La 14.9.2013 Kärpät-SaiPa

  • 15 215
  • 46

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarı ve siyah, HIFK, Ketterä
Liiga jatkuu lauantaina SaiPan ja Kärppien osilta Oulun Raksilassa. Kärpilla painaa perjantain Jyväskylässä pelattu ottelu, kun taas SaiPa oli edellisen kerran kaukalossa torstaina. Oululaiset repivät kaksi pinnaa aina pahasta Jykylästä. Sputnikeille KalPa oli torstaina sen verran sopiva avausvastus, että haastetta riitti. Kolme pinnaa SaiPalle.

Kärppien peliä en lähde sen enempää perkaamaan. Sen saa tehdä joku joukkueen kanssa läheisempi palstanimi. Puran kuitenkin hieman omaa kotikaupunkini joukkuetta SaiPaa ja sen lähtökohtia nähtyäni paikan päällä KalPa-pelin.

SaiPan peli näytti pääpiirteittäin oikein lupauksia herättävältä torstaina. Hyökkäyspelaaminen oli juuri niin hyvää kuin se voi tässä vaiheessa kautta olla. Kuvioita ja mielikuvitusta riitti 5 vs 5 pelissä. Keskialue oli ajoittain todella tiukka, eikä vastustaja päässyt järjestelmällisesti hyökkäämään SaiPan alueelle.

Puolustus selvisi koitoksesta kunnialla. Julkisuudessa parjattu kalusto kestää tuolla tasolla kuitenkin korkeintaan sen kymmenisen kierrosta, ja loukkaantumisiakin voi sattua. Siksi henkilökohtaisesti toivon kovaa vahvistusta vielä takalinjoille kauden alussa. Sellaista kiekkovarmaa ylivoimapelin spesialistia. Sitä se huutaa.

Ja mitä maalivahtipeliin tulee: Mieleeni tulee kaksi skenaariota. Oulussa Markkanen maalissa - SaiPa lähtee tosissaan ottamaan ne kolme pistettä. Bernard maalissa - SaiPa lähtee toiveikkaana Ouluun.

Minulla ei ole mitään Bernardia vastaan. Jätkähän voi olla vielä kovempi kuin Jussi, mutta kyllähän Volvon otteet torstaina olivat palstatilan arvoiset. Yllätyin aivan totaalisesti. Ei pitäisi olla maalivahtiongelmaa.

Nämä kauden alussa pelatut SaiPan ja Kärppien ottelut ovat olleet kausi toisensa jälkeen hieman ennakkoon nähden yllätyksellisiä. Aina ne jaksaa yllättää uudelleen. Kärpillä on kuitenkin nyt sellainen fantasiarosteri, joka toimiessaan tuottaa tulosta kovalla prossalla.

Tiukka 5-2. Kiitos jatkakaa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå, Carolina Hurricanes
Mulla puolestaan joku etiäinen "yllätys" -vierasvoitosta. Saipa tuppaa monesti nämä kauden alut hoitamaan hyvin ja enemmän levänneenä porukkana en pidä ihan mahottomana vierasvoittoakaan tästä pelistä. Toki kärpät lähtee ainakin minun papereissa ennakkosuosikkina. Vedonlyöntitoimistot tarjoaa ihan makoisan oloisia kertoimia saipan suoralle voitolle..
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Eilinen ottelu oli kuitenkin sen verta hyvä, että uskon Kärppien tästä voiton kaivavan. Helppoa siitä ei varmasti tule. SaiPa ei ole mikään heittopussi.

Sen verta muutoksia tulee Kärppien kokoonpanoon, että Niemelä hyppää kehiin. (toivottavasti Vallinin tilalle). JMA pelaaminen on 50/50. Toivotaan, että pystyy pelaamaan. Lisäksi Karhunen tulee Rynnäksen tilalle maaliin. Maxwell vielä poissa.

Onnistumisia toivoisin erityisesti Donskoille. Viime pelissäkin paljon paikkoja, mutta viimeistely ontuu. Viuhkola oli ihan hyvä, mutta luistelunopeudessa vähän jää jälkeen. YV:llä sama maestro kuin ennenkin. Huml jatkoi siitä mihinkä viime kaudella jäi ja takoi ekaan peliin 1+1. Kveton oli aikalailla pimennossa viime pelin.

Maalivahtiosastolla SaiPa ei anna kyllä senttiäkään periksi. Markkanen on kokenut ja hyvä maalivahti. Myöskin SaiPan ykköskenttä on alati vaarallinen ja hyvänä päivänä voi kääntää koko ottelun SaiPan eduksi.

Kärpät 3,2 Saipa 2,1
 
1Timer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät,Penguins
Kärpät tänään:
Huml-Kemppainen-Aaltonen
Pyörälä-Manninen-Junttila
Kähkönen-Viuhkola-Donskoi
Komulainen-Keränen-Alikoski

Kukkonen-Niemelä
Lehtonen-Pokka
Ohtamaa-Eminger

Karhunen (Rynnäs)

Kveton ja Vallin seuraavat tämän pelin siis katsomosta.
 
PatrickKane95

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues, LFC
SaiPalla samat ketjut kuin torstaina paitsi että Andy maalissa. Ihan hyvä ratkaisu koska en oikeastaan odota ihmeitä tästä pelistä, sen verran parempi rosteri Kärpillä on.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Aaltonen siis pelaa, harmi. Luultavasti eilisestä surffailusta saanut palautetta ja voittaa yksinään koko pelin.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aaltonen siis pelaa, harmi. Luultavasti eilisestä surffailusta saanut palautetta ja voittaa yksinään koko pelin.

Miksi se on harmi? Mitä se sinua puristaa? Kohtaako Jokerit ja Kärpät tänään?Liigaan saadaan tällainen valovoimanen halleihin yleisöä tuova tähtipelaaja ja sinusta olisi hyvä, jos hän ei pystyisi pelaamaan. Olen liputtanut Jokereiden tähtiostosten puolesta ja tyytyväisnä olen heitä saapunut hallille katsomaan. Erityiskiitoksen paikka on muuten Karlssonista.

Toivottavasti Aaltonen pystyy todellakin tänään pelaamaan. Pelikunnossa hän on hyvin todennäköisesti ensi viikolla Helsingissä Jokereita vastaan. Pääse teudekin katsomaan vähän pelaamisen mallia. Taitaa Aaltosen pelaaminen tuoda Jokereidenkin kirstun pohjalle muutaman lisäeuron.

Pahat enteet tämän illan pelistä. Muistan nähneeni viime kaudelta tilaston, jonka mukaan levännyt joukkue vei lähes 80 prosenttia peleistä, joissa vastassa oli edellisenä päivänä pelannut joukkue.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Miksi se on harmi? Mitä se sinua puristaa? Kohtaako Jokerit ja Kärpät tänään?Liigaan saadaan tällainen valovoimanen halleihin yleisöä tuova tähtipelaaja ja sinusta olisi hyvä, jos hän ei pystyisi pelaamaan. Olen liputtanut Jokereiden tähtiostosten puolesta ja tyytyväisnä olen heitä saapunut hallille katsomaan. Erityiskiitoksen paikka on muuten Karlssonista.

Toivottavasti Aaltonen pystyy todellakin tänään pelaamaan. Pelikunnossa hän on hyvin todennäköisesti ensi viikolla Helsingissä Jokereita vastaan. Pääse teudekin katsomaan vähän pelaamisen mallia. Taitaa Aaltosen pelaaminen tuoda Jokereidenkin kirstun pohjalle muutaman lisäeuron.

Otahan nyt ihan rauhassa. Vilkaise vaikka suosikkijoukkueet uudelleen läpi ja mieti tuota naurettavaa hyökkäystäsi uudestaan.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Otahan nyt ihan rauhassa. Vilkaise vaikka suosikkijoukkueet uudelleen läpi ja mieti tuota naurettavaa hyökkäystäsi uudestaan.

Nämä kaksoisagentit pääsevät niin kovin helposti yllättämään. En tosiaan huomannut, että SaiPakin on lähellä sydäntäsi. Siitä huolimatta en oikein arvosta sitä, että harmitellaan, kun vastustajan paras pelimies pystyykin pelaamaan. Kukin tavallaan.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPalla samat ketjut kuin torstaina paitsi että Andy maalissa. Ihan hyvä ratkaisu koska en oikeastaan odota ihmeitä tästä pelistä, sen verran parempi rosteri Kärpillä on.
Minusta taas hieman outo ratkaisu, koska voittavaa maalivahtia ei yleensä vaihdeta. Toki ymmärrän sen, että Andylle on saatava pelejä myös alle ja virettä heti alkukaudesta, ettei käy siten, että ei juurikaan pääse pelaamaan. Se voi olla huono ratkaisu.

Kyllä omissa toiveissa ja realiteeteissa on, että ainakin jotain irtopisteitä käytäisiin Oulussa nyhtämässä. Toivottavasti Bernard on iskussa.
 
Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi

Haiskahtaa viime vuoden yritykseltä peluuttaa maalivahteja vuoronperään...
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Joo, ei tästä mitään riemukulkua ole tulossa. SaiPa on osoittautunut viimeaikoina erittäin pahaksi vastustajaksi juuri näillä alkukierroksilla. Tänään olisi pieni kasvojenpesun paikka.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Vedonlyöntikertoimia kun katsoo, niin tänään on Liigassa viisi tasaväkistä kamppailua ja yksi teurastus, jossa Kärpät raatelee Idän Jätit. Saas nähdä, pistekin kelpaisi hyvin tältä reissulta.
 
Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Haiskahtaa viime vuoden yritykseltä peluuttaa maalivahteja vuoronperään...
Aina joku on tyytymätön...Jos Markkanen olisi pelannut, joku olisi kitissyt, ettei Bernardille anneta mahdollisuutta edes onnistua, kun tulee pitkiä pelitaukoja. Eiköhän Jussi pelaa 60-70% peleistä tällä kaudella. Ihan hyvä sauma antaa Bernardille tänään peli, toivotaan että onnistuu, sillä aika vaikea peli varmaan odotettavissa. Tänään mitataan maalivahtia ja SaiPaa kuitenkin ihan eri tavalla kuin torstaina.
 
Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Siis mitä ? Meilläkö on tällä kaudella valmentaja joka laittaa edellisen pelin heikot lenkit vilttiin ja tilalle tuoreita miehiä ? Tämä on jotain ennenkuulumatonta :)

Kyllähän meillä näyttää olevan juurikin sellainen valmentaja. Aika outoa, vai mitä?
 
Spin

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Boston Bruins
Hienoo toimintaa poromafialta pelin jälkeen. Viedään naisilta SaiPa huivit ja poltetaan pelin jälkeen niitä ja haetaan tahalteen tappelua...
 
JPL

Jäsen
Hienoo toimintaa poromafialta pelin jälkeen. Viedään naisilta SaiPa huivit ja poltetaan pelin jälkeen niitä ja haetaan tahalteen tappelua...

Kerros lisää... Ei kyllä henkilökohtaisesti hirvittävästi yllätä tällainen toiminta.

Oli kyllä tiukka vääntö tuo peli. Melkein tasuri olisi ollut oikeutetumpi tulos SaiPan viimeisen erän takia. Oli todellista selviytymistaistelua Kärpiltä. Ensimmäinen ja varsinkin toinen erä mentiin kyllä enemmän Kärppien pillin mukaan.

Juhiksella on jalat melkoisen tukossa vielä. Ei oikein liiku normaaliin malliin.
 
Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Poromafian kaveri hyökkäsi pelin jälkeen yhden meidän jannun kimppuun hallin ulkopuolella, välittömässä läheydessä. Lyöty, huivi poltettu. Randomjärkkärin mukaan "ei meidän toimialuetta". Poromafian ryssäprovosoinnit kun ei päätybaarissa toimineet, piti ryhtyä väkivaltaiseksi. Kiitos Oulu.
 
oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari

Voi vitun idiootit. Että piti sitten pilata hyvä peli näillä pelleilyillä.

90 lampaanpersettä poromafian ja järjestyksenvalvojien suuntaan.
 
Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mua kyllä lähtökohtaisesti vituttaa aina kun yksittäisen tai muutamienkin kannattajien perseilyn takia haukutaan koko porukkaa. Idiootteja on joka seuran kannattajissa, onneksi vain pieni murto-osa porukasta. Näin varmasti myös Oulussa.
 
Potaichuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Joonas Donskoi, PuLaAho
Mua kyllä lähtökohtaisesti vituttaa aina kun yksittäisen tai muutamienkin kannattajien perseilyn takia haukutaan koko porukkaa. Idiootteja on joka seuran kannattajissa, onneksi vain pieni murto-osa porukasta. Näin varmasti myös Oulussa.

Hävettää olla oululainen aina kun kuulee tämmöistä. Vastaavaa kuulin AC Oulun kannattajista enkä ollut uskoa kuulemaani...

Itse pelistä: Kärpät puolustaa selkeästi, mikä luo huomattavasti vaarallisempia hyökkäyksiä vastahyökkästen kautta. Kaks kovaa kaadettu, viime kaudella SaiPa höyhensi meitä kauden avauksessa. Tästä on hyvä jatkaa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös