Mainos

La 15.3.2008 Titaanit - Salamat (Mestis-karsinta)

  • 1 966
  • 16

The Rock

Jäsen
Lauantaina Kotkassa tärähtää, kun Mestiksen karsintasarjan 3. ottelukierros polkaistaan käyntiin. Kotijoukkueena esiintyvä Titaanit hyökkää kaukaloon jälleen kerran uudistuneen valmennuksen johdolla. Tällä haavaa päävalmentaja Mika Iltolan kaitsema punanuttulauma on varmasti nälkäinen Kiekko-Laserille kärsityn "yllätystappion" jäljiltä ja vierailevana joukkueena Kotkan jäähallin kapeaan askiin hyppäävä Salamat ei varmasti tule pääsemään helpolla.

Titaanit on ennen lauantaita pelannut kaksi ottelu kevään 2008 Mestiksen karsintasarjassa voittaen avauksessa D-Kiekon lukemin 3-2 ja häviten tämän viikon tiistaina Kiekko-Laserille 3-5-lukemin. Salamat puolestaan avasi karsintapelinsä 6-1-rökälevoitolla Kiekko-Laserista. Sen sijaan keskiviikon vierailu D-Kiekon kotihalliin poiki 1-2-tappion, joten kaikki karsintasarjan joukkueet ovat näin ollen tasapisteissä. Kaikki on siis vielä auki, mutta kuinka kauan?

Titaanit saa illan kamppailuun toivottavasti äänekästä tukea suurilukuiselta kotiyleisöltä (kiitos tämän tempauksen) ja mikäs sen makeampaa olisikaan, kuin kampittaa Salamat täyden kotikatsomon edessä sekä harpata yksi askel lähemmäs ensi kauden Mestis-pelejä.

Joukkueet ovat kuluvalla kaudella kohdanneet toisensa sen verran monta kertaa, että yllätyksiä ei varmasti enää pääse tulemaan. Titaanit on voittanut kaksi viimeisintä kohtaamista suurinumeroisesti, mutta tokkopa niitä enää kukaan muistelee. Lauantaina on edessä täysin uusi ottelu, joka lähtee 0-0:sta liikkeelle. Odotuksissa on aiempi otteluhistoria kyseisten joukkueiden välillä huomioiden tulikivenkatkuinen taisto kallisarvoisista pisteistä.

Kamppailu alkaa Kotkan jäähallissa kello 17:00 ja sitä odotellessa arvon palstaveljet -ja siskot voivatkin lukaista läpi muutaman otteluennakon:

Titaanien kotisivujen otteluennakko
Jatkoaika.comin otteluennakko

TAISTELE TITAANIT!
 

Salama44

Jäsen
Titaanit on voittanut kaksi viimeisintä kohtaamista suurinumeroisesti, mutta tokkopa niitä enää kukaan muistelee. Lauantaina on edessä täysin uusi ottelu, joka lähtee 0-0:sta liikkeelle. Odotuksissa on aiempi otteluhistoria kyseisten joukkueiden välillä huomioiden tulikivenkatkuinen taisto kallisarvoisista pisteistä.
Edellisillä otteluilla ei tosiaankaan ole enää mitään merkitystä tänään. Salamat oli keskiviikkona huonosti valmistautunut D-Kiekkoa vastaan, mutta on ottanut varmasti opiksi. Salamat muuttaa pelisysteemiä hyökkäävämpään suuntaan kun seitsemäs puolustaja on jätetty pois ja mukaan on otettu neljäs hyökkäysketju. Maalivahti Simo Vehviläinen on hyvässä vireessä, joten jännittävä ja tiukka taistelu tullaan näkemään. Kotkassa on varmasti myös hyvä tunnelma kun kotiyleisö kannustaa omiaan ja Salamatkin saa poikkeuksellisesti bussillisen faneja kannustamaan joukkuetta. Tässä lainaus Salamoiden omalta keskustelupalstalta.

Juuh menossa ollaan.
Kulmala tarjoaa matkan ja liput, joten Faneja sekä junnuja vanhempineen on lähdössä yksi iso bussillinen.
Meteliäkin tottakai pyritään pitämään ainakin sen verran että jätkät sen taatusti kuulee. =)
 

The Rock

Jäsen
Illan kiekkosoturit:

Titaanit

1. kenttä:
#55 Kolhonen - #11 Niemensivu - #21 Rämä
#24 Ruohola - #9 Gärdström

2. kenttä:
#8 Mehalko - #3 Kulmakivi - #26 Koidahl
#13 Jernberg - #81 Babic

3. kenttä:
#78 Pehu - #20 Pylväläinen - #10 Valli
#71 Mäkinen - #45 Jokiraita

4. kenttä:
#18 Häkkinen - #15 Kansikas - #84 Horto
#4 Haapalainen (7.puolustaja) - #23 Seppinen (13.hyökkääjä)

Maalivahdit:
#1 Tillanen (AK)
#30 Valkama

Salamat

1. kenttä:
#10 Ii. Suutarinen - #5 Koskiranta - #32 Römpötti
#6 Pelkonen - #76 From

2. kenttä:
#55 Lehtonen - #22 Sandbäck - #13 Katavisto
#27 Huhtaniemi - #33 Öhberg

3. kenttä:
#20 Laine - #11 Niinimäki - #19 Im. Suutarinen
#8 Ijäs - #4 Zajac

4. kenttä:
#16 Pieninkeroinen - #42 Heikkilä - #14 Ahvenainen

Maalivahdit:
#29 Vehviläinen (AK)
#80 Kokkonen

Lähde: www.mestis.fi


* Titaanit pisti sitten uuden valmennuksen johdolla kertaheitolla kaikki kentälliset ja pakkiparit uusiksi. Toivottavasti tällä liikkeellä saadaan myös tehoja esiin esim. Cole Koidahlista ja Markus Rämästä, sillä niitä tehoja nimenomaan tarvitaan kärkihyökkääjiltä tiukoissa peleissä.

* Joni Kulmakivi pääsee elämänsä näyttöpaikkaan, kun Illi on pistänyt miehen ulkomaalaisnelikon kentällisen keskusmieheksi. Yrityksestä Kulmiksen peli ei ainakaan tule jäämään kiinni ja jokohan ne A-junioreista tutut tehotkin löytyisivät miesten peleissä?

* Maalissa jatkaa edelleenkin hyvin torjunut Kai Tillanen, joka toivottavasti tulee saamaan rutkasti apuja uusituilta pakkipareilta. Etenkin James Jernbergin olisi saatava lisää terävyyttä otteisiinsa, sillä miehen pitäisi olla yksi Titaanien johtavista puolustajista eikä jäähyilevä turhake.

* Poissa titaanimiehistöstä ovat edelleenkin pitkäaikaisloukkaantuneet puolustaja Mikko Haapanen sekä hyökkääjät Tobias Kauppinen, Jaakko Viljanen ja Vili Mustonen. Myös itseään Oulussa loukannut Ari Kovanen on tänään sivussa.

Toivottavasti tänään yleisö löytää sankoin joukoin tiensä hallille ja kannustus on sen mukaista. Jollei kotkalainen kiekkoyleisö nyt herää kannustamaan omiaan, kun Titaanit sitä oikeasti todella paljon tarvitsee, niin minun puolestani tämän jälkeen punanuttujen kotipeleissä ei tarvitse kannustaa enää ollenkaan.

TAISTELE TITAANIT!
 
Viimeksi muokattu:

Sigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Titaanit
Asetelmat ovat melko mielenkiintoiset jotenkii sellanen kutina,etta Illi saa joukkuetta paremmin kasaan ja psyykattua pelaajiin itseluottamusta sen verran enemman,ettta homma hoidetaan tyylilla loppuun asti.

Myos hienoa tuo yleiso "tempaus" toivottavasti hallille ei saavu sita salamoiden 6hengen kannattaja porukkaa jolla jokaisella oma rumpusetti.

Rummut tulisi muutenkin kieltaa halleista.Pari rummuttajaa tappaa nopeasti sen vahankin kannatukset ainakin kotkassa...
 

Moosehead

Jäsen
Asetelmat ovat melko mielenkiintoiset jotenkii sellanen kutina,etta Illi saa joukkuetta paremmin kasaan ja psyykattua pelaajiin itseluottamusta sen verran enemman,ettta homma hoidetaan tyylilla loppuun asti.

Myos hienoa tuo yleiso "tempaus" toivottavasti hallille ei saavu sita salamoiden 6hengen kannattaja porukkaa jolla jokaisella oma rumpusetti.

Rummut tulisi muutenkin kieltaa halleista.Pari rummuttajaa tappaa nopeasti sen vahankin kannatukset ainakin kotkassa...


Totta, koska silloin ei kymenlaaksolainen/kymiläinen vittuilu pääse oikeuksiinsa.
 

Sigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Titaanit
Totta, koska silloin ei kymenlaaksolainen/kymiläinen vittuilu pääse oikeuksiinsa.

Jos kannatus olisi rummuttamisesta kiinni niin ihan hyvin voisi palkata pari rummuttajaa Kotkan opistolta suoraan takomaan rumpuja ottelun alusta loppuun... Sillee viela,ettei siina katsomon osassa istu kukaan muu...

Parasta sielta yleisosta on kuulla kunnon Kotkalaisia viisauksia tuomarille ja vastustajan pelaajille se on viihdetta se.Rummuttaminen on turhaakin turhempaa molya mika tappaa taysin muut aanen hallista...
 

Moosehead

Jäsen
Jos kannatus olisi rummuttamisesta kiinni niin ihan hyvin voisi palkata pari rummuttajaa Kotkan opistolta suoraan takomaan rumpuja ottelun alusta loppuun... Sillee viela,ettei siina katsomon osassa istu kukaan muu...

Parasta sielta yleisosta on kuulla kunnon Kotkalaisia viisauksia tuomarille ja vastustajan pelaajille se on viihdetta se.Rummuttaminen on turhaakin turhempaa molya mika tappaa taysin muut aanen hallista...

Titaanit - Salamat: Sit down- komiikkaa Kotkan jäähallissa
 

Sigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Titaanit
Titaanit - Salamat: Sit down- komiikkaa Kotkan jäähallissa

sit kun hoystaa komiikkaa kaymalla tankkaas alamummossa niin alkaa olemaan sanat valmiina...

mutmut,ettei mee mese keskusteluksi ketjukoostumus nayttaa melko mielenkiintoiselta ite en laittaisi kulmista tohon vahvistusten keskelle kulmiksen liike ei oikein riita toivottavasti mies yllattaa esittamalla pirteita otteita nyt kun kerrankin saa kunnolla vastuuta.Ei pida alkaa tuomitsee ennenkuin on ottelu pelattu.
 

Håkan

Jäsen
Titaanit

Myös itseään Oulussa loukannut Ari Kovanen on tänään sivussa.

TAISTELE TITAANIT!


Ensin kaikki mahdolliset peukalot yms pystyyn, että Titaanit hoitaa tämän matsin, ja mieluiten selkeästi. Nyt on jopa päävalmentaja mieleinen. Onnea matkaan Illi, ja tervetuloa taas tositoimiin hienon A-kauden päätteeksi!!!

Lainaus TheRockin kirjoituksesta oli pakko ottaa mukaan, siis ihanko oikeasti pehmo-Kovanen teloi itseään? Oliko lähistöllä edes muita pelaajia, vai tapahtuiko tämä "maaginen itsensä vammauttaminen" vaihtoaitiossa?
 

The Rock

Jäsen
Lainaus TheRockin kirjoituksesta oli pakko ottaa mukaan, siis ihanko oikeasti pehmo-Kovanen teloi itseään? Oliko lähistöllä edes muita pelaajia, vai tapahtuiko tämä "maaginen itsensä vammauttaminen" vaihtoaitiossa?

Selkä oli Arskalla Oulussa krampannut siinä lopun hässäkässä. Ehkäpä se sitten ei ole vielä täysin normivireessä ja siksi varotoimena mies jätetty sivuun.
 

Ruutu8

Jäsen
Hyvä pojat & Illi!

Tiukkaa on näyttänyt olevan ainakin tilastojen perusteella (itse en paikalle päässyt). Myös yleisö oli löytänyt Tapiontielle kiitettävästi. On jenkkejä alkanut pelaaminen vihdoin kiinnostamaan, tosin Illin joukkueissa harvemmin kukaan on uskaltanut surffailla! =)
Kyllä tämä voitto oli suurta nannaa jokaiselle Titaani kannattajalle. Keskiviikkona hoidetaan sama ryhmä Kirkkonummella ja sitten alkaa näyttämään oikeasti vähä paremmalle.

Paikallaolleiden viiltäviä analyysejä odotellessa...
 

Afan

Jäsen
Lopputulos vastaa aika hyvin sekä pelitapahtumia että ennakko-odotuksia.

Jos jääkiekkoilullisia hienouksia ajatellaan, niin Salamoiden ensimmäinen ylivoimamaali oli pirun hieno (Huhtaniemi KLAP Lehtonen KLAP Katavisto KLAP MAALI), ja loput 59 minuuttia ja 56 sekuntia oli aika kaoottista.

Yhtään hyvää suoraa hyökkäystä ei tainnut olla kummallakaan koko ottelun aikana. Sekavaa, hermostunutta ja riskien kaihtamista, mutta toisaalta kumminkin taistelua ja tunnetta. Olosuhteista huolimatta täytyy silti ihmetellä, miten Salamoiden kiekollinen peli on noin vaikeaa tällä hetkellä. Kotona olisi syytä aueta vähän enemmän tai huonosti käy.

Ensimmäinen erä meni Salamoilta täysin jäähyihin. Yhden joutui ottamaan pitkästä aikaa jalkeille saatu ja jatkuvasti suuressa pulassa ollut nelosketju, yhdessä jäi Heikki Laine jälkeen ja loput olivat ihan omaa huonoutta tai hölmöyttä. En tosin vieläkään tiedä, mistä Ahvenainen sai omansa. Titaanit ei esittänyt ylivoimalla oikeastaan mitään, mutta kun sai tarpeeksi jauhaa, lopulta helähti.

Toivottavasti Laine ei jalkaansa pahemmin taklaustilanteessa satuttanut, muuten voitaneen unohtaa haaveet nelosketjusta taas jatkossa. Lainekin oli pirun vaisu tänään, pitkä pelaamattomuus näkyy. Rikkinäinen koipi ei vissiin hirveästi menoa paranna, jos valmiiksi on kipeänä ranne ja selkäkin reistaillut...

Toinen erä oli niukasti salamamerkkinen hämmentävistä torjuntatilastoista huolimatta, kolmas ympäripyöreä. Voittomaalissa jäi tietysti vähän kismittämään, kun kotkalainen tuomari vihelsi ihan diipadaapa-jäähyn ja ratkaisu tuli sitä seuranneesta ylivoimasta. Mutta kyllä Titaanit hivenen parempi oli, ei siinä mitään.

Jos Kirkkonummella jatketaan samalla tahdilla, kotietu kääntää vuorostaan Salamat voittajaksi ja taas ollaan tasoissa. Siinä on vaan se iso mutta, että Titaaneilla ne kotipisteet ovat jo varmuudella tallessa, Salamoilla eivät.
 

Salama44

Jäsen
Parasta sielta yleisosta on kuulla kunnon Kotkalaisia viisauksia tuomarille ja vastustajan pelaajille se on viihdetta se.Rummuttaminen on turhaakin turhempaa molya mika tappaa taysin muut aanen hallista...
Kotkalainen viisaus oli varmaan se Kirkkonummen teatterikin kun Heikki Laine loukkasi jalkaansa. Kotkassa sen sijaan ei ei ilmeisesti ole teatteria, mutta kovin kevyesti ukko lensi nurin siinä jäähyssä minkä aikana Titaanit voittomaalin teki. Sopivasti kun luistelee niin että vähän ottaa kylkeen ja kyynärpäähän niin onhan se näyttäävää kun siitä kaatuu.
 

-#22-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kotkan Titaanit
Suurella todennäköisyydellä itsekin kaatuaisit jos luistelisit etukenossa ja eteen lyötäisiin ykskaks tolppa. Se taas on ihan eri asia olisiko tilaanteesta kuulunut viiheltää jäähy.
 

The Rock

Jäsen
Eipä tuo matsi mitään jääkiekkoilun suurta riemujuhlaa ollut, jos siitä nyt kukaan sellaista odottikaan, mutta kunnon taistelua se sen sijaan oli alusta loppuun asti. Joka tapauksessa todella tärkeä voitto Titaaneille ja tästä on selkeästi helpompi lähteä ensi keskiviikon Kirkkunummen vierailulle hakemaan vierasvoittoa.

Itse ottelussa Titaanit oli etenkin avauserässä vieraitaan selkeästi liikkuvampi ja tästä syystä salamapelaajaa lensi jatkuvalla syötöllä penalttiboxiin kolttosiaan kärsimään. Ylivoimapeli oli kuitenkin täyttä tervanjuontia ja vasta 5vs3-pakkopeli tuotti tulosta Jernbergin piiskattua viivasta karkin reppuun.

Toisessa erässä hallinta siirtyi Salamoille, jotka hieman röyhkeämmällä pelaamisella sekä loppuun asti yrittämisellä olisivat varmasti saaneet paljon enemmän hässäköitä titaanimaalille, kuin nyt nähtiin. Sen verran purjeessa Titaanit toisessa erässä oli.

Päätöserä olikin sitten tasapäistä taistelua, joka ratkesi lopulta todella halpaan rangaistukseen Koidahlin luisteltua päin Huhtaniemeä tunnetuin seurauksin. 3-2-voittomaalin seuranneella ylivoimalla tehnyt kotijoukkue oli ehkä juuri piirun verran kokonaisuutena vieraitaan parempi ja ansaitsi voittonsa. Tosin ei se suuri vääryys olisi ollut jos peli olisikin ratkaistu vasta jatkoajalla tai rankkareissa.

Titaaneille joka tapauksessa maukas voitto, vaikka peli oli nyt mitä oli. Se on ainakin selvää, että samanlaisella pelaamisella ei Varuboden Areenalta ole tulossa muuta kuin lunta tupaan, joten otteiden pitää parantua selkeästi keskiviikoksi. Taistelu jatkuu...

KIITOS TITAANIT!
 

Afan

Jäsen
Itse ottelussa Titaanit oli etenkin avauserässä vieraitaan selkeästi liikkuvampi ja tästä syystä salamapelaajaa lensi jatkuvalla syötöllä penalttiboxiin kolttosiaan kärsimään.
Niin, kuten yllä totesin, siellä oli tasan kaksi vastustajan aiheuttamaa jäähyä. Ahvenaisen, Ijäksen ja Sandbäckin jäähyt olivat ihan omaa hölmöilyä. Joku voisi tosin valottaa, mitä muuta Ahvenainen teki kuin taklasi puhtaasti...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös