La 1.12.2007 KalPa-SaiPa

  • 4 598
  • 22

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Tässä ottelussa nähdään sellainen erikoisuus, että KalPa lähtee peliin ennakkosuosikkina Veikkauksen kertoimista päätellen (2,10-4,00-2,40). Ja kyllähän tässä tapauksessa varsin moni tekijä puhuu kotivoiton puolesta: SaiPa pelasi perjantaina Turussa, KalPa voitti joukkueiden edellisen kohtaamisen ja lisäksi SaiPa seilaa pienoisessa tappioputkessa. Yleensä myös kotietu on ollut tapana laskea vahvuudeksi, mutta tämän kauden KalPan osalta tilanne on ollut toinen. SaiPa on ollut KalPalle todella vaikea vastustaja uuden liigatulemisen aikana niin kotona kuin vieraissakin - vain Kärpiltä on tullut vähemmän pisteitä (=0). Tästä syystä en olekaan läheskään niin toiveikas kuin lähtökohdista voisi päätellä.

Samojen joukkueiden A-junnut pelaavat samoihin aikoihin vastakkain Lappeenrannassa. Mika Järvinen jatkanee miesten joukkueen mukana, koska Mika Oksa on edelleen listattuna loukkaantuneeksi. SaiPalla Puurula pelasi Turussa, joten Kuopiossa maalilla lienee ikävä kyllä Tarkki.

Toivottavasti Ässät-voitto ruokkisi hieman yleisömäärää. Lauantaipelin ollessa kyseessä ylittynee 3000 varmasti, mutta kuinka paljon? Eero Taurun asiantuntevaa ja taatusti puolueetonta selostusta odotellessa...
 

Nakkikastike

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Mikko Pukka & Valencia CF
SaiPalla on tällä hetkellä menossa raskas jakso. Loukkaantumisia, maalinteko-ongelmia ja tappioita. Vastassa nälkäinen kotijoukkue joka latoi edellisessä kotiottelussaan kahdeksan maalia. HJ jatkaa luukulla Tarkin sijaan. Mielestäni tämä vain vahvistaa kotivoiton todennäköisyyttä. Hohhoijaa.

KalPa 4,5 SaiPa 1,2
 

Pietari02

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPan ketjut:

Kolehmainen - Hacker - Nikiforuk
Iliakis - Mälkiä

Ryhänen - Immonen - Snellman
Grönholm - Tuominen

Koskinen - Tenkanen - Vilen
Lippojoki - Mielonen

Rämä - Löfman - Virtanen
Rönnberg - Kivioja (h)

Puurula
(Tarkki)
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
KalPan kokoonpano

Tuppurainen - V. Hämäläinen - Bicek
Jalasvaara - Strömberg

Kiiskinen - Kauvosaari - Junnila
Honkaheimo - Alastalo

Stevenson - Remstam - Huohvanainen
Seppänen - Varakas

A. Hämäläinen - Laakso - Jokinen
Kukkonen - Virtala (h)

Järvinen (Nissinen)


Järvinen siis jatkaa odotetusti miesten mukana Oksan poissaollessa ja pelaa myös. Kolmoseen Virta on koonnut todellisen jarrukentän.

SaiPalla maalissa Puurula, mikä on ainakin allekirjoittaneelle yllätys, mutta ehdottomasti positiivinen sellainen. Jonne Virtanenkin palaa kokoonpanoon, joten pieniä toiveita on myös tanssahtelusta, kenties Stevensonin kanssa?
 

Nakkikastike

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Mikko Pukka & Valencia CF
Jonne Virtanenkin palaa kokoonpanoon, joten pieniä toiveita on myös tanssahtelusta, kenties Stevensonin kanssa?

Tuskinpa vaan. SaiPalla on sen verran kapea rosteri tällä hetkellä että pelikieltoja on turha ottaa tässä kukkahattuliigassa..
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eipä paljon odotuksia tällekkään illalle, jos ei vaikka nollille jäätäisi. Jos jotain positiivistä hakee, niin Arturas ainakin oikeassa roolissa.
 

JuhaZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, huuhkajat ja mitä näitä nyt on...
KalPa lähtee otteluun ennakkosuosikkina! Jo on aikoihin eletty. Tosin kun kaikki faktat huomioon otetaan, niin ei se suuren suuri ihme ole. Tästä pelistä ei kyllä kelpaa kuin voitto. Yleensä kun näin sanoo, tuloksena on täydellinen pannukakku. Pitkästä aikaa taidan itsekin päästä paikanpäälle ottelua seuraamaan. Erityishuomioni kiinnittyy ainakin Bicekin pelaamiseen, joka on useiden todistajien mukaan pelannut hyviä pelejä KalPan paidassa. Pisteitä ehdottomasti odotellaan tänäänkin.

KalPan ketjuihin ei suuria muutoksia ole viime peleissä tehty. Laine on kuitenkin ilmeisesti poissa HPK pelissä sattuneen taklauksen seurauksena. Olisi ollut mukava nähdä piristynyt(!?) Lainekin mukana tositoimissa. SaiPan kokoonpanossa mieluisin asia on ehdottomasti Puurulan pelaaminen. En ole koskaan pitänyt HJ:tä kovin kummoisena maalivahtina. En kyllä ymmärrä miksi Tarkki ei pelaa, mutta ainakin allekirjoittaneelle tämä käy varsin hyvin.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Toivottavasti SaiPa voittaa tänään! (tämä taktiikka toimi hyvin Ässät -pelin alla ;)

Lauantai -tanssit olisi mukava nähdä. Jotenkin en usko siihen että Teurastaja saa tänään lähteä SaiPan loukkaantumistilanteen takia. Toisaalta SixPack olisi hyvä ollut nähdä tänään kotijoukkueen riveissä, muistaakseni kauden alla nämä kaverit hakivat toisiaan jo illan viimeisille hitaille? Mutta jos kutsu käy niin Stevenson - Virtanen toteutuu kielloista huolimatta, seurataan tarkasti lämmittelyä käykö Jeremy esittämässä kutsun.
 

DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat, HJK
Eipä paljoa ole odotuksia tämän matsin suhteen. SaiPa seilaa tappioputkessa, taakkana on myös sairas ottelutahti ja lukuisat loukkaantumiset. KalPa lähtee pienoisena ennakkosuosikkina matsiin, mutta toivottavasti joukkue ei kestä "hurjia ennakkosuosikin paineita" ja pisteet matkaavat lappeenrantaan. Tuo lienee toiveajattelua, mutta anyway kyseessä tärkeä matsi SaiPalle kun mietitään sääliplayoff paikkoja.
 

teeveemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En kyllä ymmärrä miksi Tarkki ei pelaa, mutta ainakin allekirjoittaneelle tämä käy varsin hyvin.

Puurula pelasi eilen Turussa hyvän pelin ja otti kaiken kiinni mitkä olivat otettavissa. SaiPa jatkaa samaa rataa maalivahtien peluuttamisessa, jos on hyvä peli alla niin jatkaa maalilla.

Puurula torjuu tänään SaiPan voittoon.
 

ElBimbo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Missä on SaiPan Liettualaisvahvistus Arturas Katulis? Onko hänkin loukkaantunut vai saiko eilisen pelin esitysten perusteella katsomokomennuksen?
 

Aksu

Jäsen
Missä on SaiPan Liettualaisvahvistus Arturas Katulis? Onko hänkin loukkaantunut vai saiko eilisen pelin esitysten perusteella katsomokomennuksen?

Esiintyi eilen, ja ylipäätänsä viime aikoina, niin hyvin, että penkitettiin päätöserään eilen. Ihan ansaitusti. Rönnin paluun myötä tämä oli aika looginen ratkaisu.
 

DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat, HJK
Jaha, turpaan tuli taas. Tällä kertaa tosin vasta jatkoajalla, mutta silti. Kun en peliä nähnyt niin hieman vaikeaa sanoa muuta kuin että niitä täysiä pistepotteja olisi pikkuhiljaa alettava tulemaan, tai muuten me ollaan kusessa.
Tosin tuolla rosterilla mikä me saatiin Kuopioon jalkeille, niin pitäisi olla pisteeseenkin tyytyväinen.

Eipä käy mälliä kateeksi, totta vie. PS:paikalla olleiden raportteja odotellessa...
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jaha, turpaan tuli taas. Tällä kertaa tosin vasta jatkoajalla, mutta silti. Kun en peliä nähnyt niin hieman vaikeaa sanoa muuta kuin että niitä täysiä pistepotteja olisi pikkuhiljaa alettava tulemaan, tai muuten me ollaan kusessa.
Tosin tuolla rosterilla mikä me saatiin Kuopioon jalkeille, niin pitäisi olla pisteeseenkin tyytyväinen.

Eipä käy mälliä kateeksi, totta vie. PS:paikalla olleiden raportteja odotellessa...
Alku samoilla linjoilla KalPa lasien takaa katsoen muutettuna. Tuolta rosterilta mikä kotikaukalossa oli vastassa pitäisi ehdottomasti pystyä ottamaan kolme pistettä. Tämän takia ollaan liigajumbo. Runsaasti jäähyjä puolin ja toisin. Ilmeisesti Savolaisen linja oli lähempänä sitä nollatoleranssia kuin yleisesti lipsunut nykylinja. Toki 4 limppua katsomoon kertoo huolimattomuudesta karua kieltä, sillä osastolla meni tasan 2-2.

Ei käy kyllä kateeksi Virran Pekkaakaan. Kahdessa viime pelissä 3 pisteen voittoa tarjottu niin isolla lautasella että luulisi kelpaavan, mutta kun erikoistilannepelaaminen omissa ja vieraissa, molemmissa päissä kaukaloa on liigan huonoimmasta päästä, sitä on myös sijoitus sarjataulukossa. Keskiviikkona vaaditaan jo isompaa ihmettä jos miljardiJYPiltä viedään pistettäkään tämän kaltaisilla esityksillä. Myös raporttia odotellessa, kun omat foorumit meni nurin kesken pelin.

EDIT: Nelosen maalikoosteen katsottuani. KalPa oli jatkoajalla onnekkaampi?! Kiekko toimitettiin maalille ja ripari sisään. No onnella ja onnella jos SaiPan kaksi maalia pomppi ties mistä sisään. On se Tuppuraisen kanuuna kyllä hieno, eikä tarjoilussakaan yleensä mitään vikaa ole.
 
Viimeksi muokattu:

ahal

Jäsen
Tuloksen valossa ihan asiallinen tulos (SaiPalta) tasaisesta koitoksesta. Kaiken mylläkän, matkustelun ja rampautumisen jäljiltä. Jopa neljä kenttää koossakin. Pieni jossittelun vara jäi HJ:n pomputtelusta, josko jokin olisi ollut kopattavissa. Kuopiolaisten kommentit kiinnostaa, olisiko jokin näistä sputnikeista jäänyt jollain tapaa mieleen: Rämä, Tenkanen, Mielonen, Kivioja... Kaikki täytemiehiä tällä erää. Onneksi muutama päivä aikaa palautua seuraavaan koitokseen, ja odottaa vempulaväkeä ruotuun.
 

JuhaZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, huuhkajat ja mitä näitä nyt on...
Ihan vauhdikas lauantai-illan kiekkotapahtuma oli Niiralan montussa. Kait sitä täytyy olla tyytyväinen kahteen pisteeseen ja voittoon, mutta kolmeakin kyllä kieltämättä tarjottiin. Kolmannessa erässä KalPa yritti viimeiseen asti vältellä virheitä, mutta pienellä onnenkantamoisella SaiPa sai tasoituksen väännettyä.

Pisteet menivät ehkä oikeutetusti juuri noin. KalPa oli hitusen parempi, mutta SaiPakin oli eilisestä pelistä, matkustelusta ja loukkaantumisista huolimatta yllättävän keveällä jalalla liikkeellä. Yleensä KalPa vie kotona peliä luistelun puolesta, mutta nyt ero oli vain hiuksen hieno. KalPa koitti varsin fiksusti pistää päätykiekkoja ja antaa pakeille painetta, mutta mielestäni SaiPan pakit hoitivat homman yllättävän hienosti. Tosin KalPan hyökkääjien ajoituksetkaan eivät aina nappiin menneet.

KalPalta ykköskenttä tuntui pelaavan paljon, ja täysin ansaitusti. Oli selvästi KalPan ja ottelun paras ketju. Peli pyöri välillä todella mallikkaasti ja varsinkin Tuppurainen oli erittäin hyvä. Taklasi varmasti eniten KalPan porukasta ja varsinkin Immosta horjutti monta kertaa hyvillä niiteillä. Hyvin jäi vaan kultakypärien taisto mieleen. Sen sijaan muiden KalPan ketjujen peliin olen hieman pettynyt. Loppua kohti Kauvosaaren kakkosketju paransi otteitaan hiukan, mutta odotin ehkä hiukan enemmän.

ahalin mainitsemista miehistä ketään ei erityisemmin jäänyt mieleen, ei hyvässä eikä pahassa. Tosin pitkästä aikaa peliin päässeenä keskityin lähinnä kotijoukkueen edesottamuksiin. Melko paljon ottelussa oli SaiPankin kannattajia, jotka varmasti osaavat antaa valaistusta yksittäisten SaiPan kavereiden suorituksiin.
 

Cmprs

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK
Tässäpä maalikooste ottelusta. Näkee maalitilanteet paremmin kuin Nelosen räpellyksissä. Mistään ei liene tuohon edes linkkiä vielä.

Itse pelistä on sitä nekämättä aika paha lähteä mitään varsinaista sisältöä tuovaa kommenttia heittämään. Kolmeen pinnaan olisi varmasti saumat ollut, mutta toisaalta onneksi sentään kaksi jäi Niiralaan. Erikoiselta tuntui muuten lukea raportista, että valmennuksesta kommentteja antoi Tuokkola. Yleensä kun Virta on sen puolen hoitanut, totutulla tyylillään.
 

Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Voisitko sivistää tietämätöntä? Mistä tämä ilmeisesti Puurulan Jonista käytetty "HJ" tulee, kun sitä niin moni käyttää? Näköjään kalpalaisetkin...

Olisiko "Huikea Jamppa"? Alkuperää en tiedä.
 

Kaaleppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olisiko "Huikea Jamppa"? Alkuperää en tiedä.


Kiitos. Vai Huikea Jamppa? No aika huikeahan tuo eilen oli, kun ei päästänyt maalikarkeloiden makuun päässeitä kalpalaisia vastaan kuin neljä maalia.

Saiko muuten Jonne Virtanen peliaikaa? Meinaan vaan, että uhitteliko edes yhtään, kun oli nyt päässyt isojen sakkiin Helen kanssa väännettyään?
 

emz1

Jäsen
Saiko muuten Jonne Virtanen peliaikaa? Meinaan vaan, että uhitteliko edes yhtään, kun oli nyt päässyt isojen sakkiin Helen kanssa väännettyään?

Mediasivut näyttävät peliajaksi 6min 21sec. Eipä ollut mitään uhitteluja ja mies varmaan tajuaa itsekin että ukkoa on sen verran sivussa jo valmiiksi ettei ole varaa ottaa ottelurangaistuksia turhaan.
 

JuhaZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, huuhkajat ja mitä näitä nyt on...
Olisiko "Huikea Jamppa"? Alkuperää en tiedä.
Eikös Puurula saanut tämän lyhyehkön lempinemensä pelatessaan HPK:ssa. HJ tuli varsinkin alkuaikoina sanoista "Huikea Jamppa", mutta taisi loppujen lopuksi kääntyä myös versioon "Haikea Jumppa". Kertoi ainakin silloin Puurulan kyvyistä pelata todella huikeita pelejä, mutta vähän liian usein tuli myös heikompia esityksiä.
 

ahal

Jäsen
HJ

Kiitos kollegoille, ehtivät ensin. Muistelen samoin, että HPK:n ajoilta tuo lohkaisu olisi peräisin. Ja vilkaisu Puurulan historiaan täsmentää vielä, että JP pelasi huimia matseja jo FPS:n Mestis-jengissä 2000-luvun alussa. Kuten Nupelle kävi aikoinaan Ketterässä, runsas kiekkosade tekee väkisinkin veskarin. Jos on vähänkään lahjoja ja hullua rohkeutta. Niin kävi Puurulallekin.

Jonin, kuten nykyseuransakin, pahin puute on suoritusvarmuuden puuttuminen. Hyvää matsia voi seurata pian huono, eikä niiden ennustaminen tahdo millään onnistua. Nähdäkseni tämä on estänyt, toistaiseksi, HJ:n pysymisen veskarien tähtitaivaalla ja isoja rahoja keräämässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös