Mainos

La 12.9.2015 Kärpät - KalPa

  • 4 192
  • 23

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Kärpät nostaa viirin tänään täyden (toivottavasti) Raksilan kattoon ja KalPalla on kunnia olla todistamassa kyseistä tapahtumaa. Noston jälkeen pelataan jääkiekko-ottelu edellämainittujen joukkueiden kesken.

Kärpät haki 2 pongoa Kuopiosta eilen 1-2 voitolla. Ottelun ensimmäinen erä oli täysin Kärppien hallintaa ja onnistuikin maalinteossa vajaa minuutti ennen erän päättymistä. KalPa onneksi heräsi toiseen erään ja hallitsikin peliä, mutta maalintekoon se kykeni vasta kolmannen erän lopulla. Kärpät hoiti ottelun lopulta jatkoilla.

Junttilalle tuskin kannattaa antaa 3 läpiajoa tänään. Myöskään 5-3 ylivoiman antoa kannattaa välttää. Ottelusta tulee luultavasti vähämaalinen eilisen tapaan ja alle 5 maalin jäätäneen.

Pekka Virta pyyti jo etukäteen anteeksi Marjamäeltä, että "tullaan pilaamaan ne bileet".

Jatkakaa.

edit. typo
 
Viimeksi muokattu:

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
KalPa vierailee Raksilassa eilisellä kokoonpanolla, paitsi että Perhonen tulee Kilpeläisen tilalle maaliin. Noinkohan hyvä idea...

Keränen - Rissanen - Mankinen
Lauritzen - Ruohomaa - Davis
Bengtsson - Sebok - Nikko
Pitkänen - Harjama - Katosalmi

Timonen - Lyytinen
Mikkola - Jokela
Halonen - Lukka

Perhonen
Kilpeläinen

Kyllä minä olisin edelleen laittanut Eeron maaliin, mutta kaipa Virta tietää mitä tekee. Toivottavasti.
 
Lomppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät lähtee tänään seuraavasti

Huml- Niemi- Puljujärvi
Pyörälä - Pirnes - Junttila
Kalapudas - Aaltonen - Ikonen
Suoranta - Keränen - Mäenalanen

Kukkonen - Masuhr
Laatikainen - Hakanpää
Nutivaara - Niemelä
Pentikäinen

Aittokallio
Hovinen

Kestilän paikan kolmosen laidalla ottaa (sentteri)Kalapudas. Muutoin mennään eiliseltä tutulla kokoonpanolla. Aittokallio edelleen jatkaa maalilla, vaikka jotkut Hovistakin sinne kaipasivat. Eilinen oli kuitenkin sen verran leppoisa peli Aittokalliolle, että menköön.

Kalpan kokoonpano on kyllä tarkemmin katsottuna aivan totaalisen hirveä. Jos tuolla porukalla mennään playoffeihin niin ihme on. Säälitkin tehnee tiukkaa.

Yksittäinen peli on kuitenkin aina yksittäinen peli. Illalla sitten ryypätään. Ensin maalataan.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Kalpan kokoonpano on kyllä tarkemmin katsottuna aivan totaalisen hirveä. Jos tuolla porukalla mennään playoffeihin niin ihme on. Säälitkin tehnee tiukkaa.

Yksittäinen peli on kuitenkin aina yksittäinen peli. Illalla sitten ryypätään. Ensin maalataan.

KalPalta puuttuu Tammela, Mutanen ja Riikola nyt alkuun. Mutta joo, eihän tuolla kokoonpanolla ennakkosuosikiksi päästä, Puolustuksella ja Kilpeläisellahän tässä mennään.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Olihan tuo eilinen Kärppien pistemenetys häpeällinen, joten nyt lauantaipelistä kolme pistettä Ouluun on minimitavoite. Saman kolme pistettä saa rökälevoitollakin, mutta kyllä silti rökälevoitto olisi tilauksessa, jotta eilisistä haavoista selviäsi.

Jaa että Puljujärvi pelaa ykkösketjussa. Ei ole Pulju minua vielä vakuuttanut, tosin en ole kovin montaa peliä tälle kaudelle vielä nähnyt. En nyt silti nuorta poikaa suolaa, hyvä kai siitä tulee, mutta tässä kohtaa ykkösketjussa pelaaminen on mielestäni silti liikaa. No, illan pelissähän hän voi osoittaa, että suotta epäilin.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Niinkuin eiliseen otteluseurantaketjuun kirjoittelin, montako KalPan pelaajaa mahtuisi Kärppien pelaavaan kokoonpanoon? Ehkä Kilpeläinen? Näistä lähtokohdista eilinen pistekin oli melkoinen yllätys, joten tänään ei paljon pisteitä ole Kuopioon tulossa.

Vahva on Kärppien joukkue, ja kaikesta näkee että tekeminen on laadukasta joka suhteessa. Veikkaanpa että eilenen pisteen menetys tuo sen verran kiukkua, että KalPa jää jälkeen.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori

Kyllä sanosin et Ruohomaa, Mutanen ja Tammela menis myös. Ehkäpä Lauritzenkin. Kaksi toki lasaretissa nuistakin. Pakistosta tuskin ketään kun siellä on Maaginen Nutivaara jo joka on selkeästi parempi kun KalPan Lyytinen Lukka tai Riikola. Fossiilit niikseen.

Itellä vähä semmonen kutina pepussa että tänään repsahtaa. Junttila tekee kaksi maalia ja Pyörälä yvllä yhden Ladan ohjurista ja Pulju vie Jokelan kahville ja nostaa peltiin. Pari muutakin mahdollista. KalPan maaleista vastaa YVllä Keränen ja toisen tekee yllättäen Nikko. Tulosvetoon Kärpille 4,6 - KalPalle 1,2. Valitettavasti näin tällä kertaa. Hyväksyn jos menee toisinkin :)
 
Visiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue, Kuopion KalPa
Suurin mielenkiintohan kohdistuu siihen saako Kärpät jo uuden vaihteen päälle sillä eilisellä esityksellä KalPa kyllä kestää mukavasti messissä ja siten pistejakoon päätyminen on taas entistä suurempi todennäköisyys. KalPan pakiston pitää korjata nuo eiliset kiekonmenetykset ja kammottavat hukkaukset omalla alueella, jotta Perhoselle ei tule 60 torjuntaa illan aikana. Myös jätönjätönjättöä ei kannattaisi harrastaa hyökkäyspäässä kun siellä maalin edessä on iso kasa mustapaitaisia otanotanottajia, eli suoria laukauksia ja nopeammin maalille ennenkun ukkopuuro tukkii keskustan.
Mitä pitemmälle peli etenee 0-0 asemissa sitä todennäköisimmin KalPalla on raksilasta ainakin piste tuliaisina, mikä ei ole huono saavutus kahtena päivänä peräkkäin istuvalta mestarilta. Kannattajalle helppo peli, koska tappio ei olisi mikään yllätys eli tästä voi tulla vain pelkkää voitettavaa kävi miten vaan.
 
Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Eipä ainakaan pääse leijumaan tässä otteluennakossa. Kaikkien taivaankappaleiden ym. perusteella Raksilassa odotettavissa tänään reipas kotivoitto. KalPa jatkanee tuttua 0-1 maalin/ottelu tahtia, pahoin pelkään ettei Kärpille taida riittää edes puolenkymmentä. Noilla maalimäärillä ei matseja voi voittaa. KalPan tsäänssi voisi olla... vaikea keksiä. Ainakin jotain pitäisi keksiä noille Kärppien jatkuvasti viljelemille ohjureille. Lisäksi tietenkin illasta voisi tulla edes hieman helpompi jos nyt jollain ihmeen kaupalla omiin ei tulisi yhtään läpiajoa. Saattaahan tästä tulla tuskainen ilta kotisohvallakin.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Tulosvedossa se jo täällä kertomani 4,6 Kärpille ja 1,2 KalPalle. Julius Junttila, eikö sinua kiinnosta maalintekeminen? Viime pelissä 3 läpiajoa nytten tyhjä maali, ei prkl :D No eipä siinä nää on näitä.. Nyt kiukkulöylyt ja myöhemmin enemmän mietteitä pelistä.
 
HankChief

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kärpillä oli enemmän ykkösluokan paikkoja ja KalPa oli selvästi oululaisia heikompi oman maalin edessä, eli voitto näillä eväillä oikeaan osoitteeseen. MUTTA mielestäni nämä matsia ja tämä jälkimmäinen peli varsinkin oli ihan viihdyttävää kiekkoa ajankohdan huomioiden (eilen en nähnyt kuin 2 jälkimmäistä erää). Molemmilla omat vahva jaksonsa ja molempiin päihin oli paikkoja. Kärpät kyllä puolustaa todella hyvin tuota oman maalin edustaa, joten KalPalta ihan fiksu veto kokeilla varsinkin kolmannessa erässä viivan kautta toimitusta. Vähän paremmalla prosentilla olisivat saaneet ropista maalille asti.

Muutoin on sivumennen sanottava, että tappio vituttaa asteen verran vähemmän kun Kärpiltä onnistuivat nämä nuoret ja lupaavat pelimiehet eli Kalapudas ja Puljujärvi. Kalapudas oli tehojensa lisäksi muutenkin näkyvä (samoin kuin koko Kärppien kolmonen). Vitutusta taas lisäsi, kun olin jo unohtanut tuon Kukkosen "kovuuden" maalin edessä, eli aina poikittaisella käsille oli tilanne mikä tahansa. Noh, tavaramerkki on aina tavaramerkki.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ottelun maalipaikat, ne hyvät ja laadukkaat. Suluissa paikat yv:llä:

1.erä: 2-2 (0-2)
2.erä: 5-3 (0-0)
3.erä: 2-4 (0-0)
yhteensä: 9-9 (0-2)

Kärppien maalipaikat:

Kalapudas 3
Mäenalanen 1
Hakanpää 1
Huml 1
Puljujärvi 1
Aaltonen 1
Pirnes 1

Tasaista oli siis näidenkin valossa. KalPan toinen maali ei ollut maalipaikka, joten siitä miinus Aittokalliolle. KalPan ensimmäinen maali syntyi tasavajaalla, eli 5-5-pelissä Kärpät vei tilanteet 9-6. Ensimmäisessä erässä KalPa tukki hyvin hyökkäyssinistä, mikä ei kuitenkaan antanut etua maalipaikkojen muodossa, eli oli enemmänkin Kärppien omaa peliä sekoittavaa. Toinen erä oli tasainen noin 15 minuutin kohdalle, kunnes Kärpät sai otteen ja teki myös kaksi maalia, jotka osaltaan ratkaisivat pelin. Kolmannen erän takaa-ajossa KalPa sai luotua muutaman hyvän paikan, eikä tasoituskaan olisi ollut missään nimessä vääryys.
 
HokiHero

Jäsen
Kärpille ansaittu voitto mutta ei Kalpan kannata laittaa päätä pensaaseen. Hyvää taistelua ja annettiin uskottava vastus mestarisuosikille, joka yksinkertaisesti osaa pelata huolellisemmin ja tehokkaammin. Normaalisti kärppien voittomaaliin johtanut tilanne jäisi harmittamaan, mutta nyt jostain syystä kesän aikana kaikki kiukut ovat vielä poissa, eikä jaksa stressata.

KalPa
+ Nikko, ensimmäinen peli jossa mies esiintyi edukseen
+ Lauritzen, hyviä riistoja ja viisaita syöttöjä, muttei myöskään pelkää laukoa
+ Ruohomaa, hieno maali ja välillä jopa Salmismaisia syöttöjä takaviistoon toiseen aaltoon

Kärpät
+ junnut ylipäätään tekivät hienoa työtä
+ Hieno tunnelma hetkittäin ainakin tv-välityksellä

Tuomarit ottivat hienosti koukkaamiset pois, mutta muuten aika heikkoa. KalPa tuosta silti hyötyi jos joku.
 
Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Kalpa näytti ottaneen oppia eilisestä ja paineisti Kärppiä aika hyvin. Tahmeaa oli kotijoukkueen meno tänään ja esimerkiksi eilisessä pelissä loistanut Niemen kentällinen ei saanut oikeen mitään aikaan tänään. Paitsi se Puljun maali, mutta sekin melkoinen lahja Kalpalta. Hyökkäysalueaikaa kiekollisena ei tainnut kummallekaan joukkueelle paljon kertyä.. Iloinen pitää olla näistä pisteistä. Ei olisi vääryys ollut vaikka pisteet olisivat menneet jakoon tai jopa kaikki Kalpalle. Aittokallio oli välillä yllättävän epävarma, samoin Pentikäinen veteli välillä vähän missä sattuu.. Nyt kun on pelitempoon päästy kiinni ja arki alkaa rullaamaan tasasen tappavasti, niin alkaa ne jyvät erottua.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Huh hah huli...

Turpaanhan sieltä tuli. Mutta vieraat petrasi eilisestä ja tuplasi maalimääränsä. Mutta niin paransi Kyrpätkin ja pojot jäi pohjoiseen. Onnittelut onnistuneille junnuille.

Nyt voi jatkaa jo inhimillisempää vastustajaa vastaan kun Hoppee-Tappara tulee kylään.
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Etsinnässä
Mukava saada kaksi voittoa heti alkuun. Mutta hyvin pelasi Kalpakin. Äkkiseltään ajateltuna melko selvä pudotuspelijoukkue. Kärppien kolmonen oli minusta ottelun paras ketju. 5-1 pisteet ja maalit 5-3. Viuhdyttävin Kärpät-Kalpa taisto pitkään aikaan. Tunnetta oli enemmän kuin aiemmin.
 
Puliukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Edellisten kanssa samaa mieltä, että KalPa tulee voittaan monet joukkueet tuolla pelillä. Parit virheet pois niin hyvin pyyhkii. Kärpät hieman viirinnostajaistunnelmissaan 3-2....meh. Osalla pelaajista katosi pelihalut jonnekin Kuopio- Oulu akselille.
 
-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tulosvedossa se jo täällä kertomani 4,6 Kärpille ja 1,2 KalPalle. Julius Junttila, eikö sinua kiinnosta maalintekeminen? Viime pelissä 3 läpiajoa nytten tyhjä maali, ei prkl :D No eipä siinä nää on näitä.. Nyt kiukkulöylyt ja myöhemmin enemmän mietteitä pelistä.
Kello oli jo pitkän aikaa ollut nollissa. Jullekin tämän tiesi eikä kunnolla edes yrittänyt. Veto siniseltä olisi ehkä kerennyt.
 
Huono peli. Epäviihdyttävä.

Plussaa:

-Kalapudas
-Aaltonen
-Ikonen
-Kukkonen

Kalapudas teki "Kestilät". Jos jatkaa näin, niin vaikea pudottaa pois kokoonpanosta. Hyvä peli myös bluesilaisilta. Kukkonen pelaa parhaiten ärsytettynä. Sen näkee jo jäälletulo-ilmeestä, kuinka Kukkonen yrittää hakea oikeaa tunnetilaa. Tänään tunnetila oli oikea ja Lasse onnistui hyvin.

Miinusta:

-Kaikki muut, erityisesti
-Laatikainen
-Junttila
-Mäenalanen
-Aittokallio
-Yleisömäärä

En muista milloin olisin nähnyt näin HMV-pelin Junttilalta viimeksi. 18 minuuttia 14 sekuntia muniinpuhaltelua. Laatikainen teki virheitä ja Mäenalanen on kadottanut harjoituspelien vireen. Aittokallio pomputteli kokoajan ja päästi jo kauden toisen hörpyn. Yleisömääräkin pienempi kuin aiemmissa CHL-peleissä, vaikka lauantai, kotiavaus ja mestaruusviirin nosto.
 
ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPa
+ Nikko, ensimmäinen peli jossa mies esiintyi edukseen
+ Lauritzen, hyviä riistoja ja viisaita syöttöjä, muttei myöskään pelkää laukoa
+ Ruohomaa, hieno maali ja välillä jopa Salmismaisia syöttöjä takaviistoon toiseen aaltoon
Näistä yksi ei kyllä kuulu joukkoon hyvällä tahdollakaan. Uusi heikkiliedes, jalalla jopa huonompi.
4 vs 1 hyökkäyksessä ei tietenkään kannata lainata kiekkoa kaverille, kavereille. Sopivasti maalin edessä huitomalla voi pari kihausta pitkän kauden mittaan Jonin nimiin mennä. Terveystilanteen salliessa löytyy nopeasti katsomon puolelta.

Perhoselle saatu nyt myös startti kauteen, jospa tällä kaudella ei tarvittaisi anttioreita ostella.
 
Montako maalia Kilpeläinen olisi tänään ottanut?

Hyvänä iltana ehkä yhden, mutta kyllä Samu otti mitä piti. Hieman hukkaili kiekkoja, mutta ei se Aittokalliokaan mikään Jumala ollut.

Perkele.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Huono peli. Epäviihdyttävä.

Plussaa:

-Kalapudas
-Aaltonen
-Ikonen
-Kukkonen

Kalapudas teki "Kestilät". Jos jatkaa näin, niin vaikea pudottaa pois kokoonpanosta. Hyvä peli myös bluesilaisilta. Kukkonen pelaa parhaiten ärsytettynä. Sen näkee jo jäälletulo-ilmeestä, kuinka Kukkonen yrittää hakea oikeaa tunnetilaa. Tänään tunnetila oli oikea ja Lasse onnistui hyvin.

Miinusta:

-Kaikki muut, erityisesti
-Laatikainen
-Junttila
-Mäenalanen
-Aittokallio
-Yleisömäärä

En muista milloin olisin nähnyt näin HMV-pelin Junttilalta viimeksi. 18 minuuttia 14 sekuntia muniinpuhaltelua. Laatikainen teki virheitä ja Mäenalanen on kadottanut harjoituspelien vireen. Aittokallio pomputteli kokoajan ja päästi jo kauden toisen hörpyn. Yleisömääräkin pienempi kuin aiemmissa CHL-peleissä, vaikka lauantai, kotiavaus ja mestaruusviirin nosto.

Aittokallio oli jopa yllättävän hapuileva. Olin varma, että Hovinen pelaisi tässä kotiavauksessa vihdoin ja viimein. Onhan Aittokallio pelannut kaikki CHL pelit ja tuon perjantaisen Kuopion pelinkin. Uskoisin, että hieman väsymystäkin jo taustalla, vaikka nyt ei koviin testeihin pelin sisällä olekkaan joutunut. Tämä liene suurin syy, että mies oli eilen hieman heikompi.

@ilman sukkia asiat voi nähdä erilailla. Kuten mainitsin niin _paras_ peli häneltä. Sai jopa jotain aikaan. Kertoo toki sekin jo jotain, mutta eteenpäin menee kokoajan "hitaasti mutta varmasti". Tokihan siinä olisi voinut kiekon passatakkin, mutta tuskin mies tiedosti että on 4on1 vaan näki vain yhden miehen rinnalla. Päättipä sitten ajaa itse maalille ja melkein kiekon ujuttikin verkon perälle. Nopea tilanne nopea ratkaisu, tällä kertaa ei toiminut. Mutta toden totta mikäli Tammela Mutanen ja Nuutinen olisivat pelikunnossa, voi Nikko löytyä katsomosta. Tai sitten ainakin eilen häntä huonommin pelanneet Katosalmi, Pitkänen, Bengtsson.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Aittokallio oli jopa yllättävän hapuileva. Olin varma, että Hovinen pelaisi tässä kotiavauksessa vihdoin ja viimein. Onhan Aittokallio pelannut kaikki CHL pelit ja tuon perjantaisen Kuopion pelinkin. Uskoisin, että hieman väsymystäkin jo taustalla, vaikka nyt ei koviin testeihin pelin sisällä olekkaan joutunut. Tämä liene suurin syy, että mies oli eilen hieman heikompi.
Faktaa on se - ja siitä meillä on yksimielisyys - että Aittokallio ei ollut eilen parhammillaan. Mutta nyt on pelattu vasta muutama peli, kaikki CHL:n harvat pelit mukaan lukien. Ei kerta kaikkiaan ole faktaa, että väsymys voisi olla syy eiliseen hapuiluun. Ei se ole kenellekään muullakaan mikään syy tässä vaiheessa kautta.

Voihan sitä vaikka olla lapsi kämpillä, joka valvottaa, noin yleisellä tasolla esimerkkinä. Mutta pelirytmi ei nyt ole mikään syy siihen, että eilen meni heikommin. On pelannut joka pelin, mutta se pelimäärä on hyvin vähäinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös