Mainos

Lätkämanageri: Jatkoaika 2-liigan keskustelu

  • 589 371
  • 9 796

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Tovi vierähtänyt edellisestä päivityksestä, mutta joulukuun puolenvälin jälkeen Oxen on ehtinyt pelata Animaalisten kanssa 8-8 -tasurin, hävitä HC Andersenille 7-10 ja nyt viimeisimmässä matsissa kaataa Hervannan Jukurit 12-5. Sarjasijoitus on edelleen viides, joskin takana kolme joukkuetta hengittää niskaan ihan kannassa. Oxen on edelleen Turhapuurojen kanssa liigan tehokkain joukkue, mutta maalivahtipeli on viime aikoina ollut merkittävästi huonompaa kuin kauden alussa, mikä on johtanut pistemenetyksiin. Koko kolmikon (Ullmark, Montembeault, Allen) taso on laskenut selvästi. Allenin tilalle olisin jo muutoin vapaista nostanut jonkun toisen, mutta siellä olevat vaihtoehdot ovat vielä häntäkin huonompia. Maalivahtikaupoille en ole aktiivisesti lähtenyt, kun joukkue menestyy kenttäpelaajienkin varassa ihan hyvin.

Alkaneella viikolla vastassa on Paavolan Sisu, joka taistelee loukkaantumisten kanssa. Terveillä rostereillakin Oxen olisi tässä suosikki, joten mikä tahansa muu kuin voitto olisi iso pettymys. Sarjan kärkitaistoa ajatellen murskavoitto kelpaisi, mutta Sisun Shesterkin saattaa viimeaikaisten esitysten perusteella olla tästä toista mieltä ja hoitaa molarikategoriat vastustajalle.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Onkohan HC Finaaliin Asti lopettanut? Ei vastaa treidiehdotuksiin, viime viikolla lähes joka päivä oli pelaavia ukkoja penkillä, vaikka kokoonpanossa olisi tilaa, on tehnyt vähiten pelaajasiirtoja, ja on kaiken tämän takia jo jumbona.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #97

Sorppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Jokerit, LepRa (R.I.P.)
Alkaneella viikolla vastassa on Paavolan Sisu, joka taistelee loukkaantumisten kanssa. Terveillä rostereillakin Oxen olisi tässä suosikki, joten mikä tahansa muu kuin voitto olisi iso pettymys. Sarjan kärkitaistoa ajatellen murskavoitto kelpaisi, mutta Sisun Shesterkin saattaa viimeaikaisten esitysten perusteella olla tästä toista mieltä ja hoitaa molarikategoriat vastustajalle.

Shesterkin vastaa heti huutoon -> GAA 5,06, SV 20 ja SV% .800. Nice.

Mutta kuten sanot, vemppaa löytyy (ja on löytynyt) koko kauden aika hyvin, mikä on vähän vienyt fiilistä tällä kaudella. Toki myös GM saa katsoa peiliin, ei tämä joukkueen rakentaminen ihan putkeen ole mennyt.

Pakeista Chabot, Spurgeon,Severson ja Spurgeon ovat olleet paljon poissa, hyökkääjistä Hayton melkein koko kauden. Bedard tuorein leukansa kanssa. Yhdistettynä GM:n perseilyyn (mm. Seula-Vanecek, Kiikari-Mercer, Puukäsi-Välimäki) on helppo ymmärtää, miksi ollaan sarjan loppupuolella. Edes Shesterkin ei ole ollut parhaassa vedossa.

Eli eiköhän se teurastus sieltä tule, yritetään nyt sinnitellä silti.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Jaahas, saakohan nuo hemmetin naamat jostain hittoon..
Enpä ainakaan äkkiseltään löytänyt mitään asetusta tuohon, pärstät alkoivat aiemmin ärsyttää jo vapaista nostettuja pelaajia pelaavaan rosteriin laitettaessa - siellähän ei edes näy pelaajan nimeä, vaan ainoastaan naama ja pelipaikka - ja nyt sitten näköjään ovat joukkueen etusivullakin komeilemassa. Jos tämä on pysyvä "parannus" niin tuleepahan uusi kriteeri draftiin varailla vähiten ärsyttävän näköisiä pelaajia :P
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Onkohan HC Finaaliin Asti lopettanut? Ei vastaa treidiehdotuksiin, viime viikolla lähes joka päivä oli pelaavia ukkoja penkillä, vaikka kokoonpanossa olisi tilaa, on tehnyt vähiten pelaajasiirtoja, ja on kaiken tämän takia jo jumbona.
@Weissflog , mikä on tilanne?
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Ei tullut Shesterkinistä Oxenin peikkoa, vaan Sisu kaatui lopulta luvuin 13-2. Sarjasijoitus pysyi selvästä voitosta huolimatta samana, kun kärkipaikkaa pitänyttä JP:tä lukuun ottamatta kaikki edelläolijat ottivat myös omista matseistaan voitot. Orcas painelee nyt piikkipaikalla hieman muita karussa, mutta siinä ovat sitten sijat 2-6 12 pinnan sisällä, ja Oxen siis tuossa nipussa mukana. Kun vielä tuosta poppoosta kaikki muut paitsi HCA kohdataan loppukauden aikana, tärkeitä matseja on luvassa. Seuraavat 4 viikkoa ovat kuitenkin sarjataulukossa alempana olevia joukkueita vastaan, alkaen tämän viikon koitoksesta Northern Lightsia (14.) vastaan.

Tulevaan matsiin Oxen lähtee selkeähkönä suosikkina, joskin jonkinmoinen loukkaantumis/sairastumissuma iski heti, kun päätin taktisesti täyttää tyhjinä olleet IR-paikat pitkäaikaispotilailla (Brodin, Pulock). Em. kaksikon lisäksi Ullmark, Beniers ja Stephenson ovat kaikki DTD-statuksella. Näistä Stephenson on kipeänä ja tuskin pitkään sivussa, kun taas Ullmarkin ja Stephensonin tilanteet ovat enemmän kysymysmerkkejä. Mitään viikkojen poissaoloja heilläkään tuskin on edessä, mutta tämän viikon peleistä he voivat olla hyvin sivussa.
 

#97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL
Voihan Venäjä! Ei lähtenyt viikko 15 käyntiin HCA:lla: Nichushkin nenänalus valkoisena pöpilään ja vihulainen ottaa viikon pohjille kaksi nollapeliä. Ei tämä tästä.

Viikko 14 sen sijaan toi onnellisen lopputuloksen, kun Turhikset kaatui 11-5. Viime viikolla joukkue sai ilahduttavasti uusia vastuun kantajia tehopuolelle. Jännittävin hetki oli kuitenkin treidin jälkeen katuojaan lentäneen ja kotiin palanneen Samsonovin odotetun keskinkertainen comeback. Onneksi — ehkä maailman inconsistentein mv — Binnington pelasi ok.

Plussat
Lowry (0+4)
Seguin (2+2)
Cousin Vinnie (3+1)

Miinukset
Faulk (0+0)
Sanheim (0+0)
Lee (0+0)
 

#97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL
Hei nyt olisi tarjolla aloitusvoittoja. Booooooooone Jenner palaa uuden leukansa kanssa tänään kaukaloon, joten pystyn myymään yhden senttereistäni. Vaihdossa otan mieluiten vastaan jämäkän ja välillä pisteitä tekevän peruspakin, joka tuo illasta toiseen merkittävän määrän blokkeja ja taklauksia. Älä siis vaivaudu tarjoamaan sellaista pelaajaa, jonka löydän alle 10 sekunnissa FA:sta.

Tarjolla ovat, hinta toki kaikilla eri:

Morgan "Geekie" Geekie: 8+12=20, 130 FW (RANK 302) HUOM: C,RW

Andrew "Good" Copp: 8+14=22, 252 FW (RANK 239)

Adam "Pidempi ja parempi kuin isänsä" Lowry:
8+15=23, 372 FW (RANK 77)

Kaikkia muitakin senttereitä paitsi MacJumalaa saa yrittää kammeta, mutta premiumista pitää tietysti maksaa premiumia. Mitään höpöjä ei kannata, niistä tulee vaan paha mieli kaikille.

Trocheck
Jenner
Granlund (vempassa, pois joitain viikkoja)
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Olipas antikliimaksi hyvin alkaneelle matchupille viikonloppu. Oxen oli jo laskettelemassa turvallisen tuntuiseen voittoon, mutta lauantaina Boston ja Montreal unohtivat yhtäkkiä puolustamisen (peli päättyi 9-4) ja arvannette, ketkä kaksi veskaria otaniemeläisillä oli tolppien välissä. Eikä siinä vielä kaikki; eilen ajattelin tehdä täsmänoston maalivahtiosastolle waivereista (Sögaard) tilannetta korjaamaan. Kun jossain vaiheessa Yahoon mobiilisovelluksen kautta tarkistin noston tilan, ei näkynyt enää pending transactionsia eikä myöskään Sögaardia rosterissa, joten ajattelin jonkun muun ottaneen miehen isommalla prioriteetilla. Noh, sitten kun tarkastin asian illalla Sensin pelin jo alettua niin siellähän se Sögaard oli meikäläisen penkillä. Onneksi tosin ainakin pikaisella laskeskelulla tuolla penkityksellä ei lopulta ollut maalivahtipisteisiin vaikutusta. Vastoinkäymisistä huolimatta Oxen otti matsista niukan 9-8 -voiton eli aivan katastrofiin tuo ei molarisekoilusta huolimatta päättynyt.

Seuraavaksi vastaan tulee liigan tyvipäähän jämähtänyt HC Finaaliin Asti, joten voittoputkea pitäisi pystyä jatkamaan ellei ihmeitä satu. Se hyvä puoli viime viikossa oli, että loukkaantumislista tyhjeni ja siellä ovat enää Beniers sekä pitkäaikaispotilas Pulock. Lähes parhaalla kokoonpanolla päästään siis ainakin aloittamaan viikko.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #97

#97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL
Crazy madness jatkuu Juutinmaalla! Viikolla 15 HCA:n mukiloimaksi joutui Cheap Shooters, joskaan halvalla eivät Perryn ja Wilsonin hengenheimolaiset nahkaansa myyneet. Tällä viikolla kunnostautuivat yks kaks yllätten maalivahdit: Rittich ja satumainen kakkosvaraukseni Samsonov ottivat voitot hyvillä prosenteilla. Vaikka CS:n veskat olivat kovassa tikissä, onnistuin tuoltakin suunnalta pari pojoa irroittamaan. Kenttäpelaajapuolella mennään MacKinnonin johdattamalla tiellä. Terveyshuolet vaihtuvat aina vaan uusiin, mutta jos tuo Nichushkin toipuu lähiviikkoina krapulastaan ja Hillin nivuset eivät pauku neljättä kertaa, niin ihan hyvältä tää näyttää.

Plussat
MacKinnon 3+5=8
Zuccarello 2+3=5
Rittich 2 W, GAA 1.69, S % 94.3

Miinukset
Schwartz 0+0 -5
Morrissey 0+1
Provorov 0+0
 

#97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL
Olipa aika nihkeä viikko tehopisterintamalla. Silti HCA taisteli niukan 9-7 voiton Animaalisista viikolla 16. Tällä viikolla päärooliin nousivat maalivahdit: 6 voittoa torjuntaprosentilla 92,9. Ihan jees! Nyt mv-osastolla onkin ruuhkaa, eli kuten yllä huutelin, yksi veskosta olisi kaupan. Tällä viikolla odotellaankin Allstar-höpötysten alkua, joten saamme nauttia sarjakärki Orcasin kanssa toistemme seurasta parin viikon ajan. Kyseessä onkin titaanien kamppailu, eroa kärkipaikkaan on enää 5 pistettä. Muutenkin kärjessä on tiukkaa, sillä J-P:n laatutiimi hiillostaa kolmen pisteen päässä.

Plussat
MacTiedättekylläkuka 5+2
Palmieri 2+1, 19 SOG
Kaikki maalivahdit

Miinukset
Lowry 0+0
Jenner 0+0
Morrissey 0+1
 

Särki

Jäsen
Viime viikolla UHL Flames tehoili 15+36 tehot, mutta vastustaja, J-Pn laatutiimi, oli vielä paremmassa iskussa ja kääri voiton 9-6. Jotain korjauksia oli vissiin tullut, kun aiemmin lukemat olivat 11-6. Harvoin kuitenkin tuollaisilla tehoilla onnistuu häviämään, kun maalivahditkin nappasivat kolme voittoa.

Sellainenkin harvinaisuus osui kohdalle, kun Yahoo päivitti peräti kolmen UHL Flamesin pelaajan pelipaikkoja, McCann sai sentteri-statuksen ja kaivatut RW-statuksen saivat sekä W.Johnston että Foegele
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Oxen otti kuin ottikin viime viikolla voiton sarjan tyvessä olevasta HCFA:sta, mutta tiukille se meni. Vielä ennen lauantaita otaniemeläiset olivat tappiolla tyyliin 3-12, mutta pystyivät tehokkaan viikonlopun ansiosta kääntämään häämöttäneen rökäletappion niukaksi 8-7 -voitoksi. Kun muut kärkijengit pelasivat myös tahoillaan tiukkoja matseja, Oxen pysyi edelleen sijalla 5 iskuetäisyydellä jopa ykköspaikasta. Sarjasijoituksen parantaminen vaatisi toki selvien voittojen ottamista, mutta tuossa tilanteessa niukkakin oli erinomainen suoritus.

Allstar-tuplaviikolla vastassa on Mirasanen Karitsat, joka majailee taulukon puolivälin paikkeilla. Rikkonaisen ohjelman vuoksi voimasuhteita on hankala seurata, mutta voittoputken kasvattaminen viiteen on täysin mahdollista. Mielenkiinnolla odotan vapaista tovi sitten napatun Pius Suterin otteita tauon jälkeen. Mies nostettiin Canucksin kakkosketjuun ja ykkös-yv:hen pelaamaan Boeserin ja Millerin kanssa, minkä jälkeen kaksi peliä ovat tuottaneet hattutempun ja kaksi syöttöä. Jos tuon kaksikon kanssa saa jatkaa, Suter voi olla aika hyvä vahvistus pidemmäksikin aikaa. Ainoa miinus on umpisentterin status, mutta ehkäpä Yahoo sen korjaa, kun viime aikoina noita tuplapelipaikkoja on taas tippunut pelaajille säännöllisesti.
 

#97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL
Puuh! Nihkeä voitto, mutta otetaan vastaan. AllHöpö-tauon siivittämältä tuplaviikolta nasahti tiukkaakin tiukempi 9-8-voitto sarjakärki Wallriver Orcasista. Tällä kertaa voiton takaajina olivat huikean viikon pelanneet maalivahdit. Kenttäpelaajat koomailivat urakalla MacKinnonin johdolla, joka päätti viikkonsa pläjäyttämällä leuka edellä jäähän. Huomenna tiistaina pitäisi selvitä saikun (mahdollinen) pituus.

Tuli myös tehtyä treidi. Neljästä maalivahdista piti luopua yhdestä ja arpa osui epävarmimpaan tapaukseen eli Samsonoviin. Sammy ja Schwartz saivat siis pakata laukkunsa ja lähtivät LOTR:n riveihin. Paluukoneessa Juutinmalle karauttivat B. Schenn ja Björkstrand. Nyt joukkue on ihan hyvässä balanssissa etenkin kun Granlundia ja Nichushkinia odotetaan lähiviikkoina takaisin kentälle. Toki jos MacKinnon on pidempään poissa, niin kusessa ollaan.

Plussat
Maalivahdit Rittich, Binnington ja Hill yhteissaldolla 5W, 1.59GAA, 94,6%
Seguin 2+1
Oshie 1+2

Miinukset
MacKinnon 0+0
Lee 0+0
Zuccarello 0+0
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Oxen otti allstar-tuplaviikolta selvän 13-4 -voiton Karitsoista ja nousi sarjataulukossa kolmanneksi. Vieläkin isompi voitto oli haarukassa, mutta Allenin "sankarilliset" otteet Bluesia vastaan käänsivät maalikeskiarvon ja torjuntaprosentin vastustajalle - jälkimmäisen vieläpä huimalla puolen promillen erolla. Sentään torjunnat kääntyivät tuon matsin myötä toiseen suuntaan, eli ei tuossa menetetty kuin yksi kategoria. Joukkueen suoritus oli kautta linjan aika tasainen, eikä yksittäisiä pelaajia ole helppo nostaa esiin. MVP menee ehkä ainoan starttinsa nollapelillä voittaneelle Ullmarkille ja kakkosena on kolmeen peliin viisi pinnaa iskenyt Matthews. Epäonnistujia puolestaan olivat kauden mittaan hyvin tehoilleet, mutta nyt kiikareille jääneet Tuch+Mittelstadt, kolmeen peliin ainoastaan yhden maalin McJeesuksen vierellä tehtaillut Hyman sekä kestoalisuorittaja Beniers. Ja erityismaininta vielä Morgan Riellylle, joka toki toi rutkasti kategoriapinnoja, mutta lienee hölmöilyidensä seurauksena seuraavat parisen viikkoa sivussa.

Seuraavaksi vastaan asettuu viimeisestä pudotuspelipaikasta tiukasti kamppaileva LotR. Vaikka joukkueiden ero sarjataulukossa on suuri, tästä tulee Oxenille hyvin hankala matsi, sillä vastustaja on pitkälti samaan tapaan rakennettu. Molemmilta löytyy hyökkäyksestä laajuutta ja tolppien välistä suuria kysymysmerkkejä, joten lopputulos on yhtä helppo ennustaa kuin kolikonheitto. Voitto tästä saattaisi hyvällä tuurilla nostaa Oxenin jopa sarjakärkeen, kun taas tappiolla ollaan takaisin kauden mittaan tutuksi tulleella vitospaikalla. Panokset ovat siis isot, joten toivotaan kolikon laskeutuvan otaniemeläisten kannalta suosiollinen puoli ylöspäin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #97

Taison

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, KalPa
Nyt on kyllä Steelersillä heikko viikko meneillään ja tulossa rumasti pataan samoista sijoista taistelevalta UHL Flamesilta. Torstain jälkeen saldo 6 maalia ja yhteensä 11 tehopistettä, joista Eriksson-Ekin osuus 3+1. Muiden kärkimiesten osalta melkoinen ohiviikko tuloillaan.
 

Särki

Jäsen
Nyt on kyllä Steelersillä heikko viikko meneillään ja tulossa rumasti pataan samoista sijoista taistelevalta UHL Flamesilta. Torstain jälkeen saldo 6 maalia ja yhteensä 11 tehopistettä, joista Eriksson-Ekin osuus 3+1. Muiden kärkimiesten osalta melkoinen ohiviikko tuloillaan.
Niinpä niin, murskavoitto kääntyi nihkeään tasapeliin.
 

Taison

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, KalPa
Niinpä niin, murskavoitto kääntyi nihkeään tasapeliin.
Hah, en viitsinyt aamusta edes Yahoota avata, kun odotin varman tappion tulevan. Mutta näköjään ainakin laukaukset ja blokit olivat kääntyneet mulle, vaikka "pistekategorioissa" pahasti takkiin tulikin.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Loordien hyökkäyshirviö jäi kesyksi kotikissaksi Oxenin käsittelyssä, kun otaniemeläiset paukuttelivat Matthewsin kahden hattutempun siivittämänä peräti 28 maalia ja ottivat selvän 12-4 -voiton kasvattaen voittoputken jo kuuteen. Muut liigan kärkiporukat ottivat myös tahoillaan isot voitot eli sarjasijoitus pysyi ennallaan kolmantena, mutta tämä tulos vahvisti selvästi asemia neljän parhaan sakissa.

Seuraavaksi vastassa on sarjataulukossa juuri Oxenin takana neljäntenä niskaan hengittävä JP, joten panokset ovat kovat. Mitään murskalukemia tästä ei kannattane odottaa, vaan todennäköisesti jompi kumpi ottaa niukan voiton. Maalivahdeissa vastustaja vienee pisteet, sillä sen verran heikossa tuloskunnossa Oxenin veräjänvartijatrio tällä hetkellä on. Kenttäpelaajissa puolestaan molemmilta löytyy kuumia pelaajia, mutta otaniemessä heitä on hieman enemmän, joten etu siellä on Oxenilla.

Liigan treiditakaraja tosiaan lähestyy, mutta kuten väsynyt klisee kuuluu, voittavaa joukkuetta ei vaihdeta. Joukkueen heikoin lenkki on ilman muuta maalivahtiosasto, mutta sieltäkin on säännöllisesti hajapisteitä raavittu, joten ei sekään luokattoman huonoissa kantimissa ole. Niinpä tarvetta kaupoille ei ole, ellei jostain sitten tule mitään ihan no brainer -ehdotusta. Rosterissa on koko kauden tasolla oikeastaan tasan yksi selkeä alisuorittaja (Beniers), ja hänkin on viime peleissä osoittanut piristymisen merkkejä. Lisäksi Montour ja Stephenson ovat olleet jonkin verran ennakoitua heikompia, ja aika lailla kaikki muut sitten suoriutuneet joko odotetusti tai sitä paremmin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #97
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös