Niin Ilves kuin Jukuritkin lähti viikon kolmanteen otteluun hallitsemaan kiekkoa ja sitä kautta pelin rytmiä. Mitään yltiöpäistä paineistusta ei kummaltakaan nähty. Molemmat pelaavat Meidän pelin oppien mukaan mitä parhaimmin.
Molemmat joukkueet rytmittivät erinomaisesti peliä, joka tuotti suorastaan nautinnollisen syöttösuuntien avoimuuden joukkueiden hyökkäyspelissä. Pelinopeita pakki-pakki-ristipisto -avauksia nähtiin paljon. Samoin sentterit tarjosivat molemmissa joukkueissa hyvin ja tarpeeksi alas, mutta usein annettiin yksi ylimääräinen syöttö avoimelle pelin puolen laiturille ja pyrittiin siitä pelaamaan seinä keskustaan/ristipisto. Kivi on näköjään rakastunut noihin moderneihin ylempiin viivelähtöihin, joita nähtiin Ilvekseltä kymmenisen kappaletta.
Ensimmäinen erä hyökkäysajalla mitattuna Ilveksen, samoin kuin toisen erän alku, mutta aikalisän jälkeen Ilves saattoi hieman löysätä, ja Jukurit sai muutamia pitkiä kulmapelejä sekä pelin virtauksen täydellisesti itselleen. Toisen erän jälkimmäinen puolisko Jukureilta energistä, tasapainoista ja hyvin rytmitettyä pelaamista, Ilves yllättyi silminnähden eikä meinannut päästä takaisin ytimeen. Jukurien YV toimi tappavasti, toki vastustajan kahdesta virheestä.
Kolmannessa kävi niin kuin oli pelättävissä, Jukurit joutui pelaamaan selvitäkseen. Ilves jauhoi peliä kiitettävästi ja loi jatkumoita (organisoitu hyökkäys->kulmapeli->viisikko väsyksiin->maalipaikka/purun jälkeinen pelinkääntö->maalipaikka), mutta se ketjureaktion vaihe, jossa pitäisi tuottaa jäähyt/maalipaikat, oli Ilvekselle vaikea. Jukurit pysyi jälleen loistavasti pelin sisällä ja pelasi tilanne toisensa jälkeen järkevästi. Riskit tunnistettiin ja näiden perusteella tasapainoteltiin hyökkäämisen ja kiekosta luopumisen välillä. Muutama huono ratkaisu tuli syöttöjen sekä vaihtojen kanssa, niiden seurauksena pari erittäin pitkää hyökkäystä Ilvekselle ja näissä tilanteissa lähinnä tuuri oli mikkeliläisten puolella. Toisaalta ne muutamat kerrat, kun Jukurit sai kiekon hallitusti syvään ja lyhyitä kulmapelejä aikaan, olivat elintärkeitä. Hallinnasta huolimatta Ilves tuotti viimeisessä erässä ainoastaan neljä maalipaikkaa (ei yhtään huippupaikkaa) eikä yhtään jäähyä. Tämän kaltainen pelaaminen ei edelleenkään ole Jukurien tavoitteena, mutta tähän taas ajauduttiin ja selvittiin.
Pelissä oli monenlaista vaihetta, joka antoi taas hyvää dataa pelaajistosta (Ilveksen yksilöitä ei tullut tarkkailtua). Pakistossa tilanne on se, että kolmikko Koivisto, Kauppinen, Jaatinen pystyy pelaamaan jatkuvasti tilanteen vaatimalla tavalla, kun taas kolmikolla Hyvärinen, Piipponen ja Karalahti on enemmän vaikeuksia niin pelin avaamisen varmuudessa(+oikean ratkaisun valinnassa) kuin PAPPissa. Karalahti hävisi 1v1:ä minkä kerkesi ja taisi sieltä tulla maalin johtanut jäähykin. Ilveksen 0-1-tilanteessa Piipponen ei pitänyt hänelle aluepelaamisen takia vaihtunutta miestä, ja Ilveksen 0-2 olikin sitten Piipposen maali (sijoittuminen oman miehen etupuolelle).
Hyökkäyksessä ketjut alkavat olla loistavassa tasapainossa. Asplund on päässyt pelin väkinäisestä pakottamisesta eroon ja mies tekee nyt rauhassa omaan tekemiseen luottaen oikeita ratkaisuja kiekolla. Miehestä on tulossa meidän kärkisentteri. Nättinen alkaa olla eri mies kuin alkukaudesta. Näiden kahden sentterin heräämisen ansiosta ykkös- ja nelosketjut ovat aivan uudella tasolla. Laakkosenkin voi näköjään kentälle pistää nolla-nollaa pelaamaan, selvisi hyvin.
Kokonaisuudessaan ansaittu voitto Jukureille. Maalipaikat koko ottelussa olivat tasan, samoin huippupaikat. Synkkä marraskuu se vaan jatkuu. Vaan antaa, saatana, jatkua.