La 14.2.2009 HPK-Ilves

  • 9 500
  • 35

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Peli, jossa tapellaan runkosarjan kuudennesta ja ehkä jopa paremmistakin sijoituksista.

Kerho olisi voitolla hyvin todennäköisesti kuuden parhaan joukossa runkosarjan päätyttyä. Ilves voitollaan ilmottautuisi vieläkin vahvemmin taisteluun kuuden parhaan joukkoon sijoittautumisesta.

Toivottavasti pelistä löytyy tunnetta sekä kentältä, että katsomosta. Hotsijonossa sitä tunneta varmasti on.

Mielenkiintoinen seurattava on viime kaudella HPK:ssa epäonnistunut Markus Seikola. Uskamattomilla tehoilla puolustaja kyllä pelaa. Tosin ei HPK:n Mikko Mäenpää ole kuin kolmen pisteen päässä Seikolasta puolustajien pistepörssissä. Mielenkiintoisen lisän peliin tuo näiden kahden herran pistetehtailun seuraaminen.

Patria-Areenan pitäisi sitten olla "valmis" ja ennen peliä on hallin vihkiäiset.
Itse satuin saamaan lipun eteläpäätyyn uuteen katsomoon. Siitä pitäisi olla lyhyt matka singahtaa oluselle uusiin ravintoloihin.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
HML vs TRE part 3

Juuri sain kyydin hommattua peliin niin josko sitä jokunen rivi irtoaisi. Kolmas kerta todensanoo? Kaksi viimeistä kohtaamista ovat olleet ilmeisen tasaisia ja olisivat voineen kääntyä kuinkapäin vaan. Tällä(kin) kerralla uskon Ilveksen voittoon, minkä puolesta puhuu kuntopuntari ja entisestään kohentunut vieras pelaaminen. Viimeaikoina vierasvoitot Kärpistä, Bluesista x 2 ja HIFKistä ovat nostaneet itseluottamusta aivan silminnähden. Edes kahdenmaalin tappioasemaan joutuminen ei muuta suhtautumista peliin vaan porukka luottaa omaan tekemiseensä ja siihen, että nousee rinnalle ja ohi.

Hpk:sta en sinällään osaa sanoa kauhean paljoa. Lassilan otteet ovat hieman heikenneet? Ykköskenttänne ainakin on suhteellisen vireessä ja Mäenpää takoo pisteitä hyvin.

Ilves on viimeaikoina osannut pysyä poissa jäähy boxista vieraspeleissä ja tässä uskon olevan voiton avaimet. HPK:n ykkönen ei pääse pelaamaan ylivoimaa, joten Ilveksen neljä suhteellisen tasaista kenttää tulee kääntämään väkisin HPK:n selälleen tiukan pelin päätteeksi.
 

M10

Jäsen
Itse satuin saamaan lipun eteläpäätyyn uuteen katsomoon. Siitä pitäisi olla lyhyt matka singahtaa oluselle uusiin ravintoloihin.

Sama. Siellä kakutin puoleisessa D-katsomossa oli vielä pe-iltapäivällä mukavasti tilaa. Muualta olikin sitten hankalampaa löytää kahta viereistä istumapaikkaa. Olisi kyllä hienoa, jos menisi pitkästä aikaa 5000 rikki huomenna.

Tunnelmaa kaukalosta ei meinaan tule puuttumaan. Kuuden pisteen peli, lauantai-peli, Hämeen herruus ja Mäkelä-Nickerson. Näiden joukkueiden välillä on ollut aina kivasti sähinää; Jelinek-Siren, Nykopp-Summanen, Mäkiaho-Saarinen, Simicek-Kangasalusta, Mäkelä-Nickerson.

Hienoa, että upea uusi Rinkelinmäen halli on vihdosta viimein valmis. Eiköhän tule myös juhlan arvoinen ottelu.
 

d2uce

Jäsen
Alunperin en ollut matsiin lähdössä, mutta kyllä näin lauantaiaamuna on ruvennut hieman jo kiehtomaan lähtö hallille. Istumapaikkakin voisi olla harkinnassa näin juhlan kunniaksi, vaikka parhaat paikat näyttävätkin jo menneen.

Näkeekö sieltä kulman D4 katsomosta kentälle asti, vaikka paikka olisi jommasta kummasta reunasta? Sen tiedän, että em. katsomon 1. rivin paikat ovat aivan surkeita, mutta siitä ylöspäin taitaa olla ihan kelvollisia?

Ottelusta tulee varmaan jälleen reipashenkinen kiekkotapahtuma. Tiukkoja matseja on näiden väliltä Rinkelinmäellä nähty tällä kaudella.
 

BlackJack#21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves Tampere,TamU,ManU,Alaska Aces
Ja MTV3:n nettisivujen mukaan M. Seikola sivussa ottelusta kuumeen vuoksi. Ja edelleen Ilvekseltä sivussa aivotärähdyksen vuoksi Troy Milam. Eli kohtuu isoa kiekollista ruutua tarjolla Joonas Lehtivuorelle, Arto Tukiolle ja pitkän tauon jälkeen peleihin palanneelle Pasi Järviselle. Ja tiätty yyvee-dynamo Matt Nickersonille... ;)

Ikävä kyllä "varmaan" vierasvoittoon ei voi enää tuudittautua... Mutta pari pinnaakin tolla pakkikalustolla kelpaisi tälle Mansen miähelle.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Maikkarin tekstitv:n mukaan Seikola on sivussa illan pelistä.
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Ilveksen kokoonpano:

Turo Järvinen-Pasi Määttänen-Miikka Männikkö
Geoff Platt-Jarkko Kauvosaari-Marko Anttila
Masi Marjamäki-Jesse Niinimäki-Joonas Rask
Ville Korhonen-Jani Keinänen-Matti Uusivirta

Joonas Lehtivuori-Toni Niemi
Kevin Kantee-Matt Nickersson
Arto Tukio-Pasi Järvinen

7.Puolustaja Jarkko Näppilä
13. Hyökkääjä Juuso Antonen

Maalissa: Hannu Toivonen

HPK:n kokoonpano:

Janne-Laakkonen-Jussi Makkonen-Steve Kariya
Jari Sailio-Ville Viitaluoma-Tony Virta
Pasi Salonen-Joonas Kemppainen-Joonas Vihko
Joona Karevaara-J-P Loikas-Tuomas Muhonen

Marko Tuulola-Mikko Mäenpää
Kai Syväsalmi-Harri Tikkanen
Toni Kiren- Tuukka Mäkelä

7. Puolustaja Santeri Alatalo
13 Hyökkääjä Sami Lähteenmäki

Maalissa: Jäämies

Tänään taas 6 pisteen ottelu, sillä Ilves hönkii jo niskaan voitolla pidetään suora play-off paikka tukevasti käsissä, tappiolla ote heikkenee. Ilveksen ylivoima voi kärsiä pahasti Seikolan poissaolosta, itse olen pettynyt kun Seikola ei pelaa sillä olisin halunnut nähdä hänet ensi kertaa tällä kaudella livenä. HPK:lla lähes paras mahdollinen kokoonpano, sillä poissaolijat ovat hyviä pelaajia jotka alisuorittavat. Täytyy toivoa että Ka-Ma-La jastkaa huikeita esityksiään, tai sitten muut nousevat esiin. Itse veikkaan tiukan väännön jälken 2-1 voittoa varsinaisella peliajalla Kerholle...
 
Viimeksi muokattu:

Keikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kerho tänään:

Laakkonen-Makkonen-Kariya
Tuulola-Mäenpää

Sailio-Viitaluoma-Virta
Syväsalmi-Tikkanen

Salonen-Kemppainen-Vihko
Mäkelä-Kiren

Karevaara-Loikas-Muhonen
Alatalo-Lähteenmäki(h)

Lassila

Alatalo siis nostettu pelaavaan kokooonpanoon tiukassa kuuden pisteen ottelussa. Arvokkaita minuutteja tiedossa. Tästä ottelusta 3 pistettä ja suora pudotuspelipaikka alkaa olla varma ja voidaan tosissaan taistella vielä vaikka kotiedusta. Kolme joukkuetta 4 pisteen päässä yläpuolella, joista kahdella peli enemmän pelattuna.

Tyhjin käsin jääminen taas tietäisi taistelun 6-sijasta jatkuvan. Seikolan poissaolo tekee ison loven Ipan rosteriin. IFK-pelin tehokkuuden jatkuessa pisteet jäävät Hämeenlinnaan.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Mielenkiintoinen peli varmasti luvassa. Kaksi aiempaa kohtaamista Hämeenlinnassa joukkueiden välillä ovat olleet tasaisia ja tuskinpa tänäänkään kovin epätasaista taistoa nähdään.

Tosiaan peli, missä voitolla HPK karistaisi aika turvallisen tuntuisesti säälipleijaripeikkoja jo pois kintuistaan ja vastaavasti Ilves voitolla suurentaisi toiveitaan suorasta pleijaripaikasta. Siis suomeksi sanottuna kuuden pisteen ottelu.

Valitettavasti itse en vielä tänäänkään paikan päälle pääse. Olisi varmasti ollut luvassa viihdyttävä ottelutapahtuma. No, hauskaa peli-iltaa niille jotka paikan päälle pääsevät! Ja pitäkäähän kannustusta yllä!

Tänään tosiaan siis myös Patria-Areenan (RINKELINMÄKI!) vihkiäisottelu, jossa Sakukin alussa laulaa sutkauttaa Finlandia hymnin ilmoille. Komian kuuloisesti hän tämän hymnin laulaakin. Ainakin jos samalla tasolla laulaa kuin kevään 2006 pyhän mestaruusjuhlissa.

Toivottavasti uudistettu halli ja maanantaina Hämeen Sanomiin kirjoittamani mielipidekirjoitus saisivat koko yleisön mukaan kannustukseen! Ja Rinkelinmäki olisi jälleen Hornankattila! No, turha toivo? :(

Jee,jee,jee ja Semiä!
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ikävä kyllä "varmaan" vierasvoittoon ei voi enää tuudittautua... Mutta pari pinnaakin tolla pakkikalustolla kelpaisi tälle Mansen miähelle.

Tuskin "varmaa" voittoa on koskaan olemassa ollutkaan, ei ainakaan Ilveksestä puhuttaessa.

Itse näen illan kokoonpanossa kaksi tasavahvaa puolustusta jotka eivät toisilleen häpeä niin taidossa kuin voimassakaan. Tilastot sitten valehdelkoon että kummalla on illalla enemmän hiki.

Panosta on ainakin molemmilla.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Shiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Aivan loistava tulos kun ottaa huomioon pakkien (Seikola Milam) kuumeet ja loukkaantumiset. Hämeenlinna on ainan hankala paikka -kenelle vaan- mutta etenkin meille.

Mielenkiintoista odottaa paikan päällä olleiden kommentteja.

Ja "piippuhyllyllä" taas huudetaan Sakelle potkuja ja kaljun vahausta LeKin puolella, kun voitettiin vasta rankuissa...;)

Kiitos jälleen Ilves ja kova tsemppi vaan päälle, katotaan saadaanko viimevuoden playofftraivi päälle...
 
F

Flonaldo

Ottelun tähtihetki, Uuno päätti laittaa rankkarikisassa tästä vielä ohi.

Halli on nyt kyllä upea. Kioskeja niin maan perkuleesti, ravintelia joka lähtöön, lisää hyviä katsomopaikkoja ja Kerholle fyrkkaa aitiosta. HassisJormalle iso peukku, hieno on pytinki nyt - kyllä kelpaa kiekkokansan.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Halli on nyt kyllä upea.

Juu, kyllä. Toimiva halli, hyvä oheistilat, ja hieno "vierasfanikatsomo". Järkevä hinnoittelu eineksissä ja muutenkin yleisilme hyvä. Miinusta monille paikkakunille (myös Hakametsään) levinneestä syövästä, eli mustista päätyverkoista.

Joku täällä on ammattilaisesti ollut sitä mieltä että mustat on paremmat, mutta eihän se niin ole, kun jään pääväri on valkoinen. Peliä katsotaan jäätä vasten. Tiedä kuka konsultti Hakametsänkin (ja Patria areenan) hallipäällikön on ylipuhunut, kun mies vielä viimetalvena vannoi, että mustat vain hänen ylitseen jne.

Mutta erittäin hyvin rempattu halli.

Jaa pelistä? Oltiin aika kusessa toinen erä, ja pääosa kolmattakin, mutta niin vaan maltti piti ja tasotus tehtiin.

Taistelu kuudennesta sijasta jatkuu…
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sen verran itse pelistäkin areenan ihastelun lomassa, että ensimmäistä erää lukuunottamatta, joka oli hieman tunnusteluhenkinen, nähtiin ihan hyvää jääkiekkoa. Kerhokin innostui oransseista paidoista huolimatta yrittämään ihan oikeasti.

Tällä kertaa se ei kuitenkaan riittänyt kuin yhteen pisteeseen. Syinä kahden pisteen karkaamiseen Tampereen suuntaan olivat tärkeysjärjestyksessä seuraavat:

1. Hannu Toivonen. Pelasi aivan huikean hyvän pelin ja voitti pisteet Ilvekselle.

2. Tuomarit. Kerho pelasi suuren osan pelistä kirjaimellisesti Ilvestä ja tuomareita vastaan. Lopetin Ilveksen eduksi menneiden tuomarivirheiden laskemisen puolen tusinan kohdalla. Ehkä kirkkaimpana kruununa tilanne, josta annetusta ylivoimasta Ilves teki ensimmäisen maalinsa. Ilves pelaaja sekoaa jalkoihinsa ja yli metrin päässä sitä katseella seurannut Mikko Mäenpää saa kakkosen. Hupaisa oli myös Plattin ratkaisurankkari, jossa mies veivasi kiekkoa puoli metriä takaisin päin, mutta maali hyväksyttiin.

3. Ilveksen tehokkaampi viimeistely läpiajoissa/rankkareissa. Plattin kunniaksi on sanottava, että mies teki tasoitusmaalin melko viileästi.

Summa summarum. Tuloksesta huolimatta ihan viihtyisä kiekkoilta ja näytti kelpaavan tamperelaisille vieraillekin. Kertokaa nyt kuitenkin joku, tulivatko tuomarit Ipan bussilla paikalle? Ai niin ja vielä. Jokereimerkonomien otettua pataan 9-2 ei voi oikein olla huonolla tuulella. Iso käsi Pelsuille.
 
F

Flonaldo

Mitä helvettiä?! Olisiko kellään videota tuosta tapauksesta? Tekisi mieli nähdä mitä siinä tapahtuu, jos tosta ei maalia tee..
Tullee varmaan HäSan sivuille jossain vaiheessa videokooste.

Lassilalla oli ilmeisesti riidit Jessen yrityksestä, sillä näytti jo pitkältä, että yrittää mailalla tökätä kiekkoa. Tuo suunnitelma meni kuitenkin ruhtinaallisesti pieleen ja Uuno luisteli vain veskarin ohi, kun Lassila samaan aikaan ei tehnyt elettäkään hommaa pysäyttääkseen.

Ilmeisesti Uuno halusi kuitenkin riplata vielä pari vastustelijaa, sillä tuosta kuvan tilanteesta lähti sitten kiekon kanssa kurvaamaan pois maalilta. On se velmu.
 

"Jalkakynä"

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Juu, kyllä. Toimiva halli, hyvä oheistilat, ja hieno "vierasfanikatsomo". Järkevä hinnoittelu eineksissä ja muutenkin yleisilme hyvä. Miinusta monille paikkakunille (myös Hakametsään) levinneestä syövästä, eli mustista päätyverkoista.

Mutta erittäin hyvin rempattu halli.

Muuten hieno halli, mutta äänentoisto aivan karmeaa! Itse en ole lähellekkään minkäälainen ammatilainen liittyen äänentoistoon, mutta jotain tarttis tehrä. Toinen heikkous löytyy videokuutiosta, johtuen huonosta äänentoistosta jäi muutamien maalien tekijät ja syöttäjät pimentoon, vrt. Hakametsä jonka kuutioon mahtuu myös tektiä.
Mutta oikeesti muuten toimiva halli ja purtavan hinta/laatu erinomainen, vai mitä sanotte grillimakkara+juoma 3€...

Ottelusta sen verran, että Toivonen ratkaisi ottelun Ilvekselle yhdessä Plattin kanssa. Ilves pyrki myös rintamahyökkäyksiin ja tekemään peliä rauhassa sentterin kautta!? Etenkin ensimmäisessä erässä Ilves onnistui hyvin hyökkäyksiin lähdöissään. Tärkeät pisteet Ilvekselle.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Bulls, Arsenal, Canucks ja Three Lions
Hupaisa oli myös Plattin ratkaisurankkari, jossa mies veivasi kiekkoa puoli metriä takaisin päin, mutta maali hyväksyttiin.
Täysin sallitulla tavalla tehty rankkarimaali tuo. (ja olipahan vielä upea)

Todellakin oli aivan sääntöjen mukainen, upea "Datsjuk rankkari" Platilta.

Jos et usko, että maali oli sääntöjen mukainen katso nelosen video, joka todistaa, että maali oli laillinen : http://www.nelonen.fi/videot/sm-liiga/default.asp?video=4514&newpage=1&c=18
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Kyllähän halli on mukava ja jonoja on, mutta ei haitaksi asti vaikka lähtisi kaljalle vasta summerin töräytettyä erän päätökseen.

Ilves olisi ansainnut kolme pistettä.

Kerho oli hengetön ryhmä josta ei aistinut tippaakaan peli-iloa. Johtuuko tämä kuvitelma Rautakorven puolustusvoittoisesta pelityylistä? Ehkäpä!
Ei tuollaisesta jääkiekosta voi nauttia kukaan. Aivan syvältä.

Kaverin kanssa häpeillen tunnustettiin, että nyt on Rinkelinmäelläkin totta se mistä naureskeltiin joskus 90-luvulla Hakametsässä Ilveksen peleissä; kannustus tulee nauhalta(HPK:n logo jyskyttää videotaululla ja taustalla hoetaan HPK, HPK). Hävettää, saatana.

Ei ihme, että pyhätön vihki käyttöön joku pappishenkilö. Tunnelma on kuin kirkossa.

Rankkareilla Kerho ei voita ketään, mutta onneksi pleijareissa ei rankkareita tunneta.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Todellakin oli laillinen ja tarkastettiin vielä videolta! Rönn levittää ensin kätensä ja näyttääkin sitten maalia. Tuuliviiri.

Itsellänikin oli tippua silmät päästä, kun näin pakin syöttävän senterille ja sentterin jakavan edelleen laitaan! Juujärvi saanut kehittää pelinavausta? Missä olisimmekaan jos tämänlainen trap ja avauspeli olisi ollut jo kauden alusta käytössä? 22 viime peliä pistekeskiarvolla 1,9! Ei huono!
 

The G

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves ja Calgary Flames
Hupaisa oli myös Plattin ratkaisurankkari, jossa mies veivasi kiekkoa puoli metriä takaisin päin, mutta maali hyväksyttiin.

Vähän "Hämeenlisää"? - puolimetriä? Ja säännöt hyvin hallussa. Kai nyt harhauttaa saa tietenkin vaikka mailan mitan taaksepäin, kunhan pelaajan liikesuunta on kohti vastustajan maalia rankkareissa.

Uskomattoman hieno rankkarimaali, jossa harhautus tunnetaan nimellä "The Datsyuk Move", kuten Hiisi tuossa yllä jo totesikin.

The Datsyuk Move: http://www.youtube.com/watch?v=McUIj_VGO3k

Viiden ottelun voittoputki! Hieno Ilves. Ja lisää vaan Saipaa vastaan ja Kerho kiinni!
 

V8350

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pelistä:

- Ensimmäinen erä lievästi Ilves-painotteinen, Hpk:n tilanteet lähinnä nopeista vastahyökkäyksistä.

- Toinen erä Ilvekseltä surkea, sai olla todella tyytyväinen että tauolle siirryttiin vain maalin tappioasemassa.

- Kolmannen erän ensimmäiset viisi minuuttia edelleen Hpk-painotteisia, sen jälkeen ote alkoi siirtyä Ilvekselle, ketjumuutokset osuivat kohdalleen.

- Jatkoaika sujui lähinnä Hpk-painotteisesti, mutta olihan siinä Ilvekselläkin Marjamäellä ja Plattin läpiajolla paikkansa.

- Kariya-Makkonen-Laakkonen vaarallisin ketju, hiipui tosin loppua kohden.

- Ilveksen yv-peli edelleen järkyttävää, hyvänä esimerkkinä 5-3 ylivoima.

- Tuomarilinjasta voi olla montaa mieltä, Anttilalta voi kysyä yhtä mielipidettä.

- Hämeenlinna mainio paikka korjata vierasjoukkueen maalivahdin torjuntaprosenttia.

Hallista:

- Anniskelupaikkoja tuntuu olevan riittävästi, tänään tosin ei ollut minulla niille tarvetta.

- Muiden pelien väliaikatilanteista pysyi hyvin ajantasalla tv-näyttöjen avulla.

- Hallin äänentoisto surkea, kuulutuksista ei saanut mitään selvää ainakaan siihen kulmaan, missä itse olin.

- Videokuutio, ymmärsinkö oikein ettei kyseiseen näyttöön saada maalintekijöitä, syöttäjiä ja jäähylukemia? Kyseiset asiat saatiin informoitua jo 80-luvulla, ilmeisesti kyseessä vain alun vaikeudet? Tosi vaikea oli seurata, esim. kuka sai 10-minuuttisia¨yhdistettynä surkeaan äänentoistoon.

- Tv-näytöllä näkyvä Hpk:n osittain näkyvä logo muistuttaa lähinnä Tapparan kirveestä...
 

Jet Pilot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Jääkiekosta en mitään tajua, mutta hallista + muusta muutama sana:

- Olut edullista, tästä plussaa.
- Sitä sai nopeasti, plussaa.
- Kaljakuppilasta helvetin vaikea tiirailla peliä, puolet kentästä näköpiirin ulkopuolella. Miinusta.
- Sitä videokuutiota ei osata hyödyntää, tai sitten ominaisuudet ei riitä (allekirjoittaneella vai videokuutiolla, hehe). Olinko vain liian kännissä, vai miksei näkynyt maalintekijöitä, jäähyjä, muiden pelien tilanteita yms.?

Mutta: Hieno halli, hyvä peli, valtava morkkis. Otan lisää olutta.
 

d2uce

Jäsen
- Tuomarilinjasta voi olla montaa mieltä, Anttilalta voi kysyä yhtä mielipidettä.

Kieltämättä aika paljon sai Anttila anteeksi niitä muutamia pokittaisia mailoja ja myöhässä tulleita taklauksia, mutta annettuaan aikansa poikittaista mailaa maalin edessä Mäenpäälle sai kalasteltua tälle jäähyn dramaattisella putoamisella jäähän.

Nickersonilla pysyi paketti kasassa koko pelin ajan, mutta Plattin kasetti edelleen kummallisen heikko. Lopussa keskittyi jo pelaamiseen ja sen kyllä huomasi heti. Liekö Viitaluoman antama lumipesu sitten hieman viilentänyt tunteita. Rankkarista vielä komea ns. JMA-move.

Ilvekseltä jäi myös mieleen nuori Joonas Rask, joka pelasi melko ennakkoluulottomasti ja väläytteli muutaman kerran.

Kotijoukkueen ykkösvitja on jälleen kovassa iskussa Laakkosen paluun myötä. Valitettavasti viimeistely ontui melko pahasti, hyviä ja vähän parempiakin paikkoja kuitenkin oli yllin kyllin.

Yhden asian olen tässä kauden mittaan huomannut. Karaiaa rikotaan melko paljon varsinkin tilanteiden ulkopuolella. Ei mitään törkeyksiä, mutta sellaista rottamaista tökkimistä. Eilenkin oli napit vastakkain mm. Turo Järvisen kanssa.

Niinimäki tarjosi sitten rankkarissa vielä namupaikkaan takatolpalle ja Ilveksen fanikatsomossa omaperäisyys kukki.

Hyvä kiekkoilta, vaikka lisäarvonta ei ollut suosiollinen tälläkään kertaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös