ja sittemmin olen monesti täällä kauden mittaan toivonut miehelle pääsyä kokoonpanoon useammin. Hienoa, että vastuuta on nyt löytynyt. Tänään muuten sai Jatkoajan arvostelusta yhden tähden. Ei huonosti.

    Salmivirtaa olen pitkin kautta parjannut. Ei hän edelleenkään mitään ihmeellistä ole esittänyt, mutta paljon peräänkuuluttamani peli-ilme on tämän vuoden puolella ollut aivan muuta kuin mitä se oli syksyllä. Nyt mies taistelee kuin aikuiset, kun syksyllä peli näytti vielä junioritouhulta. Erittäin hienoa, että sai tänään myös tehtyä maalin. Ehkä se siitä ketsuppipullon korkki aukeaa.

    Tuokon peli on kehittynyt huimasti siitä, kun aloitti. Tänään pelasi energisesti, mutta silti järkevästi. Hieno kiekonriisto ja rystyveto vielä päälle. Pelaakohan huomenna? Ei ainakaan voi olla pankissa töissä, kun on sunnuntai.

    Onkohan nelonen huomenna muotoa Palonen - Helenius - Tuokko ? Ei huono. :)
     
  19. Oadie Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    #50
    Lainaus:
    Ensinnäkin jäätävän hieno raportti Salmingilta taas, kiitos siitä. Ainoastaan hieman eri linjoilla olen tuon lainaamani osion kanssa. Ja siinäkin Franssilan osalta. Miehen ratkaisut tuolla viivassa yv:lla eivät kovin hääppösiä ole olleet. Kahden viime pelin perusteella laukaukset jäävät ensimmäiseen puolustajaan ja välillä tulee todella omituisia "kiire"-ratkaisuja. Esim. Vantaalla mies tyri pariin otteeseen viivalla TUTO:n pelatessa ilman mokkea. Ja eilenkin tuli ihmeteltyä miehen ratkaisuja. Ika sitten jossain vaiheessa miehen Lehtoseen vaihtoikin muiden jäädessä jatkamaan. Eli pointtina, että sinne yv:n viivalle voisi harkita jotain muutakin kuin Franssilaa.
     
  20. Kaheksas pakki Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS, TUTO, Leijonat, NHL:n suomalaiset
    Lainaus:
    Itsekin ihmettelin ensin mistä kyse, kun tosiaan miekkailivat aika reippaasti siinä toisiaan, mutta itsellä kun oli paikka siinä Vantaan penkin takana, niin kuulin kun tuomari huuteli kaulasuojan puuttumisesta, ja että seuraava/toinen kenttä jäälle. Aika jäätävä raportti muuten kaverilta!

    En ole montakaan peliä Kupittaalla tällä kaudella käynyt katsomassa, ja joka kerta on kyllä saanut olla tyytyväinen pelin antiin ja niin myös eilenkin. Ehkä hieman liikaa jäähyjä tuli, olisikohan edellinen Vantaassa pelatun pelin tapahtumat sitten vaikuttaneet tähän, tiukka linja->ei tule niin helposti ylilyöntejä? Vantaan kultakuuppa veteli alussa niin av:t kuin yv:t, ja tuntui että vetää joka toista vaihtoa, mutta viime minuutteina ei kaveria hirveästi jäällä näkynyt?

    Iteltä meni myös täysin ohi toi viime hetkinen Rekosen poikkari, toivottavasti Hakulinen on tänään mukana. Mistä Lehtoselle muuten kymppi, varmaankin suunsoitosta, mutta hermostuiko Moisiolle jostain vai? Moisio muuten haki vähän väliä ihan idioottitaklauksia, onneksi ei kunnolla osunut.
     
  21. Numero 1080p Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TUTO H
    0+0=0

    Lainaus:
    Juuri tuollaisesta Moision törmäyksestä Lehtonen hermostui. Siinähän se 0+0 paineli pitkin kenttää viimeiset pari minuuttia ja yritti osua kaikkeen mikä liikkuu. Välillä osui ja välillä ei, mm. juuri Lehtoseen kyllä, juuri about 20 sekkaa ennen pelin päättymistä. Ei mikään erityisen ruma niitti, mutta olisi siitä kai voinut ryntäyksestä kakkosen antaa.

    Typerän näköistä ryntäilyä, etenkin siinä lopussa. Mutta siihenhän jätkä kykenee, mihinkään muuhun ei.
     
  22. Kaheksas pakki Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS, TUTO, Leijonat, NHL:n suomalaiset
    Lainaus:
    Areenan kukot olivat jo siinä pelin loppuvaiheessa ehtineet jo sen verran vaikuttaa, että meni lopun jäähyt ainakin ihan ohi itseltä. Hyvä veto Ikalta, ettei viimeisen yv:n aikana tainnut käydä nämä TUTOn parhaimmat ollenkaan jäällä, siellä taisi kuitenkin Moisio saada jonkin verran vastuuta jäällä, ja kuten mainitsit myös, yritti osua kaikkeen mikä liikkui.

    Kaiken kaikkiaan mukava lauantainen ilta Kupittaalla, katsomossa oli hyvä meininki, ja vaikka oli hieman vajaat 2000 ihmistä hallilla, ei ollut mitään älyttömiä jonoja missään kioskeilla, joten myös kumarrus sinne suuntaan.
     
  23. Salming Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät, Vegas Golden Knights
    Kiitoksia vaan kehuista, mukavahan näitä raportteja on kirjoitella varsinkin niiden iloksi, jotka eivät paikalle syystä tai toisesta päässeet.

    Lainaus:
    Joo kyllähän Lehtonen oli ainakin eilen Franssilaa vakuuttavampi tuossa viivalla, ja ihan hyvä veto oli Ikalta kokeilla Lehtosta tosiaan siinä Franssilan paikalla. Kuitenkin Franssilankin kautta peli pyöri mielestäni ihan kohtuukivasti, toki parannettavaa on aina. Molemmat ovat vielä vielä nuoria jannuja, joten on ihan ymmärrettävää, että taso saattaa hieman heitellä illasta toiseen.