La 13.12.2008 KalPa - Tappara

  • 5 824
  • 22
Suosikkijoukkue
KalPa, Barça, KuPS
Niiralan montun lauantaisaunassa KalPan kylpykaveriksi saapuu Tappara. Kyseessä on syyskauden viimeinen peli molemmille joukkueille, joten halu ottaa pisteitä on varmastikin kova molemmilla joukkueilla.

Veikkauksen mukaan 2005-vuoden jälkeen KalPa-Tappara -ottelut ovat menneet 4-3 KalPalle (joista kaksi ratkaistu jatkoajalla). KalPalla on alla neljä voittoa, Tapparalla kaksi voittoa, yksi jatkoaikavoitto sekä tappio.

Molemmissa joukkueissa nuoret pelaajat ovat nostaneet päätään ja jopa pystyneet ratkaisemaan otteluita (KalPassa mm. Tuomas Kiiskinen, Aatu Hämäläinen). Syyskauden viimeiseksi jäävässä ottelussa tullaan varmasti näkemään kovaa tunteiden paloa ja tiukkaa vääntöä pisteistä. Pisteiden määränpään tulee ratkaisemaan luultavastikin perinteisten palapelin palojen (maalivahti- ja erikoistilannepelaaminen yms) lisäksi viimeistely, jossa KalPalla on ollut hienoisia ongelmia melko suurinumeroisista peleistä huolimatta.

Jatkuuko KalPan veteraanirintaman "kuiva kausi"? Vai toimiiko ottelun ja kotijoukkueen kantavana voimana herrat Sami Kapanen ja Kalle Sahlstedt?

Pystyykö KalPa murtamaan kahdessa edellisessä pelissä hyvin toimineen Tapparan maalivahtipelin?

KalPalta poissa on Jussi Timonen. Tapparalta poissa on jatkoajan ennakon mukaan Janne Ojanen ja Antti Kangasniemi, joiden lisäksi Kim Strömbergin ja Timo Koskelan osallistuminen on vielä epävarmaa.


Tuomarit:
Kruus, päätuomari
T Laaksonen, päätuomari
Juntunen, linjatuomari
Nordström, linjatuomari




Pahoittelen ettei tämän parempaa ennakkoa tällä kertaa, ajatukset on jo tämäniltaisessa Espanjan Liigan Klassikossa...
 

tzuiz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Manchester Broilers, IPK
Noniin, rojua tiskiin:

- Kalpa on huikeassa voittoputkessa -> paha fiilis perskarvoissa, joskus tulee turpiinkin
- Joulutauko mielessä kaikilla??
- Miten helpot ässäpelit ovat vaikuttaneet Tappara pelaajien itseluottamukseen?
- Jatkuuko kalpan duunarihyökkääjien maali-ilottelu?
- Sami, maistuisiko jo? Hovimestarien tarjoilu on ollut laadukasta
- Mäkiaholle rakettibuutsit jalkaan niin ei ikä paina
- Turpiin sille Ville Niemiselle niin koko tapparalauma on löysää mustaa makkaraa sen jälkeen :)
- Virta, huuda se "AJA, AJA" , lämmittää aina mieltä katsomossa
- Tapparan peräpää, siellä löytyvät heikot lenkit joihin kalpan pitäisi iskeä


Kaikella ylläolevalla ei ole mitään merkitystä koska nyt on lauantai ja Kalpalla kotipeli ja faneilla ryyppypäivä. Tupa myös ääriään myöten täynnä.
Monen vuoden tilastoja noudattaen:

Kalpa voittaa lähes aina LAUANTAINA kotona.
 

Brian Glough

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Valioliiga, KuPS, Mike Patton
Säteri on näköjään pitänyt nollat kahdessa viimeisessä (Ässät) pelissä ja Tappara latonut 10 maalia. Kuntopuntarin kärkijoukkueet siis vastakkain. Mulla on kaksi skenaariota mielessä.

a) KalPa johtaa kahden erän jälkeen 3-0, mutta Tappara kirii KalPan paketin hajotessa tasoihin ja mennään jatkoajalle.

b) Tappara saa unelma-alun KalPan nukkuessa ensimmäisessä erässä ruususen unta. Kahden erän jälkeen Tappara johtaakin 1-3, mutta KalPa tulee kolmannen erän kuin höyryjuna ja mennään jatkoajalle.

KalPa:

- Teemu Hartikanen: Köyhän miehen Ville Nieminen (vielä). Nuori mies iski jälleen Lappeenrannassa maalin ja ajoi Ville Kohon avojäällä lasarettiin.
- Aatu Hämäläinen: Suonenjoen poika parantaa koko ajan. Taitava kiekonkäsittelijä, joka osaa pistää myös kiekon verkkoon.
- KalPan ykkönen: Herääkö?
- KalPan pakkien hasardit: Nähdäänkö taas uskomattoman tarkkoja avauksia vastustaja hyökkääjän lapaan?

Tappara:

- Ville Nieminen: tehokkuutta löytyy ja taklaukset viedään loppuun ja kovaa. Nähdäänkö Niiralassa pommeja? Varmaankin. Ja aikojen saatossahan niitä nähtiinkin enemmänkin...40-luvulla.
- Jori Lehterä: taitokiekkoa on aina ilo seurata.
- Tappara-fanit: tuleekohan ketään?
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Vaikka viime pelit Tapparalla ovatkin menneet hyvin niin ei tästä silti voi odottaa vierasvoittoa. Yksikin piste kelpaisi minulle. Tapparalta tänään on sivussa Ojanen, Kangasniemi, Koskela ja Niemi. Mikäköhän Mikaa vaivaa, oli meinaan mukavassa piste putkessa. Strömberg kuitenkin on jo mukana.

Tappara tänään:

81 Jukka Peltola - 21 Jori Lehterä - 85 Niko Nieminen
30 Ville Nieminen - 22 Kim Strömberg - 37 Timo Vertala
12 Steve Saviano - 26 Jonas Enlund - 17 Teemu Nurmi
87 Tomi Peltonen - 73 Niclas Lucenius - 44 Matti Aho

55 Janne Grönvall - 52 Lasse Korhonen
15 Jussi Halme - 20 Henrik Petré
82 Atte Pentikäinen - 57 Duane Harmer
33 Miska Kangasniemi - 77 Harri Ilvonen

29 Harri Säteri
(34 Mika Lehto)


Strömberg ottaa Niemen paikan ja muita muutoksia ei ole Ässä-peliin verrattuna.

Veikkaus on että Tappara pelaa tänään hyvän vieraspelin mutta se ei aivan riitä ja peli päättyy isännille 3-2. Tapparan maalit tekevät Nurmi ja Peltola.
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
KalPa on latonut edeltävissä otteluissa maaleja suorastaan pelottavaan tahtiin, jos siellä vielä jotkut ovat jumissakin. Yleensä KalPa on laittanut ensin sen 5-0 siihen pohjalle ja sitten on katseltu, mitä vielä.

Tapparan kannattajana on ollut niin huono syksy, että sitä romahdusta koko ajan odottaa, vaikkei ehkä enää olisi edes syytä. Nytkin kun lähdetään hyvillä mielillä Kuopioon, niin jotenkin tuntuu, ettei tappiota voi välttää. Toisaalta voittoputkesta on aina mukavampi ammentaa kuin tappioputkesta. Toisaalta voittoputkiongelma on myös KalPalla.

Veikkaus: pinnat jäävät Kuopioon, mutta Tappara ei romahda.
 

pleijjeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue
KalPan pitää pitää yksi mies kurissa. Tuntomerkkejä tästä miehestä on lehtereille asti kuuluva manse-mongerrus, 10l sankon kokoinen suu feat. "jokeri-ilme" kasvoilla ja se että tämä pendoliino ei jää asemien välille vaan ajaa aina asemalle asti. Tämän tuntee varmasti luissa ja ytimissä ne jotka ei osaa valmistautua tulevaan. Tämä mies on siis Niamise Ville.

Mitä tapahtui Tapparalle kun Niemisen maalihanat kuivuivat syksyllä? Pitkä ja kuiva kausi sekä sarjasijoituksen romahtaminen. Mitä tapahtui kun Nieminen löysi sen kadonneen maalijyvänsä? Tappara alkoi voittamaan ja tekemään maaleja, mm. 10 maalia Ässä-rysään kahdessa pelissä.

Tuossapa avain KalPan voittoon - jäädyttää Niemien kentän peli. Lisäksi voiton avaimiin kuuluu avausmaali ja sen tekoaika. Jos kiekko saadaan Säterin selän taakse jo ottelun alussa eikä anneta Säterin "lämmitellä" ensin parilla kymmenellä helpolla torjunnalla, voidaan jatkaa maalintekoharjoituksia siitä mihin viimeksi jäätiin.

1.Kentän toivoisi nyt osuvan kerran-pari tolppien väliin (siis sinne verkon perukoille asti, eikä Säterin räpylään) ihan sen takia että paikkoja muutamassa aikaisemmassa pelissä on ollut tuhottomasti eikä silti maalia ole tullut. 2. kenttä on syttynyt todella kuumaksi ja jatkanee varmasti kovia esityksiään myös tänään. Maalilla jatkaakin Oksa, toivotaan hyvän vireen jatkuvan tänään koko 60 minuuttia.

Kokoonpanot löytyy siis TÄÄLTÄ

Ottelusta odotan tiukkaa alusta alkaen ja voitto ratkennee maalin erolla. 3 pistettä pistäisi naaman muikeaan virneeseen varmasti joka pelaajalla ja fanilla mutta jotenkin tuntuu että pistekkin riittäisi.
 
Viimeksi muokattu:

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tänään taas hallille seuraamaan toivottavasti hienoa kiekkoiltaa. Välittömästi pelin jälkeen TV-ottelun kimppuun ja illalla vielä El Clásico. Saas nähdä vieläkö jatkuu KalPan maaliputki. Hyvin on taottu viime peleissä, 19 maalia neljässä viimeisessä ja näistäkin 13 kolmessa viimeisessä vieraspelissä. Omiinkin on mennyt, mutta se riittää kun tekee kaveria enemmän. Neljässä viimeisessä ottelussa KalPa ei ole ollut kertaakaan tappiolla. Olisi mukava lopettaa syyskausi voittoon ja 62 pisteeseen.

Toivotaan Kiiskisen hyvän vireen jatkuvan. Hartikainen nostettu kolmoseen Salon paikalle, jota ehdottelin jo ennen tiistain TPS-ottelua. Härskille myös toivotaan onnistumia lisää. Kapanen ja Sahlstedt voisivat myös onnistua, ettei tule paha mieli ja mene joululoma piloille. Heitetään ilmoille ennustus, 4-1 KalPalle, maalit Hartikainen, Sahlstedt, Kapanen, Kiiskinen ja Peltola.

Päivän kaikkien aikojen tilastoina voidaan tarkastella Sahlstedtia ja Strömbergiä. Sahlstedt voisi ottaa tavoitteeksi 1+1, jolla pääsee 190 maaliin, tasoihin mm. Kari Jalosen kanssa, ja kahden pisteen ansiosta ohi Kortelaisesta kaikkien aikojen pistepörssissä. Strömberg on puolustajien maalitilastossa sijalla 19, 93 maalillaan. Seuraavina ovat poimittavissa maalin välein Hannu Henriksson (94), Vesa Salo (95) ja Risto Siltanen (96). Strömbergin maalitahdin kun ottaa huomioon, niin näitä voidaan joutua odottelemaan pitkäänkin.
 
Viimeksi muokattu:

axe

Jäsen
Sahlstedt ei pelaa. En tiä miksei, mutta alkuperäiseen kokoonpanoon on tehty muutos. Häppölä tilalla Kalpan ykkösessä.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Sahlstedt ei pelaa. En tiä miksei, mutta alkuperäiseen kokoonpanoon on tehty muutos. Häppölä tilalla Kalpan ykkösessä.

Kyllä tuo tuolla näkyy olevan. En tiedä, mistä näet ettei olisi.

KalPan sivuille ei ole saatu ollenkaan kokoonpanoa.
 

Focker

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Medveščak Zagreb, Alaska Aces
Radiosta nähnynä KalPa ei paljon mahkuja Tapparalle antanut. Oksan 0 peli tuli ilmeisesti aika helpolla.

Huikea alkukausi, nyt jo sarjakakkonen.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Täysin suvereeni esitys. Luvut olisivat voineet olla rumemmatkin. Tappara ei saanut aikaseiksi minkäänlaista kiriä lopussa. Vaikee sanoa pelasiko vastustaja huonosti koska KalPa oli vaan niin hyvä. On se härski huikee jätkä! Tapparalla ekassa erässä yks paikka ja toisessa toinen. Kolmannessa muutama siniviivaveto ja puolittaisia yv-hyökkäyksiä.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Aika paljon kertoo ottelusta, että nollapelin pelannut Oksa ei päässyt ottelun tähdistöön. Iso osa noista 15 torjunnasta oli helpppoja perustorjuntoja.

Kalpan ensimmäinen 30 minuuttia oli aivan loistavaa kiekkoilua ja Tappara oli täysin ilman mahdollisuuksia. Kuitenkin tässä vaiheessa selvisi, että Tappara oli todella taidokkaasti skoutannut Kalpan selvästi heikoimman kohdan eli YV:n. Niinpä he tyrehdyttivät täysin Kalpan maalinteon ottamalla lukuisia jäähyjä peräkkäin. Tämä tepsikin ja loppu peli pelattiinkin 0-0:aa (siihen asti kun Tappara otti maalivahdin pois). Toivottavasti muut vastustajat eivät härskisti hyödynnä tuota Kalpan akilleen kantapäätä.
 

Yläpöysä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KPT, Leijonat, Huuhkajat, Liverpool
Oli kuopiolaisittain hieno päätös syyskaudelle. Tapparalla oli mielestäni ainoastaan yksi ns. satavarma-maalipaikka kolmannessa erässä, mutta siinäkin kiekko nostettiin päätyverkkoon.

Hartikainen oli pelin näkyvin hahmo. Kapasesta paistoi taas hirveä halu maalintekoon lyhyen kuivan kauden jälkeen - ei vielä tänään, mutta onneksi niitä paikkoja kuitenkin silloin tällöin syntyy.

Palkinnoitta jääneistä nostaisin esiin vielä Laakson - aika jäätävää sentterityöskentelyä. Mikähän oli aloitusten voittoprosentti? Ja sitten se karvaaminen ja puolustuspelaaminen - aivan loistavaa työtä.

Tässähän alkaa fanilla olla vatsa niin täynnä, että mahtuuko kinkkua laisinkaan? Tai sitten nälkä kasvaa syödessä - silti nöyränä kohti kevättä.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Uskomaton alkukausi, ei ole mitään pahaa sanottavaa. Kaikki on onnistunut oikeastaan täydellisesti. Aina on parannettavaa, mutta niin pitääkin jättää Pekka Virralle jotain, ettei ihan työttömäksi jää joulutauon aikana.. Velhohan hoitaa luonnollisesti sellaiset keitot kevätkaudelle, että siinä menee Immosilla ja Kellereillä kylmät väreet, kun pelkästään näkee KalPan logon.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kapasesta paistoi taas hirveä halu maalintekoon lyhyen kuivan kauden jälkeen - ei vielä tänään, mutta onneksi niitä paikkoja kuitenkin silloin tällöin syntyy.
Kyllä, mutta mielestäni Samin otteissa selvästi näkyy että polvi ei ole kunnossa (kuten hän jossain haastattelussa ehtikin jo sanomaan). Sami ei yhtään spurttia ole ottanut ja sellaista vauhtia, mitä mies on parhaillaan tälläkin kaudella esittänyt ei ole hetkeen aikaan nähty. Toivottavasti joulutauolla paikat paranevat kuntoon.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Pakko vielä kehua Häppölää. Loistavaa pelaamista alkukauden tasoon nähden. Harmi kun ei uponnut muutaman koko kentän soolon jälkeen. Luigi tulee vielä!
 

Ju$$i

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllä, mutta mielestäni Samin otteissa selvästi näkyy että polvi ei ole kunnossa (kuten hän jossain haastattelussa ehtikin jo sanomaan). Sami ei yhtään spurttia ole ottanut ja sellaista vauhtia, mitä mies on parhaillaan tälläkin kaudella esittänyt ei ole hetkeen aikaan nähty. Toivottavasti joulutauolla paikat paranevat kuntoon.

Voi olla että vähän on potku hiipunut alkukaudesta, mutta torstain SaiPa-matsin koostesta jäi mieleen Samin suht jäätävä spurtti kun nappasi kiekon av:lla Mälkiän lavasta ja polki sata lasissa karkuun.

Hartikainen on kyllä mielestäni vahva ehdokas vuoden tulokkaaksi, ja eipä oikeastaan taida Puustista lukuunottamatta olla edes varteenotettavia kilpailijoita. Keväällä vielä toiset 8 kaappia lisää ja samaa vahvaa vääntöä ja taklauspeliä, niin eiköhän se ole siinä. Todellinen timantti Härskista on varmasti hioutumassa kuten eilenkin nähtiin.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pakko vielä kehua Häppölää. Loistavaa pelaamista alkukauden tasoon nähden. Harmi kun ei uponnut muutaman koko kentän soolon jälkeen. Luigi tulee vielä!
Kehutaan samaan hengenvetoon myös Seppäsen hienoa polkaisua omalta siniseltä yksin ja kuti vain hieman ohi ylänurkan. Ja yv:llä maalitilastokin karttui yhdellä. Toki muistiin jäi myös melkoinen hasardi omissa, tällä kertaa pakkipari Varakas säästyi isommilta, mitä nyt mediakuutioon vippailua jatkoi.

Härskin maalissa Jallu kurvasi nätisti maalin edustalla tehden tilaa.
Ströban jäähyt olivat, no mielenkiintoisia. Mika löi vastustajan mailan lapaan niin koko ukko lentää kaaressa, jotenkin näytti fysiikan lakien vastaiselta.

Mäkkärin tyhjiin laittoon syöttäjiksi on ainakin sm-liiga.fi sivulla Salo ja Riekkinen. Eli ilmeisesti Oksa ei saanut syöttöpinnaa. Salolta hieno niitti, Hirvonen veti ohi omasta kohteestaan karkeasti, ja vauhdilla.

Yleisömäärä hienoinen pettymys samoin myötähäpeää tuottava erätauko aalto.
 
- Ville Nieminen: tehokkuutta löytyy ja taklaukset viedään loppuun ja kovaa. Nähdäänkö Niiralassa pommeja? Varmaankin. Ja aikojen saatossahan niitä nähtiinkin enemmänkin...40-luvulla.


Ei ole Nieminen kunnossa. Ei tuossa kunnossa miehestä ole isoa apua Tapparalle. Luistelu on tuskaista ja näyttää eilisen perusteella pelkkä kaukaloon hyppääminen tekevän kipeää. Peliminuutitkin jäivät lukuisten alivoimien takia vähäisiksi, koska av:ta ei V.Nieminen nykyiskussa pelaa.

Peli oli kyllä selkeää Kalpan näytöstä. Tapparasta ei voi oikein sanoa mitään positiivista. Odotin parempaa. Kalpa vakuutti, mutta en yltyisi muiden palstaveikkojen tapaan ylistämään Häppölää.
 

Rushlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Yleisömäärä hienoinen pettymys samoin myötähäpeää tuottava erätauko aalto.

4631 katsojaa = pettymys ?? Lieneekö ollut edes yhtään vapaata istumapaikkaa. Tyhjiä paikkoja toki kun kaikki lipunostajat/firmojen kausikorttien käyttäjät eivät tule paikalle. Muistetaan nyt kuitenkin että hallissa on vain 5225 paikkaa ja lippujen hinnat nousivat juuri.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
4631 katsojaa = pettymys ?? Lieneekö ollut edes yhtään vapaata istumapaikkaa. Tyhjiä paikkoja toki kun kaikki lipunostajat/firmojen kausikorttien käyttäjät eivät tule paikalle. Muistetaan nyt kuitenkin että hallissa on vain 5225 paikkaa ja lippujen hinnat nousivat juuri.
Tietääkseni sanoin hienoinen pettymys! Tiesin kyllä että istumapaikat myytiin loppuun jo paria päivää ennen peliä. Eli loppuunmyytiin juuri nämä paikat joiden hintoja nostettiin. Seisomolippujen hinnat säilyivät ennallaan.

-Lauantainasauna
-voittoputki
-pitkä tauko seuraavaan matsiin
Olivat minusta syitä miksi oli perusteltua odottaa lähemmäs viittätonnia. Kärpät, IFK ja Jokerit olivat vetäneet täyden tuvan.
 

Brian Glough

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Valioliiga, KuPS, Mike Patton
a) KalPa johtaa kahden erän jälkeen 3-0, mutta Tappara kirii KalPan paketin hajotessa tasoihin ja mennään jatkoajalle.

KalPa:
- Teemu Hartikanen: Köyhän miehen Ville Nieminen (vielä). Nuori mies iski jälleen Lappeenrannassa maalin ja ajoi Ville Kohon avojäällä lasarettiin.

KalPan paketti ei hajonnut. Tappara ei kolmannessa(kaan) erässä päässyt juuri ollenkaan tekopaikkoihin. Teemu Hartikainen jatkoi siitä mihin Lappeenrannassa jäi. Upea lättysyöttö 1-0 maaliin ja loistava yksilösuoritus 3-0 maaliin. Meillä on tällä hetkellä joukkue. Ei todellakaan olla yhden kentän varassa. Myös kolmonen pelasi erittäin hyvin. Varsinkin Junnila olisi paremmalla onnella heiluttanut verkkoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös