Näinhän se..
TPS:n hyökkäyspeli on tällä kaudella ollut lähes yhtä kuin Nurminen(Kanukit+VV ovat kyllä viime aikoina parantaneet). Ja vaikka Nurminen ei itse saisikaan mitään aikaiseksi, niin jo hänen edes hiukan tarkempi seuraaminen tuo tilaa muille. Kaiken muun lisäksi kyseinen herra on paras laukoja joukkueesta ja saattaapi olla paras paikkojen rakentaja muillekin siinä ohessa.
Rautee-YT-Aho kenttä oli ehkäpä parhaiten toimiva kokonaisuus TPS:ssä myös tasakentällisin(etenkin puolustusmielessä). Ja aloitukset, jotka ovat erittäin tärkeä osa peliä(tasakentallisin, AV:llä ja YV:llä) niin Rautee on kuitenkin liigan ykkönen. Ulmer on selkeästi parantanut niissä ja loput voittavat aina silloin tällöin joskus. Säästää jonkin verran virtaa ettei aina tarvitsisi juosta kiekon perässä aloituksen jälkeen.
Itse olen tyytyväinen pisteeseen, sillä TPS on aiemmin tällä kaudella ollut ihan vastaantulija peräkkäisten päivien jälkimmäisessä pelissä. Potku on aina loppunut ja varsinkin nyt, kun kokeneita runkopelaajia puuttuu joukkueesta.
..on, että ensimmäinen piste Ilvekseltä pitkään aikaan.Artsi kirjoitti:Taisi kuitenkin pelissä käydä niin, ettei ongelmaksi mitenkään muodostunut av-peli ja sen sektorin puuttuvat huiput, vaan huono ja tehoton peli "viisviidellä". Siinä toki varmaan Nurmisen puute näkyi jonkin verran, mutta viime aikoina Ilves on onnistunut tekemään Kaitsustakin näissä peleissä tavallisen rivimiehen.
On mukavaa, että tämä entinen kauhukuvamme, joka voitti aina keskinäiset kohtaamiset, on nykyisin meille yksi liigan parhaista pisteautomaateista. Tämä juuri todistaa sen, että jääkiekko on mitä suurimmassa määrin henkimaailman hommia ja pelit ratkaistaan pitkälti itseluottamuksella.