La 13.9.2008 Pelicans-HPK

  • 7 042
  • 45

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Huomenna sitten rysähtää. Viime kaudella pahasti ruohonjuuritasolla kyntänyt Hämeenlinnan Pallokerho aloittaa kautensa ja 10 pelin vierasputkensa yhtä paikallisvastustajaansa Lahden Pelicansia vastaan.

Lahden Pelicans aloitti kautensa jo eilen pelillä viime kauden hopeamitalisteja Espoon Bluesia vastaan. Tuon pelin Pelicans pelasi nihkeästi ja hävisi 1-4.

Huomisessa pelissä on siis varmasti luvassa mielenkiintoa, jännitystä ja dramatiikkaa. Eilen kautensa tappiolla aloittanut Pelicans tullee varmasti pyrkimään kääntämään kurssinsa noususuhdanteiseksi. Toisaalta taas HPK:kin haluaa varmasti heti saada hyvän alun kauteen ja näyttää epäilijöille ettei viime kauden floppaus ole tällä kertaa toteutumassa.

Itse odotan pelistä tasaista kamppailua. Odotan vaikkei välttämättä HPK voittaisikaan niin se olisi joukkue isolla J:llä. Taistelisi, luistelisi ja pelaisi iloista hyökkäyspeliä. Toivottavasti myös maalinteko ja ylivoima saataisiin heti toimimaan ensimmäisistä vaihdoista alkaen.

Pelistä on tulossa meikäläisen ensimmäinen vieraspelimatka, joten toivottavasti luvassa olisi draamaa ja rytinää!

HPK:n sivuilla juttua HPK:n kauden avauksesta.
 

Begbie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
MJOTOOH!!!

Kuten Jokeri-faneilla on tapana "sanoa".

Haasteellinen avausottelu Kerholla edessä. Pelicans tullee huomenna kovalla sykkeellä peliin hävityn Blues-matsin jälkeen. Mielenkiintoista nähdä minkälaisessa vireessä Pirjetä ja Kauppila ovat, vai ovatko sitten minkäänlaisessa?

Kerholle tekisi tietysti äärimmäisen hyvää päästä pisteiden makuun heti ensimmäisessä vieraspelissä kymmenestä. Hyökkäyksessä omat odotukset ovat korkeimmalla Sailio-Viitaluoma-Vihko -vitjan osalta (mikäli nyt loppujen lopuksi samassa ketjussa pelaavat).

Pelsuja pataan vaan...
 

laredo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sipoon Wolf, Malaga, Barcelona, työväen ampujat
Mielenkiintoinen peli totta tosiaan. Lisää mielenkiintoa on sen alkamisajassa. Canalplussa ilmoittaa peräti kolmea eri vaihtoehtoa; 17:00, 18:15 ja 19:30!!!

Eri ohjelmatiedoissa taas puhutaan 19:30 alkamisajasta, mutta jatkoajassa taas klo 17:00. Sm-liigan sivustoilla taas tietystikään ei ole alkamisaikaa edes merkitty. Jaa-a... sanoisi Niilo Tarvajärvi.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Lisää mielenkiintoa on sen alkamisajassa. Canalplussa ilmoittaa peräti kolmea eri vaihtoehtoa; 17:00, 18:15 ja 19:30!!!

Oikea vastaus on 19:30. Telkku.comista en muita aikoja löytänytkään. Valioliigan takiahan nämä lauantailähetykset alkavat myöhemmin. SM-liigan sivuilla näkyy 17:00, samoin Jatkoajassa, mutta nämä taitavat tulla vain jostain automaattisysteemistä. Muut kierroksen pelithän alkavat jo 17:00.

Ja ettei jää kuvaa, että pidän telkku.comia ylimpänä auktoriteettina, löytyy sama tieto myös Pelicansin nettisivuilta.
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Elikkäs tänään HPK:n vieraskiertue alkaa erittäin vaikealla Pelicans pelillä. Pelicans tulee alustaa saakka kovaa, sillä halu voittaa on suuri kotona hävityn Blues matsin jälkeen.

HPK:n kokoonpanossa erikoista on se että HPK näillä näkymin hajottaa harkkapeleissä erittäin hyvin toimineet VVV ja KKK ketjut. Joonas Kemppainen ottanee Ville Hämäläiselle kaavaillun paikan kakkosen keskeltä laidoillaan Tony Virta ja Steve Kariya. Ykkösessä ainakin Viitaluoma-Vihko toisesta laidasta ei hajua.

Pelicansin kannattaa varoa jäähyjä sillä HPK:n yksi suurimpia vahvuuksia on ylivoimapeli. Ylivoimalla pakit Mäenpää, Tikkanen ja Laamanen tulevat saamaan paljon vastuuta, ja kudit lähtevät kovaa. Kariya tulee myös olemaan yksi suurimpia tekijöitä ylivoimalla, vaikka ei vielä täydessä vireessä olekkaan. Viitaluoma-Vihko akseliakin kannattaa varoa tulosta tulee varmasti jos ylivoimikin tulee.

Mielenkiintoinen pelaaja on myös Janne Kolehmainen joka teki harjoituspeleisssä hyvää tahtia pisteitä ja pisti ukkoa myös seinälle ja kovaa.
 

I.Colliander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvän ja pelaavan jääkiekon ystävä.
Mielenkiintoinen pelaaja on myös Janne Kolehmainen joka teki harjoituspeleisssä hyvää tahtia pisteitä ja pisti ukkoa myös seinälle ja kovaa.

Eikös Kolehmaisen HPK-debyyttiä saada odotella tiistain TPS-otteluun. Janne sai Tapparaa vastaan Tampere cupissa ottelurangaistuksen ja se pelikileto kuitataan nyt.

Itse ottelu on varmasti tiukka. Jos nuori Kemppainen saa noin kokeneet laiturit kuin on uumoiltu, kertoo se jotain Rautakorven luotosta kaveria kohtaan. Toivottavasti täyttää odotukset.

-ic-
 

Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Jos nuori Kemppainen saa noin kokeneet laiturit kuin on uumoiltu, kertoo se jotain Rautakorven luotosta kaveria kohtaan. Toivottavasti täyttää odotukset.
Sitä samaa toivon minäkin. Kemppainen on kuitenkin melko potentiaalinen kaveri, joten sinällään perusteltua antaa kaverille vähän kasvutukea. Se että onko Kemppainen vielä valmis suureen vastuuseen, on sitten toinen juttu.

Perkele, kun ei illan matsi tulee töllöstä vasta noin myöhään niin ei ehdi katsomaan (mähän en mitään webtv:tä osta). Mutta toivotaan Kerholta kovaa taisteluilmettä. Sellaista tissiposkien touhua oli tuo viime kausi että mulle oikesti riittää että tänään edes yritettäisiin satalasissa, vaikka turpaan tulisikin.

Vauhtia ja ukkoa seinille.
 

Oddis Slajos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eikös Kolehmaisen HPK-debyyttiä saada odotella tiistain TPS-otteluun. Janne sai Tapparaa vastaan Tampere cupissa ottelurangaistuksen ja se pelikileto kuitataan nyt.

Eikös se Kolehmainen kärsinyt sen pelikiellon siinä viimeisessä harkkapelissä JYPiä vastaan? Mielenkiintoista nähdä illalla miten se Kemppainen selviytyy kakkossenan hommista mikäli siinä pelaa.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Liigan nettisivut ilmoittavat HPK:n kokoonpanoksi seuraavaa:

Teemu Lassila (Mikko Strmberg)

Sailio-Viitaluoma-Vihko
Tuulola-Tikkanen

Virta-Kemppainen-Kariya
Mäenpää-Laamanen

Kolehmainen-Hämäläinen-Karevaara
Mäkelä-Syväsalmi

Salonen-Makkonen-Karlsson

Loikas, Leinonen

Mielenkiintoinen ottelu tulossa, ja uskoisin että Kerholle paljon tärkeämpi kuin Pelikaaneille. Millainen ilme on odotettavissa 10 ottelun vieraspeliputkeen?

Positiivista on vastuun antaminen nuorille jannuille, jotka ovat osoittaneet ilmeisesti osaamisensa harjoituspeleissä. Ketjuihin 1-3 on tosiaankin tunkua, ja pieni kilpailu ei voi olla pahasta. Varsinkin kun uskoisin Rautakorvella olevan uskallusta vaihtaa miehiä, jos homma ei kulje. Ilolla katson myös Sailion ykkösketjukomennusta. Luotettava sotaratsu Juhis Loikas on istutettu penkille, mutta eiköhän vastuutakin ole myöhemmin luvassa.
 

Keikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
1-kenttä näyttää hyvältä. Sailio tekee duunia ja tuttu tutkapari pidetään kasassa. Kakkosessa mielenkiinto kohdistuu Kemppaiseen. Luotto on Rautakorvella näköjään kova, kun antaa heti näytönpaikan hyökkäävässä ketjussa. Saa nähdä miten poika onnistuu Karyan ja Token ruokkijana. Arvokasta kokemusta tuolla paikalla saa varmasti.

Pakeista sen verran, että Korhonen ei näköjään mahdu kokoonpanoon, vai onko (taas) jotain vaivoja? Muuten aika perussetti.

Tasaista ja vähämaalista vääntöä odotan. Jatkoille meno ei varmaan ole kaukana.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Ei tosiaan kannata ihmetellä, että miksi valmentajien luottopelaajat seuraavat koutsin perässä uuteen seuraan. Kolehmainen tuskin olisi saanut tällaisia kavereita rinnalleen Ässissä.

edit: niin, kyllä kyllä.
 
Viimeksi muokattu:

Vele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Leijonat
Ei tosiaan kannata ihmetellä, että miksi valmentajien luottopelaajat seuraavat koutsin perässä uuteen seuraan. Kolehmainen tuskin olisi saanut tällaisia kavereita rinnalleen Ässissä.

Tarkoitat varmaan Kemppaista?
 

Wilson-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Onko jollain faktatietoa milloin tämä peli nyt oikeasti alkaa? Canalilla sanotaan että suora lähetys klo 17. sm-liigan sivuilla 19.30. Kuten myös Jatkoajassa.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Juu, olikohan tuo sopulin viesti joku koukku. Kolehmainenhan tuli tosiaan SaiPasta.

Liiga-avaus on aina vähän arvaamaton juttu ja vaikea on oikeastaan odottaa mitään, kun melkeinpä mitä vaan saattaa tapahtua. Pelicans ei varmaankaan halua startata kauteen kahdella peräkkäisellä kotitappiolla, mutta niiltähän ei kysytä, että haluavatko vaiko ei.

Kemppaisella hieno paikka näyttää kykyjään kahden kokeneen pelimannin vierellä ja häntä aioinkin tarkkailla.

Pelicansilla maalissa joku junnu ja sehän sopii Kerholle.

HPK:n vanimatkallakin ilmeisesti toista sataa osanottajaa, joten eiköhän siitä kunnon kinkerit synny.
 

Vele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Leijonat
Jos Telkku.com on uskominen niin 19:30 alkaen. Kello 19:15 alkustudio.

Kello 17:00 pitäisi tulla Englannin Valioliigaa Blackburn - Arsenal.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Ottelu alkaa klo 19:30, näin ilmoittaa ylen teksti-tv, ei voi olla vastaavaa tietolähdettä.

Vihdoin alkaa uusi kausi. Viime kausi oli tuskaa ja tätä kautta on tullut odotettua kuin peruskoulun loppumista. Mahtava nähdä Sailio ja Kemppainen vastuullisissa rooleissa, tosin kuin jo sanottiin, uskon Rautakouran melko rohkeasti muuttavan jos siihen aihetta näkee.

Jopa harmittaa kun lähden tässä risteilemään, siellä huumassa ei kuitenkaan kerkeä mistään peliä seuraamaan. Nyt kunnon rytinällä turkoosit seinälle ja kunnon avaus vaikeaan syksyyn, kiitän!
 

M10

Jäsen
Kolehmainen tuskin olisi saanut tällaisia kavereita rinnalleen Ässissä.

Niin, kun Ässissä ei edes ole tuon tasoisia pelaajia.

**

Kiva kun kausi vihdoin alkaa. Melkein pahin mahdollinen paikka tosin avata kausi, mutta ei kolmen pisteen voitto ole missään nimessä poissuljettu. Paljon vaan kuteja Pelsun vahdille, niin kyllä se reppu heiluu.

Suurimpana haasteena näenkin tuon ottelun ekan kympin, jolloin Pelikaani tulee päälle kuin yleinen syyttäjä. Se pitää kestää.

Kemppaisen kiekollisten taitojen katto on ilmeisesti korkeammalla, kuin Hämäläisen. Siinä mielessä tuo kakkosen koostumus on varsin ok. Hämäläinen on kolmossentteri parhaasta päästä.

Toivotaan, että Viitaluoma-Vihko-akseli saa heti maalihanat auki.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Melkein pahin mahdollinen paikka tosin avata kausi, mutta ei kolmen pisteen voitto ole missään nimessä poissuljettu.
Olisi mielenkiintoista kuulla, miksi Lahti ja Pelicans on mielestäsi niin paha paikka avata kausi. Olen nimittäin yllättäen eri mieltä kanssasi (samaa mieltä toki siitä, että kolme pistettä ei ole HPK:lle poissuljettu vaihtoehto), heh.
 

M10

Jäsen
Olisi mielenkiintoista kuulla, miksi Lahti ja Pelicans on mielestäsi niin paha paikka avata kausi.

Tarkoitan lähinnä olosuhteita, kun Kerho joutuu pelaamaan juuri kotonaan avausottelun hävinnyttä Pelicansia vastaan. Niin, ja onhan Pelicans silmissäni yksi niistä liigan laadukkaammista joukkueista.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Aika tasapainoisen oloiset ketjut on Kerholla tänään kasassa. Ja varmaan liigan laadukkain 13:sta hyökkääjä odottemassa kutsua kentälle. Loikasta voi peluuttaa melkein missä roolissa tahansa, ja aina tekee virheetöntä työtä.

Mielenkiintoinen urakehitys Kemppaisella; keväällä tuskin kaveri itsekkään uskoi että aloittaa kauden Kerhon kakkoskentässä laidallaan Steve Kariya! Kova on paikka, mutta lahjakas on myös kaverikin. Tänään se 0+2 ja paikka kakkosen keskellä pysyy ;)

Pakko kompata M10:ä; lauantai peli, tunnetusti hyvin kannustava Pelicans-yleisö, Pelsuilla tappio alla.. Kyllä tulee vaikea peli Kerholle. Altavastaajana on hyvä lähteä. Oma pää ja keskialue tukkoon, niin kyllä se Pelicans hyökkäys siitä turhautuu.

Milenkiinnolla seuraan kumpi jakelee enemmän painavia niittejä, Kolehmainen vai Sihvonen.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aika hyvin olen haistellut noita muutamia pelaajia ja heidän roolejaan harjoituspelien perusteella jossain tuolla muissa ketjuissa. Surkeasti pelanneet Loikas ja Salonen ovat tippuneet hierarkiassa alaspäin ja Makkonen joka on ollut yli kuukauden sivussa hyppää suoraan aloitukseen. juhikselle on tulossa pitkä kausi jos se edes jatkuu kokokautta Hämeenlinnassa. Salonen on ollut haluton ja sellaiset eivät Rautakorven joukkueessa juhli, paikka nelosessa sen mukaan ansaittu. Muuten odotan kahden maalin voittoa kerholle, ihan vaan pitkävedon takia.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jotenkin olin jo ehtinyt lyödä "Sekunda"-leiman Hovisen kylkeen, mutta yhteistyö Pasi Nurmisen kanssa on näemmä kantanut hedelmää enemmänkin. Tällaisten näyttöjen jälkeen Nikkilällä on kova haaste saada peliaikaa.
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Olipa tarkkaa peliä. Siinä mielessä olen itse oikein tyytyväinen, että peli pysyi koko ajan kasassa, ja Pelikaanien painostusjaksotkin sijoittuvat pääosin kulmiin. Samanlaista peliä vaan koko vierasputken ajan, niin kyllä niitä pisteitä enemmänkin mukaan tarttuu.

Kariya oli nähdäkseni varsin pirteä, vaikka onnistumista ei tullutkaan. Veto lähtee pienestä tilasta, ja kyllä ne joskus sisäänkin menevät. Maalinteko oli muutenkin Kerhon suurin ongelma, mihin nyt ei sinänsä kovin suurta asiantuntemusta tarvita. Paikkoja kuitenkin oli.
 

AnFa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Herranen aika. Varmaan oli virheelliset nuo Hovisen pituus ja paino tuossa Canalin lähetyksessä. Todellisuudessahan mies on varmasti 250cm pitkä ja painaa 130kg. Olihan se jätti.
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Ensimmäiseksi peliksi hyvä esitys. Etenkin puolustus + Lassila pelasi hyvin.

Terveisiä sille torvelle, joka alkoi rappusissa tönimään NAISIA.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös