La 12.1.2019 Jukurit - HIFK

  • 1 740
  • 7

hil

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Bromwich Albion, Primeira Liga e Segunda Liga
Lauantai-illan vieraaksi savolaisten matalaan majaan Ikiomalle saapuu tavallista parempaa väkeä: Bättre folk ynnä kannattamansa Idrottsföreningen Kamraterna från Helsingfors. Viimeksi oli vastaanotto vieraiden arvon mukainen punaisesta matosta alkaen ja lehdessä luki että jotain tarjottavaakin oli ollut. Siis vieraille, ei meille, meille Ikioman kanta-asiakkaille oli tarjolla vain tappion katkeraa kalkkia.

HIFK:lta on saatu voitto per kausi, vaan tämän kauden voitto on vielä ottamatta. 10:stä keskinäisestä pelistä seitsemän on päättynyt maalin erolla, kaksi vähän isommalla erolla. Ja yksi paljon isommalla erolla. Tämän kauden ensimmäinen keskinäinen pelattiin Mikkelissä. Ottelu oli tasainen; Jukurit meni neljästi johtoon, osin Engrenin avustuksella, ja IFK tuli aina tasoihin. Paitsi jatkoajalla Jukurit ei mennyt johtoon. Nikkanen teki liigauransa avausmaalin ja Partanen meni rikki. Tasainen oli myös Helsingin peli kaksi ensimmäistä erää, vaikka käytiin 1-3 johdossa, niin kolmannessa IFK meni ohi. Tällä kertaa IFK:n Anton Lundell teki liigauransa avausmaalin.
La 15.9.2018 Jukurit - HIFK 4 — 5 JA
To 4.10.2018 HIFK - Jukurit 4 — 3

Jukurit on viiden ottelun kuntopuntarissa sijalla 10 seitsemällä pisteellä. Kouvolassa käytiin näyttämässä KooKoolle mitä kypsä vieraspelaaminen Jukurilaisen käsityksen mukaan tarkoittaa: tehkää te työt, me tehdään maalit. Ikiomalla oli sitten vieraille Uuden Vuoden Ale - kaksi maalia yhden hinnalla - sen verran helpolta näytti Tapparalta maalin teko. Työmoraali ei ollut ihan tapissa Lahdessakaan, jossa käytiin katkaisemassa voittoputki Pelikaaneista. Yhden ei niin erikoisen ja kahden kehnon esityksen jälkeen Oulusta ei odotettu yhtään mitään - jopa SarvisClubin Oulun bussin tulosvetoveikkauksessa jotkut vähäuskoiset rohkenivat veikata Jukureille tappiota [lat. huom. Oli siinä tulosvetoveikkauksessa myös kahdeksan oikeata tulosta.] Vaan toisin kävi. Pikkuisen onnea, paljon työtä ja Kukkosen vähemmän herrasmiesmäinen taklaus silloin kun pitäisi loppukiriä ottaa, niin Jukurit otti vierasvoiton Kärpistä reilun 40 vuoden tauon jälkeen. Eilen Jyväskylässä JYP pelasi ensimmäiset 30 minuuttia ja Jukurit viimeiset, jatkoaika kun alkoi taas JYPin vuorolla, niin käteen jäi vain piste vaikka kolmeakin tarjottiin.

HIFK on viiden ottelun kuntopuntarissa kuudentena yhdeksällä pisteellä. JYP kaatui kotona nihkeällä esityksellä nelosketjun junioreiden maalilla 1-0. Oulussa tuli tappio hyvästä taistelusta huolimatta. Helsingissä Kankaanperän juhlapelissä taistelu tuotti jo tulosta ja Kärpät kaatui ansaitusti. Seuraavaksi kaatui kova kotijoukkue SaiPa Lappeenrannassa. Eilen tuli laiskanpulskealla esityksellä kotitappio HPK:lle - vaikka näillä oli maalissa liigassa debytoinut kauppatieteiden kandidaatti.

Kokoonpanot

Jukurit

#20 Tavi, Janne - #23 Asplund, Turo - #72 Pereskokov, Vadim
#4 Suhonen, Teemu - #7 Piipponen, Samuli

#27 Partanen, Mika - #88 Vähätalo, Julius - #9 Roine, Miika
#40 Koponen, Marlo - #96 Jalonen, Jimi

#16 Henritius, Teemu - #61 Flinck, Markku - #54 Piitulainen, Jesper
#5 Hyvärinen, Ville - #8 Kokkonen, Mikko

#19 Lähde, Nestori - #14 Hotakainen, Valtteri - #25 Kalliola, Joonas
7. puolustaja #43 Jaatinen, Antti

Maalivahdit
#35 Aho, Juhana
(#30 Rajaniemi, Sami)

HIFK

#86 Thorell, Erik - #12 Tyrväinen, Juhani - #43 Salminen, Sakari
#42 Eronen, Teemu - #57 Motin, Johan

#37 Pitkänen, Ilmari - #21 Santala, Tommi - #4 Kangasniemi, Iikka
#8 Varakas, Ville - #6 Lyytinen, Joonas

#32 Petrell, Lennart - #28 Ikonen, Jasse - #87 And, Terry
#34 Laakso, Aleksi - #24 O'Connor, Ryan

#14 Engberg, Teemu - #51 Jääskä, Juha - #45 Åsten, Micke-Max
7. puolustaja #2 Kankaanperä, Markus

Maalivahdit
#36 Ruusu, Markus
(#53 Engren, Atte)

Eiliseen nähden suurin muutos on Aho maaliin, Juhana ei ole loukkaantumisesta paluun jälkeen ollut alkukauden tasolla, tänään pitäisi olla. Viime aikoina selvästi parantanut Salonen on vaihtunut Jaloseen, Jaatinen palannut seiskapakiksi ja Leskinen pudonnut pois. Kokkosen Mikolla ei mennyt eilen ihan putkeen, tänään on pakko mennä paremmin koska vastustaja on pari pykälää kovempi.

Myös IFK:lla on maalivahti vaihtunut eilisestä, tänään aloittaa Markus Ruusu. Salminen ja Kangasniemi on siirretty eri ketjuihin, mikä on ihan ymmärrettävää koska kentällä on vain yksi kiekko. IFK:n otteluennakossa korostetaan ykköskentän vaarallisuutta mutta ei kakkonenkaan kovin kehno ole: Santalan saldo tämän vuoden kolmessa pelissä 3+3=6, viime kauden Jukurilla Ilmari Pitkäsellä 2+1=3 ja Kangasniemellä vuoden ainoassa pelissä 0+1=1.

Ottelun tuomareina toimivat
#23 Timo Favorin (Päätuomari)
#27 Kimmo Laakkonen (Päätuomari)
#50 Henri Neva (Linjatuomari)
#68 Henri Tukia (Linjatuomari)

Merkkipäiväänsä viettävät Teemu Henritius 200. runkosarjaottelun, sekä Ryan O'Connor 27-vuotissyntymäpäivän merkeissä.

Veikkaus arvioi aamulla pelin päättyvän vierasvoittoon kertoimin 2,70 4,10 2,13. Kokoonpanojen tultua julki kertoimissa oli lievää hienosäätöä Jukureiden suuntaan 2,65 4,20 2,13.

Otteluennakoita ovat kirjoittaneet Jukurit ja HIFK .

Poiketen muutamasta viimeaikaisesta pelistä Jukureiden olisi hyvä olla ihan alusta asti läsnä. Mikäli näin käy, ja kun kerran 70 % joukkueiden keskinäisistä peleistä on päättynyt maalin erolla, niin miksipä ei tämäkin päättyisi. Mielellään toki kotijoukkueelle, mutta ei joku 2-3:kaan mitenkään yllättäisi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
No nyt täytyy antaa noin sata rusakkoa otteluennakosta. Juuri näillä kirjoittajilla Jatkis on täysin ylivoimainen jääkiekkomedia Suomessa. Syvä kumarrus nimimerkille hil.

Jos jotain lisäpointteja yrittää avaukseen räpeltää, on se ehkä punaisten ketjumuutokset loukkien vuoksi. Eilen ajoitukset ja oikeastaan koko peli oli aivan sekaisin niiden takia. Selvästi kuitenkin näkyi jo useamman pelin ajan, että HIFK on tulossa ja lujaa. Mielenkiinnolla jään seuraamaan miten Mikkelissä tänään menee.

Toivotaan viihdyttävää matsia.
 
Viimeksi muokattu:

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ulkopelillisiin asioihin jos saa mennä, niin ainakin talous kiittää Jukureilla tästä illasta. En muista että nykyisten liikennejärjestelyjen aikana olisi joutunut pysähtelemään jonossa hallille tullessa (ensimmäinen ja toinen kausi menivät toki kävelymatkan päässä hallilta) ja mukavasti pullistelevat hallin juottolat puolisen tuntia ennen pelin alkua.

Hyvän näköiset paakelsit oli muuten bättre folkille järkätty portille
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Ensimmäinen ja todennäköisesti viimeinen liigapeli tällä kaudella. Aivan jäätävää paskaa molemmilta jengeiltä. Tuollaisesta piti vielä maksaa rahaa. 0-3 oma maali ja 0-4 imuroinnin kohdalla itsensä kiduttaminen riitti omalla kohdalla.
Kyllähän tuo liigakiekko vastaa tasoltaan takapäivien Mestistä, ainoastaan tunnelma oli paskempi tässä pelissä.
Huippu-urheilua, ihan saatanan kaukana siitä.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Jeps. Toisen erän jälkeen jouti oikein hyvin lähtemään (olisi joutanut aiemminkin mutta ei nyt kehdannut siinä ruveta kesken toista erää siirtymään katsomossa, toki ensimmäinen ei luvannut yhtään toteutunutta parempaa peliä mutta ajattelin nyt katsoa josko taso lainkaan paranisi; ei parantunut). Vähän sellaista ihmettelyä (lue: paskaa) molemmilta porukoilta, toinen vaan teki maalit ja toinen luovutti käytännössä sillä sekunnilla kun naapurin pikkumies rouhi ensimmäistä kertaa irtopalan näennäisesti Jukurien vartioimalta alueelta yläpeltiin. Kolmannessa erässä näköjään kaveri päästi kotijoukkueenkin tekemään muutaman, mutta työtapaturman riski oli nollattu sillä että olivat tehneet jo riittävästi maaleja voittaakseen ottelun niillä. Tuntuu nykyjukurien taktiikkana olevan että parin maalin takaa-ajosta mennään kolmanteen erään ja sitten kun vastustaja on jo varma voitosta, käytetään hyväksi nukahdusta. Nyt se homma kusi siihen että päästettiin (upea oma maali muuten Koposelta) pari liikaa kun ei Jukurit nyt mikään Sportti ole kuitenkaan että pystyisi kolmea maalia useampaa tekemään vaikka miten pitäisi nousua viritellä.

Varmaan ihan kiva läpsyttely helsinkiläisten ja vierasmielisten katsoa (tai sitten ei, jos sattuu antamaan arvoa selvän voiton lisäksi myös laadullisille asioille pelissä).
 

Anyukov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Jeps. Toisen erän jälkeen jouti oikein hyvin lähtemään (olisi joutanut aiemminkin mutta ei nyt kehdannut siinä ruveta kesken toista erää siirtymään katsomossa, toki ensimmäinen ei luvannut yhtään toteutunutta parempaa peliä mutta ajattelin nyt katsoa josko taso lainkaan paranisi; ei parantunut). Vähän sellaista ihmettelyä (lue: paskaa) molemmilta porukoilta, toinen vaan teki maalit ja toinen luovutti käytännössä sillä sekunnilla kun naapurin pikkumies rouhi ensimmäistä kertaa irtopalan näennäisesti Jukurien vartioimalta alueelta yläpeltiin. Kolmannessa erässä näköjään kaveri päästi kotijoukkueenkin tekemään muutaman, mutta työtapaturman riski oli nollattu sillä että olivat tehneet jo riittävästi maaleja voittaakseen ottelun niillä. Tuntuu nykyjukurien taktiikkana olevan että parin maalin takaa-ajosta mennään kolmanteen erään ja sitten kun vastustaja on jo varma voitosta, käytetään hyväksi nukahdusta. Nyt se homma kusi siihen että päästettiin (upea oma maali muuten Koposelta) pari liikaa kun ei Jukurit nyt mikään Sportti ole kuitenkaan että pystyisi kolmea maalia useampaa tekemään vaikka miten pitäisi nousua viritellä.

Varmaan ihan kiva läpsyttely helsinkiläisten ja vierasmielisten katsoa (tai sitten ei, jos sattuu antamaan arvoa selvän voiton lisäksi myös laadullisille asioille pelissä).
Juu, kivaahan se oli taas.
 

Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights
Ensimmäistä kertaa yli 20-vuotisen Jukurifanituksen aikana poistuin hallilta ottelun puolivälissä. Jo ekan erän jälkeen oli todella lähellä, mutta viimeistään se 0-3-sössiminen katkaisi kamelin selän. Hävetkää!

Onneksi loppuilta kului viihdyttävämmissä merkeissä korttia pelatessa. Ja sentään ne muutamat voitetut eurot lämmittivät, kun olin HIFKin voitolle laittanut rahaa sisään. Jos Jukurit olisi tuon vielä tasoihin raapinut, niin olisi vituttanut vaan enemmän. Onneksi hävisivät. Ansaitsivat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös